Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Vaalit tulevat part II - Vaalikoneet pikatestissä

Aranwe kirjoitti noin 21 vuotta sitten (3 kommenttia)
Monet äänestäjät ovat hyvin puolue- ja ehdokasuskollisia, ja antavat äänensä vuosi toisensa jälkeen aina samalle puolueelle tai ehdokkaalle. Monet taasen jättävät äänestämättä kokonaan juuri sen vuoksi, että sopivaa ehdokasta ei löydy. Onneksi meillä on vaalikoneet.

Tiistaina 18.2. avattiin Yleisradion vaalikone, mikä ilmeisesti on hyvinkin suosittu, sillä palvelu kaatui ollen pois toiminnasta noin vuorokauden verran. Tällä kertaa kysymyksiä on melko vähän ja ne painottuvat päivänpolttaviin aiheisiin, kuten Nato-kysymykseen, veronkevennyksiin ja työllisyyden parantamiseen. http://www.yle.fi/vaalit/


Alma median vaalikone keskittyy hyvin pitkälti samoihin kysymyksiin, mutta on hieman monipuolisempi ja sisältää kysymyksiä mm. digitv:stä. Vaalikoneeseen on myös mahdollista rekisteröityä, jolloin omat vastaukset jäävät talteen ja niitä voi katsella myöhemminkin vastaamatta kysymyksiin uudelleen. http://www.mtv3.fi/vaalikone/


Helsingin sanomien vaalikone avataan vasta helmikuun lopulla. Kysymykset ovat kuitenkin jo nähtävillä ja ne käsittelevät samoja kohtia, kuin Yleisradion ja Alma median vaalikoneet. http://www.vaalikone.net/eduskunta2003/etusivu.jsp


Keskisuomalaisella on myös vaalikone, mutta se keskittyy vain Keski-Suomen vaalipiiriin. Tässäkin vaalikoneessa kysymykset ovat samansuuntaisia. http://lehti.keskisuomalainen.fi/eduskuntavaalit/


Näiden avulla luulisi ehdokkaan jo löytyvän.

+/- saldo : 0 |

    Jake kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tai sitten ei. Kävin kokeilemassa Ylen vaalikonetta ihan uteliaisuuttani ja kysymyssarjan päätteeksi masiina tarjosi vaalipiirimme viisi "eniten samaamieltä" ollutta ehdokasta. Kävin tarjotut ehdokkaat läpi ja jokaisen www-sivuihin tutustuminen aiheutti hikoilureaktion ja sykkeen ohimolle sekä runsaasti ääneen lausuttua rivousmantraa. Toisin sanoen, jos nuo viisi ehdokasta olivat parasta mitä tämä vaalipiiri voi minulle tarjota, taidan äänestää Aku Ankkaa.

    No jospa sitä jaksaisi vielä johonkin toiseen vaalikoneeseen perehtyä ennenkuin luovuttaa.

    Jake kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Olen nyt testannut kolme vaalikonetta, Almamedian, YLEn ja Keskisuomalaisen ja yksikään kone ei ole antanut Top 5 joukkoon samoja ehdokkaita, puolueetkin ovat täysin eri riippuen vaalikoneesta. Taitaa olla noiden ehdottamat ehdokkaat lähinnä sattumanvaraisia, noissa kysymyksissä kun on kysymyksenasettelukin yleensä niin johdatteleva että oikeasti omia mielipiteitä ei tule esille.

    Ei sillä että olisin kohtuuttoman innostunut koko vaaleista tai politiikasta ylipäänsä, kunhan tylsistyneenä tutkin että miten päin v-tua nuo systeemit toimivat... ;-P

    Aranwe kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kokeilepas vielä Hesarin vaalikone. Mulla antoi sekin täysin erilaisen tuloksen. Pääsääntöisesti kyllä ehdokkaat ovat kahdesta eri puolueesta, mutta nimet vaihtelevat. Lisäksi mm. Keskisuomalaisen kone listasi erään jyväskyläläisen ehdokkaan huonoiten sopivien joukkoon, kun taas Alma Median ja Hesarin koneet parhaiten sopivien joukkoon...