Peter Gabriel 24.4.2003 Globen, Tukholma
kite kirjoitti noin 21 vuotta sitten (6 kommenttia)
No niin, tässä viimein juttua Gabrielin keikasta. Syy artikkelin viivästymiseen on se, että yritin saada juttuani johonkin musiikkilehteen - huonolla menestyksellä. Ei ollut tilaa tai kiinnostusta (mahdollisesti syynä myös kirjoittajan vajavaiset taidot!?). Mutta: tässä siis exclusive raporttia sokrulle, olkaa hyvä!
Progekuninkaallisiin kuuluva Peter Gabriel avasi Growing Up 2003 –kiertueensa Ruotsista. Lähes puolityhjä Globen pääsi ensimmäisten joukossa katsastamaan kaksituntisen spektaakkelin ja nauttimaan maailmanparantajan sykähdyttävästä musiikista.
Konsertin aloitti uzbekistanilainen, sujuvasti kansanperinnettä ja popsävyjä yhdistellyt Real World Recordsin Sevara Nazarkhan. Ajoissa paikalle saapuneet kuulijat näkivät riemukseen Mr. Gabrielin jo tässä vaiheessa, kun mies kohteliaana esitteli itse lämmittelijänsä.
Illan päätähti aloitti osuutensa ensimmäisen sooloalbuminsa päätösraidalla Here Comes The Flood, jonka hän esitti yksin vain lauluääneensä ja koskettimiin turvautuen. Karsittu versio toimikin jopa paremmin kuin levyllä, jossa sen mahtipontinen kertosäe kuulostaa tänä päivänä jossain määrin jopa koomiselta. Gabrielin lauluääni toimi edelleen nautittavan hyvin, eivätkä ylä-äänetkään tuottaneet suurempia vaikeuksia.
Homma räjähti todenteolla käyntiin miehen tuoreimman Up –levyn loistavalla aloitusraidalla Darkness. Gabrielin pienet virheet sanoituksissa eivät juurikaan haitanneet, kun kappaleen ahdistuksen ja helpotuksen välillä poukkoilevat tunnelmat aiheuttivat allekirjoittaneelle samanaikaisesti sekä hien turskahtelua että kylmiä väreitä.
Konsertin kappaleet oli poimittu suurimmaksi osaksi jo mainitulta Up –levyltä sekä vuonna 1986 julkaistulta Solta. Kestohitit Red Rain, Solsbury Hill ja erityisesti suurimmat aplodit kerännyt Sledgehammer lämmittivät yleisön jopa lievään pompahteluun.
Soundipuoli toimi moitteettomasti ja yksittäiset instrumentit erottuivat toisistaan ilman pinnistelyjä, kuten tämän tason artisteilta odottaa saattoikin. Gabrielin luottokitaristi David Rhodes musisoi ansaitsemansa arvon mukaisesti, eikä valittamista ollut niin jazzahtavassa kosketinsoittaja Rachel Z:ssa, taustalaulaja Melanie Gabrielissa saatikka huilua ja kielisoitinperhettä käsitelleessä Richard Evansissakaan.
Erikoismaininnan ansaitsevat rumpali Ged Lynch sekä bassohirmu Tony Levin. Lynch käsitteli settiään anssinykäsmäisellä intensiteetillä ja voimakkaalla käsityöskentelyllä sortumatta kuitenkaan liialliseen päällepäsmäryyteen. Yleisön suosikki näytti olevan lievästi perverssiä olemusta kantava Levin. Legendaarinen basisti ja sticktaituri saikin paikoitellen puntit lepattamaan ja rintalastan tärisemään aivan konkreettisesti, mentaalisesta puolesta puhumattakaan.
Jos soundien taso oli ilahduttavaa, niin sitä oli myös sovitusten toimivuus. Vaikka poikkeamia luonnollisesti olikin levyversioihin, eivät ne olleet missään mielessä häiritseviä. Yksi illan huikeimpia teoksia oli Signal To Noise, jonka loppupuolen dynamiikan kasvatus toimi livetilanteessakin käsittämättömän hyvin.
Vaikka Gabrielin oma olemus ei ollut lähelläkään Genesiksen aikaista mielikuvituksellisuutta ja viime aikojen pukinpartakin oli poissa, oli itse lavastuspuoli varsin massiivinen. Valitettavasti tekniikka ei vielä tässä vaiheessa toiminut niin hyvin kuin olisi pitänyt ja katossa roikkuneen pallukankin muodonmuutokset tapahtuivat takerrellen.
Sirkusmaisia elementtejäkin nähtiin kun taannoiselta Ovo –projektilta napatun Downside Upin aikana Gabriel tyttärineen roikkui vaijerista kävellen ylösalaisin pitkin katossa roikkuvaa ympyrärakennelmaa. Solsbury Hillin aikana mies puolestaan pyöräili ympäri lavaa ja Growing Upissa hän änkeytyi läpikuultavaan palloon kävellen ja pomppien sen sisällä. Mitään traagisia lavalta putoamisia ei onneksi kuitenkaan nähty.
Kaiken kaikkiaan lavashow ja temppuilut olivat vaikuttavia, mutta jäivät kuitenkin jossain määrin hieman irrallisiksi. Epätoimivin näytelmä oli Barry Williams Showssa, jonka aikana mies pelleili kameralla hieman samaan tyyliin kuin Bono aikoinaan Zooropa –kiertueella – tosin ei läheskään niin suurella egolla varustettuna. Kaikki nämä pienet töksähtelyt kuitenkin hiotunevat kiertueen loppupuolta lähestyttäessä.
Visuaalista yhtenäisyyttä loivat esiintyjien mustat asut ja sopivassa määrin käytetyt yhteiset koreografiat. Oranssiin pukeutuneiden lavastehenkilöiden puuhastelu kuului sekin osana show’hun, vaikka olikin jossain määrin häiritsevää. Hauskan näköistä sitä vastoin oli Gabrielin, Lynchin, Rhodesin ja Levinin yhtenäinen hiusmuoti joka näytti siltä, kuin lavalla olisi tapahtunut jonkinlainen nuijapäiden maihinnousu.
Kuten oletettavissa oli, ei Genesis –kappaleita illan kuluessa kuultu. Silti joku yleisöstä ei malttanut olla huutamatta ”Supper’s Ready” –pyyntöä. Tämän kaltaisia huutoja mies kuulee todennäköisesti jokaisella keikallaan; efekti on kutakuinkin sama kuin Wigwamin keikoilla kaikuvat Luulosairas –huudot. Jossain määrin noloa käytöstä, mutta ei kuitenkaan niin häiritsevää kuin esimerkiksi edessäni istuneen Per-Erik – kolmikon keskustelut, joita he kävivät erityisesti tunnelmallisimpien kappaleiden aikana.
Encorena kuultiin odotetusti In Your Eyes, johon mukaan liittyi myös pari lämppäribändin jäsentä. Keikka loppui samalla tavalla kuin alkoikin: karismaattisen Peterin sooloesitykseen, jona hän lauloi illan toisen Ovo –kappaleen Father, Son. Poistuin paikalta varsin vähäpuheisena. Vielä kun joskus pääsisi todistamaan Genesiksen reunionia niin tällä saralla en enää juurikaan ruikuttaisi. Ainakaan vähään aikaan.
Progekuninkaallisiin kuuluva Peter Gabriel avasi Growing Up 2003 –kiertueensa Ruotsista. Lähes puolityhjä Globen pääsi ensimmäisten joukossa katsastamaan kaksituntisen spektaakkelin ja nauttimaan maailmanparantajan sykähdyttävästä musiikista.
Konsertin aloitti uzbekistanilainen, sujuvasti kansanperinnettä ja popsävyjä yhdistellyt Real World Recordsin Sevara Nazarkhan. Ajoissa paikalle saapuneet kuulijat näkivät riemukseen Mr. Gabrielin jo tässä vaiheessa, kun mies kohteliaana esitteli itse lämmittelijänsä.
Illan päätähti aloitti osuutensa ensimmäisen sooloalbuminsa päätösraidalla Here Comes The Flood, jonka hän esitti yksin vain lauluääneensä ja koskettimiin turvautuen. Karsittu versio toimikin jopa paremmin kuin levyllä, jossa sen mahtipontinen kertosäe kuulostaa tänä päivänä jossain määrin jopa koomiselta. Gabrielin lauluääni toimi edelleen nautittavan hyvin, eivätkä ylä-äänetkään tuottaneet suurempia vaikeuksia.
Homma räjähti todenteolla käyntiin miehen tuoreimman Up –levyn loistavalla aloitusraidalla Darkness. Gabrielin pienet virheet sanoituksissa eivät juurikaan haitanneet, kun kappaleen ahdistuksen ja helpotuksen välillä poukkoilevat tunnelmat aiheuttivat allekirjoittaneelle samanaikaisesti sekä hien turskahtelua että kylmiä väreitä.
Konsertin kappaleet oli poimittu suurimmaksi osaksi jo mainitulta Up –levyltä sekä vuonna 1986 julkaistulta Solta. Kestohitit Red Rain, Solsbury Hill ja erityisesti suurimmat aplodit kerännyt Sledgehammer lämmittivät yleisön jopa lievään pompahteluun.
Soundipuoli toimi moitteettomasti ja yksittäiset instrumentit erottuivat toisistaan ilman pinnistelyjä, kuten tämän tason artisteilta odottaa saattoikin. Gabrielin luottokitaristi David Rhodes musisoi ansaitsemansa arvon mukaisesti, eikä valittamista ollut niin jazzahtavassa kosketinsoittaja Rachel Z:ssa, taustalaulaja Melanie Gabrielissa saatikka huilua ja kielisoitinperhettä käsitelleessä Richard Evansissakaan.
Erikoismaininnan ansaitsevat rumpali Ged Lynch sekä bassohirmu Tony Levin. Lynch käsitteli settiään anssinykäsmäisellä intensiteetillä ja voimakkaalla käsityöskentelyllä sortumatta kuitenkaan liialliseen päällepäsmäryyteen. Yleisön suosikki näytti olevan lievästi perverssiä olemusta kantava Levin. Legendaarinen basisti ja sticktaituri saikin paikoitellen puntit lepattamaan ja rintalastan tärisemään aivan konkreettisesti, mentaalisesta puolesta puhumattakaan.
Jos soundien taso oli ilahduttavaa, niin sitä oli myös sovitusten toimivuus. Vaikka poikkeamia luonnollisesti olikin levyversioihin, eivät ne olleet missään mielessä häiritseviä. Yksi illan huikeimpia teoksia oli Signal To Noise, jonka loppupuolen dynamiikan kasvatus toimi livetilanteessakin käsittämättömän hyvin.
Vaikka Gabrielin oma olemus ei ollut lähelläkään Genesiksen aikaista mielikuvituksellisuutta ja viime aikojen pukinpartakin oli poissa, oli itse lavastuspuoli varsin massiivinen. Valitettavasti tekniikka ei vielä tässä vaiheessa toiminut niin hyvin kuin olisi pitänyt ja katossa roikkuneen pallukankin muodonmuutokset tapahtuivat takerrellen.
Sirkusmaisia elementtejäkin nähtiin kun taannoiselta Ovo –projektilta napatun Downside Upin aikana Gabriel tyttärineen roikkui vaijerista kävellen ylösalaisin pitkin katossa roikkuvaa ympyrärakennelmaa. Solsbury Hillin aikana mies puolestaan pyöräili ympäri lavaa ja Growing Upissa hän änkeytyi läpikuultavaan palloon kävellen ja pomppien sen sisällä. Mitään traagisia lavalta putoamisia ei onneksi kuitenkaan nähty.
Kaiken kaikkiaan lavashow ja temppuilut olivat vaikuttavia, mutta jäivät kuitenkin jossain määrin hieman irrallisiksi. Epätoimivin näytelmä oli Barry Williams Showssa, jonka aikana mies pelleili kameralla hieman samaan tyyliin kuin Bono aikoinaan Zooropa –kiertueella – tosin ei läheskään niin suurella egolla varustettuna. Kaikki nämä pienet töksähtelyt kuitenkin hiotunevat kiertueen loppupuolta lähestyttäessä.
Visuaalista yhtenäisyyttä loivat esiintyjien mustat asut ja sopivassa määrin käytetyt yhteiset koreografiat. Oranssiin pukeutuneiden lavastehenkilöiden puuhastelu kuului sekin osana show’hun, vaikka olikin jossain määrin häiritsevää. Hauskan näköistä sitä vastoin oli Gabrielin, Lynchin, Rhodesin ja Levinin yhtenäinen hiusmuoti joka näytti siltä, kuin lavalla olisi tapahtunut jonkinlainen nuijapäiden maihinnousu.
Kuten oletettavissa oli, ei Genesis –kappaleita illan kuluessa kuultu. Silti joku yleisöstä ei malttanut olla huutamatta ”Supper’s Ready” –pyyntöä. Tämän kaltaisia huutoja mies kuulee todennäköisesti jokaisella keikallaan; efekti on kutakuinkin sama kuin Wigwamin keikoilla kaikuvat Luulosairas –huudot. Jossain määrin noloa käytöstä, mutta ei kuitenkaan niin häiritsevää kuin esimerkiksi edessäni istuneen Per-Erik – kolmikon keskustelut, joita he kävivät erityisesti tunnelmallisimpien kappaleiden aikana.
Encorena kuultiin odotetusti In Your Eyes, johon mukaan liittyi myös pari lämppäribändin jäsentä. Keikka loppui samalla tavalla kuin alkoikin: karismaattisen Peterin sooloesitykseen, jona hän lauloi illan toisen Ovo –kappaleen Father, Son. Poistuin paikalta varsin vähäpuheisena. Vielä kun joskus pääsisi todistamaan Genesiksen reunionia niin tällä saralla en enää juurikaan ruikuttaisi. Ainakaan vähään aikaan.
+/- saldo : 0 | Tweet
Niin, eihän ne lehdet haslua mitään harrastajien juttuja. Yhden sain joskus 80-82 lehteen Suomessa, eikä palkkiota tullut. Mieluummin ne ottavat tekstin jopa englanniksi jostain ja käännättävät. Kaikki media on niin tylsää, tasapaksua. Fanzinet voivat piristää.
Gabrielin olen nähnyt vain kerran Genesiksessä 1975. Osasivat olla dramaattisia ja paljon huomiota keskittyi juuri Gabrieliin. Asut olivat silloin iso juttu.
"yritin saada juttuani johonkin musiikkilehteen - huonolla menestyksellä. Ei ollut tilaa tai kiinnostusta"
Sanoisin että siinäpäs sitten nuolevat näppejään ;) Mutta onhan tämä meijän Sokrulaisten kannalta tavallaan positiivinen käänne :)
Hyvä, että rumpali Ged Lynch on saanut ilmeisesti jutun juonesta kiinni koska aiemmissa arvosteluissa mitä olen lukenut on mies saanut aika rankkaa kritiikkiä.
Kyllä Lynch tosiaan ainakin tällä keikalla oli loistava!
Hyvä juttu, kiitos siitä! Olisi ollut mahtava nähdä, mutta tällä kertaa aikaa ei riittänyt. Gabriel saisi tulla Suomeenkin! Nyt kun jopa King Crimson on kohta nähty, Gabriel on yksinäinen ykkönen toivelistallani.
Hyvä!
Konserttiarvostelusi oli kutakuinkin täydellinen. Olin itse myös Globenilla samana iltana ja muistot PG:n konsertista ovat samanlaiset. Saas nähdä näkyykö häntä Suomessa enää. Viimeksi hän oli Suomessa vuonna 1987 ja muistaakseni 2 - 4 vuotta sitten häntä houkuteltiin jopa Ruisrokin pääesiintyjäksi mutta tuloksetta. Onneksi Growing Up - kiertueesta julkaistaan tulevaisuudessa DVD ja saahan nyt esim. Yhdysvalloissa meneillään olevalta kiertueelta julkaistuja "Encore" - bootleg cd-levyjä jokaiselta keikalta. Aikas hieno juttu!!