Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Dream Theater: 6 Degrees of inner turbulence 2nd opinion

Sunkka kirjoitti noin 22 vuotta sitten (3 kommenttia)
Mitä!? Toinenkin juttu samasta levystä?
Monesti sanotaan ettei yhden lääkärin mielipide riitä. Eikä pidä aina uskoa jokaista arvosteluakaan. Mutta mitäs kun toinenkin Palasokerin kirjoittaja on samoilla linjoilla Dream Theaterin uudesta levystä? Eri perustelut, sama sanoma. En vaan ehtinyt lähettää tätä ennen KeysWiziä... Lukekaa jos viitsitte.

Journalistiikan tunneilla opetettiin että lehtijuttu pitäisi lopettaa siihen missä sanottava loppuu, eli sitä ei tarvitse keinotekoisesti pitkittää. Sama pätee musiikissa. Lyhyempiä biisejä olisi voinut tehdä, eivät nämä jutut oikein kanna yli kymmentä minuuttia. Siinä missä pitkät biisit ovat progea ja hienoa idean kantaessa, tällä levyllä biisejä on kuitenkin venytetty lähelle sietorajaa. Biisien väkisinvenyttäminen ei ole tarkoituksenmukaista, diggailtavuus kärsiin. Kappale tuntuu kestävän ikuisuuden kun samaa riffiä toistetaan vain pienin variaatioin loputtomiin. Tosin onhan porilainen Circle tehnyt siitäkin taidetta. Jos uuden levyn biisit editoisi edes 7-minuuttisiksi, ne kantaisivat paljon paremmin, olisivat mielenkiintoisempia ja eheämpiä kokonaisuuksia eikä kappaleen loppupuolella tulisi tunnetta että toivoo kappaleen jo loppuvan. Sehän ei ole kovin hyvä juttu? Ja minä olen olevinaan fani.

Kun edes lyriikan takia ei tarvitse biisiä venyttää, vaan samoja lauseita kertaillaan ja soitellaan valitettavan innostamattomia sooloja, alkaa jo muutaman viikon satunnaisen kuuntelun jälkeen 6DOIT tuntua puuduttavalta. Toisaalta Dream Theaterin aiemmista pitkistä biiseistä Learning to live ja a Change of Seasons ovat olleet loistavia vaikka näistä aCoS on peräti yli 20 minuuttinen. Nämä kappaleet ovatkin Images & Words-levyn aikaista materiaalia (vaikkakin aCoS äänitettiin ja julkaistiin vasta paljon myöhemmin) ja musiikkia on siis ollut tekemässä alkuperäinen kosketinsoittaja Kevin Moore. Kevin Moorea kaivattaisiin mukaan nytkin.

Dream Theaterin legendaarinen levyhän on Images & Words joka julkaistiin 1992. Kyseisellä levyllä ovat parhaat biisit, sovitukset ja soolot ja I&W:n jälkeen taso on pudonnut. Oikeastaan ”keskimäärin pudonnut” sillä pohjanoteeraus oli masentavan tylsä Falling into infinity. FII:stä ollaan sentään tultu taas ylöspäin reilusti, jo edellisen Metropolis pt2:n kanssa, mutta kyllähän I&W on edelleen ylittämätön.

Mutta miten Images & Words on niin loistava ja loput levyt eivät niin? Yksi syy saattaa olla siinä että I&W:n useimpia sävellyksiä tehdessä bändi oli jo menettänyt vakituisen laulajan ja uusi oli hakusessa. Jotain vuoden verran bändi oli ilman laulajaa mutta biisejä vain soiteltiin ja treenattiin. Eli sovitukset tehtiin niin, että biisit toimivat jopa ilman laulajaa ja niitä soitettiin ja sovitettiin tosi kauan. Nyt 6DOIT on tehty niin että mennään studioon ja aletaan säveltää. Toki ideoita on ollut valmiina mutta levy on silti tehty lyhyen ajan sisällä studiossa alusta loppuun. Eihän siinä ehdi ideat jalostua. Ehdotus: Koskapa kanukkilaulaja James LaBrie joka tapauksessa lentää New Yorkiin aina bändihommia varten, eikö voisi ajatella että biisit tehtäisiin ilman Jamesin vaivaamista ja funtsattaisiin sovitukset sillai että saadaan taas vähän moniulotteisuutta? On toiminut ennenkin…

Toinen syy saattaa olla siinä, ettei Kevin Moore ole mukana. Mooren kosketinsoiton sovitukset tukivat biisejä hienosti ja toivat niihin ulottuvuuksia, maukkaita sointumattoja ja polyrytmiikkaa siinä missä Jordan Rudess tyytyy monesti vain tuuttaamaan basson ja kitaran kanssa uniksessa. Riffit jäävät kovin yksiulotteisiksi ja tylsiksi, mutta toki aika powerriff-meiningillä. Tuota moniuloitteisuutta kaipasi jo edellisellä levyllä (Metropolis pt2) ja sama kaipuu tuntuu edelleen. Onhan Rudess kuitenkin silti huimasti parempi kuin taannoinen Derek Sherinian joka soundeillaan ja ideoillaan juuri sen FII:n pilasi. Mutta siinä missä Rudess on tekniikkahirmu, siinä Moore tyylitajuisesti sovitti ja tuki kappaletta ja loi tunnelmaa. Tuota tunnelmaa kaipaan. Onneksi Moore tekee soololevyjä.

6DOIT-levyllä on paljon hetkiä jolloin tulee mieleen joku kappale, jonka on kuullut aiemmin jonkun toisen esittämänä. Mitenkäs se nyt on: ”nimettömät bändit varastavat ja nimekkäät lainaavat”. Vai olisiko selvä viittaus Peter Gabrielin Solsbury Hilliin jo törkeä varkaus? Ja mukana on selvää Toolia ja erehdyttävä Spock’s Beard-hetki. Monet kappaleet lisäksi tuovat mieleen ”And justice for all…”:in aikaisen Metallican mikä nyt ei oikeastaan sekään ole huono juttu mutta Dream Theater on kyllä ennen kuulostanut enemmän itseltään kuin joltain potpuri-orkesterilta.

Ei tämä uusi levy nyt sentään mikään huono ole mutta ei edelleenkään I&W:n veroinen. Pikemminkin se kuulostaa Metropolis pt 2:n (Scenes froma Memory:n) toisinnolta ja ehkä joidenkin mielestä Dream Theater on kehittymässä oikeaan suuntaan. Mielummin olisin kuullut liikettä I&W:n suuntaan mutta ihan hyvä näinkin. Ongelma on vähän siinä ettei levyltä oikein jää mitään mieleen eikä suosikkikappaletta voi nimetä. Nämä nyt ovat kaikki sellaisia ”ihan kivoja”. Raskasta mättöä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, raskainta tähän mennessä. Jos Awake oli raskas levy, tämä on raskaampi. Arvostelutähtiä 3 ja puoli. "Nice. Not thrilling but nice."

Jos olet eri mieltä kanssani, kirjoita kommentti ja perustele.

Ja jos kiinnostaa lukea oikein hyvä artikkeli 6DOIT-levystä, klikkaa itsesi osoitteeseen http://www.ytsejam.com/interviews/ints/22002/portnoy22002.htm
niin sieltä löytyy Mike Portnoyn kuvaus uudesta levystä ja tietysti pakollinen 11.9.-kommentti.


+/- saldo : 0 |

    Anonyymi kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tuota, menneisyys on usein vangitseva tekjä, joka pitää otteessaan. Image&Words on tekele, joka on kuitenkin pian kymmenen vuotta vanha.

    Muuttumattomuus kertoisi huonosta kyvystä uudistua ja nähdä asioita eri tavoin. Inner turbulence on ehdottomasti Dream Theaterin paras levy. Seesteisyyden ja tunteiden läsnäolon kuulee uudelta levyltä.

    Jos tykkää kavereistaan vain tietynlaisina, saattaa tulla sulkeneeksi silmänsä totuudelta.

    Kasvaminen on kivaa...

    Jani

    Aranwe kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Olen aika pitkälti Pasin kanssa samoilla linjoilla. Ensimmäisen tekeleen jälkeinen loistava levy Images & Words on edelleen bändin paras. Awakella homma toimii vielä kiitettävästi, mutta sen jälkeen on tultu alaspäin kuin lehmän häntä. Levy levyltä taso laskee tämän viimeisimmän tuotoksen ollessa bändin huonoin.

    Monimutkaisia tahtilajeja ympätään putkeen edelleen ja osia on aivan liikaa. Biisit eivät pysy kasassa eikä niistä jää mitään mieleen. Musiikkityyli on enemmän kikkelinpyörittelyheviä kuin progevaikutteista metallia. Kevin Moorea on ikävä.

    -T-

    Anonyymi kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Olen suhteellisen uusi fani "Live scenes" DVD -julkaisun myötä, jonka ostin v.2004. Omistan lähes koko tuotannon. Olen näiden vanhempien fanien I&W -ihailua ihmetellyt. Hieno levy se toki on, mutta ei yhtään hienompi tai parempi kuin myöhemmät tuotokset. "Falling into Infinity" on upea, samoin "Train of Thought" sekä "Scenes from memories, Metropolis part II". Bändi elää, kehittyy ja voi hienosti!! Kuka on Kevin Moore??