Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Laukaan Asuntomessut 2003

KimmoVesajoki kirjoitti noin 21 vuotta sitten (3 kommenttia)
Palasokerin toimitus vieraili Laukaan asuntomessuilla tutustumassa tämän vuoden talonrakennus- ja sisustustrendeihin sekä fiilistelemään ihan yleisellä tasolla missä Suomen asuntomarkkinoilla mennään.

Laukaan Asuntomessut 2003 avattiin heinäkuun 11. päivänä ja ne kestävät kuukauden aina elokuun 10. päivään asti. Avajaisista ehti vierähtää viikon päivät kunnes uskoin alkuryysiksen meneen ohi ja päätin käyttää päivän kesälomastani suunnistamalla messualueelle yhdessä perheeni ja naapurin sedän kanssa.

Keli oli tuskaisen kuuma ja huomasimme ihmeeksemme ettei messujen järjestelyssä oltu jo kohta viikon jatkunutta helleaaltoa huomioitu juuri lainkaan. Messudelegaatiomme kesti helteitä noin neljän tunnin ajan (mielestäni hieno suoritus lapsiperheeltä yli 30 asteen helteessä!) jossa ajassa ehdimme tutustumaan vajaaseen puoleen messujen annista. Tämä otos tuntui täysin riittävältä sillä kaikki kiinnostavimmat kohteet tulivat tarkastetuksi ja nekin tuntuivat jo alkavan toistaa itseään.




Laukaan messualue on rakennettu luonnonkauniille paikalle keskustan kupeesta Saraveteen työntyvän nimen nokkaan. Näin ollen osa messuasunnoista sijaitsee omarantaisella tontilla ja nämä myös rantasaunan sisältävät kohteet ovat luonnollisesti messujen komeinta antia.




Messuilla esitteillä oli kaikkea laidasta laitaan; vaatimattomista 30 vuotta vanhoista ja messuja varten peruskorjatuista rivitalohuoneistoista lähes 400.000 euron hintaisiin ja yli 200 neliömetrin suuruisiin omarantaisiin kivitalolukaaleihin! Itse löysin pian suosikkini, jotka olivat Älvsbytalon "Pihlajatar" (kohde 32), Kastelli-Talojen "Ranta Kastelli" (kohde 19) ja Kodikas-Talojen "Kodikas-Aalto" (kohde 29). Nämä miellyttivät minua eniten perinteisiä kauneusihanteita arvostavina ja liiallista prameutta kaihtavina tyylikkäinä kokonaisuuksina, joiden hinta-laatusuhde vaikutti olevan kohdallaan.




Messuille odotetaan 200.000 kävijää, mutta tätä tavoitetta tullaan tuskin saavuttamaan; ensimmäisen viikon väenpaljouden pohjalta olisi realistisempaa povata messujen kävijämääräksi arviolta 50.000 henkeä vähäisempää päälukua. Nähtäväksi jää mitä messuista loppujen lopuksi viivan alle jää...

Modernit muodot, erikoiset ja uskaliaat ratkaisut, eksoottiset sisustukset sekä uusinta teknologiaa hyödyntävät ja ympäristöystävälliset vaihtoehdot loivat Laukaan asuntomessujen ajanmukaisen yleisilmeen. Jäämme kiinnostuksella seuraamaan mikä kohde voittaa messukävijöiden äänestyksen ja saa parhaan omakotitalon tittelin.

Alla muutama asuntomessukuva lisää:












+/- saldo : 0 |

    Anonyymi kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Olihan siellä nähtävää. Kävimme viikolla ja silti joutui useaan kohteeseen jonottamaan jo parikymmentä metriä pihalla. Hienoa oli, mutta pisti tälläisen tavallisen kadun lakaisijan silmään kun talon alakerrassa on iso saunaosasto sähkökiuas sekä poreamm. Sitten terassin ovelta kun käveli muutamia metrejä rantaan oli matkalla jo lämminvesi poreamme ja sen nurkalla oli rantasauna, joka oli myös sähkökiukaalla ja poreammeella varustettu... Rantaan oli sitten jo ehkä kymmenen metriä. Minkähän takia ne suunnitellut budjetit oli ylitetty.
    -Puulämmitteiseen rantasaunaaan tottunut.

    pasil kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tulihan tuossa naapurissa pyörähdettyä, tasan 1:ssä talossa kävin sisällä ja muita tyydyin väenpaljoudesta johtuen kattelemaan vaan ulkopuolelta. Ei vaan sopinut minun silmälle tuollaiset tautiset lukaalit jotka on kenkälusikalla hierottu tuollaiselle kämäisen kokoiselle tontille. Mutta maisemat on kyllä hienot, tuskin Keski-Suomesta ihan heti vastaaville paikoille tuota määrää taloja rakennetaan.

    Anonyymi kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Niin, onko se turhamaisuutta vai tarpeellisuutta? Tuli mieleen viime illan Sex and the City re-run, jossa Charlotte vie uuden tuttavansa "päiväkahville" asuntoonsa, mutta ennen kuin päästään puusta pidemmälle mies menee shokkiin nähdessään lukaalin koon. "Wow! you're RICH. I can't handle this. Wow!" ja lupaavalta vaikuttanut suhde tyssää siihen. Tuntisivatko perheemme ja ystävämme itsensä kotoisaksi tuontyyppisessä yltäkylläisyydessa? Kokisinko sen moraalisesti oikeutetuksi (Afganistanissa keitetään ruohoa lapsille kun muuta ruokaa ei ole saatavissa!)? En tiedä, pitäsi varmaan kysyä Laukaan messukohteen omistajalta.

    -HauskaVesa