Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Asumisen riemua Helsingissä, osa 1

Krisse kirjoitti noin 22 vuotta sitten (2 kommenttia)
Miksi asua Helsingissä, kun samalla rahalla saisi ok-talon muulta?

Muutin kolme vuotta sitten Helsinkiin, ja olen vaihtanut asuntoa kolmeen otteeseen Helsingin sisällä.

Vihdoin viimein olen löytänyt asunnon josta en tahdo muuttaa pois, kahden ensimmäisen asunnon tarina on surkuhupaisa.

Helsinkiin muuttaneena maalaisena, otin ensimmäisen asunnon jonka sain, koska vuokra-asunnon saati ei ollut yhtä yksinkertainen operaation kuin kaljan osto Kalliossa.

Asunto oli Kalliossa, Mäkelänkadun alapäässä, joka vaikutti ensisilmäykseltä loistavalta. Vuokra ei nyt mikään halpa ollut, mutta pakko oli ottaa kuin sai.

Ensimmäinen shokki oli ensimmäiset pakkaset, asunnon lämpötilaa ei saannut nousemaan millään normaaliin 18+ asteeseen vaikka väänsi kaikki patterit täysille. Vaihtoehto oli ostaa lisää pattereita (oma kustanne) tai kaivaa mummon tekemät villasukat jalkaan. Otin villasukat ja hyvään käyttöön tuli.

En ollut ainoa asukas talossa jolla oli kylmä, sain satoja kavereita seinän välistä tulevista pienistä muurahaisista, jotka olivat ihastuneet pizzan jämiin (lihansyöjiä)???

Rupesin tarkistelemaan tilannetta ja löysin rikkoutuneita seinätiivisteitä, ja joiden paikkaamiseen oli käytetty sinitarraa! Näistä väleistä työntyi muurahaisia.

Lähdin välittömästi ostamaan myrkkyä, jolla sain osan tapetuksi.

Pahaksi onneksi kyseinen talvi oli kylmin mitä viimeiseen kolmeen vuoteen on ollut, joten seuraavaksi jäätyi putket. Isännöitsijä kieltäytyi sulattamasta putki, mutta sanoi että pidä vesi valumassa koko ajan, niin ei mene putket tukkoon, näin teinkin aina kun pakkanen meni alle -10, sillä vesimäärällä olisi kyllä muutaman uima-altaan täyttänyt.'

Tutustuin myös naapureihin, ja alakerran biljardi-salin kanta-asiakkaihin.

Samassa kerroksessa vaikutti kaksi McPappaTunturiKerhon jäsentä, joista sai revittyä huumoria silloin tällöin. Alakerrassa oli yksi kiristyksen uhri, ja salilla ravivedonlyöjiä jotka olivat koukussa Maikkarin Emmerdaleen!

Eräännä krapulaisena sunnuntai-aamu soi ovikello, ja oven takana seisoi humalassa oleva Banditokseen kuuluva jääkaappi-pakastin yhdistelmä. Tämä ei ollut oikein hyvä sunnuntai-aamun alku.

Kaveri ilmoitti remontoivansa viereistä asuntoa, ja halusi kuulla minun mielipiteen työn jäljestä, ensimmäisenä ei tullut mieleen ruveta kovin pahasti sormella osoittelemaan maalin valumisia. Joka tapauksessa kävelin kämpän läpi boksereissani. Jääkaappi-pakastin hoksasi että minulla oli silmät kuin kreivi Dracullalla, ja tarjosi olutta jääkaapista. Päätin kieltäytyä, koska krapularyyppy humalaisen Bandidoksen kanssa ei tuntunut kovin hyvältä idelta.

Päätin poistua omaan asuntooni, laittaa oven turva lukkoon ja vetää päiten korvien yli.

Myös toinen Banditos aiheutti hämminkiä, erityisesti asunnonvälittäjien keskuudessa.

Eräänä aamuna ihmettelin kun toisen naapurin oveen oli laitettua A4 ja se oli täynnä tekstiä. Banditos ilmoitti lapussa asunnon välittäjälle ettei häntä ole virallisesti irtisanottu ja hänellä oli 3kk:n irtisanomis-asika asunnossa. Banditos suositteli ettei välittäjä toisi asunnon ostajia hänen asuntoon. Varmuudeksi liitteenä oli käyntikortti Banditoksen logolla.

Vähän tämän jälkeen sain yllättävää postia taloyhtiöltä. Talossa asui joku jolla isopyörä ei käynyt kovin hyvin, kyseinen henkilö oli joutunut kiristyksen uhriksi ja taloyhtiö päätti pyytää asukkaita laittamaan alaoven aina kiinni ettei pahat pojat pääsee soittamaan uhrin ovikelloa. Yritän löytää kirjeen ja laittaa sen liitteeksi juttuun.

Näiden tapahtumien jälkeen päätin että seuraavaa talvea ja pakkasia en siinä asunnossa vietä, joten asunnon metsästykseen.

Seuraavan asunnon tarina seuraavassa osassa.

Kakkososaan tästä.






+/- saldo : 0 |

    Anonyymi kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Sitä minäkin ihmettelen, kuka viitsii asua kalliissa ja hankalassa Helsingissä. Onneksi ei tarvitse.

    KimmoVesajoki kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    On tuli tässä esille ainakin yksi syy muuttaa Helsinkiin. Vaikuttaa siltä, että ei Suomesta löydy parempaa paikkaa niille, jotka etsivät vähän jännitystä elämäänsä ja ennelta arvaamattomia käänteitä tylsän arjen piristämiseksi! :)

    Jään innolla odottamaan seuraavan asunnon tarinaa...