Omakotitaloasumisen vaarat
KimmoVesajoki kirjoitti noin 21 vuotta sitten (5 kommenttia)
Yksinoikeudella Palasokerissa! Turhia kaunostelematon ja suoraviivaisen karu reportaasi omakotitaloasumisen vaaroista varoittavana esimerkkinä kaikille tee-se-itse viherpeukaloille ja remonttireiskoille. Luvassa kylmiä väreitä ja vatsanvääntöä! VAROITUS: Ei heikkohermoisille! Tämä tarina on tosi...
Ehdin jo ihmettelemään jokin aika sitten, kuinka olenkin selvinnyt niin pienillä ruhjeilla vaikka olen asustanut vanhassa rintamamiestalossa jo reilun vuoden ajan taloa säännöllisesti remontoiden ja pihatöitä tehden.
Kaikenlaisia vaaratilanteita on tullut todistettua vähän turhankin läheltä sirkkelien, tasohöylien, kirveiden ja muiden työvälineiden kanssa. Verta on aina silloin tällöin lentänyt eikä mustelmiltakaan ole säätytty, mutta mitään vakavampaa ei ole tapahtunut. Kunnes sitten eräänä kauniina helatorstaina napsahti...
Olin tyytyväisenä toteuttamassa kevään ensimmäistä nurmikonleikkuuoperaatiota takapihallani auringonpaisteessa ja elämä hymyili. En muistanut enää kaikkia pihan kuoppia tai kohoumia enkä myöskään ollut tarkistanut uskollisen Stiga-leikkurini korkeussäätöjä.
Olin kuitenkin varovainen ajaessani pihan perällä olevaa nurmikkoa, joka on keskimääräistä pommpuisempi ja sainkin tämän haasteellisen kokonaisuuden kunnialla leikattua. Tämän jälkeen siirryin reippaasti ajamaan takapihan helppoa ja tasaista nurmikenttää nauttien lintujen laulusta ja sirkkojen soitosta.
Yht'äkkiä leikkuri tökkäsi lähes huomaamattoman pieneen painaumaan keskellä nurmikkoa niin että koneen etupelti otti maahan kiinni ja pysähtyi kuin seinään. Samalla oikea jalkani heilahti eteenpäin seuraavaa askelta ottaessaan ja sujahti sopivasti ylöspäin nousseen leikkurin takapellin alta suoraan pöyriviin teriin! Kuului kova ääni enkä tuntenut jalkaani...
Onneksi en ollut ajamassa nurmikkoa paljasjaloin taikka jalat sandaaleissa, vaan jaloissani oli vanhat pihatyölenkkarit. Ylläolevasta kuvasta näkyy miten lenkkareille sekä sukalle kävi ja seuraavassa kuvassa (niille joilla ei tässä vaiheessa vielä vatsassa kierrä) näkyy sitten se miten kävi nakeille...
Mulla kävi mielettömän hyvä säkä; jotenkin ihmeellisesti leikkurin terä ei osunut kolmeen ensimmäiseen varpaaseen ollenkaan vaikka osui jalkaan pikkuvarpaan suunnasta ja turvakytkimen sekä hyvä tuurin johdosta se ehti lyömään varpaille vain kerran ennen pysähtymistään. Etu- tai akkavarvas meni iloisesti poikki ja roikkui hervottomana hassun näköisesti nahkan varassa ja terä pysähtyi ukkovarpaaseen otettua ensin sen päästä suikaleen pois.
Kun huomasin verisen jalkani leikkurin alla, juoksin samantien sisälle, otin kengän ja sukan pois jalasta ja laitoin nakit kylmän veden alle. Ehdin sanomaan myös vaimolle että soittaisi ambulanssin kun varpaat on katkenneet, vaimo oli jo lähdössä etsimään nakkejani ruohikosta mutta huokaisi helpotuksesta nähdessään niiden vielä olevan jotenkuten kiinni jalassa.
Reilun tunnin, parin röntgenkuvan, monen puudutus ja kipulääkepiikin (+ rokote jäykkäkouristusta vastaan) sekä kahdeksan tikin jälkeen olinkin sitten jo olohuoneen sohvalla löhöilemässä jalka tyynyjen päällä ja läppäri sylissä, kuten olen myös tällä hetkellä tätä juttua kirjoittaessani. Nakit palautuu entiselleen ja etuvarpaan luukin luutuu takaisin. Jalassa ei ole edes kipsiä ja tikit saan pois reilun viikon päästä. Joten loppu hyvin kaikki hyvin.
Tarinan opetus on tämä: rakkaat ystävät, ajakaa täst'edes nurmikkoa vain steel cap maiharit jalassa, ok? Kuten lastenlaulussa sanotaan; "muista aina pihatöissä, monta vaaraa ompi eessä..." (tai jotain sinnepäin)
Ai niin, tässä ompi sitten se varvaskuva:
ps. olisipas mukavaa tässä tilassa kuulla kohtalotoverien tarinoita, eli jos on joskus napsahtanut oikein kunnolla niin eikuin kommenttia tulemaan!
Ehdin jo ihmettelemään jokin aika sitten, kuinka olenkin selvinnyt niin pienillä ruhjeilla vaikka olen asustanut vanhassa rintamamiestalossa jo reilun vuoden ajan taloa säännöllisesti remontoiden ja pihatöitä tehden.
Kaikenlaisia vaaratilanteita on tullut todistettua vähän turhankin läheltä sirkkelien, tasohöylien, kirveiden ja muiden työvälineiden kanssa. Verta on aina silloin tällöin lentänyt eikä mustelmiltakaan ole säätytty, mutta mitään vakavampaa ei ole tapahtunut. Kunnes sitten eräänä kauniina helatorstaina napsahti...
Olin tyytyväisenä toteuttamassa kevään ensimmäistä nurmikonleikkuuoperaatiota takapihallani auringonpaisteessa ja elämä hymyili. En muistanut enää kaikkia pihan kuoppia tai kohoumia enkä myöskään ollut tarkistanut uskollisen Stiga-leikkurini korkeussäätöjä.
Olin kuitenkin varovainen ajaessani pihan perällä olevaa nurmikkoa, joka on keskimääräistä pommpuisempi ja sainkin tämän haasteellisen kokonaisuuden kunnialla leikattua. Tämän jälkeen siirryin reippaasti ajamaan takapihan helppoa ja tasaista nurmikenttää nauttien lintujen laulusta ja sirkkojen soitosta.
Yht'äkkiä leikkuri tökkäsi lähes huomaamattoman pieneen painaumaan keskellä nurmikkoa niin että koneen etupelti otti maahan kiinni ja pysähtyi kuin seinään. Samalla oikea jalkani heilahti eteenpäin seuraavaa askelta ottaessaan ja sujahti sopivasti ylöspäin nousseen leikkurin takapellin alta suoraan pöyriviin teriin! Kuului kova ääni enkä tuntenut jalkaani...
Onneksi en ollut ajamassa nurmikkoa paljasjaloin taikka jalat sandaaleissa, vaan jaloissani oli vanhat pihatyölenkkarit. Ylläolevasta kuvasta näkyy miten lenkkareille sekä sukalle kävi ja seuraavassa kuvassa (niille joilla ei tässä vaiheessa vielä vatsassa kierrä) näkyy sitten se miten kävi nakeille...
Mulla kävi mielettömän hyvä säkä; jotenkin ihmeellisesti leikkurin terä ei osunut kolmeen ensimmäiseen varpaaseen ollenkaan vaikka osui jalkaan pikkuvarpaan suunnasta ja turvakytkimen sekä hyvä tuurin johdosta se ehti lyömään varpaille vain kerran ennen pysähtymistään. Etu- tai akkavarvas meni iloisesti poikki ja roikkui hervottomana hassun näköisesti nahkan varassa ja terä pysähtyi ukkovarpaaseen otettua ensin sen päästä suikaleen pois.
Kun huomasin verisen jalkani leikkurin alla, juoksin samantien sisälle, otin kengän ja sukan pois jalasta ja laitoin nakit kylmän veden alle. Ehdin sanomaan myös vaimolle että soittaisi ambulanssin kun varpaat on katkenneet, vaimo oli jo lähdössä etsimään nakkejani ruohikosta mutta huokaisi helpotuksesta nähdessään niiden vielä olevan jotenkuten kiinni jalassa.
Reilun tunnin, parin röntgenkuvan, monen puudutus ja kipulääkepiikin (+ rokote jäykkäkouristusta vastaan) sekä kahdeksan tikin jälkeen olinkin sitten jo olohuoneen sohvalla löhöilemässä jalka tyynyjen päällä ja läppäri sylissä, kuten olen myös tällä hetkellä tätä juttua kirjoittaessani. Nakit palautuu entiselleen ja etuvarpaan luukin luutuu takaisin. Jalassa ei ole edes kipsiä ja tikit saan pois reilun viikon päästä. Joten loppu hyvin kaikki hyvin.
Tarinan opetus on tämä: rakkaat ystävät, ajakaa täst'edes nurmikkoa vain steel cap maiharit jalassa, ok? Kuten lastenlaulussa sanotaan; "muista aina pihatöissä, monta vaaraa ompi eessä..." (tai jotain sinnepäin)
Ai niin, tässä ompi sitten se varvaskuva:
ps. olisipas mukavaa tässä tilassa kuulla kohtalotoverien tarinoita, eli jos on joskus napsahtanut oikein kunnolla niin eikuin kommenttia tulemaan!
+/- saldo : 0 | Tweet
Mahtoi varmaan sattua... Pitääkin tästä lähin olla varovaisempi ruohonleikkureiden kanssa, ne voi näköjään olla petollisia :)
No itse asiassa en kyllä tuntenut mitään kun kroppa meni selkeästi shokkiin vaikka ajatus juoksi ihan normaalisti... mutta puudutuspiikkien pistäminen varpaidenväliin tuntuikin sitten aika ikävältä!
Uuuh, gross, barf me out, gag me with a spoon!!!
Got gags'n'nausea?
No hyvä, ettei sulle käynyt pahemmin.
Entiseltä työkaveriltasi terveisiä...
JT