Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Yliajo-oikeus puhuttaa

KimmoVesajoki kirjoitti noin 22 vuotta sitten (12 kommenttia)
Helsingissä vast'ikään tapahtunut 9-vuotiaan tytön kuolemaan johtanut kaahailu puhuttaa ympäri Suomea. Ja niin pitääkin puhuttaa, kun kyse on näinkin tärkeästä asiasta. Suur-Jyväskylän lehden viimeisimmän numeron kolumni, otsikoitu "Yliajo-oikeus", on rohkea kannanotto, joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi. Tässä omat mietteeni asiasta:

Suur-Jyväskylän lehden kolumnisti Timo Hatakka pamauttaa täyslaidallisen kolumnillaan "yliajo-oikeus", jossa hän toteaa Suomessa tapahtuvan aivan samoin kuin taannoisessa Natsi-Saksassa: ihmisiä kaasutetaan hengiltä.

Mielestäni on hienoa, että joku uskaltaa ottaa vahvasti kantaa asioihin ja vaatia muutosta. Hatakan kolumni osuu myös kohdalleen Keski-Suomessa: Omat kokemukseni ovat, että ainakin Jyväskylässä kaasutellaan poikkeuksetta päin punaisia valoja nasta laudassa. On vain ihme ettei samanlaista tragediaa ole vielä nähty meilläkin.

Olin viikonloppuna Helsingissä ja ensinäkemältä vaikutti, että tyttölapsen turha kuolema olisi herättänyt ihmiset ajattelemaan myös ratin takana istuessaan. Myös jalankulkijat olivat hereillä ja näin nyrkkejä heristeltävän eräälle keltaisia päin ajaneelle autoilijalle. Olisiko muutosta todellakin ilmassa?

Hatakka väittää, että yläluokalla on Suomessa yliajo-oikeus aivan kuin etuoikeutetulla on etuajo-oikeus. Hän jatkaa, että "Tappokoneiden temmellystä ei hillitä siksi, että maksajaksi joutuu yhteiskunnan eliitti: menevät miehet. Johan heitä nytkin sorretaan autoveroilla ja kalliilla bensiinillä. (Kumma juttu: bensa on liian kallista tankatessa mutta ei kaahatessa.)"

En uskalla olla sitä väittämää vastaan, että nämä "menevät miehet" lienevät juuri se joukko, jotka liikenteessä kaahaavat. Mutta tekeekö se minustakin syyllisen? Itse olen aina tuskaillut suomalaista autoilukulttuuria tai pikemminkin sen puutetta ja toivonut että jonain kauniina päivänä herään maassa, jossa ollaan vihdoin tajuttu mitä joustava liikennöinti tarkoittaa...

Maanteiden jonotuksesta tai typerästä alinopeudesta ei kuitenkaan tässä ole kyse. Jos mies syöksyy Audillaan päin punaisia ohittaen valoihin pysähtyneen auton ja ajaen siinä hutakassa myös yhden pikkutytön hengiltä on jotain pahasti vialla! Uskallan väittää, että tällöin on kyseessä länsimainen individualismi ja yleinen aivojen käytön puute.

Kun maailma pyörii oman navan ympärillä, ei ole aikaa tuhlata ajatustakaan kanssaeläviin eikä omien tekojen seurauksia ympäröivään yhteiskuntaan pysähdytä miettimään. Kuten Hatakka toteaa: "Audi-mieheltä löytyi hansikanlokerosta video, jossa hullut kaahaavat Tukholman teillä kolmeasataa. Tekoa voidaan siis pitää suunniteltuna."

Toivottavasti keskustelu tämän aiheen tiimoilta leviää myös Palasokeriin ja edesauttaa tämän elektronisen julkaisun lukijakunnan aivojen käyttöä. Eli kommentteja tulemaan!

+/- saldo : 0 |

    Krisse kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Lapsen kuolema on aina valitettava asia, mutta auton ja jalankulkian tappelussa häviäjä tiedetään valmiiksi.

    Näin olen itse en juurikaan valoja katsele, vaan autoja, ja menen yli kun on turvallista valoista riippumatta.

    KimmoVesajoki kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Joo, tottakai jalankulkijan pitää olla valppaana teitä ylitettäessä. Mutta kun kyseessä on lapsi, joka on jo huomannut yhden auton pysähtyvän valoihin ja jää tietä ylittäessään pysähtynyttä auto ohittavan hurjastelijan yliajamaksi, niin ei sitä lasta voi kyllä enää sellaisesta syyttää.

    KimmoVesajoki kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Pieni korjaus artikkeliini: Suur-Jyväskylän lehden kolumnin kirjoittajan nimi on Timo Harakka, eikä Hatakka niin kuin olin aiemmin kirjoittanut.

    Aranwe kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Niinpä niin. Tänään todistin Heikinkadun ja Vapaudenkadun risteyksessä aitiopaikalta, kun noin kolmekymppinen mies puski autollaan päin punaista aikomuksenaan kääntyä Heikinkadulle. Takaani tullut pyöräilijä vältti nipin napin törmäämisen tämän auton kylkeen. Olisi pitänyt ottaa rekisterinumero ylös. Niitähän voisi oikein urakalla alkaa keräämään ja listaamaan nettiin, tosin liekö sitten tietosuojalakien vastaista?

    Anonyymi kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Niinpä. Tähän se sitten on mennyt. Liikenteessä junttien ei tarvitse välittää tuon taivaallista liikennesäännöistä, koska heitä siellä kukaan kerkiä vahtimaan. Vaan odotas jos joku erehtyy näiden kusipäiden rekisterinumerot julkaisemaan jossakin intternettisivulla niin johan on cyberjeparit ovella ja asianajajat hierovat tahmaisia tassujaan. Teini-ikäinen webmaster linnaan tai vähintään loppuiäksi maksamaan korvauksia ja haravoimaan näiden autoilijaraukkojen pihoja.

    Anonyymi kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ilo nähdä, että mielipiteitä asiasta riittää sillä sehän vain todistaa osaltaan että tapaus on pistänyt ihmiset miettimään. Eilinen Päivärinnan juontama talk-show, jossa asiaa käsiteltiin ei kyllä tuonut mitään uutta mukanaan. Mua ottaa päähän ohjelmat, joissa pyritään vain provosoimaan yhteenottoja ja luomaan skandaalinpoikasia suorassa lähetyksessä kuten Jerry Springerissä konsanaan. Kukaan ei ole oikeasti kiinnostunut etsimään oikeita ratkaisuja asioihin, kunhan vaan saadaan kunnon joukkotappelu aikaiseksi...

    AlexHell kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ajelin tänään seiskatiellä ja punainen Alfaromeo saksan siirtokilvissä, eli ryssä, piti yllä aika hyvää matkanopeutta ja ohitteli keltaisen viivan yli ja pakotti vastaantulijan väistämään pientareelle. Soitin poliisille ja annoin rekisterinumeron. Ovat muuten aika kiinnostuneita kaahareista, ihan oikeasti.

    Aranwe kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Vahinko vain, että noille venäläisille rallikuskeille ei poliisi voi oikein mitään. Pois otettu kortti kun pitää antaa viimeistään rajalla takaisin, eivätkä ne sakkoja maksa kuitenkaan ja periminen jälkikäteen on mahdotonta.

    KimmoVesajoki kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Nyt ajettiin sitten lapsen päälle Rovaniemellä melkein yhtä törkeästi kuin Helsingin tapauksessa. Kertonee jotain tämän ongelman luonteesta, eli kyseessä ei tosiaankaan ole vain pääkaupunkiseudun vitsaus vaan hurjastelijoita riittää muuallakin.

    KimmoVesajoki kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    No nyt oli sitten bussikuskin vuoro ruhjoa teini-ikäistä tyttöä. Mieliin palaa muistot omilta ala- ja yläasteen koulumatkoilta, kun usein viinalta haiskahtava ja aina äkäinen bussikuski hurjasteli koulun ja kodin väliä. Näitä bussiturmiakin on tapahtunut aika ajoin, kotikaupungissani Joensuussa bussi ajoi kotini lähistöllä omakotitalon keittiöön suoraan seinän läpi. Tosin kyseessä oli silloin kuskin saama sairaskohtaus...

    Jake kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Joo, no tässä tapauksessa kyllä täytyy hieman suhtautua kriittisesti tämän meidän "keltaisen lehdistön" uutisointiin, uutisessahan kerrottiin että poliisitutkinassa oli selvinnyt että ko. tyttö oli kävellyt liian lähellä ajoradan reunaa katsomatta eteensä keskustellessaan kaverinsa kanssa. Eli bussikuski oli todettu syyttömäksi tapahtuneeseen tämän ajaessa täysin normaalisti pysäkille. Varsinainen uutinen oli kyllä hyvin piilotettu tekstiin, pikemminkin keskityttiin äimistelemään sitä kuinka poliisi kehtaa tehdä teinitytöstä syyllisen. Jos ihmiset alkavat käyttäytymään täysin edesvastuuttomasti niin kyllä siinä ammattitaitoisinkin linjurikuski on pinteessä. Tiedä sitten tapahtumien oikeaa kulkua, nyt minunkin näkemykseni perustuu lähinnä iltapäivälehden uutisen tulkintaan, mutta luulenpa että tässä tapauksessa on oikein kaivamalla kaivettu näitä "nuori joutui liikenneonnettomuuteen" -uutisia.

    KimmoVesajoki kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jep, itselläkin jäi jutun tarkempi lukeminen välistä mutta olisihan se pitänyt arvata, että taas iltis on onnistunut uutisoimaan skandaalinkäryisesti tästäkin asiasta. On se kyllä syvältä ja poikittain kun pitää aina vääntää asiasta kuin asiasta hirveä skandaali totuuden kustannuksella oli kyse sitten telkusta tai sanomalehdistä...