Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

One Taste : Koan - Mystistä jytää, harmonista herkkää

Jake kirjoitti noin 16 vuotta sitten (0 kommenttia)
Raumalainen One Taste -yhtye julkaisee neljännen pitkäsoittonsa, nimeltään "Koan", 15.10.2008. Levy merkitsee yhtyeelle myös yhteistyön alkua raumalaisen Kaakao Recordsin kanssa.

Vuonna 2003 kitaristi-säveltäjä Alonzo Heino päätti koota yhtyeen esittämään silloisia instrumentaalisävellyksiään, joista osa päätyi One Tasteksi –nimetyn orkesterin ”Holons” –debyyttialbumille. Sittemmin yhtye on vaihtanut monesti jäseniään ja julkaissut projektiluontoisesti omakustannelevyjä tasaiseen tahtiin ja vaihtelevin tyylein. Keväällä 2007 yhtye löysi lopullisen muotonsa ja pikkuhiljaa uutta materiaalia alettiin työstää levyksi. Samalla muusikkoryhmästä alkoi kasvaa yhtenäinen bändi, jonka tavoitteena on nyt myös hieman aktiivisempi keikkaileminen.

Uudella äänitteellä One Tasten sointiin on tullut paljon pop/rock vaikutteita aiempien jazz-sävyjen rinnalle, mutta tietty elokuvallisuus ja äänimaailmojen laaja skaala on edelleen läsnä. Tekstipuolella liikutaan erinäisten henkisten traditioiden, esoteeristen mysteerien, kaihoisan lemmen ja kömpelöiden sanavalintojen tienoilla. Kirkasotsaisuutta ja viisikkomaista seikkailuhenkeä ei kaihdeta, kuten ei myöskään naistenlehtifilistelyä tai hetkittäistä paatosta. Uutta levyä on äänitetty sekä valmisteltu hartaudella ja pitkään, joten nyt One Tasten onkin aika siirtyä äänityskammioiden uumenista ihmisten ilmoille levittämään optimistisen pop-jazzinsa ilosanomaa.

+/- saldo : 0 |