Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Silentium ja Kärtsy Hatakka yhteistyössä

Jake kirjoitti noin 16 vuotta sitten (0 kommenttia)
Jo 13:sta vuoden ikään kurottava keski-suomalais gootti / dark metal orkesteri Silentium astuu studion uumeniin toukokuussa. SILENTIUM on julkaissut yhden EP:n, 4 albumia ja viimeiksi viime syksynä digisinglen "Dead Silent". Nyt on aika jälleen uuden täyspitkän.




Nahka kuoriutuu. Uudelle levylle pestattu tuottaja on Waltarista ja muutamasta muustakin yhteydestä tuttu musiikin monitaituri Kärtsy Hatakka. Bändin ja Kärtsyn työskentely on jo alkanut ja tulee ulottumaan aina heinäkuun loppuun asti. Sami Boman, SILENTIUM -yhtyeen biisinikkari / kosketinsoittaja, näkee yhteistyön positiivisessa valossa: "Olen erittäin innoissani mahdollisuudesta työskennellä Kärtsyn kanssa. Hänen ennakkoluulottomuutensa sekä innovatiivisuutensa hakevat vertaistaan. Kärtsy kykenee tunnistamaan ajatukset SILENTIUMin musiikin taustalla, oli kyseessä sitten äärimmäisen hauras ja herkkä tunnelma tai valtava, suorastaan brutaali äänimassa. Kärtsy otti ihailtavasti projektin omakseen heti alkumetreiltä lähtien, ideat alkoivat välittömästi suorastaan lentää. En malta odottaa, että pääsemme kiinni varsinaiseen studiotyöhön. Olen varma, että silloin tulee tapahtumaan jotakin suorastaan taianomaista." Hatakan vaikuttamisen lisäksi levyllä tullaan kuulemaan mm. aitoa naiskuoroa Jyväskylän naislaulajien riimittämänä.

Levy julkaistaan 29.10.2008.



+/- saldo : 0 |