Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Antaa vituttaa vaan...

Jate kirjoitti noin 16 vuotta sitten (2 kommenttia)
Edellisestä turinastani onkin jo jonkun verran aikaa ja täytyy sanoa että toivoin voivani kirjoittaa useammin, mutta liekö syynä yleinen selkärangattomuus ja saamattomuus, vai sitten työkiireet, en ole saanut revittyä itseäni tuottamaan yhtäkään juttua ensimmäisen yritelmäni jälkeen. Olen kuitenkin jonkin verran yrittänyt kasata ajatuksia laaksosta, koska vaikka jutuissani ei olisi mitään mielenkiintoista, niinden aiheessa voi jotain jännittävää ollakin, puhutaanhan nyt niin hurjan maagisesta Piilaaksosta. Itse asiassa paikassa ei tosiaankaan ole mitään maagista, täällä vain tehdään softasta liiketoimintaa keinolla millä hyvänsä. Ihmiset täällä ovat ihmisiä siinä missä muuallakin ja suomalainen inssi ei teknisesti Piilaakson Porsche-pellelle häviä, mutta asenteet liiketoimintaan, ja miksei elämän tavoitteisiin ylipäänsä, ovat erilaisia kuin meillä kotona. Liekö elämän tavoite sitten tuo onnistunut liiketoiminta!

Viime aikoina olenkin tuuminut mikä täällä tapaamissani ihmisissä sitten on niin erilaista kuin meissä suomalaisissa, tai paremminkin päinvastoin: mikä meissä on erilaista kuin heissä. Olen todennut että viinan juonti on minulle suomalaisuudessa toissijaista, vaikka se onkin jatkuvasti päällimmäisenä puheissa. Kun minä ajattelen suomalaisuutta, en minä ajattele humalaista kaveria. Se sama kaveri juo varmaankin yhtenä lauantaina enemmän kuin jenkkipelle vuodessa, mutta silti se ei ole suomalaisuutta. No mitä hemmettiä se suomalaisuus sitten on? En minä tiedä, mutta minun mielestäni se on ihan kivaa.

Myönnän toki että Suomessakin kulttuuri muuttuu kovaa vauhtia ja yleistän muutenkin, mutta uskon että päämme sisällä on jotain sellaista mitä en ole vielä Suomen ulkopuolelta löytänyt - joskus voi näyttää että olemme ruotsalaisten kanssa kuin samasta puusta veistettyjä, mutta siinä mennään
mielestäni suhteellisen pahasti metsään. Joskus tuntuu että saksalaisten kanssa on eniten yhteistä, mutta jotain tärkeää siitäkin puuttuu. Onhan meissä nimittäin sopiva ripaus slaavilaisuuttakin, mutta en oikein osaa suomalaista slaaviksikaan kutsua. Suurin osa tuttavapiiristäni on muualta kuin Yhdysvalloista ja se tosiasia vain vahvistaa epäilyksiäni siitä, että kyllä me jotenkin hassuja taidamme olla.

Eräällä vähäunisella ja humalahakuisella retkellä tapasin Tenneseestä kotoisin olevan kaverin, jonka nimen unohdin. Hauska kaveri, syväluotasi sanojen "redneck" ja "hillbilly" eroja, kertoi yleiskaavan maalaisjunttipuheeseen ja analysoi siinä sivussa meitä suomalaisia. Miehen äiti on nimittäin ruotsalainen (mikä yhdistelmä: Ruotsi ja Tennesee - siinäpä kultturiperimää!) ja mies oli siten käynyt myös Suomessa Tampereella. Hän piti meitä kovin eksoottisena väkenä verrattuna muihin pohjoismaalaisiin, liekö osasyynä teoriaan ollut vierailupaikkakunta. Onneksi matka ei sentään jatkunut Turkuun. Mutta todellakin, jollakin tavalla tuokin tapaaminen mielikuvatuksiini meistä vaikutti. Lämmöllä muistelen myös hetkiä jolloin baarin pöydässä istuu liikaa puhuva heppu Sri Lankasta, ruotsalaistyttö jonka mielikuva Suomesta kiteytyi liian kireisiin farkkuihin ja kaiketi takatukkiin, ja heitä vastaan väittelemässä kaksi suomalaista jotka yrittävät selittää että kyllä me olemme ihan tyytyväisiä elämäämme. Uskooko tuota enää kohta itsekään.

Ehkä se ilo mitä koemme ei sitten ole ratkiriemukasta tanssimista juhannussalon ympärillä. Olkoon sitten niin, mutta kai me jostain ilomme revimme. Minun sydäntäni on lämmittänyt se seikka, että Suomen listojen kärkipäähän pääsee edelleen masentavalla musiikilla - ja mikäpä olisikaan parempaa ajanvietettä kuin kossupullon, menneiden aikojen muistelemisen ja suhisevan Essolta ostetun kasetin siivittämänä kävellä järveen kun elämän valttikortit lipsahtivat nakkisormista. Samoihin aikoihin törmäsin kotimaan viihdeuutisia lukiessa kaveriin nimeltä Anssi Kela. Kipin kapin etsimään miehen äänitetuotantoa, ja ensireaktiona en voinut kuin mukailla Timo Rautiaisen kommentteja kun häneltä kysyttiin Trio Niskalaukauksen menestyksestä Suomen virallisella listalla: kyllähän se vähän pistää miettimään kansakunnan mieltä jos tuollaisella musiikilla noustaan listojen kärkeen. On mielenkiintoista selvittää ulkomaan kummajaisille mitä se tarkoittaa, kun Eppu Normaali laulaa kirveistä ja lumihangista, tai kun jonkun kaverin Perunateatteri selvittää mitä kaikkea sitä voikaan tehdä maanantaina jos on työtön. Ihanaa inhorealismia josta Los Angelesin limainen kiilto on hiottu reilusti pois!

Entä mitä kaltaiseni perussuomalainen kaveri ajattelee ympäristössä joka on kaikin tavoin Suomen vastakohta: aurinko paistaa puoli vuotta putkeen kesällä, ihmiset ovat iloisia, kaikki kääntyy lopulta parhain päin ja koko maailma on hallinnassasi jos vain niin haluat? No suomalaistahan vituttaa. Tai siis ainakin tätä suomalaista vituttaa, ainakin silloin tällöin. Ja mikä sitä suomalaista sitten riepoo? No se että ei saisi muka vituttaa. Kunnon vitutus kun ei ole sosiaalisesti sallittua muualla kuin psykiatrin sohvalla ja kadulla rynnäkkökivääri kourassa (ja sekin kai sen takia että pääsee televisioon). Olemme tuttavieni kanssa keskustelleet aiheesta useampaan otteeseen ja yleinen mielipide on yllättävä kuin Hollywood-leffan loppu: amerikkalaiset ovat yksinkertaisia. Tuskinpa tuo on totta, mutta kaikesta huolimatta on tärkeää huomata että amerikkalaiset eivät ole älyllisesti tyhmiä, eivät kai edes yksinkertaisia. Erilaisia kuitenkin; en suostu ottamaan kantaa asioiden, ihmisten tai asioiden absoluuttiseen paremmuuteen, mutta myönnän toki että meinaan usein repiä pelihousuni paikallisen mentaliteetin kanssa. Olenpa kuitenkin aivan liian puoleellinen ja epäpätevä vertaamaan kotimaatani mihinkään muuhun maahan siten, että valintani olisi jotain muuta kuin Suomi. Voisin ehkä harrastaa nojatuolipsykologiaa ja arvailla piilaaksolaisten aivoituksia, mutta tutkimuksen tekeminen on minulle hieman vaikeaa: tunnen henkilökohtaisesti kaksi paikallista joista toinen on pomoni.

Tasapuolisuuden vuoksi totean, että myös suomalaiset vituttavat aika usein, etenkin silloin kun matkimme amerikkalaisia. Tilasin puhelimen kautta lentolippuja eräästä puljusta ja ilmeisesti yritys oli päättänyt että otetaan amerikkalaistyylinen ystävällinen ote palveluun. Valitettavasti homma oli ryssitty pahemman kerran: kuulin puhelimessa mielistelevän, teennäisen äänen puheen sisällön pysyessä suorastaan töykeänä. Missä vaiheessa normaali puhetapa joutui epäsuosioon? Kyllä, amerikkalaiset myyjät osaavat olla samalla tavalla teennäisiä, mutta osaavatpa yleensä
teeskennellä uskottavasti. Pidän itseäni suhteellisen omaehtoisena kaverina, eli en herkästi taivu ympäristön vaatimuksiin mutta olen minäkin joutunut opettelemaan uusia tapoja kommunikoida. Siitä huolimatta suomalaisiin tyypillisesti liitetyt ominaisuudet, kohtuullinen rehellisyys, asiakeskeisyys ja suorapuheisuus ovat arvostettuja ominaisuuksia täällä työelämässä ja niistä kannattaa pitää kiinni - mutta vain oikeissa paikoissa.

Tähän loppuun terveisiä suomalaisille tavarataloille, toisin sanoen Amerikan apinointi ärsyttää: http://www.gap.com.



"Aina ei tiedä mikä se amerikka on jota apinoida"


+/- saldo : 0 |

    KimmoVesajoki kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Luin kiinnostuksella Palasokerin piilaakson kirjeenvaihtajan reportaasia ja ajattelin heittää sen tiimoilta pari kommenttia keskustelun pohjaksi.

    Ihan ensimmäisenä kommenttina halusin todeta sen, että kuulin tosiaankin ensimmäisen kerran elämässäni sen että joku tosiaan yhdistäisi asiakaskeskeisyyden suomalaisuuteen! Se on kyllä täyttä puppua ja se täytyy sanoa ottamatta kantaan siihen niin yleisesti heitettyyn kommenttiin amerikkalaisten pinnallisuudesta, että kyllä suomalaisilla on paljon opittavaa asiakaskeskeisyydestä ja -palvelusta ja että ylivoimaisesti parasta palvelua olen ainakin itse saanut nimenomaan Yhdysvalloissa. Vaikka itse olen ollut ihan eri puolella Yhdysvaltoja, täytyy myös todeta ettei amerikkalaisia voi yleistää yksinkertaisiksi vain siksi että ne uskaltavat olla juroihin suomalaisiin ja yleisesti kyynisiin eurooppalaisiin nähden optimisteja, eikä vitutus yleisillä paikoilla ja näin ollen muiden päivän pilaaminen (tai siihen pyrkiminen) ole yleisesti hyväksyttyä.

    Itse olen aina Yhdysvalloissa ollessani pyrkinyt välttelemään suurkaupunkeja, joissa ilmapiiri on kuulemani mukaan joskus varsin kireä. Mutta kaupunkien ulkopuolella olen henkilökohtaisesti huomannut amerikkalaisten omaavan sellaista yhteishenkeä ja lähimmäisen auttamishalua, jota ei kyllä muualla vastaantullut. Kokemukseni on kuitenkin kerätty ns. hyviltä alueilta, pienistä asumiskeskittymistä parinkymmenen mailin päässä kaupungista ja työpaikoista. Varsinkin länsirannikon suurkaupungeissa tilanne on varmaankin ihan toinen. Kokemuksistani viisastuneena minua nykyään ärsyttää suomalaisten kaksinainen asenne amerikkalaisia kohtaan. Joskus tuntuu että se on suoraan sanoen rasistinen, koko ajan kuittaillaan pinnallisuudesta ja materialismista, naiviudesta ja yleisestä tyhmyydestä ja sitten toisaalta matkitaan päättömästi juuri kaikkea sitä, mitä kritisoidaan ja mikä vain vahvistaa stereotypioita. Tämä ei nyt ole kohdennettu tätä juttua vastaan, enkä väitä kirjoittajan tällaiseen juurikaan syyllistyneen vaan esitän vain kritiikkiä yleisesti havaitsemiani suomalaisten asenteita kohtaan. Jutun kirjoittajaa voisi kuitenkin kritisoida sortumisesta tyypilliseen suomalaisten mystifiointiin, kun me synkkien metsien kummajaiset ollaan muka aina niin erilaisia kuin koko muu maailma jne... Mutta se saa jäädä tällä kertaa, todettakoon vain että erilaisuuksiin keskittymällä saattaa jäädä huomaamatta se, että kaikki tämän pallon kansalaiset ovat tosiasiassa hemmetin samanlaisia.


    Jate kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Myönnän tekstin provosoivan luonteen ihan kättelyssä. En tosin tiedä että mitä olisin voinut lisätä juttuun jotta olisi tullut selväksi että en yritä väittää jenkkejä jotenkin tyhmiksi - väitehän olisi aivan päätön.

    Totesinpa kuitenkin, että pelihousut joskus menee ja minkäs teet. Mutta niitä menee meillä kaikilla varmasti suomessakin.

    Olen ihan samaa mieltä tuosta suomalaisten kaksinaismoralismista (josta me tietysti aina syytämme jenkkejä): kyllä kaikki amerikkalainen otetaan mielellään vastaan, mutta "on ne kuiteski iha tyhmiä". Eli kyllä se amerikkalainen rullalautailukulttuuri on tosi hyvää, mutta ei se sitten kuitenkaan oikein olekaan.

    Suomalaisuuden mystifiointi on kyllä ihan tarkoituksellista - se on nimittäin hauskaa. Samanlaisuus-erilaisuus-mietinnästä sen verran, että mielestäni on parempi ajatella lähtökohtaisesti siten, että arvostaa ja hyväksyy erilaisuutta, kuin että pyrkii etsimään väkisin sitä yhteistä nimittäjää kaikesta. Kyllä niitä yhteisiäkin asioita aina löytyy meidän kaikkien kesken, mutta miksei erilaisuudella saisi pitää hauskaa? Minusta on ainakin hauskaa etsiä ulkomaisten ystävieni kanssa sekä eroavaisuuksia, että yhtäläisyyksiä kulttuureistamme. On niiden jälkimmäistenkin löytäminen palkitsevaa, en minä sitä kiellä.

    Sanonpa nyt tähän loppuun tämän jos joku nyt tätä vastausta vielä sattuisi lukemaan:

    Meillä kaikilla on jotain opittavaa toisiltamme.