Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Palasokeri ja jättiläinen

Jake kirjoitti noin 21 vuotta sitten (10 kommenttia)
Tämä tarina on tosi. Valitettavasti. Koska monien Palasokerin lukijoiden ja satunnaisten kävijöiden keskuudessa tuntuu olevan epätietoisuutta siitä, miksi keskusteluissa kilvan puukotetaan Palasokeria tai Colossusta selkään, on lienee syytä koota koko pahalta painajaiselta tuntuva kertomus yhteen ja kerrata hieman mitä on tapahtunut. Katsotaan olisiko tällä kertaselvityksellä asia loppuunkäsitelty ja hiekkalaatikot kyllin etäällä toisistaan.

Eli, kerrataanpa aluksi hieman Palasokerin syntyhistoriaa (kattavammin aiheesta voi lukea vuosi sitten julkaistusta "historiikista"). Palasokeri verkkolehti syntyi hetken mielijohteesta vailla sen suurempia visioita tai määränpäätä, tylsänä syyspäivänä vaan ei ollut muuta tekemistä. Tekaisin soveliaannäköiselle alustalle verkkolehden rungon ja rekrytoin kaverin tai pari mukaan tekemään tuota "lehteä". Ainoat selvät päätökset heti alussa olivat että verkkolehti tulisi julkaisemaan kirjoituksia aivan mistä tahansa ja kenen tahansa tekstejä julkaistaisiin jos ne omaisivat edes alkeellisen kieliasun. Varmasti tästä johtuen jutut ovat alkumetreistä lähtien keskittyneet aiheisiin, jotka kirjoittajia kiinnostavat. Jos noita Palasokerissa julkaistuja artikkeleita ja muita kirjoituksia hetken silmäilee, voinee päätellä että tätä joukkoa vahvasti yhdistävä tekijä on musiikki.

Musiikki on hallinnut Palasokerin kirjoituksia, joidenkin mielestä hyvin suppeasti kirjoituksien keskittyessä heidän mielestä ainoastaan progressiiviseen rockiin ja toisten mielestä kirjoituksia on julkaistu kattavasti musiikin eri osa-alueilta. Makunsa ja mielipiteensä kullakin, en kumoa kumpaakaan näkemystä vääräksi. Tärkeintä on kuitenkin että kaikille on tarjottu mahdollisuus kirjoittaa mistä haluaa ja kirjoittajat ovat tehneet työtään täysin ilman rahallista tai muutoin aineellista korvausta, toivottavasti silkasta ilosta ja asialle omistautuneisuudesta.

Palasokerin ja progeyhdistys Colossuksen tiet ristesivät ensimmäisen kerran noin vuosi sitten. Tai no pikemminkin oli kyse siitä että tuossa tienristeyksessä Colossuksen foorumibussi pysähtyi Palasokerin kohdalle koska Colossuksessa päätettiin poistaa kaikki keskustelualueella olleet viestit ja muuttaa forumin toimintatapoja niin että vanhat käyttäjät eivät olleet toimintaan ilmeisen tyytyväisiä. En edes tiennyt aluksi moisesta vaan ihmettelin että miksi yhden aamupäivän aikana alkoi Palasokeriin ilmestymään uusia käyttäjiä tiiviiseen tahtiin. Websaitin ylläpitäjänä en tietysti ollut kovin pahoillani siitä että joku toimillaan aiheuttaa suht' aktiivisen käyttäjäkunnan siirtymisen oman sivustoni käyttäjiksi. Tästä lähti kävijämäärät kasvuun ja forumissa alkoi olemaan sisältöä, eli tuolla Palasokerin forumilla on käytännössä ollut elämää vasta vuoden ajan vaikka vietetään jo kolmivuotissyntymäpäivää. Virallisesti Palasokerin ja Colossuksen tiet yhtenivät pian tuon siivousepisodin jälkeen kun Colossus ry:n suunnalta pyydettiin mahdollisuutta käyttää Palasokeri.comin keskusteluforumin progealuetta osana heidän www-sivuja. Pyyntöön tottakai myönnyin, samassa yhteydessä kyselin hieman tarkemmin että minkälaisessa ympäristössä Colossus omia sivujaan pyörittää, takataskussa oli muutama sisällönhallintasysteemi valmiina. Pyytämiäni tietoja ei kuitenkaan parilla yrityksellä löytynyt, joten luovutin asian suhteen.

Tuo forumin ja Colossus-saitin yhteiselo jatkui jonkun aikaa kunnes forumille ilmestyi jostain ilmeisen mielenvikainen ruotsalaishahmo (esiintynyt mm. nimillä Fantomas, Zorzi, Kulmala), joka ei ulosannillaan suinkaan loistanut forumilla vaan pyrki pikemminkin häiriköimään jokaisessa ketjussa johon osasi viestin lähettää. Harva ylläpitäjä tällaista suvaitsee, mielestäni oma pinna kesti poikkeuksellisesti kyseisen häirikön kanssa, eli neuvottelimme pariin otteeseen sähköpostitse sekä forumissa siitä, miten olisi syytä käyttäytyä jos haluaa kirjoitteluaan jatkaa. Parin viestin ajan näytti siltä että viesti meni perille, mutta toivo oli turha; häiriköinti ja jokseenkin suora vittuilu jatkui ylläpidolle ja muille forumilla viihtyneille (?) käyttäjille. Ainoaksi vaihtoehdoksi tuollainen jättää moisen touhun lopettamisen ja kaverin pääsyn estämisen forumille. Aikansa nuo estot pitivätkin herran poissa palvelusta kunnes joku ilmeisesti vihjaisi että anonyymiproxyillä tms. voisi päästä edelleen Palasokerin sivuille. Häiriköinti jatkui, viesteissä alkoi olemaan jo uhkaavia sävyjä ja niissä käytiin kaikkien käyttäjien päälle, jotka jotakin erehtyivät viestiketjuissa sanomaan. Aikani (varmaan viikon päivät) naputtelin noita estettyjä anonyymiproxyjen ip:tä listaan ja pääsy alkoi ilmeisesti vaikeutumaan kun seurailin logista että tämä maanikko yritti tuntitolkulla löytää uuden anonyymiproxyn että pääsi takaisin suoltamaan paskaansa forumiin. Tähän aikaan ilmestyi Fantomaksen ns. hate-sivusto geocitiesin ilmaiseen palveluun, jolla hän alkoi esittämään vääristeltyjä lausuntoja muka Palasokerin käyttäjien sanomisina. Tyyli muuttui roisimmaksi ja mukaan tuli vertauksia natsi-aatteisiin ym. asiatonta. Touhu alkoi olemaan jo siinä määrin piinaavaa että aloin neuvottelemaan ammattiapua tuon ilmeisen häiriintyneen käyttäjän estämiseksi, eli konsultoin asianajajia ja poliisia aiheesta. Näiden osalta hommaa ei ole vieläkään loppuunkäsitelty, joten en kommentoi keskeneräisiä asioita tässä. Sivuhuomautuksena mainittakoon että Geocities ei huomioinut useiden käyttäjien lähettämiä abuse-viestejä mitenkään, joten jos tarvitset raivosi purkukanavaksi sivutilaa, jota ei kontrolloida mitenkään, rakenna sivusi Geocitiesin palveluun.

Kyseisen käyttäjän pääsy alkoi olemaan ilmeisesti kovinkin vaikeaa Palasokeriin, koska paljastui että joku lähetti Palasokerista forum-keskusteluja Fantomas -käyttäjälle jotta tämä pystyi jatkamaan tekstien vääristelyä omalla sivullaan. Asia paljastui muuten webserverin logista kun siellä näkyi Yahoomailin pyyntöjä tietyistä kuvista joita ei ollut kuin forumissa, ts. joku oli lähettänyt forum-sivun html:nä mailitse. Tuo hate-sivusto olisi pysynyt varmasti yleisesti tuntemattomana ellei sitä olisi mainostettu (kyseisen käyttäjän toimesta) Colossuksen forumilla monesti. Palasokerin forumillekin linkkiä lähetettiin useamman kerran, tosin anonyymisti, mutta ip-osoite jälleen paljasti kuka oli asialla. Arvannette jossain vaiheessa tätä tarinaa ko. käyttäjän henkilöllisyyden. Ongelmahan oli varmasti se että kun saitti sai mainosta, kävi sillä uteliaita katsomassa ja tämä hullu sai lisää vettä koneeseensa jatkaa valitsemallaan tiellä. Mutta palataanpa tuohon sähköpostitse välitettyyn Palasokerin sisältöön. Pisti vähän vihaksi kun tarkoitus on kuitenkin että jos jonkun käyttäjän toiminta on niin ala-arvoista että hänen pitää poistaa Palasokerin palstoilta, joku katsoo kuitenkin asiakseen jatkaa tätä touhua. Mielenkiinto heräsi tuon sähköpostittajan jäljittämiseen. Selailin muutaman illan logeja ja suljin pois vaihtoehtoja jotka eivät olleet mahdollisia. Lopulta jäljellä oli yksi ip-osoite, minkä halusin vielä varmistaa tekemällä erillisen www-sivun, johon ko. osoitteesta tuleva käyttäjä ohjattiin ja sivulta löytyi takuulla sellaista materiaalia että sen halusi mahdollinen "vuotaja" lähettää Fantomakselle. Lankaan meni, aivan kuten olin käsikirjoittanutkin. Ikävintä asiassa oli että tämän ip:n omistajaksi paljastui samainen käyttäjä, joka oli rekisteröitynyt ja esiintyi Colossus ry:n puheenjohtajana. Tapaus oli siis aukottoman selvä ja touhun törkeyden takia halusin julkistaa tuon tiedon, koska on mielestäni arveluttavaa että tuollaista selkäänpuukotusta tapahtuu noinkin vastuullisen henkilön toimesta. Colossuksen käytössä olleet käyttäjätunnukset suljettiin enkä halunnut olla enää missään tekemisissä kyseisen organisaation kanssa. Edellisen jälkeen tuskin kysytte että miksi. Edelleen kuitenkin ihmettelen että käytännössä yhdistys syyllistyi tuollaiseen toimintaan yksityishenkilön ylläpitämää www-sivustoa kohtaan eikä yhdistyksen suunnalta ole tapahtunutta kuitenkaan pahoiteltu mitenkään, pikemminkin päinvastoin. Arveluttavaa.

Hezzu : Eli tämä Fantomas kävi häiriköimässä myös mun kotisivujen vieraskirjaa (kuten kävi myös Kcrimson ja Doc.B.D:nkin sivuilla). Hän mm. uhkaili jotain siihen tyyliin että kannattais erota Colossuksesta kun en progesta mitään ymmärrä tai jotain (en voi tarkasti muistaa ja ei ole noita viestejä enään tallessa). Pistin tyypille sähköpostia ja sanoin ettei moinen häiriköinti vetele, että mun vieraskirja on ihan yhtälailla julkinen progefoorumi kuin on Colossuksen tai Palasokerinkin vastaavat. Sanoin myös että ei mulla oo pienintäkään aikomusta erota Colossuksesta, vaikka jotku Colossuksen hallituksen toimet onkin vähintäänkin kummallisia (viitaten esim. Colossuksen foorumilla tapahtuneisiin outoihin sensurointeihin ja lopulta koko foorumin tyhjentämiseen). Vastaukseksi sain Fantomasilta armotonta vittuilua ja kommentin että "viesti on lähetetty eteenpäin Marcolle". Noh, empä moisesta välittänyt, kun en mitään "asiatonta" tms. mielestäni ollut sanonut.

Palasokerin foorumin keskusteluista (Chairman mm. puolusteli Fantomasta, että antaa miehen kirjotella, progefani kun tuntuu olevan) oli myös syntynyt käsitys että Chairman ja Fantomas tuntisivat toisensa ja pistinkin siitä syystä Colossukseen pariin otteeseen postia ja kyselin että kertokaapas nyt että mikä mies tämä pelle oikein on. En kuitenkaan saanu kunnon vastausta aiheesta.

Siinä vaiheessa sitten kun selvisi että hra Chairman oli toiminut välikätenä ja toimittanut Palasokerin foorumilta viestejä Fantomaksen hate-sivustolle paloi käämit minultakin ja tuli lausuttua muutama ärräpää, että mitä ihmeen pelleilyä moinen on ja että näinkö sitä progea edistetään että moisen häirikön puuhia puolustellaan ja edistetään!?

Noh, olin siinä samalla koko ajan värkännyt muutamia haastatteluja Colossusta varten ja kyselin sitten Marcolta, että mitäs sitä seuraavaan lehteen on tulossa ja että varatkaapa kesän lehteen tilaa yhtä tiettyä juttua varten. Vastaukseksi sain että "Lehden korkeiden kustannuksien takia käytettävissä oleva tila tullaan rajoittamaan kirjoittajille, jotka tukevat yhdistyksen toimintaa kaikella tavalla. Onnea Palasokerin kanssa." Juttujani ei siis aijottu julkaista lehessä! Tästähän palo taas käämit ja asiaa puitiin jälleen Palasokerin foorumilla. Lähetin myös Colossukseen postia ja pyysin selittämään, että mitä ihmettä oon muka tehny niin väärin ettei juttujani lehessä julkaista. Sanoin myös että olkaa minusta mitä mieltä hyvänsä, mutta eikö näiden bändien esilletuonti ja promotointi oo se oleellisin asia riippumatta siitä kuka ne jutut on tehny?! Tähän viestiin ei koskaan vastattu.

Colossus perusti oman forumin (vaihteeksi), missä tuo häirikkökäyttäjä pääsi esiintymään aivan millä nimellä tahansa, esiintyen sitten yllättäen Palasokerissa hänen toimiaan arvostelleiden henkilöiden nimillä. Kommentoimme Colossuksen suuntaan tästä ja pyysimme että tuota muiden henkilöiden nimillä esiintymistä rajoitettaisiin, jotkut forumin käyttäjät kun oikeasti uskoivat että henkilöt, joiden nimillä forumilla esiinnyttiin, olisivat kirjoituksien takana. Resurssipulmiin vedoten COlossus ilmoitti ettei pysty valvomaan forumia 24h/vrk. Hetken mietittyämme syntyi ajatus että tehdään vielä palvelus Colossuksen suuntaan ja tarjotaan heille toimiva forum ja sille jonkinlaista ylläpitoa ja kontrollia ettei siellä aivan mitä tahansa kirjoiteta. Viriteltiin käytössä olleeseen mbnetin kotisivutilaan forum ja lahjoitettiin se Colossus ry:n käyttöön.

Hezzu : Täsä vaiheesa oli pöly jo siinä määrin laskeutunu, että kun Pasi kysyi minulta moderointiapua Colossuksen uudelle foorumille niin minähän suostuin, saataisiin tällä tapaa pidettyä Zorzi (Fantomas vaihtoi nimeä) paremmin kurissa kun valvovia silmiä olisi hieman useampia.

Pitkään oli hiljaista, mistä pitäisi ehkä arvata että kohta taas jyrisee. Palasokerin ja Colossuksen forumeilla viriteltiin kotimaisesta progesta koostettavaa promocd:tä, mikä jaettaisiin Colossuksen lehden mukana. Vastaanotto oli innokas, bändejä ilmaantui käsittääkseni nopeasti kokoelmalle ja kansikuvia taiteiltiin monen artistin voimin. Touhu hiljeni kesää kohden ja kesän lopulla tuli ilmoitus ettei bändeiltä ollut tullut tarpeeksi biisejä ajoissa ja pääpuuhamies vetäytyisi projektista. Tämän jälkeen oli Fantomas ensimmäiseksi ilkkumassa Colossuksen forumilla epäonnistumisesta, mikä nyt tuskin yllätti ketään. Enemmän yllätti COlossuksen tai sen pj:n nuiva "No comments" tuohon epäonnistumiseen. Kyllä kai tuohon olisi voinut jotain rakentavampaa sentään sanoa kun väki kerrankin yritti tehdä jotain vapaaehtoisvoimin progemusiikin edistämiseksi Suomessa. No, seuraava niitti olikin sitten että Colossus ilmoitti vastuuvapaudestaan ko. projektissa ja ilmoitti että Palasokeri hoitaisi mahdolliset vahingonkorvaukset. Kyllä keitti yli, Palasokeri ei missään vaiheessa ollut projektissa mitenkään muuten mukana kuin tarjoamalla keskusteluforumin asian käsittelyyn. Voisin muuten lyödä vetoa että jos tuo kokoelma olisi toteutunut, ei Palasokeria olisi mainittu missään yhteydessä (ei olisi tarvinnutkaan, mutta ei tarvitse kyllä väittää että Palasokeri on vahingonkorvausvastuussa). Tämän episodin ansiosta asiaa puitiin muutaman viestin verran Palasokerin forumilla ja lopputuloksena käyttäjistä Hezzu julistettiin ensimmäiseksi ei-toivotuksi henkilöksi Colossus ry:n jäsenistössä, tosin mielestäni oudosti ainoastaan puheenjohtajan päätöksellä. Saman päivän aikana toinen Palasokeri-aktiivi, eli Pasi sai samanlaista viestiä Colossuksen suunnalta, eli hänenkin jäsenyytensä päättyi eikä ollut uusittavissa. Edelleen puheenjohtajan päätöksellä. Colossuksen käyttäjä poisti tuosta lahjoitetusta forumista kaikkien muiden ylläpitoon liittyvien käyttäjien tunnukset, ts. emme voineet enää kontrolloida forumin sisältöä joka oli kuitenkin tarjoamassamme levytilassa. Moniko teistä jättäisi forumin vaille ylläpitoa ja olisi samanaikaisesti kuitenkin vastuussa julkaistusta sisällöstä vailla mahdollisuutta vaikuttaa siihen?

Palasokerin forumissa on esitetty välillä voimakastakin tai jopa asiatonta kritiikkiä Colossus ry:tä kohtaan, mutta en katso asiakseni alkaa poistamaan negatiivisia kommentteja, kyllä yhdistyksen toiminnassa on kestettävä myös hieman negatiivistä palautetta. Mielestäni on kuitenkin asiatonta toimintaa joiltakin kävijöiltä esittää muilla keskustelualueilla faktana että nämä yksittäisten käyttäjien esittämät mielipiteet edustaisivat Palasokerin linjausta kyseisessä asiassa. Muistutetaan jälleen kerran että kaikki kirjoitukset ja kommentit, jotka Palasokerista luette, edustavat käyttäjien omia mielipiteitä, eivät Palasokeri yhteisön kollektiivisesti. Ymmärretty?

Tämäkö on tekemisen meininki kun niinkin marginaalista alakulttuuria kuin progressiivista rockia yrittää edistää Suomessa? Jos joku vielä tämän kirjoituksen jälkeen kehtaa väittää että Palasokerin suunnalta haluttaisiin jotenkin Colossuksen toiminnan loppuvan tai muuten vaikuttaa sen toimintaan negatiivisesti, perustelkoot kommenttinsa erityisen hyvin. Mielestäni olemme yrittäneet olla useaan otteeseen yhteistyöhaluisia ja tarjonneet mahdollisuuksia yhteiseloon ja synergiaetuihin, mutta jos kaikesta toiminnasta on kiitoksena vittuilu tai joku vammautunut häiriökäyttäytyjä forumille niin täytyy sanoa ettei kiinnosta. Palasokeri ei ole organisaatio, Palasokeri on löyhä yhteisö, jossa on annettu vapaus keskustella juuri niistä asioista, mitkä käyttäjiä kiinnostavat eikä palvelua ole rakennettu sen takia, että sillä voisi pönkittää jotenkin omaa egoa tai yrittää jotain muuta yhtä toivotonta. Tavoitteenamme ei ole progressiivisen rockin tai minkään muun musiikin ympärille muodostuneiden yhteisöiden, yhdistysten tai organisaatioiden toiminnan vaikeuttaminen. Tämä siis tiedoksi niille jotka mielellään näyttävät moista informaatiota levittävän. Palasokeri on paljon muutakin kuin progressiiviseen rockiin keskittynyt sivusto. Mutta kuten tästä kirjoituksesta voi päätellä, ei näissä progeympyröissä kannata alkaa minkäänlaiseen toimintaan kulttuurin edistämiseksi, kolossaaliset instituutiot kokevat sen kuitenkin uhkaksi itselleen ja kieltäytyvät yhteistyöstä. Ehdotankin täten että Palasokerissa keskusteltaisiin jatkossa vaikka kehitysrockista tai monimuotomusiikista sanan "proge" sijasta. Muita ehdotuksia toki otetaan vastaan. Ja kommentteja, mutta tällä kertaa pitää olla kommenteille myös perustelut.

Jake, Hezzu ja Pasi

+/- saldo : 0 |

    Doc.B.D kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Progelle kiertoilmaisu??? Miten olisi pr0ge. Tämä on nyt vähän hankalaa, kun ei tiedä onko täällä esim. enää suotavaa keskustella posetiivia soittavista jäätelökauppiaista vai pitäisikö niillekkin keksiä jokin kiertoilmaisu?

    Anonyymi kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Asiallinen ja selventävä kirjoitus. Nyt olisi entistä mielenkiintoisempaa saada Colossus ry:ltä vastine asialle, sen verran uskomattomia käänteitä tuossa jupakassa on.

    Valitettavaa sikälikin, että olen tietämättäni ollut mukana näissä kiemuroissa, Prog-projektin osalta. Pari asiaa täytyykin selventää:
    - Promoprojektin alkuinnostuksen jälkeen koko projekti jämähti kesän mittaan paikalleen. Uusia demoja ei pyynnöistä huolimatta enää tullut. Koska projektissa liikuteltiin euroja, niin katsoin, että ei ole reilua makuuttaa ihmisten rahoja tililläni, ties kuinka kauan. Toisaalta, keväällä lähetetyt demot eivät välttämättä enää, promon viivästyessä, anna oikeaa kuvaa yhtyeen nykytilasta. Pistin pelin poikki, ja vituttaa vietävästi epäonnistuminen.
    - Colossus ry suhtautui projektiin koko ajan myönteisesti ja sain sähköpostilla yhdistyksen pahoittelut promonkokoelman peruuntumisesta.

    Syksyisin terveisin

    Wisha


    Lazer kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kyllähän me voidaan puhua progesta, kun tuolla Fantomas rivistöissähän se on copyright italialaisittain progi tai proggi.
    Surullisinta on kyllä se, että nyt alkaa C:stä rapista viimeisetkin suomalaisen progen eteenpäin viemiset, kun Hezzu ja Pasi käytännössä on kirjoittanut jutut kotimaisista bändeistä.

    KimmoVesajoki kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Voin omasta puolestani allekirjoittaa tuon huomion siitä, että Palasokeri on paljon muutamin kuin progressiiviseen rockiin keskittynyt sivusto, kun itse olen ollut sokrun toiminnassa mukana toimittajan ominaisuudessa lähestulkoon yhtä pitkää kuin portaali on ollut pystyssä enkä edelleenkään tiedä progesta hölkäsen pöläystä! ;)

    KeysWiz kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mikähän siinä on, että progeihmiset ylipäätänsäkin tuntuvat olevan aika nuivaa porukkaa. Kävin joskus kääntymässä #progeyö -IRC-kanavalla, enkä kyllä kovin pitkään viihtynyt.
    Mitä jos lopetettaisiin kaikenlainen musiikin kategoriointi, ja puhuttaisiin vain musiikista. Tai vaikka rock-musiikista (joka on muuten saatanasta http://webusers.siba.fi/~hoskala/rock/
    =D )

    Voffe kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mitä, puhutaanko #progeyöllä musiikistakin?

    Anonyymi kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    en tiedä liittyykö tämä nyt mitenkään tähän mutta...

    olin tuossa taannoin Colossus ry:n jäsenenä, olisikohan ollut 3 vuotta. Lopulta unohtelin vain maksaa jäsenmaksun, joten olin "ulkona" kuvioista. Lehti oli ainoa, jota kaipasin, mutta lopulta tajusin että lehtikin oli tavallaan liiallista progen hehkuttamista minulle. Pelkkä progea progen vuoksi ja vain progea -asenne ei sopinut mulle. Noh, tämä ehkä sivuhuomautuksena. Olen käynyt kylläkin säännöllisesti seuraamassa Colossus ry:n sivuja, käynyt mm. Alwarirockissa ja sen semmoista.

    Mutta koko ajan minua on ihmetyttänyt, etten muista nähneeni yhdessäkään lehdessä tai koskaan sivuilla tietoja siitä kuka/ketkä on/ovat Colossus ry:n hallitus ja/tai toimihenkilöt.

    En tiedä mistä tällainen salailu, vai eikö kukaan yksinkertaisesti ole tajunnut tuota. Vai oletetaanko että jos jollakulla on tarvetta tietää niin hän ottaa selvää. Mutta miettien näin niinkuin Colossuksen jäsenen kannalta, on mielenkiintoista, ettei hallituksen kokoonpanoa kerrota. Liiemmin ei kerrota Colossus ry:n sääntöjä. Ilmeisestikään Colossuksella ei kuitenkaan ole minkään sortin kerhotiloja jonka seinältä voisin käydä nämäkin asiat lukemassa.

    Mielestäni vaikuttaakin vähän liikaa siltä, että nykyinen tai entinen vai mikä-lie hallitus pelkää sitä että yhdistys joutuisi jonkun muun johtamaksi. Tämän threadin lukemisen ja pienen miettimisen jälkeen minusta tuntuu etten välitäkään enää liittyä Colossukseen. Vaikuttaa siltä että yhdistys on aivan liian sisäänpäinlämpeävä. Jos Colossus jossain vaiheessa julkistaa yhdistyksensä säännöt ja hallituksen tiedot niin että minäkin ne voin saada ilman salapoliisityötä. En nyt äkikseltään uskalla mennä väittämään toisin mutta onko Colossus ry edes mainostanut niin että kaikki jäsenet siitä tiedon saavat lain mukaan pakollisia vuosi- tai syys/kevätkokouksia? (niin ja onko yhdistyksen kieleksi ilmoitettu säännöissä englanti, sitä kun tunnutaan viljelevän kaikissa yhdistykseen liittyvissä asioissa kovin tiuhaan)

    Vai onko niin että Colossus ry ja Colossus - Finnish Progressive Music Association ovat täysin eri asioita? Onko Colossus salaseura, joka pyörittää tilinsä Colossus ry:n kautta vai mikä on tämän helvetin huonon, ilmeisesti tarkoituksellisen, informoinnin takana?

    Vaikuttaa liikaa siltä että toimintaan ei haluta mukaan ketään joka ei siihen tällä hetkellä kuulu. Yhdistykselle varmaankin kelpaa jäsenten lehdistä tms. maksama raha, sekä jäsenten vaivalla pakertamat jutut, mutta siinä vaiheessa kun alkaa tulemaan jotain henkilökohtaisia riitoja, näyttää Colossus ry:n auktoriteetit käyttävän itselle suomaansa asemaa omien kantojensa pönkittämiseksi, ja ns. "niskan päälle" pääsemiseksi, tuhoten tällä tavalla ainoastaan yhdistyksen mainetta. Jos näin on, se on todella valitettavaa ja tekee vain huonoa suomalaiselle progescenelle. Jos olen kaikin puolin väärässä, pyydän syvimmin anteeksi kaikilta kirjoituksestani mielensä pahoittaneilta. En kuitenkaan esitä tässä mitään väitteitä. Esitän johtopäätöksiä, joita tämänhetkisten fakta-/fiktiotietojen perusteella olen tullut vetäneeksi ja joihin uskon kunnes minulle toisin todistetaan.

    Heittäisinkin nyt ilmaan kysymyksen: Onko kellään rohkeutta laittaa pystyyn kilpailevaa, avoimempaa ja rehellisempää organisaatiota, jonka tarkoituksena on progen kehittäminen suomessa ja suomalaisen progen kehittäminen ylipäätänsä, sekä progescenen tukeminen ILMAN omia henkilökohtaisia mieltymyksiä.

    Terveisiä kaikille progefanaatikoille jotka eksyitte tämänkin lukemaan.. Pahoitteluni negatiivissävytteisestä kirjoituksesta. Voikaa hyvin ja jaksakaa tukea suomalaisia alkavia bändinalkuja raahautumalla keikoille, vaikka ne eivät aina Tavastialla olisikaan.

    joskus kauan kauan sitten nimimerkillä
    TK

    Aranwe kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    #progeyö nyt on asia erikseen ja jos siellä ei puhuta paskaa ja vittuilla toisille, niin siellä puhutaan tietokoneista tai elektronisten laitteiden tekniikasta yleensäkin.

    Lazer kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Hallitus oli nettisivulla oikein kuvan kera, mutta ei näjöjään enää. Ainakin vielä lehden numerosta 16 nimet löytyvät myös. Vuosikokouksesta on havaintojeni mukaan ilmoitettu ainakin colossus-foorumilla, olisikohan ollut myös lehdessä (,joka varmaan menee myös jäsentiedotteesta). Säännöistä en tiedä.

    HeViPiMu kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : -1
    juu..jos on valittamista, nii tehkää ite parempi!!!!!!!!!