kolumni: Vinyyli - katoava luonnonvara?
Hezzu kirjoitti noin 20 vuotta sitten (11 kommenttia)
Moniko vielä ostaa vinyyleitä? Ai mitä?? No niitä isoja mustia ymmyrkäisiä läpysköitä, joissa on keskellä reikä ja jotka on pakattu semmoisiin isoihin pahvisiin kansiin. LP-levyjä siis. Häh? Jotain kivikauden jäännöksiä kenties? No ei ihan. Kai? Ilmeisesti tarkempi syyni on nyt paikallaan?
Okei, joskus silloin reilut kymmenen vuotta sitten vinyylilevyt vielä hallitsivat äänitemarkkinoita. Sitten melkein yhtäkkiä alkoi järjestelmällinen vinyylien hyljeksintä, rinnalle rynnisti CD-levy (joka tosin oli keksitty jo paljon aikaisemmin). CD oli sexikäs ja trendikäs, pieni ja käytännöllinen. Äänenlaatukin oli huimasti parempi (tai näin ainakin väitettiin). CD:t olivat kestäviä, niitä pystyi nakkelemaan pitkin katuja ja naarmuttaa huoletta, ne toimisivat silti moitteetta (tai näin ainakin väitettiin). CD:t olivat ikuisia (tai näin ainakin väitettiin).
Äänitemarkkinat panostivat nyt CD-levyihin ja vinyylimarkkinat hiipuivat nopeasti. CD:t olivat käytännöllisiä siksikin, että niihin mahtui paljon enemmän musiikkia kuin LP:lle. CD:eille pistettiinkin monasti bonus-biisejä ja bändin/artistin uusi levy olikin siksi kannattavampaa ostaa CD:nä. Myös vanhempaa musiikkia tuli vinhaa vauhtia CD:lle ja nyt olikin helppoa ostaa halpana CD:nä jokin harvinaisuus, josta LP-muodossa olisi saattanut joutua maksamaan omaisuuksia. Musiikin harrastajien puolella uusi formaatti otettiinkin ilolla (?) vastaan ja monet raahasivat massiivisia vinyylivarastojaan divareihin, kirpputoreille ja levymessuille myytäväksi. Kukas nyt enään vinyylejä kuuntelisi? Ihan arvotonta roskaahan ne olivat.
Sittemmin huomattiin, ettei se äänenlaatu välttämättä ollutkaan parempi kuin vinyylissä ja ei niitä passannutkaan käsitellä ihan miten sattuu, naarmuiset levyt eivät välttämättä toimineetkaan moitteetta. Tuli vastaan myös CD-levyjä, joitten havaittiin vaihtavan väriä ajan myötä, ne hapettuivat ja muuttuivat soittokelvottomiksi. CD:t eivät olleetkaan ikuisia? Digitaalinen ääniteformaatti on tuonut mukanaan myös yhden suuren ongelman: piratismin. CD-levyjä on helppo kopioida lukemattomia kertoja äänenlaadun heikentymättä. Digitaalista dataa on myös helppo pistää jakoon internettiin. Tätä ongelmaa on hiljattain ruvettu ratkaisemaan tekemällä CD-levyistä kopiosuojattuja. Tästä ei kuitenkaan tunnu olevan kuin haittaa, isolla rahalla ostettu levy ei välttämättä enään toimikaan musiikkidiggarin äänentoistolaitteissa ja hän kiroaa levyt ja niiden kauppiaat alimpaan helvettiin. Trendikästä warepelleä kopionsuojaukset eivät kuitenkaan estä, aina kyllä löytyy keinot ripata data CD:ltä omalle tietokoneelle mp-kolmosiksi tai ogeigsi ja pistää se jakoon "kavereille".
Mutta asiaan. Vinyylit eivät ole suinkaan ihan tykkänään kuolleet sukupuuttoon. Vielä nykyäänkin julkaistaan vinyyleitä. Ei tosin kovin mittavissa mittakaavoissa, mutta kumminkin. Monasti kyseessä on kuitenkin eräänlaisia pienjulkaisuja, näin ainakin täällä Suomessa. Jotkut artistit suorastaan suosivat vinyylijulkaisuja ja panostavat niihin CD:eitä enemmän. Tämmöinen kotimainen bändi on esim. Viikate, joka on julkaissut lukuisia vinyyleitä, seiskatuumaisia sinkkuja, kymppituumaisia EP:eitä ja kaikki heidän albuminsakin on julkaistu myös vinyylinä. Jotkut näistä sinkuista ja EP:eistä on ainoastaan saatavilla vinyylinä ja niistäkin, joista on olemassa myös CD-versio, on vinyyli monasti houkuttelevampi hankinta, koska vinyylillä on bonusbiisi. Myös joissain heidän LP:eissään on bonuskappale, jota ei CD:ltä löydy. Toisaalta heiltä löytyy myös läjä CD-sinkkuja, joita ei ole vinyylinä saatavilla ollenkaan. Kinkkistä? No ei oikeastaan.
Mutta miltä nykyiset vinyylit näyttävät ja kuulostavat? Syynätäänpä hieman Viikatteen uusinta albumia "Surut pois ja kukka rintaan". Ensimmäisenä huomio kiinnittyy kansitaiteeseen. LP-kokoiseksi suurennettu CD:tä varten suunniteltu kansitaide näyttää luonnottoman suurelta. Tähän on syynä se, että Viikate-logo ja levyn nimi eli ns. kirjainten fonttikoko ovat kannessa suurennettu ihan samassa suhteessa kuin muukin taide. Eli kirjoitus kannessa on aivan liian suurta, pienempi fontti olisi ollut paljon luonnollisempi. Takakannessa olevat kappaletiedot ovat myös suhteellisen suurella kirjasintyylillä, mutta siellä ne eivät tunnu niin pahoilta. Seuraavaksi hiplaamme hieman kansia. Kansissa on sameahko laminointi, mutta pahvi itsessään on onnettoman leprua ja taipuvaista, melkoisen heppoisen oloista. Vankempi pahvi oisi ollut mukavampaa. Levyssä on avattavat kannet ja keskiaukeamalta löytyvät kappaleiden sanoitukset. Keltaista tekstiä mustalla pohjalla. Ja jälleen kerran, kirjainkoko on luonnottoman suurta. Minulla ei nyt ole tässä CD:tä käsillä, jotta voisin vertailla, mutta muistaakseni CD:n vihkosesta löytyi joitain kuvia bändistä, vinyylin kansista moisia ei kuitenkaan löydy, harmin paikka. Mutta vinyylin ostajapa saa yhden bonusbiisin, a-puolen viimeisenä kappaleena olevaa "Aamulinnut"-ralliapa ei CD:n ostaja pääse diggailemaan! Hähää!! Vinyyli itsessään on suht painavaa laatua, olen toki jämäkämpiäkin tavannut, mutta ei tämä sieltä lerpuimmasta päästä ole. Äänentoistollisia eroja CD:seen verrattuna en myöskään pääse tutkimaan, mutta väittäisin ettei vinyyli soundaa mitenkään erityisen tuhdilta. Myöskin pieniä ripsahduksia saatoin jossain kohtaa havaita, eli jokunen pölyhiukkanen oli päässyt pesiytymään levyn uriin jo tuoreeltaan. Vaihdoin toki heti originaalin levypussin tilalle antistaattisen paperipäällysteisen kelmupussin.
Vilkuillaanpa sillä silmällä hieman toistakin vinyylijulkaisua, Ahkerien Simpanssien levyä "Tervehdys, maan asukit". CD:n ja LP:n etukansissa on selvä ero, CD:n kansi on punasävyinen kun taas vinyylin kansi on sinisävyinen. Väritystä ei kuitenkaan ole vaihdettu kuvankäsittelykikkailulla, vaan kuvat on räpätty erilaisissa valaistuksissa, LP:n kansi on pimeämpi ja hahmojen varjot ovat erilaiset kuin CD:n kannessa. LP:n kannessa näkyy myös säkkyrällä olevaa kasettinauhaa apinajoukon edessä. Vinyylin takakannessa oleva kuvakollaasi näyttäisi olevan identtinen CD:n vihkosesta löytyvään verrattuna, joskin se on rajattu hieman pienemmäksi, vasemmasta laidasta puuttuu siis hieman kuvamateriaalia CD:n kuvaan verrattuna. CD:n vihkosesta löytyy lisäksi kaksi kuvaa, joita ei vinyylin kansista löydy ja myöskään CD-kotelon takakannen kuvaa ei ole vinyylissä. Mutta vinyylistä löytyy A4-kokoinen kaksipuoleinen askarteluliite! Liitteestä löytyy esim. ristisanatehtävä, "etsi kuvista 402 eroavaisuutta" -tehtävä, arvoituksia, sananlaskuja ja muuta hubaa. Levyn pahvikannet ovat jälleen hieman heppoisen oloiset, mutta koskapa tässä ei ole avattavia kansia, eivät ne tunnu niin lepruilta. Vinyyli itsessään on suurinpiirtein samaa painoluokkaa kuin Viikatteenkin. Varsinaisia bonusbiisejä LP:ltä ei löydy, mutta silti siinä on eroavaisuuksia CD:seen verrattuna. Ainaskin kaksi (ellei peräti kolme) biisiä olivat pitempiä kuin CD:llä, niistä nimittäin löytyi biisin lopusta jotain häröilyä, jota ei CD:llä ollut. En kerro tarkemmin, pidetään CD:n omistajia jännityksessä (eikun oikea syy on se kun en niin tarkkaan muista ja en nyt viitsi tarkistaa). Muutama pieni risahdus taisi kuulua tälläkin levyllä heti tuoreeltaan.
Elikkäs yhteenvetoa: vinyylien kansipahviin vois hieman panostaa enemmän ja laittaa niihin jämerämpää ainesta. Myöskin olisi mukavaa, jos CD:n kansista löytyvät kuvat yms. muut taiteet löytyisivät myös vinyylistä. Ja LP:n kansien ei tartte olla yks yhteen suurennos CD:n kansista, varsinkin tekstejä on syytä pienentää. Tuollaisenaankin toki näyttävät hienommilta kuin CD:t ja bonusmatskunsa takia ovat joskus houkuttelevampi ostos. Uudet vinyylit kuuluvat kuitenkin selkeästi osastolle "fanikrääsää", joten siitäkin syystä niihin olisi mielestäni syytä panostaa hieman enemmän. Näistä syynin alla olleista levyistä Ahkerien Simpanssien LP on ulkoiselta olemukseltaan selvästi houkuttelevampi tuote kuin Viikatteen vastaava, jonka ainut houkute on bonuskappale.
Vinyyli on siis nykyisinkin varsin varteenotettava vaihtoehto joissakin tapauksissa, ei niitä sovi hyljeksiä. Toki minäkin ostan nykyisin lähes pelkästään CD:eitä, mutta on vinyyleilläkin puolensa. A- ja B- puolensa ;)
Jaa, mikähän tässä jutussa oli se punainen lanka? En minä tiedä, se katosi matkan varrella jonnekin.
Okei, joskus silloin reilut kymmenen vuotta sitten vinyylilevyt vielä hallitsivat äänitemarkkinoita. Sitten melkein yhtäkkiä alkoi järjestelmällinen vinyylien hyljeksintä, rinnalle rynnisti CD-levy (joka tosin oli keksitty jo paljon aikaisemmin). CD oli sexikäs ja trendikäs, pieni ja käytännöllinen. Äänenlaatukin oli huimasti parempi (tai näin ainakin väitettiin). CD:t olivat kestäviä, niitä pystyi nakkelemaan pitkin katuja ja naarmuttaa huoletta, ne toimisivat silti moitteetta (tai näin ainakin väitettiin). CD:t olivat ikuisia (tai näin ainakin väitettiin).
Äänitemarkkinat panostivat nyt CD-levyihin ja vinyylimarkkinat hiipuivat nopeasti. CD:t olivat käytännöllisiä siksikin, että niihin mahtui paljon enemmän musiikkia kuin LP:lle. CD:eille pistettiinkin monasti bonus-biisejä ja bändin/artistin uusi levy olikin siksi kannattavampaa ostaa CD:nä. Myös vanhempaa musiikkia tuli vinhaa vauhtia CD:lle ja nyt olikin helppoa ostaa halpana CD:nä jokin harvinaisuus, josta LP-muodossa olisi saattanut joutua maksamaan omaisuuksia. Musiikin harrastajien puolella uusi formaatti otettiinkin ilolla (?) vastaan ja monet raahasivat massiivisia vinyylivarastojaan divareihin, kirpputoreille ja levymessuille myytäväksi. Kukas nyt enään vinyylejä kuuntelisi? Ihan arvotonta roskaahan ne olivat.
Sittemmin huomattiin, ettei se äänenlaatu välttämättä ollutkaan parempi kuin vinyylissä ja ei niitä passannutkaan käsitellä ihan miten sattuu, naarmuiset levyt eivät välttämättä toimineetkaan moitteetta. Tuli vastaan myös CD-levyjä, joitten havaittiin vaihtavan väriä ajan myötä, ne hapettuivat ja muuttuivat soittokelvottomiksi. CD:t eivät olleetkaan ikuisia? Digitaalinen ääniteformaatti on tuonut mukanaan myös yhden suuren ongelman: piratismin. CD-levyjä on helppo kopioida lukemattomia kertoja äänenlaadun heikentymättä. Digitaalista dataa on myös helppo pistää jakoon internettiin. Tätä ongelmaa on hiljattain ruvettu ratkaisemaan tekemällä CD-levyistä kopiosuojattuja. Tästä ei kuitenkaan tunnu olevan kuin haittaa, isolla rahalla ostettu levy ei välttämättä enään toimikaan musiikkidiggarin äänentoistolaitteissa ja hän kiroaa levyt ja niiden kauppiaat alimpaan helvettiin. Trendikästä warepelleä kopionsuojaukset eivät kuitenkaan estä, aina kyllä löytyy keinot ripata data CD:ltä omalle tietokoneelle mp-kolmosiksi tai ogeigsi ja pistää se jakoon "kavereille".
Mutta asiaan. Vinyylit eivät ole suinkaan ihan tykkänään kuolleet sukupuuttoon. Vielä nykyäänkin julkaistaan vinyyleitä. Ei tosin kovin mittavissa mittakaavoissa, mutta kumminkin. Monasti kyseessä on kuitenkin eräänlaisia pienjulkaisuja, näin ainakin täällä Suomessa. Jotkut artistit suorastaan suosivat vinyylijulkaisuja ja panostavat niihin CD:eitä enemmän. Tämmöinen kotimainen bändi on esim. Viikate, joka on julkaissut lukuisia vinyyleitä, seiskatuumaisia sinkkuja, kymppituumaisia EP:eitä ja kaikki heidän albuminsakin on julkaistu myös vinyylinä. Jotkut näistä sinkuista ja EP:eistä on ainoastaan saatavilla vinyylinä ja niistäkin, joista on olemassa myös CD-versio, on vinyyli monasti houkuttelevampi hankinta, koska vinyylillä on bonusbiisi. Myös joissain heidän LP:eissään on bonuskappale, jota ei CD:ltä löydy. Toisaalta heiltä löytyy myös läjä CD-sinkkuja, joita ei ole vinyylinä saatavilla ollenkaan. Kinkkistä? No ei oikeastaan.
Mutta miltä nykyiset vinyylit näyttävät ja kuulostavat? Syynätäänpä hieman Viikatteen uusinta albumia "Surut pois ja kukka rintaan". Ensimmäisenä huomio kiinnittyy kansitaiteeseen. LP-kokoiseksi suurennettu CD:tä varten suunniteltu kansitaide näyttää luonnottoman suurelta. Tähän on syynä se, että Viikate-logo ja levyn nimi eli ns. kirjainten fonttikoko ovat kannessa suurennettu ihan samassa suhteessa kuin muukin taide. Eli kirjoitus kannessa on aivan liian suurta, pienempi fontti olisi ollut paljon luonnollisempi. Takakannessa olevat kappaletiedot ovat myös suhteellisen suurella kirjasintyylillä, mutta siellä ne eivät tunnu niin pahoilta. Seuraavaksi hiplaamme hieman kansia. Kansissa on sameahko laminointi, mutta pahvi itsessään on onnettoman leprua ja taipuvaista, melkoisen heppoisen oloista. Vankempi pahvi oisi ollut mukavampaa. Levyssä on avattavat kannet ja keskiaukeamalta löytyvät kappaleiden sanoitukset. Keltaista tekstiä mustalla pohjalla. Ja jälleen kerran, kirjainkoko on luonnottoman suurta. Minulla ei nyt ole tässä CD:tä käsillä, jotta voisin vertailla, mutta muistaakseni CD:n vihkosesta löytyi joitain kuvia bändistä, vinyylin kansista moisia ei kuitenkaan löydy, harmin paikka. Mutta vinyylin ostajapa saa yhden bonusbiisin, a-puolen viimeisenä kappaleena olevaa "Aamulinnut"-ralliapa ei CD:n ostaja pääse diggailemaan! Hähää!! Vinyyli itsessään on suht painavaa laatua, olen toki jämäkämpiäkin tavannut, mutta ei tämä sieltä lerpuimmasta päästä ole. Äänentoistollisia eroja CD:seen verrattuna en myöskään pääse tutkimaan, mutta väittäisin ettei vinyyli soundaa mitenkään erityisen tuhdilta. Myöskin pieniä ripsahduksia saatoin jossain kohtaa havaita, eli jokunen pölyhiukkanen oli päässyt pesiytymään levyn uriin jo tuoreeltaan. Vaihdoin toki heti originaalin levypussin tilalle antistaattisen paperipäällysteisen kelmupussin.
Vilkuillaanpa sillä silmällä hieman toistakin vinyylijulkaisua, Ahkerien Simpanssien levyä "Tervehdys, maan asukit". CD:n ja LP:n etukansissa on selvä ero, CD:n kansi on punasävyinen kun taas vinyylin kansi on sinisävyinen. Väritystä ei kuitenkaan ole vaihdettu kuvankäsittelykikkailulla, vaan kuvat on räpätty erilaisissa valaistuksissa, LP:n kansi on pimeämpi ja hahmojen varjot ovat erilaiset kuin CD:n kannessa. LP:n kannessa näkyy myös säkkyrällä olevaa kasettinauhaa apinajoukon edessä. Vinyylin takakannessa oleva kuvakollaasi näyttäisi olevan identtinen CD:n vihkosesta löytyvään verrattuna, joskin se on rajattu hieman pienemmäksi, vasemmasta laidasta puuttuu siis hieman kuvamateriaalia CD:n kuvaan verrattuna. CD:n vihkosesta löytyy lisäksi kaksi kuvaa, joita ei vinyylin kansista löydy ja myöskään CD-kotelon takakannen kuvaa ei ole vinyylissä. Mutta vinyylistä löytyy A4-kokoinen kaksipuoleinen askarteluliite! Liitteestä löytyy esim. ristisanatehtävä, "etsi kuvista 402 eroavaisuutta" -tehtävä, arvoituksia, sananlaskuja ja muuta hubaa. Levyn pahvikannet ovat jälleen hieman heppoisen oloiset, mutta koskapa tässä ei ole avattavia kansia, eivät ne tunnu niin lepruilta. Vinyyli itsessään on suurinpiirtein samaa painoluokkaa kuin Viikatteenkin. Varsinaisia bonusbiisejä LP:ltä ei löydy, mutta silti siinä on eroavaisuuksia CD:seen verrattuna. Ainaskin kaksi (ellei peräti kolme) biisiä olivat pitempiä kuin CD:llä, niistä nimittäin löytyi biisin lopusta jotain häröilyä, jota ei CD:llä ollut. En kerro tarkemmin, pidetään CD:n omistajia jännityksessä (eikun oikea syy on se kun en niin tarkkaan muista ja en nyt viitsi tarkistaa). Muutama pieni risahdus taisi kuulua tälläkin levyllä heti tuoreeltaan.
Elikkäs yhteenvetoa: vinyylien kansipahviin vois hieman panostaa enemmän ja laittaa niihin jämerämpää ainesta. Myöskin olisi mukavaa, jos CD:n kansista löytyvät kuvat yms. muut taiteet löytyisivät myös vinyylistä. Ja LP:n kansien ei tartte olla yks yhteen suurennos CD:n kansista, varsinkin tekstejä on syytä pienentää. Tuollaisenaankin toki näyttävät hienommilta kuin CD:t ja bonusmatskunsa takia ovat joskus houkuttelevampi ostos. Uudet vinyylit kuuluvat kuitenkin selkeästi osastolle "fanikrääsää", joten siitäkin syystä niihin olisi mielestäni syytä panostaa hieman enemmän. Näistä syynin alla olleista levyistä Ahkerien Simpanssien LP on ulkoiselta olemukseltaan selvästi houkuttelevampi tuote kuin Viikatteen vastaava, jonka ainut houkute on bonuskappale.
Vinyyli on siis nykyisinkin varsin varteenotettava vaihtoehto joissakin tapauksissa, ei niitä sovi hyljeksiä. Toki minäkin ostan nykyisin lähes pelkästään CD:eitä, mutta on vinyyleilläkin puolensa. A- ja B- puolensa ;)
Jaa, mikähän tässä jutussa oli se punainen lanka? En minä tiedä, se katosi matkan varrella jonnekin.
+/- saldo : 0 | Tweet
Mä ostan edelleenkin 95%:sesti vinyylejä... Lienenkö jokin muinaismuisto sitten?!
Musta CD vaan on niin pepusta. Steriili ja kylmä. Ja ah, niin helppo kopioida. Vinyylissä on tunnetta!
Hezzulle kiitokset mukavasta artikkelista. Sen verran tarkennusta, että eivät digitaaliformaatit synnyttäneet piraattiteollisuutta, sillä piraattivinyylejä ja -kasetteja oli runsaasti liikkeellä jo 70-luvulla.
Toki toki, hieman vain kärjistin ja viittasinkin lähinnä netitse tapahtuvaan jakeluun. Piraattilevyt on tietenkin sitten eri juttu, niitähän on ollut aina, formaatista riippumatta, mutta tuskin kuitenkaan nykyisesä mittakaavasa? Nykyisin on vaan niin paljon helpompaa tuo piratisointi.
On mullakin vinyyleitä joitten kansisa on niitä "Hometaping is killing music, and it's illegal" -julistuksia ja jossain levyssä oli myös sellainen muusikoitten laatima vetoomus, että ethän äänitä tätä levyä kavereillesi, se on heijän leivästään pois.
Ei ole tullut enää pakkotilanteita, joissa ostaisin vinyylin. Joskus niitä saa halvalla, ja olen ostanut sellaisia joita saa hakea kaukaa CDnä. Viimeinen ostettu oli Christine McVien LP, joka sitten tuli eteen CDnä. Ostin yhden ringon LPn jolta halusin vain yhden raidan, Goodnight Vienna.
CDn laatua en ole valittanut, mutta kiva että DVD kohottaa laatua.
En ole digi analogi sodassa ottanut puolia. Molemmat kelpaa. LP levyjä on muutama sata. Toisia olen jopa myynyt, kun en enää soita. Toisia en myy koskaan.
Minusta nykyään tehdään paljon parempi tasoisia lp:tä ( ja kansia )kuin 10 vuotta sitten, nämä sinun esimerkki levyt nyt vain sattuvat olemaan tosi huono tasoisia julkaisuja.
Moni uudelleen julkaisuihuin keskittyvä firma tekee 180g vinyyleitä ja todella paksuja pahvikansia, metalli musiikkiin keskittyvät lafkat painattaa melkein joka julkaisustaan vinyylin ja ne on noin 80% korkeatasoisia, paksut levyt ja avattavat paksut kannet ja monesti jollain tappaa erikoiset esim moneen osaan aukeavat tai jotain sen tyyppistä.
Itse ostan vinyyleitä noin 50% enemmän kuin cd:tä
Kyllähän noita vielä yrittää kaikin keinoin(lähinnä kirpputoreilta) nykyisin vielä haalia.Silloin vielä Stadissa asuessa olipa melkein päivittäinen rutiini tää Black & White, Fennica,etc rundailu ja olihan sielläkin hienot kirppikset jossa oli hinnat kohdillaan.Onko sitten vanhemmuuttaan tullut jo niin laiskaksi, että cd:n käsittely on jotenkin niin vaivattomampaa ja saatavuuskin harvinaisemmalla matskullakin nykyisin ihan hyvä(verkkokaupat).Mutta kyllä vinyyli on aina ja iänkaikkisesti se "oikea"juttu.
Kaikki ne ihmiset jotka ostavat vinyylejä ovat VIISAITA!
Mutta kyllähän ne alkaa tavallaan olla katoava luonnonvara... Jotkut ihmiset ei vaan arvosta mitään vanhaa ja hyvää. Sääli :(
Itse ostin tänään Guns n' rosesin, Helloweenin ja Ramonesin vinyylejä.
Jostain pitäisi löytää Misfitsin vinyylejä. Jos jollakin niitä on ja tahtoo myydä NIIIN ILMOTTELE. En ole vielä missään törmännyt Misfitsin vinyyleihin.
Omaan niukkaan vinyylien ostoon nykysin on ainaski kaks syytä: harvoin pääsee selailemaan sellaisten divareitten hyllyjä, joista löytyis jotain tärkeetä ja/tai mielenkiintosta (joskus harvoin ku käyn esim. Oulusa tai Kokkolasa niin tokihan sieltä tarttuu lähes aina mukaan myös vinyyliä), postitse taas ei taho raaskia tilata pieniä määriä korkeitten postikulujen takia, jos levyt itesäänkin on kalliita (kuten monasti hyvä tavara on), pitäis tilata heti suurempi nippu kerrallaan ilman että levyjen keskihinta ja paketin kokonaishinta nousee liian korkeiksi ;)
En ole päässyt itseni kanssa sopuun kumpi formaatti on parempi, mutta oli cd kuinka ikuinen tahansa, cd-soitin ei ole. Minulla on hajonnut vaikka kuinka monta cd-masiinaa. Vinyylisoittimesta ei lukupää hajoile, tosin tätytyy kai se neula aina joskus vaihtaa. Ja arvostan suurta kansitaidetta todella paljon. Ostan usein mielummin vinyylinä sellaiset levyt, joissa on hieno kansikuva. ;)
Kyl joo vinyyli on hieno formaatti, ja elää käsittääkseni vahvaa nousukautta. Uusintapainoksia tulee vanhasta funkista ja progesta runsaasti vinyylille. Konemusiikki ja dj -kulttuuri käyttää kaiketi pääasiassa vinyyliä, hiphoppia tulee vinyylillä ulos myös paljon. Onko muuten nykyisin vinyylien prässäys heikkolaatuisempaa kuin ennen? Monasti uudet levyt rahisee jo valmiiksi, jotkut on jopa pompauttaneet neulaa tai jumittaneet kokonaan, ja pitänyt kiikuttaa levykauppaan takaisin. Myös luvattoman kieroja levyjä on tullut ostettua uutena.
Joo, välillä tulee kyllä vastaan aika ala-arvosta plättyä. Painojen määrä on nykyään niin vähäinen, että jotkut erehtyy ottamaan halvalla jostain paskasta paikasta?! Ilmeisesti Tsekeissä painetaan melko paljon, sieltä tulee käsittääkseni pääasiassa ihan hyvää kamaa, ainakin mitä mulla on tommosta 180-250 G psykevinyyliä kertynyt.