Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Masterstrokelta uusi albumi + Euroopan-kiertue

Jake kirjoitti noin 13 vuotta sitten (0 kommenttia)
Masterstroke julkaisi uuden, urallaan kolmannen albuminsa ”As Days Grow Darker” 25.3.2009. Edellisen pitkäsoittolevyn ”Sleep” bändi julkaisi vuonna 2007.


”As Days Grow Darker” esittelee entistä kehittyneemmän ja sanoituksiin tukeutuvan tamperelais heavy metal yhtyeen. Power metal vaikutteet ovat kitketty nyt lopullisesti tuonelaan ja uudet tunnelmalliset Evergrey- ja Nevermore-osat toivotettu tervetulleiksi. Uusiin biiseihin ja yhtyeen livesoitantaan on ollut jo mahdollista tutustua bändin kiertäessä Turun Klubin, Tampereen Hellän ja Helsingin Dante’s Highlightin ruotsalaisen Wolffin kanssa maaliskuun lopulla.

[img]juttukuvat/masterstroke.jpg" align="right">Euroopan-kiertue:

MASTERSTROKE lämmittää lauteet uuden albuminsa tiimoilta jo toistamiseen ex-Savatage laulajan vuonna 2003 perustetulle floridalaiselle Jon Oliva’s Painille. Euroopan-kiertue sisältää esiintymisiä mm. Hollannissa ja Saksassa. Kyseessä on main support slotti. Suomen vahvistuneita esiintymisiä ovat Kajaanin Hupari 22.5., Jyväskylän Pub Katse 23.5. ja Nummirock.

Bändin MySpace-sivuilla on kuunneltavissa kaksi uutta kappaletta uudelta albumilta. Nähtävillä on myös edellisen Euroopan-kiertueen filmatisointeja.

As Days Grow Darker -kappalelista:

01 Wait For The Fall
02 As Days Grow Darker
03 Walls Of My Temple
04 Unstoppable
05 Another Step Back
06 Purity Fades
07 Stillborn
08 Into Oblivion
09 Inside Myself
10 Old Wounds
11 Truth Revealed

+/- saldo : 0 |