Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Pariisi + Lyon/Geneve

KeTu kirjoitti noin 20 vuotta sitten (1 kommenttia)
27.4 aamulla otin junan Milanosta kahdella vaihdolla Ranskan puolelle Chamberyyn, missä oli tarkoituksena nähdä hyvä ystävä Marko. Marko oli hakenut auton Saksasta ja samalla reissulla sitten kierteli eurooppaa. Nopean kaupunkikierroksen jälkeen lähdimme eteenpäin kohti Lyonia, jossa pienen harhailun jälkeen tapasimme lopulta Lauran. Näin oli matkaseurueemme koossa. Tarkoituksenamme oli nähdä Lyon ja Geneve ennen Pariisiin menoa. Joten tämä on tarina matkastamme ja kaupungeista joita tuli nähtyä. Matkan parhaat kuvat löytyvät täältä

Lyon
Lyon on Ranskan toiseksi suurin kaupunki. Historiallinen keskusta oli mukava ja paljon siistimpi kuin Italialaiset kaupungit! Valitettavasti vain hostellista pääsimme eteenpäin seitsemän aikoihin ja seuraavana päivänä lähdimme neljän aikoihin jo eteenpäin. Joten kovin kauaa emme kaupungissa olleet. Kävimme katsomassa vanhan keskustan, joka on saarella. Lisäksi kävimme läheiselle kukkulalla kiertelemässä. Kukkulalla on puolittain nykyaikaisia rakennuksia/infrastruktuuria ja puolittain vanhaa. Ja vielä lopuksi kävimme toisella mäellä, jossa oli uskomattoman kaunis kirkko (Basilica Fourviere) ja roomalainen teatteri. Lyon on käsittääkseni pikkuhiljaa kasvanut isoksi kaupungiksi, mutta ero vanhan ja uuden kaupungin välillä ei ollut liian silmiinpistävä. Mikä oli ihan hyvä asia. Erikseen pitää vielä mainita, että ensimmäisenä iltana kävimme syömässä oikein ulkona (siitä on kauan, kun on sellaisella ilolla herkutellut :). Itse otin oikein 'menyyn', sillä se oli vain vähän kalliimpi kuin yksittäinen annos. Alkupalana sai uppomunia hyvässä kastikkeessa leivänpalojen kanssa ja jälkiruona luumuna punaviinissä! Ai että! Tuli kaipuu niihin moniin kertoihin, kun aikoinaan työmatkoilla tuli käytyä syömässä hyvin ulkona.. (Ja ei. Emme juoneet sitä kahden ja puolen litran kirahvia, joka yhdessä kuvassa näkyy. Valitettavasti :)

Geneve
Lähdimme Geneveen neljän aikoihin ja pieniä teitä käyttäen olimme perillä noin seitsemän aikoihin. Kävimme mm. ostamassa iltaa varten ruokaa / viiniä. Hostelli oli ok, ja yllättävän helposti sinne löytyi. Tosin Geneve on "vain" n. 160 000, joten isosta paikasta ei ole kyse. Kuitenkin hauskin piirre kaupungissa oli se, että tuntui kuin olisi ollut Suomessa! En tiedä miksi, mutta tuntui samalta kuin ajaisi Helsingissä tai muissa Suomen kaupungeissa. Ehkä siinä on perää, että Suomi on uusi Sveitsi?-) Ekana iltana tuli syötyä hostellissa hyvin ja sen jälkeen lähdimme pienelle kierrokselle kaupunkiin. Suunnistimme heti satamaan. Ja koska veneet olivat niin mukavan näköisiä, niin hyppäsimme yhden kannelle ja rauhassa nautiskelimme viinipullosta kolmeen pekkaan. Omistaja ei välttämättä tästä olisi tykännyt, mutta mitään vahinkoa emme tietenkään tehneet! Olihan siinä mukava olla hyvässä seurassa viinin kanssa kauniissa laivassa keskellä Geneveä :) Laivan jälkeen hetken kävelimme rannalla, mutta sen jälkeen yhden oluen kautta menimme nukkumaan pitkän päivän päätteeksi.

Torstaina sitten kiertelimme kaupungia ja näimme pakolliset paikat. Yhdessä museossakin kävimme, joka oli lähinnä kokoelma erilaisia näyttelyitä. Minua ja Lauraa kiinnosti erityisesti näytteillä ollut valokuvauksen historia osuus, joka tosin olisi ollut maksullinen. Mutta ei kerrota siitä enää heille :) Päivän aikana vahvistui vaan kuva samankaltaisuudesta Suomen kanssa. Mitään järisyttävää paikkaa ei tullut vastaan, joten siksi skippaan nuo nähtävyydet. Toki mukavan oloinen paikka, mutta ei ollut pysäyttäviä elementtejä. Lisäksi kiire jo alkoi painamaan, sillä meillä oli pitkä matka vielä illaksi Pariisiin. Tähän liittyen täytyy sanoa olleen mukava kokemus olla edes kyydissä Sveitsin serpentiiniteillä! Mutkat olivat tiukkoja ja nousua löytyi. Varmasti pahempiakin reittejä on, mutta tuo oli hyvä ensikokemus allekirjoittaneelle!

Pariisi
Hmm. Tässä vaiheessa kaikki tietysti odottaa, että kehun kaupunkia maasta taivaisiin? Kehun kyllä, mutta en taivaisiin asti. Ensimmäisenä pitää antaa kaksi syytä asiaan: 1) olen matkustanut vuoden aikana liikaa. Pariisissa tajusin, että en arvostanut kaupunkia muiden matkakohteiden takia. Olen vuoden sisällä käynyt Wienissa, Bratislavassa, Munchenissa, Lontoossa, Sisiliassa, Roomassa, Firenzessa, Torinossa, Genovassa, Venetsiassa ja tottakai Milanossa. Ja kaikki pienemmät paikat päälle! Joten Pariisi ei tämän takia kolahtanut täysin. 2) Marko oli Pariisiissa muutaman päivän ja Lauralla oli koulukiireitä. Joten aika paljon jouduin yksin kiertelemään kaupunkia. Juttelin käynnistäni yhden portugalilaisen kanssa ja hänen isänsä on joskus käynyt kanssa yksin Pariisissa. Ja sanonut, että se ei ollut hauskaa. Pariisi on rakennettu suureellisesti ja yksin siellä kävellessään tuntee itsensä surulliseksi. Muissa kaupungeissa samaa tunnetta ei ole tullut vastaan! Lontoossa esimerkiksi menin iloisella mielellä yksin vipottaen. Pariisi on täynnä isoja rakennuksia ja isoja bulevardeja. Tuntuu, että maa kärsii Napeleonin tapaan suuruudenhulluudesta??

Mutta se negatiiviisistä asioista. Olin paikalla torstai illasta seuraavan viikon lauantaihin asti. Kaupunki tuli kyllä nähtyä, sillä tosi paljon kiertelin paikkoja. Jotain pieniä kohteita jäi näkemättä, mutta niinhän aina jää. Ne eivät olleet tarpeeksi mielenkiintoisia. Mutta Louvre, Eiffel, Riemukaari, Champs-Elysee, Montmarte yms. tuli käytyä ja nähtyä. Tosi ikävä sanoa tätä, mutta kaikkien matkojen takia ei tullut vastaan pysäyttäviä paikkoja. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö kaupunki olisi kaunis! Ei todellakaan. Eli suosittelen kyllä lämpimästi vierailua kaupungissa (mutta en yksin :)!

Pitää erikseen mainita kaksi asiaa Pariisiin liittyen. Oma kokemuksensa oli toki vapun vietto Pariisissa suomalaisten kesken!-) Perjantaina oli lakitus ja bileet suomalaisten kantapaikassa. Ja lauantaina oli sitten vappupicnic puistossa. Tosi hyviä tyyppejä tuli vastaan. Tosin pieni lowpoint oli perjantaina, kun oli tarkoitus mennä jatkoille. Jatkoille oli tulosssa yli kymmenen henkilöa, mutta lopulta sinne tuli minä, Laura ja isäntä Joni :) Joten jatkot vähän kuivui. No olipahan enemmän porukkaa piknikillä sitten :)

Toinen asia liittyy elokuviin. Rakastan sekä Moulin Rougea että Amelieta. Joten halusin käydä katsomassa Amelien kahvilan ja Moulin Rougen teatterin. Oli pieni yllätys havaita näiden paikkojen olevan vain muutaman sadan metrin päässä toisistaan! Mutta valitettavasti kumpikin oli jotenkin pettymys. Moulin Rouge oli liian nykyaikainen ja kahvila jotenkin vaan petti. Sinällänsä tosi harmi, mutta ei voi mitään. Pitää Suomeen palatessa katsoa nuo filmit uudestaan, ja mielessä korjata asiat :)

Charters/Versailles
Yhden päivän aikana kävin myös Chartresissa ja Versaillesissa. Chartres on vanha keskiaikainen kaupunki, joka on rakennettu mäelle. Ja siellä on myös todella kaunis ja iso katedraali. Kaupunki vakuutti ja oli kaunis. Sen oloinen, että hyvässä seurassa siellä voisi viettää parikin päivää helposti. Valitettavasti vierailupäivänäni satoi vähän ja oli kylmää, joten hirveän kaukaa en jaksanut kierrellä kaupunkia. Versailles puolestaan oli lähinnä kuuluisa linna ja sen puistot. 12,50 maksoi kierros, johon kuului suuret huoneet (peruskierros) ja osa yksityishuoneista. Myöhemmin kuulin, että lisäksi olisi vielä ollut joku kolmaskin osa huoneita! Tosi hankalasti oli nuo asiat sanottu. Peilisali yms. tuli tutuksi, mutta jälleen kerran vaikeutti kierrosta vierailuni Habsburgien linnaan Wienissä. Jotenkin siitä pidin enemmän. Ja siellä ei otettu rahaa kaikesta mahdollista :( Nimittäin kolme euroa olisi maksanut pääsy puiston parhaimpaan osaan :( Versailles jotenkin petti minut, mutta toisaalta läheskään kaikkea en päässyt näkemään. Mielestäni huonosti suunniteltu tiedotus ja monta eri lippua tekee hallaa paikalle.

+/- saldo : 0 |

    EberkJuho kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Pariisi on kyllä yliarvostettu, mutta on siellä hienojakin paikkoja.

    Versaillesiin muuten pääsee alle 18v. ilmaseks, sinne kyllä tosin oli melkein tunnin jonot kun olin siellä noin kuukaus sitten.