Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Aivolävistykseltä uusi levy Sotamaa toukokuussa

Jake kirjoitti noin 8 vuotta sitten (0 kommenttia)
Aikaisemmilla levyillään kärkevistäkin poliittisista kannanotoistaan tutuksi tullut hardcore/punk -orkesteri keskittyy tällä erää enemmän kuvaamaan sitä toivotonta tilaa, johon ihminen on onnistunut elinympäristönsä ajamaan. Aivolävistyksen laulusolisti Juuso toteaakin taannoisessa Voima-lehden haastattelussa tulevasta levystä seuraavaa: "Uusi levy on aikalailla edeltäjiään toteavampi ja tummempi. Siinä seisotaan kuilun reunalla, mutta sen sijaan, että funtsittaisiin miten siitä pääsee pois, jäädäänkin vain katselemaan. Ei luovuttamisen takia vaan mielenkiinnosta. Että jumalauta, mitäköhän me ihmiset keksitään seuraavaksi, eihän me voida enää kovin monella uudella tavalla talloa kaikkea allemme."

Aivolävistys ei kuitenkaan ole heittäytymässä yhtään sen kevyemmälle linjalle mitä aikaisemmilla levyillä on kuultu. Päinvastoin, keskisormi on lujasti pystyssä ja molotovin cocktailin resepti tuoreessa muistissa.

Sotamaa on Keski-suomalaisen vuonna 1998 perustetun Aivolävistyksen neljäs albumi.

Biisilista:

1. Sotamaa
2. Hallinnanloukkaus
3. Toinen osapuoli
4. Kaatopaikan tuolla puolen
5. Systeemi on kivenheiton päässä
6. Ei miksikään
7. Valkoinen heteromies
8. Harmaat miehet
9. Sodasta sotaan
10. Yksi ainoa ikkuna
11. Ei jumalaa
12. Mistä on pienet fasistit tehty?
13. Tällä tavoin maailma loppuu

+/- saldo : 0 |