XL 10-vuotisjuhlakiertueellaan : Lutakko 2.11.2002
Jake kirjoitti noin 23 vuotta sitten (5 kommenttia)
Tästä se lähtee, täyden XL ummikon keikkaraportti, eli on myönnettävä heti aluksi etten ollut koskaan aikaisemmin XL:ää tietoisesti kuullut, tosin keikalla huomasin ettei tämä pitänyt täysin paikkansa. Näin ollen siis livenäkin ko. orkesteri heilui verkkokarvoillani ensimmäistä kertaa. Vaan kuinkas sitten kävikään...
Jo jossain määrin humaltunut (kiitos ja anteeksi jo tässä vaiheessa) testiryhmämme vaelsi Jyväskylän arktisessa kylmyydessä Lutakkoon kenties tovin myöhässä kun paikkalle pelmahdettuamme silmäsuojuksiin ja ties mihin sukeltajanlaseihin ja lääkärintakkeihin sonnustautuneet heepot olivat lavalla esittämässä jotain etäisesti musiikilta kuulostanutta ääntä. Pieni epäilys siitä, että tilaisuus ei ehkä sittenkään ollut hilpeän ryhmämme otollisin illanviettopaikka hiipi alitajuntaan. No, yleisö näytti olevan kuitenkin odottavalla kannalla, joten sen mallin mukaisesti etsimme itsellemme tukea takaliston alle ja aloimme ihmettelyn. Paikalla siis lähestulkoon kaikki istuivat aloillaan vaikka "soitto" jo soi, normaalisti avoin Lutakon areenakin oli täytetty tuolein ja pöydin, ainoastaan etuosassa oli pieni vapaa alue jolla istui väkeä lattialla. Outoa etten sanoisi.
Asetututtuamme aloillemme väki kaikkosi lavalta ja hieman ihmeissämme odottelimme että tässäkö tämä sitten oli, näimme 2 min ajan kun heepo vääntää jostain efektikoneesta meteliä ja poistuu takavasemmalle. Tämän epätietoisen hetken jatkuttua lavalle hiihti toinen XL:n vierailevista kyvyistä, eli Kie von Hertzen (meniköhän se nimi noin?). Tovin päästä myös muu retkue ilmestyi valoihin, joten toivoa vielä että saisimme kuulla oikeata soittoakin.
Biisilistaa tahi muuten asiantuntevaa arviota siitä mitä ja miten biisejään XL soitti on turha tähän väliin odottaa, koska kuten alustuksessa jo mainittiin, ei allekirjoittaneella tai muulla testiryhmällämme ollut minkäänlaista ennakkokokemusta illan aktista. Pari ensimmäistä vetoa, eli siis aivan biiseiksi tunnistettavia kokonaisuuksia jäi hieman mitäänsanomattomiksi, johtuisiko kenties siitä että piti päässään (ja päissään) hahmottaa että kuunneltiinko sitä nyt jazzia vai progea vaiko kenties molempia ja paljon muuta. Tuo jälkimmäisin vaihtoehto ehkä saisi eniten kannatusta jos aiheesta äänestystä järjestäisi.
Yllättävää oli että toinen artistivieras lavalla, eli Pekka Pohjola (joka paikkasi isyyslomalla ollutta vakibasistia) oli poikkeuksellisen puheliaalla päällä, spiikkasi melkein jokaisen biisin alkuun pääasiassa siitä, kuinka vaikeita biisit ovat ja kuinka hän ei ole ehtinyt treenaamaan niitä. Tiedä sitten olisiko tämä ollut täysin totta, koska settiin sisältyi myös pari Pekan biisiä. Äkkipikaisempi tekisi päätelmän ettei täyttä settiä XL:ää oltu ehditty treenaamaan ja nuo Pekan biisit vedettiin sen takia kehiin. Tai sitten ihan kunnianosoituksena. Oli muuten ihan hauska nähdä että itse maestro Pohjolakin joutui XL:n biisissä keskittymään niin että oli kieli keskellä suuta ja huulet laski tahteja.
Välillä nähtiin "kitaristikaksintaistelu" Jarmo Saari vs. Kie von Hertzen, joka ei ainakaan allekirjoittaneen mieltä ihmeemmin lämmittänyt, tosin paikalla olleet kitaristit ainakin silmä kovana (onpas merkillinen sanonta muuten) seurasivat parivaljakon työskentelyä. Varsinainen setti taisi päättyä biisiin "Toledo" (tästä ei kyllä uskalla mennä takuuseen), joka oli kyllä ihan asiallinen kuuloinen rutistus. Nyt kun aloin noita biisinnimiä muistelemaan niin illan aikana kuultiin mm. Sir Real, Surreal ja Hitta nagon att tycka om sekä tietysti muita, joita en kyllä muista millään (siis nimeltä).
Theremin on muuten aika vängän kuuloinen soitin ja DJ:kin istui yllätävän hyvin kokonaisuuteen, tosin välillä oli sen verran ääntä tulossa lavalta, että homma uhkasi mennä puuron puolelle. Ja Takalo on kyllä melkoinen velho pimputtimensa kanssa, vaikka hilpeästä testiryhmästämme välillä kuuluikin että "perkele noita akuankka-ääniä jaksaisi kuunnella...". Saattaa johtua hieman musiikillisesta orientoitumisesta eri tyylilajien suuntaan.
Kokonaisuudessaan keikka oli ihan mielenkiintoinen, tosin ennakolta olisi ehkä voinut hieman tutustua materiaaliin niin olisi "alkujärkytys" ollut vähän miedompi. Ja XL ei välttämättä ole paras bändi singahtaa katsomaan kesken lauantai-illan juopottelun, vielä kerran kiitos ja anteeksi kaikille läsnäolijoille.
Kuvat on muuten räpsitty kännykameralla kun jäi varsinainen digipokkari kotio. Tämä on muuten varmaan paras keikka-arvostelu, minkä olen kirjoittanut: tuntematta bändiä ja sen tuotantoa mennään humalassa kuuntelemaan jazzprogefuusiota (?!) ryhmän kanssa, joka ei moista musiikkia tavallisesti kuuntele ja sitten kirjoitetaan arvostelu. Näin se homma etenee.
Jo jossain määrin humaltunut (kiitos ja anteeksi jo tässä vaiheessa) testiryhmämme vaelsi Jyväskylän arktisessa kylmyydessä Lutakkoon kenties tovin myöhässä kun paikkalle pelmahdettuamme silmäsuojuksiin ja ties mihin sukeltajanlaseihin ja lääkärintakkeihin sonnustautuneet heepot olivat lavalla esittämässä jotain etäisesti musiikilta kuulostanutta ääntä. Pieni epäilys siitä, että tilaisuus ei ehkä sittenkään ollut hilpeän ryhmämme otollisin illanviettopaikka hiipi alitajuntaan. No, yleisö näytti olevan kuitenkin odottavalla kannalla, joten sen mallin mukaisesti etsimme itsellemme tukea takaliston alle ja aloimme ihmettelyn. Paikalla siis lähestulkoon kaikki istuivat aloillaan vaikka "soitto" jo soi, normaalisti avoin Lutakon areenakin oli täytetty tuolein ja pöydin, ainoastaan etuosassa oli pieni vapaa alue jolla istui väkeä lattialla. Outoa etten sanoisi.
Asetututtuamme aloillemme väki kaikkosi lavalta ja hieman ihmeissämme odottelimme että tässäkö tämä sitten oli, näimme 2 min ajan kun heepo vääntää jostain efektikoneesta meteliä ja poistuu takavasemmalle. Tämän epätietoisen hetken jatkuttua lavalle hiihti toinen XL:n vierailevista kyvyistä, eli Kie von Hertzen (meniköhän se nimi noin?). Tovin päästä myös muu retkue ilmestyi valoihin, joten toivoa vielä että saisimme kuulla oikeata soittoakin.
Biisilistaa tahi muuten asiantuntevaa arviota siitä mitä ja miten biisejään XL soitti on turha tähän väliin odottaa, koska kuten alustuksessa jo mainittiin, ei allekirjoittaneella tai muulla testiryhmällämme ollut minkäänlaista ennakkokokemusta illan aktista. Pari ensimmäistä vetoa, eli siis aivan biiseiksi tunnistettavia kokonaisuuksia jäi hieman mitäänsanomattomiksi, johtuisiko kenties siitä että piti päässään (ja päissään) hahmottaa että kuunneltiinko sitä nyt jazzia vai progea vaiko kenties molempia ja paljon muuta. Tuo jälkimmäisin vaihtoehto ehkä saisi eniten kannatusta jos aiheesta äänestystä järjestäisi.
Yllättävää oli että toinen artistivieras lavalla, eli Pekka Pohjola (joka paikkasi isyyslomalla ollutta vakibasistia) oli poikkeuksellisen puheliaalla päällä, spiikkasi melkein jokaisen biisin alkuun pääasiassa siitä, kuinka vaikeita biisit ovat ja kuinka hän ei ole ehtinyt treenaamaan niitä. Tiedä sitten olisiko tämä ollut täysin totta, koska settiin sisältyi myös pari Pekan biisiä. Äkkipikaisempi tekisi päätelmän ettei täyttä settiä XL:ää oltu ehditty treenaamaan ja nuo Pekan biisit vedettiin sen takia kehiin. Tai sitten ihan kunnianosoituksena. Oli muuten ihan hauska nähdä että itse maestro Pohjolakin joutui XL:n biisissä keskittymään niin että oli kieli keskellä suuta ja huulet laski tahteja.
Välillä nähtiin "kitaristikaksintaistelu" Jarmo Saari vs. Kie von Hertzen, joka ei ainakaan allekirjoittaneen mieltä ihmeemmin lämmittänyt, tosin paikalla olleet kitaristit ainakin silmä kovana (onpas merkillinen sanonta muuten) seurasivat parivaljakon työskentelyä. Varsinainen setti taisi päättyä biisiin "Toledo" (tästä ei kyllä uskalla mennä takuuseen), joka oli kyllä ihan asiallinen kuuloinen rutistus. Nyt kun aloin noita biisinnimiä muistelemaan niin illan aikana kuultiin mm. Sir Real, Surreal ja Hitta nagon att tycka om sekä tietysti muita, joita en kyllä muista millään (siis nimeltä).
Theremin on muuten aika vängän kuuloinen soitin ja DJ:kin istui yllätävän hyvin kokonaisuuteen, tosin välillä oli sen verran ääntä tulossa lavalta, että homma uhkasi mennä puuron puolelle. Ja Takalo on kyllä melkoinen velho pimputtimensa kanssa, vaikka hilpeästä testiryhmästämme välillä kuuluikin että "perkele noita akuankka-ääniä jaksaisi kuunnella...". Saattaa johtua hieman musiikillisesta orientoitumisesta eri tyylilajien suuntaan.
Kokonaisuudessaan keikka oli ihan mielenkiintoinen, tosin ennakolta olisi ehkä voinut hieman tutustua materiaaliin niin olisi "alkujärkytys" ollut vähän miedompi. Ja XL ei välttämättä ole paras bändi singahtaa katsomaan kesken lauantai-illan juopottelun, vielä kerran kiitos ja anteeksi kaikille läsnäolijoille.
Kuvat on muuten räpsitty kännykameralla kun jäi varsinainen digipokkari kotio. Tämä on muuten varmaan paras keikka-arvostelu, minkä olen kirjoittanut: tuntematta bändiä ja sen tuotantoa mennään humalassa kuuntelemaan jazzprogefuusiota (?!) ryhmän kanssa, joka ei moista musiikkia tavallisesti kuuntele ja sitten kirjoitetaan arvostelu. Näin se homma etenee.
+/- saldo : 0 | Tweet
Ai se oli tuommonen systeemi, mää oletin että Pohjola ois semmonen vieraileva tähti, jonka kans XL soittas parit Pohjolan biisit, en osannu arvata että se koko keikan hoitais :)
Mitäs nämä Pohjolan biisit olivat jota keikalla kuultiin ja olikos sovituksia muutettu isollakin kädellä? Vibrafoni ainakin saattaisi tehdä aika kivan säväyksen joihinkin Pohjolan kipaleisiin.
"Space Waltz" ja "Flight of the Angel" oli kuultu jollain keikalla, oisko ne olleet tälläkin?
Paha sanoa :). Jos olisin biisit tunnistanut niin en niitä enää todennäköisesti muistaisi nimeltä...
Pitää tähän ehkä lisätä että ei sitä sentään niin humaltuneessa tilassa oltu että biisin nimiä ei muistaisi, ei vaan ylipäänsä jää meikäläisen mieleen biisien nimet levyiltä tai livenä.