Symphony X + Stratovarius Tampereella
Jake kirjoitti noin 22 vuotta sitten (0 kommenttia)
Lukuisista kehoituksista huolimatta emme suostuneet boikotoimaan yhdysvaltalaisia tuotteita vaan epäröimättä suuntasimme kulkumme sodanvastaisen mielenosoituksen seasta kohti Tampereen Tullikamaria perjantaina 21.3. Lippuun olivat lippupalvelun tädit pientä korvausta vastaan kirjoittaneet Symphony X ja Stratovarius. Mutta mitäs sitten tapahtui?
Tiedustelijamme Tullikamarin (Pakkahuoneen? mikähän lienee oikea nimitys tuolle paikalle) ovelta tiedottivat hyvissä ajoin tukikohtaamme että Symphony X:n on ilmoitettu aloittavan klo 21.30. Rock-henkisesti nostatimme taisteluintoa rentouttavalla nestetankkauksella ja oletimme soitannon alkavan aikaisintaan klo 22. No, varmuuden vuoksi innokkaimmat seurueestamme halusivat kuitenkin pelata varman päälle ja rientää Tulliklubille klo 21.30 mennessä. Onneksi näin tehtiin, koska ulko-ovella soittoaikaa arpoessamme saimmekin jo kuulla ensitahdit Symphony X:n setistä. Vittumaista,kun yksi bändi sadasta aloittaa settinsä minuutilleen ajoissa, on kyseessä juuri se bändi, jonka setin haluaisi ehdottomasti nähdä kokonaan. No, narikkatätille lyötiin hilut kouraan ja rynnäkkö eturiviin alkoi massiivisella laitataklauksella. Totuuden nimissä on kuitenkin mainittava että koko seurueemme ei ollut valmis suoraan hornan kattilaan vaan tyytyi tarkkailemaan tilaisuutta taustalta.
Symphony X aloitti tiiviin ja intensiivisen settinsä luottamusta herättävästi, edes ensimmäisessä biisissä ei ollut kuultavissa tyypilllistä hapuilua ja soundien hakemista. Tosin henkilökohtaisesti toivoin että soundipuoli olisi parantunut ensimmäisten biisien aikana, mutta ilmeisesti Symphony X:kin joutui kärsimään tästä tyypillisestä ilmiöstä, eli lämppäribändille väännetään ilmeisesti äänipöydästä pääkanaviin joku sotkufiltteri päälle ettei brilliantteja soundeja saa vaikka olisi minkälainen ääniparoni miksauskonsolissa. Eivät nuo soundit aivan mahdottomat olleet, mutta selvästi olisivat voineet olleet paremmatkin, varsinkin kun välillä biiseissä on sen verran "materiaalia" että ilmoille kantautunut äänivalli uhkasi puuroutua pahoin. Basso tippui PA puolelta yhdessä biisissä kokonaan, mutta tätä en edes huomannut ennenkuin tarkkasilmäinen soundipoliisikolleega asiasta huomautti, sen verran vahvasti oli alapäätä myös kitaravallissa. Myös taustalaulannat olivat välillä kateissa, mutta onneksi tärkeimmissä moniäänilauleloissa homma oli kuosissaan ja saatoimme ihastella äijien ammattitaitoa.
Ammattitaitoa Symphony X:n tyypeiltä ei todellakaan puuttunut, biisit soitettiin varmuuden vuoksi ihan reilulla temmolla eli ilmeisesti mikään metronomi ei nakuttanut rytmiryhmälle aputahteja jostain sekvensseriltä. Romeon juoksutuksia oli ilo katsella, touhua ei tarvinnut tämän virtuoosin tehdä mitenkään hampaat irvessä vaan pikemminkin rennon letkeästi jos nyt tuollaisia pilityksiä voi letkeiksi kutsua. Myös Russell Allenin työskentely teki yksimielisen vaikutuksen tarkkailijaryhmäämme, lauluosastolla oltiin tarkalleen levytettyjen teosten linjoilla eikä havaittu että jotain osia olisi jouduttu laskemaan live-tilanteeseen. Kosketinsoittaja Michael Pinella jäi vähän persoonattomaksi, tosin hemmo muutenkin lymyili kasvojen korkeudelle viritettyjen soittimien takana, mutta eipä hänenkään touhussa ollut moitteelle sijaa. Ja rytmiryhmässä oltiin samoilla linjoilla, rumpali Jason Rullo ansaitsee kyllä erityisen kunniamaininnan mielettömästä rytmi- ja tyylitajusta, sillä herra veti biisit läpi pahemmin irvistelemättä helpon oloisesti ja niin, ettei omaa osaamista tarvinnut korostaa älyttömällä kikkailulla. Kikkaahan nuo biisit ovat tietysti täynnä, mutta kuitenkin touhussa on sen verran tyylitajua ettei biisit ole filliä alusta loppuun vaan rytmiryhmä teki sen mitä pitääkin, eli piti biisit kasassa ja kuljetti niitä eteenpäin. Asiaa. Basisti Michael Lepondille toinen erityiskumarrus, vaikka herran soittoa ei välillä äänipuuron seasta ihmeemmin kuultukaan.
Soittoa tuli ensin noin 35 min, minkä jälkeen Allen alkoikin jo toivottelemaan hyviä öitä yleisölle. Valot himmenivät aavistuksen, äijät katselivat toisiaan vähän hölmön näköisenä ja yleisö ehti jo aloittaa "we want more" -mantran. Muutaman sekunnin ihmelteltyään äijät sitten polkaisivat "encoren" käyntiin ja pian kaikki oli ohi, soittoa tuli ilmeisesti vähän yli 40 minuuttia. Tylyä. Settilista on muisteltu jälkikäteen, joten voi sisältää virheitä ja biisit ovat todennäköisesti väärässä järjestyksessä, mutta jotakuin tällaisia biisejä muistelivat nuo muut seurueemme jäsenet kuulleensa, itse en muista koskaan mitään biisinnimiä.
Inferno (Unleash the Fire)
Wicked
King of Terrors
Communion and the Oracle
Smoke and Mirrors
Evolution
Sea of Lies
Of Sins and Shadows
Russell Allen ja humaltunut tamperelainen. Russell vasemmalla.
Keikan jälkeen hengailimme Tulliklubin puolella, mihin Symphony X:kin saapui pian keikan päättymisen jälkeen. Heepot katosivat nurkkapöytään noiden 50 nimikirjoituksen pyytäjän ja humalaisen jututtajan keskelle, joten tyydyimme jatkamaan nestetankkaustamme ja odotella Stratovariuksen alkua. Hieman myöhemmin rennon oloinen Russell Allen haahuili seurueemme liepeille, joten pääsimme herraa hieman jututtamaan. Russell lupaili että syksyllä olisivat tulossa uudelleen Suomeen, vastaanotto tuntui miellyttäneen herraa. Mr. Allen kuitenkin korosti että mitään ei ole vielä varmistettu asian tiimoilta, joten homma on lähinnä levy-yhtiön, managereiden ja promoottoreiden käsissä. Toivottavasti näemmä heidät pian uudelleen.
Ja sitten Stratovarius. Hieman vitsaillen tuumimme jo ennen keikalle menoa että Stratovariusta voi sitten katsella olutkarsinasta, mutta tämä puoliksi huumorilla heitetty juttu jotakuinkin toteutuikin, jotenkin Stratovarius ei enää jaksanut innostaa monihenkistä ryhmäämme, kenties keskimäääräinen ikä oli jo sen verran Stratovariuksen kohdeyleisön yläpuolella että Stratovariusta seurattiin rennon jutustelun lomassa. Hienoltahan heidän lavashownsa näytti, oli pyrotekniikkaa, jos jonkinlaista valohäkkyrää, videotykkiä ja hirvenpäitä tms. Videotykin käytöstä on kyllä sen verran kommentoitava että jos moisen värkin on hankkinut ja on ollut ehkä kalliskin, ei ole ehkä kuitenkaan syytä kokoajan työntää jotain videomateriaalia taustalla, varsinkin jos ei ole mitään järkevää näytettävää. Nyt videomateriaalia tuli sellaiseen tahtiin ja lyhyinä kokonaisuuksina että videoscreeni vei aivan liikaa huomiota. No, tämä siis henkilökohtainen mielipide että kohtuu kaikessa. Stratovariuksen settilistaa ei ole tähän toimittaa, sen verran huolimattomasti keikkaa kuunneltiin. Soundit olivat hienot, siis todella kirkkaat ja tasapainoiset, joten hieman tyhmältä tuntuu että lämmittelybändin ei annetta käyttää täyttä arsenaalia äänentoistoreleistä kun kyse on tällaisesta musiikista, missä olisi syytä kuulla vähän niitä nyanssejakin sieltä äänimaton seasta. Settilista löytynee muuten Stratovarius.comin foorumista, mistä voi ihastella että ihan kiitettävän pitkän setin Stratot heitti, pariin kertaan lavalle takaisin huudettuina.
Mitäpä tähän sitten enää muuta, hieno oli keikka ja ilta päättyi Rusty Angeliin Tampereella, missä tukanheilutus jatkui valomerkkiin asti. "Mustamakkaraa perseeseen", kuten Jens Johansson huuteli viimeisten biisien aikana seurueemme suunnatessa kohti narikkaa.
Tiedustelijamme Tullikamarin (Pakkahuoneen? mikähän lienee oikea nimitys tuolle paikalle) ovelta tiedottivat hyvissä ajoin tukikohtaamme että Symphony X:n on ilmoitettu aloittavan klo 21.30. Rock-henkisesti nostatimme taisteluintoa rentouttavalla nestetankkauksella ja oletimme soitannon alkavan aikaisintaan klo 22. No, varmuuden vuoksi innokkaimmat seurueestamme halusivat kuitenkin pelata varman päälle ja rientää Tulliklubille klo 21.30 mennessä. Onneksi näin tehtiin, koska ulko-ovella soittoaikaa arpoessamme saimmekin jo kuulla ensitahdit Symphony X:n setistä. Vittumaista,kun yksi bändi sadasta aloittaa settinsä minuutilleen ajoissa, on kyseessä juuri se bändi, jonka setin haluaisi ehdottomasti nähdä kokonaan. No, narikkatätille lyötiin hilut kouraan ja rynnäkkö eturiviin alkoi massiivisella laitataklauksella. Totuuden nimissä on kuitenkin mainittava että koko seurueemme ei ollut valmis suoraan hornan kattilaan vaan tyytyi tarkkailemaan tilaisuutta taustalta.
Symphony X aloitti tiiviin ja intensiivisen settinsä luottamusta herättävästi, edes ensimmäisessä biisissä ei ollut kuultavissa tyypilllistä hapuilua ja soundien hakemista. Tosin henkilökohtaisesti toivoin että soundipuoli olisi parantunut ensimmäisten biisien aikana, mutta ilmeisesti Symphony X:kin joutui kärsimään tästä tyypillisestä ilmiöstä, eli lämppäribändille väännetään ilmeisesti äänipöydästä pääkanaviin joku sotkufiltteri päälle ettei brilliantteja soundeja saa vaikka olisi minkälainen ääniparoni miksauskonsolissa. Eivät nuo soundit aivan mahdottomat olleet, mutta selvästi olisivat voineet olleet paremmatkin, varsinkin kun välillä biiseissä on sen verran "materiaalia" että ilmoille kantautunut äänivalli uhkasi puuroutua pahoin. Basso tippui PA puolelta yhdessä biisissä kokonaan, mutta tätä en edes huomannut ennenkuin tarkkasilmäinen soundipoliisikolleega asiasta huomautti, sen verran vahvasti oli alapäätä myös kitaravallissa. Myös taustalaulannat olivat välillä kateissa, mutta onneksi tärkeimmissä moniäänilauleloissa homma oli kuosissaan ja saatoimme ihastella äijien ammattitaitoa.
Ammattitaitoa Symphony X:n tyypeiltä ei todellakaan puuttunut, biisit soitettiin varmuuden vuoksi ihan reilulla temmolla eli ilmeisesti mikään metronomi ei nakuttanut rytmiryhmälle aputahteja jostain sekvensseriltä. Romeon juoksutuksia oli ilo katsella, touhua ei tarvinnut tämän virtuoosin tehdä mitenkään hampaat irvessä vaan pikemminkin rennon letkeästi jos nyt tuollaisia pilityksiä voi letkeiksi kutsua. Myös Russell Allenin työskentely teki yksimielisen vaikutuksen tarkkailijaryhmäämme, lauluosastolla oltiin tarkalleen levytettyjen teosten linjoilla eikä havaittu että jotain osia olisi jouduttu laskemaan live-tilanteeseen. Kosketinsoittaja Michael Pinella jäi vähän persoonattomaksi, tosin hemmo muutenkin lymyili kasvojen korkeudelle viritettyjen soittimien takana, mutta eipä hänenkään touhussa ollut moitteelle sijaa. Ja rytmiryhmässä oltiin samoilla linjoilla, rumpali Jason Rullo ansaitsee kyllä erityisen kunniamaininnan mielettömästä rytmi- ja tyylitajusta, sillä herra veti biisit läpi pahemmin irvistelemättä helpon oloisesti ja niin, ettei omaa osaamista tarvinnut korostaa älyttömällä kikkailulla. Kikkaahan nuo biisit ovat tietysti täynnä, mutta kuitenkin touhussa on sen verran tyylitajua ettei biisit ole filliä alusta loppuun vaan rytmiryhmä teki sen mitä pitääkin, eli piti biisit kasassa ja kuljetti niitä eteenpäin. Asiaa. Basisti Michael Lepondille toinen erityiskumarrus, vaikka herran soittoa ei välillä äänipuuron seasta ihmeemmin kuultukaan.
Soittoa tuli ensin noin 35 min, minkä jälkeen Allen alkoikin jo toivottelemaan hyviä öitä yleisölle. Valot himmenivät aavistuksen, äijät katselivat toisiaan vähän hölmön näköisenä ja yleisö ehti jo aloittaa "we want more" -mantran. Muutaman sekunnin ihmelteltyään äijät sitten polkaisivat "encoren" käyntiin ja pian kaikki oli ohi, soittoa tuli ilmeisesti vähän yli 40 minuuttia. Tylyä. Settilista on muisteltu jälkikäteen, joten voi sisältää virheitä ja biisit ovat todennäköisesti väärässä järjestyksessä, mutta jotakuin tällaisia biisejä muistelivat nuo muut seurueemme jäsenet kuulleensa, itse en muista koskaan mitään biisinnimiä.
Inferno (Unleash the Fire)
Wicked
King of Terrors
Communion and the Oracle
Smoke and Mirrors
Evolution
Sea of Lies
Of Sins and Shadows
Russell Allen ja humaltunut tamperelainen. Russell vasemmalla.
Keikan jälkeen hengailimme Tulliklubin puolella, mihin Symphony X:kin saapui pian keikan päättymisen jälkeen. Heepot katosivat nurkkapöytään noiden 50 nimikirjoituksen pyytäjän ja humalaisen jututtajan keskelle, joten tyydyimme jatkamaan nestetankkaustamme ja odotella Stratovariuksen alkua. Hieman myöhemmin rennon oloinen Russell Allen haahuili seurueemme liepeille, joten pääsimme herraa hieman jututtamaan. Russell lupaili että syksyllä olisivat tulossa uudelleen Suomeen, vastaanotto tuntui miellyttäneen herraa. Mr. Allen kuitenkin korosti että mitään ei ole vielä varmistettu asian tiimoilta, joten homma on lähinnä levy-yhtiön, managereiden ja promoottoreiden käsissä. Toivottavasti näemmä heidät pian uudelleen.
Ja sitten Stratovarius. Hieman vitsaillen tuumimme jo ennen keikalle menoa että Stratovariusta voi sitten katsella olutkarsinasta, mutta tämä puoliksi huumorilla heitetty juttu jotakuinkin toteutuikin, jotenkin Stratovarius ei enää jaksanut innostaa monihenkistä ryhmäämme, kenties keskimäääräinen ikä oli jo sen verran Stratovariuksen kohdeyleisön yläpuolella että Stratovariusta seurattiin rennon jutustelun lomassa. Hienoltahan heidän lavashownsa näytti, oli pyrotekniikkaa, jos jonkinlaista valohäkkyrää, videotykkiä ja hirvenpäitä tms. Videotykin käytöstä on kyllä sen verran kommentoitava että jos moisen värkin on hankkinut ja on ollut ehkä kalliskin, ei ole ehkä kuitenkaan syytä kokoajan työntää jotain videomateriaalia taustalla, varsinkin jos ei ole mitään järkevää näytettävää. Nyt videomateriaalia tuli sellaiseen tahtiin ja lyhyinä kokonaisuuksina että videoscreeni vei aivan liikaa huomiota. No, tämä siis henkilökohtainen mielipide että kohtuu kaikessa. Stratovariuksen settilistaa ei ole tähän toimittaa, sen verran huolimattomasti keikkaa kuunneltiin. Soundit olivat hienot, siis todella kirkkaat ja tasapainoiset, joten hieman tyhmältä tuntuu että lämmittelybändin ei annetta käyttää täyttä arsenaalia äänentoistoreleistä kun kyse on tällaisesta musiikista, missä olisi syytä kuulla vähän niitä nyanssejakin sieltä äänimaton seasta. Settilista löytynee muuten Stratovarius.comin foorumista, mistä voi ihastella että ihan kiitettävän pitkän setin Stratot heitti, pariin kertaan lavalle takaisin huudettuina.
Mitäpä tähän sitten enää muuta, hieno oli keikka ja ilta päättyi Rusty Angeliin Tampereella, missä tukanheilutus jatkui valomerkkiin asti. "Mustamakkaraa perseeseen", kuten Jens Johansson huuteli viimeisten biisien aikana seurueemme suunnatessa kohti narikkaa.
+/- saldo : 0 | Tweet