Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Irlantilainen God is an Astronaut Suomeen

Jake kirjoitti noin 15 vuotta sitten (0 kommenttia)
Melodisten äänimaisemien mestarit herättelevät herkkiä ja synkkiä tunteita.

Ke 4.11.2009 Helsinki, Kuudes Linja
To 5.11.2009 Tampere, Klubi
Pe 6.11.2009 Jyväskylä, Lutakko

Irlantilainen instrumentaalista post-rockia soittava God Is an Astronaut (GIAA) saapuu marraskuun alussa kolmen keikan minikiertueelle Suomeen.




Näyttävistä projisoinneistaan tunnettu kokoonpano tuo kokonaisvaltaisen audiovisuaalisen kokemuksen Suomeen ja Skandinaviaan ensimmäistä kertaa. Keikan jokaista biisiä kuvittaa oma video. Yhtyeen videot singleihin ”Fragile”, ”The End of the Beginning” ja ”From Dust to the Beyond” ovat saaneet soittoaikaa myös musiikkikanava MTV:ltä.

Vuonna 2002 perustettun kolmimiehisen kokoonpanon tuorein, yhtyeen mukaan nimetty neljäs albumi ”God Is an Astronaut” julkaistiin vuoden vaihteessa ja viidennen albumin julkaisu on suunnitteilla
loppuvuodelle 2009.

GIAA:ta lämmittelee kiertueella jyväskyläläinen, progressiivista metallimusiikkia soittava Ghost Brigade, jonka kiitelty debyyttijulkaisu “Guided by Fire” saa syksyllä 2009 seuraajan.

Helsingin ja Tampereen lippujen ennakkomyynti alkaa Tiketissä 17. päivä elokuuta. Jyväskylän liput myy Jelmu/Lutakko samasta päivästä alkaen.

Videot: http://www.last.fm/music/God+Is+an+Astronaut/+videos/

+/- saldo : 0 |