Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Sinergiaa Lutakossa 8.2.2002

Jake kirjoitti noin 23 vuotta sitten (0 kommenttia)
Noniin. Kannattaa aina lupailla näitä keikka-arvosteluja ennakkoon niin joutuu sitten vääntämään vaikka kuukautta myöhässä juttua. Tai mikäs pakko näitä on tehdä, mutta toisaalta ei kehtaa olla kirjoittamattakaan kun on muutaman kerran tullut jo tämäkin juttu aloitettua. Mutta mennäänpä asian ytimeen : Sinergy käväisi Jyväskylässä löylyttämässä heavy-kansaa, häkälöylyt viskoi Purity. Niistä seuraavassa.

Jyväskylällä oli kunnia olla helmikuun alussa Sinergyn "maailmankiertuuen" aloituspaikkana, maailmankiertue lainausmerkeissä sen takia, että jos tuota kiertuetta esim. jonkin Rolling Stonesin maailmankiertueeseen vertaisi niin taita Sinergyllä keikkapaikkoja olla hieman vähemmän. Joka tapauksessa Sinergy heitti ainoastaan muutaman keikan Suomessa ja painui sitten ulkomaille, muistaakseni Istanbuliin (tai johonkin yhtä käsittämättömään kaupunkiin) keikalle. Jyväskylällä oli kuitenkin kunnia olla uuden levyn, "Suicide By My Side", tiimoilta aloitetun keikkasarjan aloituskaupunkina. Kunnia olla ns. treenikaupunki ennen isoa kiertuetta voi tietysti olla hieman kyseenalainen kunnia, mutta ihan kiitettävästi Sinergy hommasta suoriutui. Mutta mennäänpäs ensin tarkastelemaan lämmittelijänä toimineen Purityn edesottamuksia.

Purity on nykykokoonpanossaan näemmä vuodesta 2001 toiminut jyväskyläläisorkesteri, joka omilla www-sivuillaan kertoo musiikkinsa olevan Tool, Clawfinger ja Faith No More vaikutteista metallia, eikä nuo välttämättä niitä huonoimpia bändejä ole kuvaamaan bändin musiikkia. Tosin en ole mikään hardcore-fani arvioimaan Purityn musiikkia, melko varmasti en ollut kuullut heitä ennen tätä Sinergy -keikkaa. Mutta noissa sfääreissä siis liikuttiin, asennemetalliksi tuota kai voisi kutsua vaikka ilkeyttään. Asiallisesti hoitivat lämmittelijän roolin, tosin tartuntapintaa oli aika vähänlaisesti Purityn omissa biiseissä aivan ensikuuntelulla. Viimosena heitetty Rage Against The Machine coveri, jonka nimeä en nyt muista (kannattaisi varmaan kirjoittaa nämä jutut tuoreeltaan) sai porukan riehaantumaan jo ihan kohtuullisesti. Kokonaisuutena tasapainoinen lämmittely Purityltä, tosin hieman ihmetytti että miksi Sinergyn pikatehometallin lämmittelyyn oli sovitettu bändi veivaamaan tuollaista asennemetallia / -rockia, hommassa kun on vaarana että pikametallimiähet imevät soodaa baarissa lämmittelijän esittäessä metallista raivoaan lavalla. Näin ei tällä kertaa käynyt, ehkäpä paikallisuus pelasti tilanteen, mutta luulisi lämmittelijäksi löytyvän myös kellaribändidivisioonasta noita helloween -kopioita. Tämähän ei siis ollut Purityn vika, kyllähän Sinergyn lämmittelijäksi lähtee varmaan kuka tahansa jos kysytään. Lisätietoja voi käydä Puritystä ihmettelemässä vaikka heidän www-sivuiltaan.

Noniin, mennäänpä sitten asian äärelle. Sinergy saapui Jyväskylään Lutakon lavalle starttailemaan kiertuettaan uuden levyn tiimoilta. Kiertueen ensimmäisessä keikassa on varmasti omat vaaransa, mutta toisaalta kaikilla soittajilla on varmasti sen verran virtaa rukkasissa, että intoa löytyy vaikka vetää yhdellätoista (11) setti läpi. Sinergy ei pahemmin aloituskankeudesta kärsinyt vaan yleisön piiskaaminen alkoi ensisävelistä lähtien. Rytmiryhmä ajettiin sisään pikavauhdilla, Sinergyn uusi rumpali oli ilmoittanut vuoden vaihteessa ettei lähde bändin kanssa kiertueelle treenattuaan kolme kuukautta biisejä. Uusi rumpali reväistiin pikavauhtia ilmeisesti lähipiiristä, sillä nykyisin Sinergyssä tahtia pitää yllä Waltarissa, Barathrumista ja Jimsonweedistä tunnettu Janne Parviainen, jonka "jäsenyys" Sinergyssä vahvistettiin tammikuun lopulla, eli reilu viikko ennen tätä nyt käsiteltävää keikkaa. Ei varmasti mukava tehtävä astua pikavauhdilla Sinergyn rumpalin jakkaralle. Tämän erityispitkän ja -puuduttavan aasinsillan kautta päästäänkin takaisin keikan ja uuden levyn käsittelyyn. Eli keikalla vaivasi pääsääntöisesti sama seikka kuin uuden levynkin kanssa, eli biisit ovat huomattavasti suoraviivaisempia kuin Hell and Back levyllä vaikkeivät ne tuollakaan levyllä mitään progesävellyksiä olleet. Samoin melodiakaivo on tainut kuivua käytössä kun uudelta levyltä saa hakemalla hakea tarttuvia melodioita. Näillä eväillä ei live-meiningistäkään voinut liikoja odottaa ja lopputuloksena käteen jäikin (tai pikemminkin mieleen) tasapaksu keikka, josta ei erityisiä huippu- tai pohjanoteerauskohtia erottunut. Eli kovaa ja nopeasti vedettiin kyllä ja oli tietysti mukava ihastella kun heepot vetää livenä älyttömällä tahdilla, mutta ei tätä keikkaa voi kovin järisyttäväksi kokemukseksi mainita. Hieman meininkiä pelasti jotkin vanhemmat rutistukset, joissa yleisökin lämpeni paremmin mukaan heilumiseen ja varsinainen kliimaksi saavutettiin setin loppupuolella kun Ozzyn Bark at the Moon räjähti käyntiin. Ei välttämättä hyvä merkki jos keikalla suurin innostus yleisön seassa näkyy cover-biisin aikana.

Ettei nyt jäisi liian negatiivinen kuva Sinergyn Lutakon keikasta, yritän tässä vielä tähdentää että keikka EI ollut huono, ei sinnepäinkään, mutta kun tasapaksu on tasapaksu, keikan aikana ei nyrkki noussut ilmaan montaakaan kertaa valtavan tunteenpalon seurauksena eikä toisaalta alkanut haukotuttamaankaan missään kohdin. Arvostele siinä sitten keikkaa jotenkin. Jos pitäisi arvosana antaa tälle keikalle asteikolla 1-10, olisi arvosana todennäköisesti 5.

Sinergyn tulevia keikkoja tai muita kuulumisia voi ihmetellä osoitteesta www.sinergy.org, keikkoja on näemmä tiedossa Suomen kamaralla ainakin Oulussa ja Kuopiossa, sitten pitääkin jo matkustaa Turkkiin tai Japaniin. Ja olipa www-sivuilla juttua myös mahdollisesta USAn kiertueesta. Hommat taitaa olla isolla. Kyllähän heille menestystä maailmalla voisi suodakin.

+/- saldo : 0 |