Eräänä päivänä Namibiassa...
Olli kirjoitti noin 21 vuotta sitten (3 kommenttia)
Palasokerin maailmanmatkaajat -raporttisarja jatkuu pitkähköksi venähtäneen tauon jälkeen. Piilaaksosta vaihdetaan mannerta ja suunnataan kohti Afrikkaa. Palasokerin "ulkomaankirjeenvaihtajat" löytyvät tällä kertaa Windhoekista, Namibiasta. Ja miltäs se elo siellä näyttääkään...
[img]juttukuvat/matkailu/windhoek.jpg" align="right" alt="Windhoek City">Namibian short story
Juttelin kännykkääni Windhoekin keskustassa. Sain ohjeita, miten löydän taide-/käsityökahvilaan. Kahvila jo häämöttikin muutaman korttelin päässä, joten laitoin Commarini takaisin selkäreppuni kännykkätaskuun.
Kadun toisella puolella käveli kolme poikaa. En kiinnittänyt heihin sen enempää huomiota vaan marssin reppu selässä kohti tapaamispaikkaa. Näin jo kahvilan kyltin siinä portin edessä pystyssä. Lähestyessäni sisäänkäyntiä näin nuorimman pojan tulevan yksin tien yli minua kohti.
Juuri kun tulin kyltin luo, pikkukaveri nosti kyltin suoraan eteeni ja törmäsin siihen. Tämä alkoi pyytää anteeksi. Siinä samassa tajusin, että jotain tapahtui takanani. Käännyin ympäri ja siinä oli kaksi muuta poikaa, ja tajusin kännykkäni kadonneen. Aloin huutaa,"Come on, Guys! Give it back!!!"
Kadun toisella puolella olevalta huoltoasemalta tuli siinä samassa yksi työntekijä, joka otti nuorimman kiinni ja antoi tälle melkoista korvapuustia. Pikkukaveri selitti, että tuo toinen otti sen. Muut kaksi poikaa pääsivät karkuun, ja me tivasimme pienimmältä, missä puhelimeni on. Paikalla oli melko paljon silminnäkijöitä muun muassa viereisen autotarvikemyymälän asiakkaita ja työntekijöitä.
Sitten huoltoasemalle ajoi rupinen pick up -auto, jota täällä kutsutaan nimellä "bakkie". Se oli täynnä poliiseja, jotka hätyytettiin ottamaan toiset kaksi varasta kiinni. Pikkukaveri tarjoitui näyttämään tietä, mistä heidät tavoitettaisiin. Poliisit lähtivät "todelliseen" taka-ajoon pikkukaveri kyydissään - heistä ei kuulunut sen jälkeen mitään.
Jäin autotarvikemyymälän eteen kiroamaan kohtaloani, kunnes kaksi siististi pukeutunutta työntekijää käskivät minun soittaa kännykkänumeroon, ja pyytää siviilipoliisi paikalle. Tein näin, vaikka en tiennyt mitä hyötyä siitä enää olisi.
Olikin niin, että nämä kaksi ystävällistä miestä olivat nähneet koko shown. Pojat olivat piilottaneet kännykän, jotta ei löytyisi todisteita, jos he jäisivät kiinni verekseltään. Kaksi miestä autotarvikemyymälästä näyttivät paikan, johon yksi pojista piilotti kännykän sillä välin, kun me kovistelimme nuorinta sälliä.
Löysimme Commarin vahingoittumattomana läheisen muurin kolosta ja palasimme odottamaan siviilipoliisia. Sieltä marssi todellinen NYPD-etsivä silkkipaidassaan, aurinkolaseissaan ja kultahammas suussa kiiltäen. Hän jäi kyttäämään piilopaikkaa, ja kohta kännykän piilottanut poika tulikin hakemaan saalistaan.
Siviilipoliisi nappasi veijarin. Poliisiasemalla kaveri pantiin putkaan ja minulle jäi rikosjutun numeron käteen. Todennäköisesti juttua ei ehditä käsittelemään ennen kuin palaan täältä Suomeen.
Ja kuten asiaan kuuluu, ystävälliset miehet tietysti pyysivät kohteliaasti 100 Namibian dollaria iloiselta Commarin omistajalta. Annoin 50 N$ ja vein myöhemmin kavereille six packin olutta. Ehkä he ansaitsivat sen. Sitä en tiedä ansaitsiko 14-vuotias pidätyksen. Tärkeintä olisi ollut saada kiinni se aikuinen, joka sitten välittää näitä poikien varastamia kännyköitä, mutta tällaiseen tutkintaan Namibian poliisivoimat tuskin yltää.
-----
Kuvagallerian (jossa tosin ei ole kuvasarjaa edellisestä tarinasta) löydät täältä.
[img]juttukuvat/matkailu/windhoek.jpg" align="right" alt="Windhoek City">Namibian short story
Juttelin kännykkääni Windhoekin keskustassa. Sain ohjeita, miten löydän taide-/käsityökahvilaan. Kahvila jo häämöttikin muutaman korttelin päässä, joten laitoin Commarini takaisin selkäreppuni kännykkätaskuun.
Kadun toisella puolella käveli kolme poikaa. En kiinnittänyt heihin sen enempää huomiota vaan marssin reppu selässä kohti tapaamispaikkaa. Näin jo kahvilan kyltin siinä portin edessä pystyssä. Lähestyessäni sisäänkäyntiä näin nuorimman pojan tulevan yksin tien yli minua kohti.
Juuri kun tulin kyltin luo, pikkukaveri nosti kyltin suoraan eteeni ja törmäsin siihen. Tämä alkoi pyytää anteeksi. Siinä samassa tajusin, että jotain tapahtui takanani. Käännyin ympäri ja siinä oli kaksi muuta poikaa, ja tajusin kännykkäni kadonneen. Aloin huutaa,"Come on, Guys! Give it back!!!"
Kadun toisella puolella olevalta huoltoasemalta tuli siinä samassa yksi työntekijä, joka otti nuorimman kiinni ja antoi tälle melkoista korvapuustia. Pikkukaveri selitti, että tuo toinen otti sen. Muut kaksi poikaa pääsivät karkuun, ja me tivasimme pienimmältä, missä puhelimeni on. Paikalla oli melko paljon silminnäkijöitä muun muassa viereisen autotarvikemyymälän asiakkaita ja työntekijöitä.
Sitten huoltoasemalle ajoi rupinen pick up -auto, jota täällä kutsutaan nimellä "bakkie". Se oli täynnä poliiseja, jotka hätyytettiin ottamaan toiset kaksi varasta kiinni. Pikkukaveri tarjoitui näyttämään tietä, mistä heidät tavoitettaisiin. Poliisit lähtivät "todelliseen" taka-ajoon pikkukaveri kyydissään - heistä ei kuulunut sen jälkeen mitään.
Jäin autotarvikemyymälän eteen kiroamaan kohtaloani, kunnes kaksi siististi pukeutunutta työntekijää käskivät minun soittaa kännykkänumeroon, ja pyytää siviilipoliisi paikalle. Tein näin, vaikka en tiennyt mitä hyötyä siitä enää olisi.
Olikin niin, että nämä kaksi ystävällistä miestä olivat nähneet koko shown. Pojat olivat piilottaneet kännykän, jotta ei löytyisi todisteita, jos he jäisivät kiinni verekseltään. Kaksi miestä autotarvikemyymälästä näyttivät paikan, johon yksi pojista piilotti kännykän sillä välin, kun me kovistelimme nuorinta sälliä.
Löysimme Commarin vahingoittumattomana läheisen muurin kolosta ja palasimme odottamaan siviilipoliisia. Sieltä marssi todellinen NYPD-etsivä silkkipaidassaan, aurinkolaseissaan ja kultahammas suussa kiiltäen. Hän jäi kyttäämään piilopaikkaa, ja kohta kännykän piilottanut poika tulikin hakemaan saalistaan.
Siviilipoliisi nappasi veijarin. Poliisiasemalla kaveri pantiin putkaan ja minulle jäi rikosjutun numeron käteen. Todennäköisesti juttua ei ehditä käsittelemään ennen kuin palaan täältä Suomeen.
Ja kuten asiaan kuuluu, ystävälliset miehet tietysti pyysivät kohteliaasti 100 Namibian dollaria iloiselta Commarin omistajalta. Annoin 50 N$ ja vein myöhemmin kavereille six packin olutta. Ehkä he ansaitsivat sen. Sitä en tiedä ansaitsiko 14-vuotias pidätyksen. Tärkeintä olisi ollut saada kiinni se aikuinen, joka sitten välittää näitä poikien varastamia kännyköitä, mutta tällaiseen tutkintaan Namibian poliisivoimat tuskin yltää.
-----
Kuvagallerian (jossa tosin ei ole kuvasarjaa edellisestä tarinasta) löydät täältä.
+/- saldo : 0 | Tweet
Mulla ois tarkotus lähtä tuonne Windhoekiin vaihtoon ens syksynä, joten ois kiva kuulla enemmänkin kokemuksista tuolla. Myös niitä positiivisia asioita...
Namibiassahan tykätään kovasti suomalaisista ja "You from Finland -> Arri Vatanen!!!" kommentin sijasta kuulee useammin mainittavan ex-pressamme Martti Ahtisaaren nimen, joka vietti suurlähettiläspäiviään Windhoekissa.
Aah, no juu tarkoitus ei ollut irvistellä Namibialle tai Namibiassa olollemme. Kokemuksia saatetaan kuitenkin julkaista melko suodatetusti (kun kyseessä on näin mahtava media), mutta mitä vaan kysymyksiä voi paiskoa allekirjoittaneelle. Siippanihan on myös opiskelun merkeissä Namibiassa.
nim. "Maran jalanjäljissä"