Suomimetallin kehitys
Cace kirjoitti noin 21 vuotta sitten (6 kommenttia)
Sain lukiossa tehtäväksi kirjoittaa kirjoitelman aiheesta, jonka sai itse valita. Olin juuri saanut käsiini Jone Nikulan "Rauta-aika"-kirjan, joka kertoo Suomen metallimusiikin kehityksestä, alkaen vuodesta 1988. Siinä siis aihe kirjoitelmaani. Sain työni viimein valmiiksi ja ajattelin julkaista sen myös Palasokerissa, koska aihe kiinnostaa varmasti monia. Joten olkaapa hyvä!
Olen tällä hetkellä Kotkan Lyseon lukiossa opiskelemassa ensimmäistä vuotta. Äidinkielen kurssilla meille siis annettiin tehtäväksi kirjoittaa kirjoitelma. Aihe löytyi juuri sopivasti, kun Pasi Sundqvist lainasi minulle Jone Nikulan "Rauta-aika"-teoksen. Koko kirjoitelma onkin pitkälti tehty kyseisen kirjan pohjalta. Itse olin todella pieni, kun esimerkiksi Stone aloitti speed-metal buumin Suomessa, joten omat kokemukseni asiasta ovat lähes olemattomat. Olenkin pääasiassa luottanut kirjan tietoihin ja kirjannut omia, vähäisiä havaintoja. Kirjoitelmassa saattaa olla räikeitäkin epäkohtia ja kieliasu saattaa kirjoitustaitojeni takia tökkiä välillä pahasti, joten olkaa maltillisia.Kommentteja saa vapaasti antaa ja jos kirjoitelmasta löytyy paha virhe, ilmoittakaa ihmeessä! Omasta puolestani toivotan antoisia lukuhetkiä!
Rautakauden vaikutus Suomessa
Metallimusiikki ei ole koskaan ollut muodikasta. Koko musiikkityyli on alusta lähtien luokiteltu ”underground”-musiikiksi, jota kuuntelee vain pieni vähemmistö. Metalli ei myöskään kuulu liiemmälti median suosikkiaiheisiin. Koko tyylilaji on aiheuttanut suurtakin halveksuntaa yhteiskunnassa ja vanhempien ihmisten keskuudessa. Metallimusiikki on yleensä kapinahenkistä ja yhteiskuntaa kritisoivaa, joten sitä on hankala istuttaa sivistyneen yhteiskunnan muottiin. Silti metallilla on nykypäivänä laaja kuuntelijakuntansa ympäri maailmaa. Alusta lähtien Suomi on aina ollut hiukan jäljessä musiikkialalla, mutta nykyään kotimaastamme lähtee monia uuden musiikkityylin edustajia maailmalle. Mistä tämä kaikki oikein alkoi?
Suomimetallin aloituspisteeksi on kutsuttu vuotta 1988. Tällöin maailmalla jylläsivät Metallican ja Slayerin tapaiset bändit, jotka soittivat raskaampaa ja nopeampaa musiikkia uudella tyylillä. Samaan aikaan punk-musiikin aalto Suomessa alkoi olla päätöksessään, mutta uuden tyylin bändit loistivat poissaolollaan. Kaikesta hiljaisuudesta nousi helsinkiläinen Stone, jota voidaan kutsua Suomen metallimusiikin isäksi. Bändi edusti uutta tyylilajia, eli genreä, joka maailmalla tunnettiin jo nimellä speed-metal. Uusi genre epäilytti kuitenkin monia ja levy-yhtiöt eivät olleet vakuuttuneita sen toimivuudesta. Ehkäpä juuri tämän takia uuden musiikin aloittaminen on Suomessa aina ollut hankalaa.
Tähän aikaan Suomessa ei juurikaan ollut suuria levy-yhtiöitä eikä minkäänlaisia musiikkilehtiä tai -ohjelmia julkaistu, joten aloittelevien bändien oli todella hankala saada itsensä kuuluviin. Sama ongelma oli myös Stonella, kunnes Megamania-niminen levy-yhtiö viimein kiinnostui bändistä ja speed-metallin uudesta äänimaailmasta, johon kuului nopeatempoiset biisit ja raskaat kitarasoundit. Kun Stonen ensimmäiset julkaisut saapuivat musiikkipiireihin, oli läpimurto valmis. Uusi tyyli iski itsensä läpi välittömästi jättäen muun muassa punkin lopullisesti jälkeensä. Stonen musiikki vetosi varsinkin nuorisoon ja tästä tietoisena levy-yhtiöt alkoivat heti etsiä talleihinsa samanlaisia yhtyeitä, joiden odotettiin tuottavan yhtiöille suuret määrät rahaa. Kaikki tapahtui nopeasti ja parissa vuodessa Suomi olikin jo täpösen täynnä uusia, aloittelevia bändejä.
Uusi genre mullisti selvästi koko Suomen rock-kulttuurin. Esimerkiksi laulujen lyriikat muuttuivat vanhan metallisukupolven fantasiasta uuteen konseptiin. Sanoissa alettiin korostamaan ympäröivää maailmaa, yksilön omaa elämää ja yhteiskuntaa. Sanoitukset olivat kapinahenkisiä, jonka takia erityisesti nuoret pitivät niistä. Bändinä Stone oli todella nuori ja jäsenet olivat kaikki vielä alaikäisiä tullessaan kuuluisiksi. Soittajien nuori ikä vaikuttikin suuresti uuteen genreen, koska esiintyjät eivät oikeastaan eronneet mitenkään yleisöstä. Vaatetus oli kaikilla sama ja bändit edustivat kuuntelijoiden kanssa samaa sukupolvea. Bändiä ei nostettu jalustalle, vaan kaikki olivat samalla tasolla. Keikoilla meno oli rajumpaa ja tässä vaiheessa mukaan tuli ”stagedaivaus”, eli lavalta hyppiminen yleisön sekaan. Uusi keikkakäyttäytyminen huolestutti vanhempia ja asia nousi suureksi keskusteluaiheeksi ympäri Suomea. Kaikki huolehtiminen sai kuitenkin kapinalliset nuoret riehumaan keikoilla vielä rajummin.
Parissa vuodessa speed-metal nousi Stonen johdolla suureen mittakaavaan Suomessa. Erilaisia metalliaiheisia radio-ohjelmia lähetettiin ympäri Suomea ja jopa media kiinnostui ilmiöstä. Nuoria metallimusiikin asiantuntijoita värvättiin lehtiin ja radio-ohjelmiin antamaan oma näkemyksensä metallista. Suomessa genre eli tällöin kulta-aikaansa, mutta maailmalla ilmiö oli jo hiipumassa, jonka takia bändejä oli hankala viedä ulkomaille. Asiaan vaikutti myös se, että bändeillä ei ollut managereita hoitamassa bändin asioita, vaan kaikki jouduttiin tekemään yksin. Tästäkin asiasta huomaa, kuinka jäljessä Suomi oli aikaansa. Speed-metallin äkillinen nousu yllätti monet, eikä kukaan olisi varmasti arvannut, kuinka nopeasti ilmiö tulee vielä kutistumaan.
Kun Suomessa speed-metal oli nousuvaiheessa, ulkomailla kehittyi jo uudenlainen metalligenre. Death- ja black-metalliksi kutsuttujen genrejen ensimmäiset edustajat aloittivat Suomessa vuoden 1990 jälkeen. Nämä genret syntyivät vielä syvemmällä kuin speed-metal, varmastikin imagonsa takia. Death-metalli sai nimensä sanoituksista, jotka kertoivat itsemurhista ja muista aiheeseen liittyvistä asioista. Kyseinen genre oli kohtalaisen läheinen speed-metallin imagolle, mutta black-metalli aloitti aivan uuden linjan. Black-metallissa lavavaatetus oli tarkoin suunniteltu ja keikat olivat entistäkin rajumpia. Mukaan tulivat erilaiset kokovartalomaalit, joilla jäsenet maalattiin muistuttamaan ties mitä olioita. Genre perustuukin varmasti suurelta osin imagoonsa, joten kaikki tämän tyylilajin bändit olivat, ja ovat vieläkin melkein samassa muotissa. Black-metallin musiikki liittyy vahvasti satanismiin ja muihin yhteiskunnallisesti halveksittuihin asioihin, jonka takia se häiritsee vahvasti yhteiskuntaa. Tämän takia laji onkin joutunut pysymään ”syvällä maan uumenissa”. Myöhemmässä vaiheessa genre on saanut aikaan erilaisia selkkauksia. Erään bändin jäsen muuan muassa pidätettiin kirkon tuhopoltosta ja fanien liiallinen eläytyminen musiikin mukana on saattanut koko metalligenren yhteiskunnan valvovan silmän alle. Keikkoja on peruutettu monta kertaa erilaisten valitusten takia ja bändien jäseniä on usein uhkailtu heidän soittaman musiikin takia. Suomessa suurin death-metal bändi oli genren syntyvaiheessa Amorphis ja black-metallia edusti Impaled Nazarene. Kummatkin bändit ovat vielä kasassa tänäkin päivänä ja tekevät musiikkia samalla innostuksella kuin alkuvuosinaan, paitsi jäseniä on lähtenyt bändeistä ja uusia on tullut tilalle. Metallipiirit soittajien osalta ovat kohtuullisen pieniä. Samoja nimiä saattaa näkyä monen bändin kokoonpanossa ja monet metalliveteraanit ovat uransa aikana soittaneet lukuisissa eri bändeissä. Monet bändit ovat vaihtaneet jäseniään niin tiuhaan tahtiin, että ainoa mikä bändissä enää on alkuperäistä, on nimi. Uuden aallon mukana tuli myös vähemmän mielenkiintoa herättänyt melodinen metalli, eli power-metal, jota muuan muassa Stratovarius edustaa. Power-metallin tyyliin kuuluvat pääasiassa erilaiset melodiset kosketinsoundit ja nopeat soolot. Kaikkia uusia bändejä ei voitu tietenkään sijoittaa tiettyyn kategoriaan, joten sellaiset bändit edustivat ns. vaihtoehtometallia.
Uudet genret eivät tietenkään tutun kaavan mukaan heti houkutelleet levy-yhtiöitä ja yhteiskunnallisesti huonon imagon takia musiikkia ei haluttu edes julkaista. Rajoitus synnytti fanien keskuudessa demojen vaihtamisen. Musiikki liikkui fanilta toiselle ja hyvät yhtyeet huomattiin harrastajien parissa nopeasti. Demojen vaihtaminen muodostui kansainväliseksi toiminnaksi ja bändien tuotokset saattoivat kulkea kaukanakin kotimaasta. Pienenä kulmakivenä levityksessä oli nauhoitusten huono äänenlaatu, koska monillakaan bändeillä ei ollut varaa mennä studioon nauhoittamaan kunnollisilla laitteilla. Bändien oli vain toivottava, että fanit kuuntelevat demoja ja keikkoja ilmaantuisi. Siksi varsinkin black-metal erikoistui alussa suuresti keikkailuun, koska sitä ei haluttu liiemmälti julkaista. Uusien genrejen noustessa speed-metal buumi alkoi vedellä viimeisiään. Viimeisetkin alkuperäiset speed-metal bändit hajosivat vuoteen 1992 mennessä.
Levy-yhtiöissä alettiin viimein huomaamaan metallin myyntipotentiaali ja alan ammattilaisista alkoi olla kysyntää. Uusia levy-yhtiöitä perustettiin Suomeen tuottamaan metallimusiikkia, joista suurimpana tällä hetkellä toimii Spinefarm. Uutena lisänä metallibisnekseen tulivat managerit, joille annettiin hoidettavaksi muun muassa bändin sopimukset. Jos bändi sattui saamaan hyvän managerin, tällöin voitiin paneutua musiikkiin koko energialla ja jättää bisnesasiat kokonaan managerin päänvaivaksi. Samoihin aikoihin 1990-luvun alkupuolella aloitti toimintansa myös MTV, joka pyörittää tällä hetkellä pääasiassa vain pop- ja rockbändien videoita. Jos metallibändi sattui pääsemään kanavalle, se leimattiin armotta lajin mustaksi lampaaksi metallipiireissä. Metallia ei tähänkään päivään mennessä ole kanavalla paljoakaan näkynyt, osasyynä asiaan on metallin imago. Monet metallibändien videot ovat yksinkertaisesti liian raakoja esitettäväksi, mutta poikkeuksiakin löytyy.
Black- ja death-metallin jälkeen metallirintamalla ei kuultu vähään aikaan minkäänlaista uutta metallia. Julkaisutoiminta oli vilkastunut levy-yhtiöiden tulon mukana, joka toi bändeille viimein mahdollisuuden menestyä ammatissaan. Metallirintamalla elettiin hiljaiseloa monta vuotta ja kaikki tuntuivat odottavan uutta metallibuumia. Vuonna 1997 suomimetallin uusi aalto alkoi viimein kehittyä pitkän tauon jälkeen. Kaikesta hiljaisuudesta syntyi äkkiä monia eri metalligenrejä edustavia bändejä. Uusista tulokkaista mainittakoon Nightwish, Children of Bodom ja HIM. Nämä yhtyeet löivät itsensä läpi ensin Suomessa ja heti perään ulkomailla. Tämä oli toinen suuri murros Suomen metallimusiikin historiassa, sillä ensi kertaa suomimetallin historiassa suomalaisten omaa konseptia oltiin viemässä maailmalle. Esimerkiksi Nighwishin bändi on omalla tavallaan erikoinen erikoinen. Bändin solisti ja keulakuva on nainen, jonka laulu muistuttaa paljon oopperaa. Pari vuotta sitten ajatus naisesta metallibändissä olisi varmasti saanut negatiivisen vastaanoton. Toki naisia oli joskus metallibändeissä nähty, mutta ajatusta ei oltu suuremmin huomioitu. Nyt se kuitenkin oli virkistävä uutuus metallille, jota miehet olivat vuosia hallinneet. Uudet yhtyeet myivät suunnattomia määriä sekä kotimaassa, että ulkomailla. Koskettimet tulivat ensi kertaa yleiseksi bändeissä, joka mahdollisti metallin liikkumisen melodisempaan suuntaan. Stratovariusta, ja uutena nimenä power-metal piireissä vaikuttavaa Sonata Arcticaa vietiin kovaa vauhtia Aasian mantereelle, kun taas HIMiä ja Nightwishiä vietiin Keski-Eurooppaan päin. Suomalaisen metallin maailmanvalloitus oli alkanut. Erilaiset festivaalit vetivät suomalaisia metalliyhtyeitä joka suuntaan ja parhaimmillaan bändi saattoi soittaa melkein seitsemän keikkaa viikossa. Myös media on alkanut kiinnostua metallista vuosi vuodelta enemmän.
Suomimetallin kehitys on edelleen kesken ja voimme vain odotella uusia läpimurtoja genressä. Alussa oltiin mukana harrastelijapohjalta, mutta tähän päivään mennessä koko touhu on muuttunut paljon ammattimaiseen suuntaan. Genren managerointi on mahdollistanut nopeamman kehityksen ja paremmat menestymismahdollisuudet yhtyeille. Metallimusiikin julkaisutoiminta on noussut vuosien varrella suureksi bisnekseksi, jossa liikkuu jo suuret määrät rahaa. Median ja metallin suhde on vuosien aikana lähentynyt, esimerkiksi suomalaisessa Soundi-musiikkilehdessä puhutaan paljon metallista. Uudentyyppisiä metallimusiikin alalajeja nimetään jatkuvasti vastaamaan uusia tyylejä. Kolmesta suuresta metallityylistä lähtee nykyään juuria moniin eri alalajeihin ja sama tahti näyttää jatkuvan koko ajan. Musiikki on vaikuttanut erityisesti nuorisoon ja koko Suomen musiikki on ottanut vaikutteita metallista. Nyt jäämme vain odottamaan, mitä uutta metallimusiikki voi meille vielä tarjota.
Olen tällä hetkellä Kotkan Lyseon lukiossa opiskelemassa ensimmäistä vuotta. Äidinkielen kurssilla meille siis annettiin tehtäväksi kirjoittaa kirjoitelma. Aihe löytyi juuri sopivasti, kun Pasi Sundqvist lainasi minulle Jone Nikulan "Rauta-aika"-teoksen. Koko kirjoitelma onkin pitkälti tehty kyseisen kirjan pohjalta. Itse olin todella pieni, kun esimerkiksi Stone aloitti speed-metal buumin Suomessa, joten omat kokemukseni asiasta ovat lähes olemattomat. Olenkin pääasiassa luottanut kirjan tietoihin ja kirjannut omia, vähäisiä havaintoja. Kirjoitelmassa saattaa olla räikeitäkin epäkohtia ja kieliasu saattaa kirjoitustaitojeni takia tökkiä välillä pahasti, joten olkaa maltillisia.Kommentteja saa vapaasti antaa ja jos kirjoitelmasta löytyy paha virhe, ilmoittakaa ihmeessä! Omasta puolestani toivotan antoisia lukuhetkiä!
Rautakauden vaikutus Suomessa
Metallimusiikki ei ole koskaan ollut muodikasta. Koko musiikkityyli on alusta lähtien luokiteltu ”underground”-musiikiksi, jota kuuntelee vain pieni vähemmistö. Metalli ei myöskään kuulu liiemmälti median suosikkiaiheisiin. Koko tyylilaji on aiheuttanut suurtakin halveksuntaa yhteiskunnassa ja vanhempien ihmisten keskuudessa. Metallimusiikki on yleensä kapinahenkistä ja yhteiskuntaa kritisoivaa, joten sitä on hankala istuttaa sivistyneen yhteiskunnan muottiin. Silti metallilla on nykypäivänä laaja kuuntelijakuntansa ympäri maailmaa. Alusta lähtien Suomi on aina ollut hiukan jäljessä musiikkialalla, mutta nykyään kotimaastamme lähtee monia uuden musiikkityylin edustajia maailmalle. Mistä tämä kaikki oikein alkoi?
Suomimetallin aloituspisteeksi on kutsuttu vuotta 1988. Tällöin maailmalla jylläsivät Metallican ja Slayerin tapaiset bändit, jotka soittivat raskaampaa ja nopeampaa musiikkia uudella tyylillä. Samaan aikaan punk-musiikin aalto Suomessa alkoi olla päätöksessään, mutta uuden tyylin bändit loistivat poissaolollaan. Kaikesta hiljaisuudesta nousi helsinkiläinen Stone, jota voidaan kutsua Suomen metallimusiikin isäksi. Bändi edusti uutta tyylilajia, eli genreä, joka maailmalla tunnettiin jo nimellä speed-metal. Uusi genre epäilytti kuitenkin monia ja levy-yhtiöt eivät olleet vakuuttuneita sen toimivuudesta. Ehkäpä juuri tämän takia uuden musiikin aloittaminen on Suomessa aina ollut hankalaa.
Tähän aikaan Suomessa ei juurikaan ollut suuria levy-yhtiöitä eikä minkäänlaisia musiikkilehtiä tai -ohjelmia julkaistu, joten aloittelevien bändien oli todella hankala saada itsensä kuuluviin. Sama ongelma oli myös Stonella, kunnes Megamania-niminen levy-yhtiö viimein kiinnostui bändistä ja speed-metallin uudesta äänimaailmasta, johon kuului nopeatempoiset biisit ja raskaat kitarasoundit. Kun Stonen ensimmäiset julkaisut saapuivat musiikkipiireihin, oli läpimurto valmis. Uusi tyyli iski itsensä läpi välittömästi jättäen muun muassa punkin lopullisesti jälkeensä. Stonen musiikki vetosi varsinkin nuorisoon ja tästä tietoisena levy-yhtiöt alkoivat heti etsiä talleihinsa samanlaisia yhtyeitä, joiden odotettiin tuottavan yhtiöille suuret määrät rahaa. Kaikki tapahtui nopeasti ja parissa vuodessa Suomi olikin jo täpösen täynnä uusia, aloittelevia bändejä.
Uusi genre mullisti selvästi koko Suomen rock-kulttuurin. Esimerkiksi laulujen lyriikat muuttuivat vanhan metallisukupolven fantasiasta uuteen konseptiin. Sanoissa alettiin korostamaan ympäröivää maailmaa, yksilön omaa elämää ja yhteiskuntaa. Sanoitukset olivat kapinahenkisiä, jonka takia erityisesti nuoret pitivät niistä. Bändinä Stone oli todella nuori ja jäsenet olivat kaikki vielä alaikäisiä tullessaan kuuluisiksi. Soittajien nuori ikä vaikuttikin suuresti uuteen genreen, koska esiintyjät eivät oikeastaan eronneet mitenkään yleisöstä. Vaatetus oli kaikilla sama ja bändit edustivat kuuntelijoiden kanssa samaa sukupolvea. Bändiä ei nostettu jalustalle, vaan kaikki olivat samalla tasolla. Keikoilla meno oli rajumpaa ja tässä vaiheessa mukaan tuli ”stagedaivaus”, eli lavalta hyppiminen yleisön sekaan. Uusi keikkakäyttäytyminen huolestutti vanhempia ja asia nousi suureksi keskusteluaiheeksi ympäri Suomea. Kaikki huolehtiminen sai kuitenkin kapinalliset nuoret riehumaan keikoilla vielä rajummin.
Parissa vuodessa speed-metal nousi Stonen johdolla suureen mittakaavaan Suomessa. Erilaisia metalliaiheisia radio-ohjelmia lähetettiin ympäri Suomea ja jopa media kiinnostui ilmiöstä. Nuoria metallimusiikin asiantuntijoita värvättiin lehtiin ja radio-ohjelmiin antamaan oma näkemyksensä metallista. Suomessa genre eli tällöin kulta-aikaansa, mutta maailmalla ilmiö oli jo hiipumassa, jonka takia bändejä oli hankala viedä ulkomaille. Asiaan vaikutti myös se, että bändeillä ei ollut managereita hoitamassa bändin asioita, vaan kaikki jouduttiin tekemään yksin. Tästäkin asiasta huomaa, kuinka jäljessä Suomi oli aikaansa. Speed-metallin äkillinen nousu yllätti monet, eikä kukaan olisi varmasti arvannut, kuinka nopeasti ilmiö tulee vielä kutistumaan.
Kun Suomessa speed-metal oli nousuvaiheessa, ulkomailla kehittyi jo uudenlainen metalligenre. Death- ja black-metalliksi kutsuttujen genrejen ensimmäiset edustajat aloittivat Suomessa vuoden 1990 jälkeen. Nämä genret syntyivät vielä syvemmällä kuin speed-metal, varmastikin imagonsa takia. Death-metalli sai nimensä sanoituksista, jotka kertoivat itsemurhista ja muista aiheeseen liittyvistä asioista. Kyseinen genre oli kohtalaisen läheinen speed-metallin imagolle, mutta black-metalli aloitti aivan uuden linjan. Black-metallissa lavavaatetus oli tarkoin suunniteltu ja keikat olivat entistäkin rajumpia. Mukaan tulivat erilaiset kokovartalomaalit, joilla jäsenet maalattiin muistuttamaan ties mitä olioita. Genre perustuukin varmasti suurelta osin imagoonsa, joten kaikki tämän tyylilajin bändit olivat, ja ovat vieläkin melkein samassa muotissa. Black-metallin musiikki liittyy vahvasti satanismiin ja muihin yhteiskunnallisesti halveksittuihin asioihin, jonka takia se häiritsee vahvasti yhteiskuntaa. Tämän takia laji onkin joutunut pysymään ”syvällä maan uumenissa”. Myöhemmässä vaiheessa genre on saanut aikaan erilaisia selkkauksia. Erään bändin jäsen muuan muassa pidätettiin kirkon tuhopoltosta ja fanien liiallinen eläytyminen musiikin mukana on saattanut koko metalligenren yhteiskunnan valvovan silmän alle. Keikkoja on peruutettu monta kertaa erilaisten valitusten takia ja bändien jäseniä on usein uhkailtu heidän soittaman musiikin takia. Suomessa suurin death-metal bändi oli genren syntyvaiheessa Amorphis ja black-metallia edusti Impaled Nazarene. Kummatkin bändit ovat vielä kasassa tänäkin päivänä ja tekevät musiikkia samalla innostuksella kuin alkuvuosinaan, paitsi jäseniä on lähtenyt bändeistä ja uusia on tullut tilalle. Metallipiirit soittajien osalta ovat kohtuullisen pieniä. Samoja nimiä saattaa näkyä monen bändin kokoonpanossa ja monet metalliveteraanit ovat uransa aikana soittaneet lukuisissa eri bändeissä. Monet bändit ovat vaihtaneet jäseniään niin tiuhaan tahtiin, että ainoa mikä bändissä enää on alkuperäistä, on nimi. Uuden aallon mukana tuli myös vähemmän mielenkiintoa herättänyt melodinen metalli, eli power-metal, jota muuan muassa Stratovarius edustaa. Power-metallin tyyliin kuuluvat pääasiassa erilaiset melodiset kosketinsoundit ja nopeat soolot. Kaikkia uusia bändejä ei voitu tietenkään sijoittaa tiettyyn kategoriaan, joten sellaiset bändit edustivat ns. vaihtoehtometallia.
Uudet genret eivät tietenkään tutun kaavan mukaan heti houkutelleet levy-yhtiöitä ja yhteiskunnallisesti huonon imagon takia musiikkia ei haluttu edes julkaista. Rajoitus synnytti fanien keskuudessa demojen vaihtamisen. Musiikki liikkui fanilta toiselle ja hyvät yhtyeet huomattiin harrastajien parissa nopeasti. Demojen vaihtaminen muodostui kansainväliseksi toiminnaksi ja bändien tuotokset saattoivat kulkea kaukanakin kotimaasta. Pienenä kulmakivenä levityksessä oli nauhoitusten huono äänenlaatu, koska monillakaan bändeillä ei ollut varaa mennä studioon nauhoittamaan kunnollisilla laitteilla. Bändien oli vain toivottava, että fanit kuuntelevat demoja ja keikkoja ilmaantuisi. Siksi varsinkin black-metal erikoistui alussa suuresti keikkailuun, koska sitä ei haluttu liiemmälti julkaista. Uusien genrejen noustessa speed-metal buumi alkoi vedellä viimeisiään. Viimeisetkin alkuperäiset speed-metal bändit hajosivat vuoteen 1992 mennessä.
Levy-yhtiöissä alettiin viimein huomaamaan metallin myyntipotentiaali ja alan ammattilaisista alkoi olla kysyntää. Uusia levy-yhtiöitä perustettiin Suomeen tuottamaan metallimusiikkia, joista suurimpana tällä hetkellä toimii Spinefarm. Uutena lisänä metallibisnekseen tulivat managerit, joille annettiin hoidettavaksi muun muassa bändin sopimukset. Jos bändi sattui saamaan hyvän managerin, tällöin voitiin paneutua musiikkiin koko energialla ja jättää bisnesasiat kokonaan managerin päänvaivaksi. Samoihin aikoihin 1990-luvun alkupuolella aloitti toimintansa myös MTV, joka pyörittää tällä hetkellä pääasiassa vain pop- ja rockbändien videoita. Jos metallibändi sattui pääsemään kanavalle, se leimattiin armotta lajin mustaksi lampaaksi metallipiireissä. Metallia ei tähänkään päivään mennessä ole kanavalla paljoakaan näkynyt, osasyynä asiaan on metallin imago. Monet metallibändien videot ovat yksinkertaisesti liian raakoja esitettäväksi, mutta poikkeuksiakin löytyy.
Black- ja death-metallin jälkeen metallirintamalla ei kuultu vähään aikaan minkäänlaista uutta metallia. Julkaisutoiminta oli vilkastunut levy-yhtiöiden tulon mukana, joka toi bändeille viimein mahdollisuuden menestyä ammatissaan. Metallirintamalla elettiin hiljaiseloa monta vuotta ja kaikki tuntuivat odottavan uutta metallibuumia. Vuonna 1997 suomimetallin uusi aalto alkoi viimein kehittyä pitkän tauon jälkeen. Kaikesta hiljaisuudesta syntyi äkkiä monia eri metalligenrejä edustavia bändejä. Uusista tulokkaista mainittakoon Nightwish, Children of Bodom ja HIM. Nämä yhtyeet löivät itsensä läpi ensin Suomessa ja heti perään ulkomailla. Tämä oli toinen suuri murros Suomen metallimusiikin historiassa, sillä ensi kertaa suomimetallin historiassa suomalaisten omaa konseptia oltiin viemässä maailmalle. Esimerkiksi Nighwishin bändi on omalla tavallaan erikoinen erikoinen. Bändin solisti ja keulakuva on nainen, jonka laulu muistuttaa paljon oopperaa. Pari vuotta sitten ajatus naisesta metallibändissä olisi varmasti saanut negatiivisen vastaanoton. Toki naisia oli joskus metallibändeissä nähty, mutta ajatusta ei oltu suuremmin huomioitu. Nyt se kuitenkin oli virkistävä uutuus metallille, jota miehet olivat vuosia hallinneet. Uudet yhtyeet myivät suunnattomia määriä sekä kotimaassa, että ulkomailla. Koskettimet tulivat ensi kertaa yleiseksi bändeissä, joka mahdollisti metallin liikkumisen melodisempaan suuntaan. Stratovariusta, ja uutena nimenä power-metal piireissä vaikuttavaa Sonata Arcticaa vietiin kovaa vauhtia Aasian mantereelle, kun taas HIMiä ja Nightwishiä vietiin Keski-Eurooppaan päin. Suomalaisen metallin maailmanvalloitus oli alkanut. Erilaiset festivaalit vetivät suomalaisia metalliyhtyeitä joka suuntaan ja parhaimmillaan bändi saattoi soittaa melkein seitsemän keikkaa viikossa. Myös media on alkanut kiinnostua metallista vuosi vuodelta enemmän.
Suomimetallin kehitys on edelleen kesken ja voimme vain odotella uusia läpimurtoja genressä. Alussa oltiin mukana harrastelijapohjalta, mutta tähän päivään mennessä koko touhu on muuttunut paljon ammattimaiseen suuntaan. Genren managerointi on mahdollistanut nopeamman kehityksen ja paremmat menestymismahdollisuudet yhtyeille. Metallimusiikin julkaisutoiminta on noussut vuosien varrella suureksi bisnekseksi, jossa liikkuu jo suuret määrät rahaa. Median ja metallin suhde on vuosien aikana lähentynyt, esimerkiksi suomalaisessa Soundi-musiikkilehdessä puhutaan paljon metallista. Uudentyyppisiä metallimusiikin alalajeja nimetään jatkuvasti vastaamaan uusia tyylejä. Kolmesta suuresta metallityylistä lähtee nykyään juuria moniin eri alalajeihin ja sama tahti näyttää jatkuvan koko ajan. Musiikki on vaikuttanut erityisesti nuorisoon ja koko Suomen musiikki on ottanut vaikutteita metallista. Nyt jäämme vain odottamaan, mitä uutta metallimusiikki voi meille vielä tarjota.
+/- saldo : 0 | Tweet
Eikös tuon Stonen tyyppejä soittele nykysin Sub Urban Tribesa ja oliko vielä Children of Bodomisakin?
Amorphis on onneksi jättäny death-metallin ajat sitten taakseen, eipä sitä niitten ekaa levyä oikein vihti kuunnella ;)
Käsittääkseni Stonen sukupuu menee jotenkin näin: laulaja-basisti Janne Joutsenniemi perusti Stonen hajottua parin muun ex-speedmetallistin kanssa Sub-Urban Triben ja on sillä tiellä edelleen. Rumpali Pekka Kasari soitti joitakin vuosia Amorphiksessa. Kitarasankari Roope Latvala liittyi Waltariin ja on viime aikoina vaikuttanut Sinergyssä, jossa soittaa myös Children of Bodomin Alexi Laiho (mistä tuo CoB-assosiaatio ehkä syntyi). Alkuperäinen kakkoskitaristi Jiri Jalkanen soittaa isänsä Kari Tapion bändissä, ja hänet kahden levyn jälkeen korvannut Markku Niiranen on vaikuttanut ainakin Corporal Punishmentissa.
Joo, eli Stonen basisti/solisti Janne Joutsenniemi soittaa nykyään Sub Urban Tribessa, jossa soittaa myös Airdashissa vaikuttanut kitaristi Roope Sirén. Stonen rumpali Pekka Kasari siirtyi bändin hajoamisen jälkeen Amorphiksen riveihin, mutta jätti bändin vuonna 2002. Roope Latvala, eli Stonen toinen kitaristi soitti Waltarissa 1995-2001 ja siirtyi sitten Sinergyyn. Ja näitä juttua riittää!
Tästä koko jutusta voisi piirtää kunnon kaavion, siitä olisi paljo helpompi saada selvää :) Kirjassa on hyvin selvitetty juuri nämä asiat. Siitä on helppo katsella, missä bändeissä veteraanit nykyään vaikuttavat.
"Tähän aikaan Suomessa ei juurikaan ollut suuria levy-yhtiöitä eikä minkäänlaisia musiikkilehtiä tai -ohjelmia julkaistu"
Rumba ja Soundi kyllä ilmestyivät "jo" tuolloin ja esim. Stone noteerattiin niissä jo aika varhain, samoin muut heidän jälkeensä tulleet speedmetal ym. bändit.
Selvä homma, tuota en tiennytkään... Hyvä että korjaatte noita virheitä tekstissä
Sanoit tekstissäsi että black metal liittyy satanismiin ja muihin halveksuttuihin asioihin. Ei nyt kuitenkaan, ennemmin saatanan palvontaan, mutta ei satanismiin. Moni varmasti luulee näitä samaksi asiaksi mutta näin ei ole. Saatanan palvonta ja satanismi eroavat toisistaan jyrkästi!