Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Ilta Tero-Petrin seurassa

Jake kirjoitti noin 15 vuotta sitten (0 kommenttia)
Laulava lauluntekijä Tero-Petri Suovanen esiintyy soolona torstaina 12.2 KokoTeatterissa Helsingin Kruununhaassa. Ilta jakaantuu kahteen erilliseen osaan, joista ensimmäinen alkaa klo 19.30 ja toinen klo
21.00.

Ensimmäisessä setissä Tero-Petri aloittaa herkistelystä ja matkaa kohti hillitöntä kaaosta päätyen kauniiseen loppuun. Materiaali on pääosin viime vuonna julkaistulta "Tuolilta herännyt" -levyltä, mutta mukana on myös maistiaisia Limonadi Elohopea -yhtyeen tuotannosta sekä hämmentäviä lainakappaleita.

Illan toisena osana räjähtää stadionluokan efekteillä varustettu kaheli Käännöshevishow, jossa Tero-Petri esittää kattavan kokoelman suomeksi käännettyjä heviklassikoita. Käännösheviin ovat aikoinaan tarttuneet mm. Markku Aro, Danny ja Taiska. Lavalle saapunee rähjäämään myös pahansisuinen elävä krokotiili!

"Hevishow on niin tabuja rikkova, että taannoisella kiertueella piti keikkapaikalta poistua välillä takaoven kautta. Pyhään asiaan oli koskettu!" kertoo Tero-Petri Suovanen, ja jatkaa: "Annan illalle hoitotakuun: rahat takaisin, jos show ei kosketa, itketä, raivostuta tai naurata."

Liput 5 euroa. Baari auki koko illan.



---------------------------

KokoTeatteri
Unioninkatu 45, Helsinki
www.kokoteatteri.fi


+/- saldo : 0 |