Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Solidpowder - Do you want a free ride?

Jake kirjoitti noin 22 vuotta sitten (0 kommenttia)
Jaahas, nyt tuleekin varmaan jotain mitä lukijat eivät osanneet odottaa. Nimittäin Palasokerin ensimmäinen vahvasti urheiluhenkinen artikkeli. Ennenkuin nojatuoleihinsa juurtuneet lukijat tyystin säikähtävät ja suuntaavat selaimineen toisaalle, kerrotaan kuitenkin että kyse on elokuvasta, jossa urheillaan, joten tässä artikkelissa ei siis ole jumppaohjeita tai erikoisruokavalioita. Sensijaan jotain aivan muuta, lue rohkeasti lisää.

Solidpowder on netissä ilmaiseksi levitettävä hiihto- & lumilautailuelokuva, lajissaan ensimmäinen ja ainutlaatuinen. Siis tuon levittämistapansa johdosta ainakin. Ja kyse ei ole siis mistään Juha Miedon hiihdosta ja kylän teinien snoukkafilmistä kuvattuna kaitafilmikameralla vaan pääosissa ovat lajien kärkipään tekijät ammattilaiset mukaanlukien. Solidpowder -elokuvan teko aloitettiin vuonna 2001 kun tekijät saivat idean internetissä ilmaiseksi jaettavasta pitkästä elokuvasta ja alkoivat kuvaamaan materiaalia niin VHS-versiona levitettävää kuin nettiversiotakin varten. Materiaalia on näemmä kerätty alun jälkeen ihan urakalla, sillä hiihtäjiä ja lautailijoita on todella paljon mukana ja pätkiä on kuvattu ympäri maailmaa (väkeä on yhteensä hieman alta sata henkeä rinteissä heilumassa). Kohtauksia löytyy lukuisien suomalaiskohteiden lisäksi Norjasta, Kanadasta, Ranskasta ja Japanista, muutamia vain mainitakseni. Eli kyseessä on siis ihan suurenluokan tuotanto, minkä todennäköisesti moni tuotanto- ja levitysyhtiö olisi mielellään ottanut suojiinsa. Laadullisesti lopputulos on kuitenkin täysin ammattimaisen näköinen vaikka elokuva kokonaisuudessaan on tehty minimalistisella budjetilla. Jopa soundipuolella kuullaan lupaavanoloisia kykyjä, eli musiikista vastaavat bändit, jotka ovat luovuttaneet tuotoksiaan royaltivapaasti elokuvaan.

Palasokeri oli kutsuttu (muut elokuvatuottajat huomio) elokuvan ensi-iltaan Jyväskylän Club Dominoon, mikä oli väkeä täynnä ja ilmeisesti kaikki halukkaat eivät edes mahtuneet katsomaan leffaa screeniltä. Vastaanotto tuntui olevan hyvä, katsojat eläytyivät mukana ja kiitoksia sateli elokuvan tekijöille illan jatkuessa. Illan aikana olisi ollut mielenkiintoista nähdä samasta lähdemateriaalista eri editoijan toteuttama Wiima-elokuva, jota levitetään VHS-versiona (tilaukset
http://www.negativefilms.com sivuston kautta). Ko. elokuva tosin oli ensi-illassa jo aikaisemmin Helsingissä, mutta ihan vertailu vuoksi olisi tuo ollut kiva nähdä miten samasta materiaalista editoidaan kaksi eri elokuvaa.

Valtava määrä työtä on kulunut tuon elokuvan tekoon, hieman tekijöitä haastattelemalla selvisi että esim. editointiin oli käytetty karkeasti yli 500 tuntia, saman verran oli aikaa kulunut webbisivuston tekoon ja ylläpitoon. Ja tuossa on siis vasta osa teknisestä toteutuksesta ja luulenpa että nuo tekijät eivät välttämättä halua edes ynnäillä yhteen kaikkea projektiin kulutettua aikaa. Itse en ainakaan moiseen ryhtyisi. Villi veikkaukseni kuitenkin on että tuon elokuvan myötä tekijöille riittää työtä vastaavanlaisten tuotantojen teossa, oli sitten kyse edelleen harrastuksesta tai ammatista.

[img]juttukuvat/lifestyle/solid-03.jpg" hspace="5" vspace="5" align="right">Koska elokuva on kaikkien laajakaistayhteyden omistavien saatavilla netissä, ei varmaan kannata tässä artikkelissa alkaa selostamaan tämän tarkemmin elokuvan sisältöä. Elokuvaa jaetaan kolmessa osassa, ensimmäinen osa on julkaistu tätä kirjoitettaessa, toinen osa 15.11.2002 ja kolmas osa 22.11.2002. Julkaisu on porrastettu, koska tuollaisen noin 550 megatavun (hi-res versio) paketin jakaminen kokonaisena tuhansille ihmisille samaan aikaan on elokuvan miltei nollabudjetilla käytännössä mahdoton toteuttaa. Ensimmäinen osa kannattaa ladata välittömästi jos tuollainen pirteän talvihenkinen sivakointi yhtään kiinnostaa. Elokuvassa nähtävät temput on muuten syytä jättää omilla Järvisillä kokeilematta jollei ole aivan varma siitä mitä on tekemässä...

Solidpowderin sivut löydät osoitteesta http://www.solidpowder.com/, leffaa löytyy samasta paikasta.

Jatko-osa on muuten jo suunnitteilla, joten jos videohyllystäsi löytyy ennennäkemättömiä extreme-suorituksia, kannattanee vilkaista lisäinfoa Solidpowderin saitilta kuinka seuraavaan elokuvaan pääsee mukaan.

[img]juttukuvat/lifestyle/solid-02.jpg" class="colorbox">Solidpowder on netissä ilmaiseksi levitettävä hiihto- & lumilautailuelokuva, lajissaan ensimmäinen ja ainutlaatuinen. Siis tuon levittämistapansa johdosta ainakin. Ja kyse ei ole siis mistään Juha Miedon hiihdosta ja kylän teinien snoukkafilmistä kuvattuna kaitafilmikameralla vaan pääosissa ovat lajien kärkipään tekijät ammattilaiset mukaanlukien. Solidpowder -elokuvan teko aloitettiin vuonna 2001 kun tekijät saivat idean internetissä ilmaiseksi jaettavasta pitkästä elokuvasta ja alkoivat kuvaamaan materiaalia niin VHS-versiona levitettävää kuin nettiversiotakin varten. Materiaalia on näemmä kerätty alun jälkeen ihan urakalla, sillä hiihtäjiä ja lautailijoita on todella paljon mukana ja pätkiä on kuvattu ympäri maailmaa (väkeä on yhteensä hieman alta sata henkeä rinteissä heilumassa). Kohtauksia löytyy lukuisien suomalaiskohteiden lisäksi Norjasta, Kanadasta, Ranskasta ja Japanista, muutamia vain mainitakseni. Eli kyseessä on siis ihan suurenluokan tuotanto, minkä todennäköisesti moni tuotanto- ja levitysyhtiö olisi mielellään ottanut suojiinsa. Laadullisesti lopputulos on kuitenkin täysin ammattimaisen näköinen vaikka elokuva kokonaisuudessaan on tehty minimalistisella budjetilla. Jopa soundipuolella kuullaan lupaavanoloisia kykyjä, eli musiikista vastaavat bändit, jotka ovat luovuttaneet tuotoksiaan royaltivapaasti elokuvaan.

Palasokeri oli kutsuttu (muut elokuvatuottajat huomio) elokuvan ensi-iltaan Jyväskylän Club Dominoon, mikä oli väkeä täynnä ja ilmeisesti kaikki halukkaat eivät edes mahtuneet katsomaan leffaa screeniltä. Vastaanotto tuntui olevan hyvä, katsojat eläytyivät mukana ja kiitoksia sateli elokuvan tekijöille illan jatkuessa. Illan aikana olisi ollut mielenkiintoista nähdä samasta lähdemateriaalista eri editoijan toteuttama Wiima-elokuva, jota levitetään VHS-versiona (tilaukset http://www.negativefilms.com sivuston kautta). Ko. elokuva tosin oli ensi-illassa jo aikaisemmin Helsingissä, mutta ihan vertailu vuoksi olisi tuo ollut kiva nähdä miten samasta materiaalista editoidaan kaksi eri elokuvaa.

Valtava määrä työtä on kulunut tuon elokuvan tekoon, hieman tekijöitä haastattelemalla selvisi että esim. editointiin oli käytetty karkeasti yli 500 tuntia, saman verran oli aikaa kulunut webbisivuston tekoon ja ylläpitoon. Ja tuossa on siis vasta osa teknisestä toteutuksesta ja luulenpa että nuo tekijät eivät välttämättä halua edes ynnäillä yhteen kaikkea projektiin kulutettua aikaa. Itse en ainakaan moiseen ryhtyisi. Villi veikkaukseni kuitenkin on että tuon elokuvan myötä tekijöille riittää työtä vastaavanlaisten tuotantojen teossa, oli sitten kyse edelleen harrastuksesta tai ammatista.

[img]juttukuvat/lifestyle/solid-03.jpg" hspace="5" vspace="5" align="right">Koska elokuva on kaikkien laajakaistayhteyden omistavien saatavilla netissä, ei varmaan kannata tässä artikkelissa alkaa selostamaan tämän tarkemmin elokuvan sisältöä. Elokuvaa jaetaan kolmessa osassa, ensimmäinen osa on julkaistu tätä kirjoitettaessa, toinen osa 15.11.2002 ja kolmas osa 22.11.2002. Julkaisu on porrastettu, koska tuollaisen noin 550 megatavun (hi-res versio) paketin jakaminen kokonaisena tuhansille ihmisille samaan aikaan on elokuvan miltei nollabudjetilla käytännössä mahdoton toteuttaa. Ensimmäinen osa kannattaa ladata välittömästi jos tuollainen pirteän talvihenkinen sivakointi yhtään kiinnostaa. Elokuvassa nähtävät temput on muuten syytä jättää omilla Järvisillä kokeilematta jollei ole aivan varma siitä mitä on tekemässä...

Solidpowderin sivut löydät osoitteesta http://www.solidpowder.com/, leffaa löytyy samasta paikasta.

Jatko-osa on muuten jo suunnitteilla, joten jos videohyllystäsi löytyy ennennäkemättömiä extreme-suorituksia, kannattanee vilkaista lisäinfoa Solidpowderin saitilta kuinka seuraavaan elokuvaan pääsee mukaan.

[img]juttukuvat/lifestyle/solid-02.jpg" border="0"/ style="width:98%">


+/- saldo : 0 |