Kimmo Liskomäen Pitkät Kalsarit julkaisee uuden albumin
Jake kirjoitti noin 17 vuotta sitten (0 kommenttia)
Suomalaisen ramopunkin hämmentävin orkesteri Kimmo Liskomäen Pitkät Kalsarit julkaisee keskiviikkona 18. kesäkuuta uuden pitkäsoittolevyn "Perustuu tositapahtumiin". Albumi sisältää yhteensä kuusitoista biisiä, joiden joukossa on viisitoista uutta levytystä sekä ep:llä aiemmin julkaistu räppärinä paremmin tunnetun Mariskan paatoksella esittämä "Koulun penkille". Levyn muista kappaleista mainittakoon liikennevalistuslaulu "Teiden ritari", ramopunkin hempein rakkauslaulu "Miksi menet pois", Bruce Willisille omistettu "Sankari duunissa" sekä elämän karuihin totuuksiin pureutuva "Kännissä on ikävä nukkua".
Yhtye itse kuvailee musiikkiaan punk-rockiksi, jossa on slaavilainen lähestymistapa. - Psykiatrini mukaan nämä tarinat eivät ole totta, vaan hänen mielestään kärsin jakaantuneesta persoonallisuudesta. Hän on väärässä, minä nautin siitä, kommentoi yhtyeen taiteellinen johtaja Kimmo Liskomäki.
"Perustuu tositapahtumiin" on Rocket Recordsin kuluvan vuoden kymmenes albumijulkaisu. Rocketin aiemmin tänä vuonna ilmestyneitä levyjä ovat mm. paraikaa yhdeksättä viikkoa Suomen TOP40-myyntilistalla viihtyvä Jaakko Tepon kokoelma "Jälkitauti - Kaikki levytykset 1980-1986" sekä kesäkuun alussa ilmestynyt Kari Peitsamon Skootterin comeback-albumi "Liskon laki".
Liskomäen uuteen musiikkiin voi tutustua myös MySpace-sivujen kautta osoitteessa: http://www.myspace.com/liskomaki. Tsekata kannattaa myös suomalaisen ramopunkin tietokirjasto http://www.ramopunk.com sekä levy-yhtiön kotisivut http://www.rocket-records.com.

+/- saldo : 0 | Tweet