Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Adamantran tulevalta albumilta sinkku

Jake kirjoitti noin 15 vuotta sitten (0 kommenttia)
In Triumph on ensimmäinen sinkkulohkaisu taidokasta progemetallia soittavan Adamantran toukokuussa ilmestyvältä Revival-albumilta. Vaikka kyseessä on kokoonpanon ensimmäinen pitkäsoitto, kuulostaa bändin virtuoosimainen soitto ja dramaattiset soundit täydelliseksi jalostuneelta metallilta. Adamantra viitoittaa ihmismielen synkkiä onkaloita läpivalaisevasti tutkiskelevilla teksteillä, yhdistettynä progressiivisen metallin kovemman kärjen sotahuutoihin!




15.4. julkaistava In Triumph -sinkku sisältää biisistä tehdyn radio-editin sekä albumilta löytyvän version. Kunniakkaasti pauhaava In Triumph kertoo eeppisen tarinan sotilaasta, joka matkustaa viimeisen matkansa kilven päällä kunniasaatossa.
Albumin julkaisee Sound Of Finlandin alamerkki Poison Pill ja kaikki tulevan albumin kappaleet on miksannut uuden polven tuottaja-guru Mikko Mustonen, joka tunnetaan mm. yhteistyöstään Northern Kingsin kanssa.

Adamantra herätti suurta kiinnostusta metallimedioissa jo albumia edeltäneellä kolmen biisin promollaan. Ylistystä saanut Adamantra lupaa nyt yleisölleen kaiken saman myös livenä!

Adamantran tämänhetkinen kevään keikkakalenteri:
9.4.2009 Semifinaali, Helsinki (w/ Reversion)
10.4.2009 Gröna, Hanko (w/ Olympos Mons)
11.4.2009 S-Osis, Turku (w/ Machinae Supremacy, Simulacrum)
18.4.2009 Donington, Porvoo (w/ Tacere, TBA)
23.5.2009 Gloria, Helsinki (w/ Amberian Dawn, Soulcage)

+/- saldo : 0 |