Alamaailman Vasarat Semifinalissa
darshan kirjoitti noin 21 vuotta sitten (5 kommenttia)
Vastikään toisen levynsä Käärmelautakunta julkaisseet Alamaailman Vasarat aloittivat keikkavuotensa kahdella konsertilla Helsingissä. Eräs Palasokerin arvostelijaensikertalainen näki omin korvineen keikoista jälkimmäisen.
Torstain, huhtikuun kolmannen, iltapuhteeksi oli siis varattu Alamaailman Vasaroiden konsertti Semifinal-klubilla.
Paikalle saapuessani siinä 22:20 maissa salissa oli runsaasti tilaa, mutta bändin aina varttia yli yhteentoista asti vetkutettuun lavalletuloon mennessä tupa oli jo jokseenkin täysi. Olin kuullut huhuja, että edellisen päivän levynjulkaisukeikalla Mocambo-yökerhossa olisi soitannan lomassa esitetty yhtyeen musiikkivideo(i)ta; oli tai ei, täällä siitä jäätiin paitsi. Tunnin patsastelun jälkeen nykivä keskustelu tuntemattomien kanssa hukkui armottomaan meluvyöryyn soittajiston marssittua lavalle.
Lavatila oli tehokkaasti käytetty; torvimiehille oli jätetty sellistien väliin heilumatilaa, ja hyvä niin, sillä pasunisti Erno Haukkalan soittimen kääntösäde on aikamoinen. Yllättävää oli, että hänen kanssaan keskiestradin jakanut Jarno Sarkula ei saanut esityksen kuluessa kertaakaan pasuunanputkesta ohimoonsa; välillä näytti suorastaan siltä, että kaksikon liikehdintä oli tarkasti suunniteltu sarja hiuksenhienoja väistöjä. Suurempaa visuaalista draamaa lavalla ei kuitenkaan nähty Haukkalan tukantuuletusta ja paria mikrofonin putoamista lukuunottamatta.
Urkuharmooni oli mukana; sen sijaan flyygeli oli ymmärrettävästi taidettu korvata digitaalisella imitaatiolla (tosin en nähnyt kunnolla kosketinsoittaja Huttusen nurkkaukseen joten en mene vannomaan, mitä mies soitteli). Soundiarsenaali ei siis keikalla jäänyt juurikaan jälkeen levyn maisemista--muttei myöskään noussut sen yläpuolelle.
Itse setistä jäi valitettavasti hieman tasapaksu jälkimaku. Nupit olivat pääsääntöisesti kaakon suunnalla, ja uuden levyn ainoa rauhallisempi kappale soitettiin heti setin aluksi. Vaikka musiikin lähtökohdat ovatkin omalaatuiset, ei tulos ollut torstaina niin moni-ilmeistä kuin olisi voinut toivoa.
Positiivista iskua setissä kuitenkin riitti. Kappaleista erityisesti Kebab tai henki ja Asuntovelka veitsenterävine osasta toiseen leikkauksineen demonstroivat kellosepäntarkkuudella hiottua yhteissoittoa, ja soitintenhallinta oli täysin virheetöntä. Keikan lopussa, toisen encorekappaleen Mamelukki ja death black widow (sic) puitteissa kuultiin jopa pasuuna- ja pianosoolot, mikä yllätti minut täysin--en ollut lainkaan tullut ajatelleeksi kokoonpanon suomaa herkullista improvisoinnin mahdollisuutta, onhan levyjen musiikki ollut tiukasti sävellettyä.
Kaiken kaikkiaan show oli hyvä, siitä ei ole epäilystä. Keikkaa seuraavina päivinä kuulin mielenkiintoisia havaintoja muilta paikalla olleilta: itse olin kuullut levyn ennen keikkaa, ja pidin keikkaa hienoisena pettymyksenä levyyn verrattuna; mutta moni, joka sai levyn käsiinsä vasta keikan jälkeen, tuntui ajattelevan juuri päinvastoin liveversioiden iskeneen kovempaa.
Ylimääräisenä loppulauseena vielä huomautettakoon, että kuulemani mukaan edellispäivän Mocambo-keikan esitys oli ollut paljon Semifinal-illan puuduttavankin raskasta äänivallia rauhallisempi ja hillitympi.
Alla soittolista, courtesy of Ruhtinas. Kuten näkyy, uudelta levyltä soitettiin siis kaikki kappaleet--paitsi juuri ne omasta mielestäni kaksi parasta, Hamarapuolella ja Pelko antaa siivet.
Vanha lapsuudenystävä
Astiatehdas
Vasaraasialainen
Kivitetty saatana
Siltojen alla
Jano
Tankkaustunti
Kebab tai henki!
Jää, hyvä mieli
Lentävä mato
Olisimme uineet vieläkin pidemmälle
---
Asuntovelka
Mamelukki & musta leski
Torstain, huhtikuun kolmannen, iltapuhteeksi oli siis varattu Alamaailman Vasaroiden konsertti Semifinal-klubilla.
Paikalle saapuessani siinä 22:20 maissa salissa oli runsaasti tilaa, mutta bändin aina varttia yli yhteentoista asti vetkutettuun lavalletuloon mennessä tupa oli jo jokseenkin täysi. Olin kuullut huhuja, että edellisen päivän levynjulkaisukeikalla Mocambo-yökerhossa olisi soitannan lomassa esitetty yhtyeen musiikkivideo(i)ta; oli tai ei, täällä siitä jäätiin paitsi. Tunnin patsastelun jälkeen nykivä keskustelu tuntemattomien kanssa hukkui armottomaan meluvyöryyn soittajiston marssittua lavalle.
Lavatila oli tehokkaasti käytetty; torvimiehille oli jätetty sellistien väliin heilumatilaa, ja hyvä niin, sillä pasunisti Erno Haukkalan soittimen kääntösäde on aikamoinen. Yllättävää oli, että hänen kanssaan keskiestradin jakanut Jarno Sarkula ei saanut esityksen kuluessa kertaakaan pasuunanputkesta ohimoonsa; välillä näytti suorastaan siltä, että kaksikon liikehdintä oli tarkasti suunniteltu sarja hiuksenhienoja väistöjä. Suurempaa visuaalista draamaa lavalla ei kuitenkaan nähty Haukkalan tukantuuletusta ja paria mikrofonin putoamista lukuunottamatta.
Urkuharmooni oli mukana; sen sijaan flyygeli oli ymmärrettävästi taidettu korvata digitaalisella imitaatiolla (tosin en nähnyt kunnolla kosketinsoittaja Huttusen nurkkaukseen joten en mene vannomaan, mitä mies soitteli). Soundiarsenaali ei siis keikalla jäänyt juurikaan jälkeen levyn maisemista--muttei myöskään noussut sen yläpuolelle.
Itse setistä jäi valitettavasti hieman tasapaksu jälkimaku. Nupit olivat pääsääntöisesti kaakon suunnalla, ja uuden levyn ainoa rauhallisempi kappale soitettiin heti setin aluksi. Vaikka musiikin lähtökohdat ovatkin omalaatuiset, ei tulos ollut torstaina niin moni-ilmeistä kuin olisi voinut toivoa.
Positiivista iskua setissä kuitenkin riitti. Kappaleista erityisesti Kebab tai henki ja Asuntovelka veitsenterävine osasta toiseen leikkauksineen demonstroivat kellosepäntarkkuudella hiottua yhteissoittoa, ja soitintenhallinta oli täysin virheetöntä. Keikan lopussa, toisen encorekappaleen Mamelukki ja death black widow (sic) puitteissa kuultiin jopa pasuuna- ja pianosoolot, mikä yllätti minut täysin--en ollut lainkaan tullut ajatelleeksi kokoonpanon suomaa herkullista improvisoinnin mahdollisuutta, onhan levyjen musiikki ollut tiukasti sävellettyä.
Kaiken kaikkiaan show oli hyvä, siitä ei ole epäilystä. Keikkaa seuraavina päivinä kuulin mielenkiintoisia havaintoja muilta paikalla olleilta: itse olin kuullut levyn ennen keikkaa, ja pidin keikkaa hienoisena pettymyksenä levyyn verrattuna; mutta moni, joka sai levyn käsiinsä vasta keikan jälkeen, tuntui ajattelevan juuri päinvastoin liveversioiden iskeneen kovempaa.
Ylimääräisenä loppulauseena vielä huomautettakoon, että kuulemani mukaan edellispäivän Mocambo-keikan esitys oli ollut paljon Semifinal-illan puuduttavankin raskasta äänivallia rauhallisempi ja hillitympi.
Alla soittolista, courtesy of Ruhtinas. Kuten näkyy, uudelta levyltä soitettiin siis kaikki kappaleet--paitsi juuri ne omasta mielestäni kaksi parasta, Hamarapuolella ja Pelko antaa siivet.
Vanha lapsuudenystävä
Astiatehdas
Vasaraasialainen
Kivitetty saatana
Siltojen alla
Jano
Tankkaustunti
Kebab tai henki!
Jää, hyvä mieli
Lentävä mato
Olisimme uineet vieläkin pidemmälle
---
Asuntovelka
Mamelukki & musta leski
+/- saldo : 0 | Tweet
Ihan hyvä live arvostelu, jatka vain tulevaisuudessakin.
Mulle jäi tosiaan se fiilis, että keikka oli levyä huomattavasti energisempi, vaikka kieltämättä keikkakin alkoi jossain vaiheessa tuntua hieman puuduttavalta. Levy on joka tapauksessa hyvä ja varmasti paranee vielä kuuntelukertojen myötä.
Minusta tuo uusi levy on aivan loistava ihan ekasta kuuntelusta lähtien. On tuo parempi kuin vanhempi joka on myös erinomainen. Hyvä arvostelu.
Mocambossa ennen keikkaa näytettiin Väkivalta-trilogia video, noin 15 min., joka oli kuvattu Prahassa ja koostui osista Kivitetty Saatana; Astiatehdas; Jää, hyvä mieli.
Huomioitavaa myös, että illan teema oli nimenomaan AV gets heavy eli nuo oli tarkoituksella raskaampia sovituksia.
Draamasta hieman eli jos keikka olisi jatkunut hivenenkin pidempää olisi pasunisti rojahtanut skoben kera lavalta alas. Se ihan tosissaan keikkui jo siinä reunalla ja taisipa joku hieman tukeakin sitä.