Manitoun Hullu kuu nousi Yellowstonessa
Jake kirjoitti noin 21 vuotta sitten (0 kommenttia)
Kotka, 18. kesäkuuta 2004. Pitkän linjan progehevinimi Manitou juhlisti ensimmäisen levynsä, The Mad Moon Risingin, julkaisua Kotkan Yellowstone -baarissa kesäkuisena perjantaina. Pitkän linjan nimi siinä mielessä, että ennen tätä virallista pitkäsoittoa bändi on julkaissut viisi demoa, ensimmäisen näistä jo vuonna 1998. Aihetta juhlaan siis oli, vuosien vaivannäkö oli levydiilin myötä tuottanut loistavan levyn (arvostelu täällä). Palasokeri oli luonnollisesti paikalla, raportti illan vivahteikkaista tapahtumista seuraavassa.
Hieman odotuksistamme poiketen heviluolaksi muuttuneessa Yellowstonessa ei ollut klo 22 jälkeen vielä juurikaan suuren urheilujuhlan tuntua, ei edes vaikka Antti Tuisku oli samaan aikaan esiintymässä samassa kaupungissa ajaen ehkä kaikki musiikin ystävät Yellowstoneen. Hiljalleen tuttu ja tuntematon, kovin muusikkovoittoinen yleisö alkoi kuitenkin kertyä paikalle ja lämmittelybändin, Domination Blackin, aloittaessa arviolta klo 23 jälkeen paikka oli ns. "täynnä", eli ei vielä Täynnä, kuten ravintolat tuppaavat välillä olemaan.
Domination Black veivasi ilmeisen kohtuullisen setin, valitettavasti Palasokerin toimittajakunta oli vielä tässä vaiheessa keskittynyt nestetasapainon säätelyyn, joten kattavaa kuvaa ei bändin lavatyöskentelystä uskalleta edes tyypilliseen tapaan arvaamalla tähän laittaa. Lauluvokalisti toi useammalla tapahtumaa seuranneelle ihmisille mieleen Rob Halfordin (Judas Priest) ja kuultiinhan setissä coverina Priestin Breaking The Law, joten yksi bändin vaikuttajista lienee selvä. Koska tämä DB:n keikka-arvio jää tässä nyt näin valitettavan köyhäksi niin lupaamme arvostella loppuillasta lehdistökappaleena käteen lyödyn demo-kiekon lähitulevaisuudessa.
Domination Black
Yellowstone paikkana luokiteltaisiin kai kohtuukokoiseksi pubiksi, jonka naapurissa on huomattavasti isompi ja yökerhomaisempi Livinstone. Jälkimmäinen mesta on kesän ajan suljettu (miksi? ei selvinnyt meille...), joten Manitoun oli tyydyttävä Yellowstonen lattialavaan. Keikka olisi ollut näyttävämmän näköinen jos estraadi olisi ollut Livinstonen puoli, mistä löytyy oikea "lava" ja enemmän tilaa. Toisaalta nyt Yellowstone oli juuri sopivasti täynnä ja tunnelma hyvä, isommalla estraadilla olisi saattanut jäädä tila väljäksi ja toisaalta Livinstonen teinimaine olisi saattanut houkutella paikalle myös asiakaskuntaa, jotka haluavat baarissa kuulla "hyvää bobaa, vaik jotain Aidolsii" ja "jorata", eivät siis ehkä aivan Manitoun kohdeyleisöä. No, jossittelut sikseen ja asiaan.
Manitou
Puolen yön ylittyessä yleisöä oli tullut vielä jonkin verran lisää (tai oma kulku muuttunut muihin törmäilyksi) kun Manitoun heviparonit "kipusivat" lavalle noin klo 00.15. Yleisöä pakkautui kohtuullisesti aivan lavan läheisyyteen heti aluksi, outo ilmiö varautuneiden kotkalaisten keikkakulttuurissa. Setti alkoi napakasti kappaleella Bling Eye Open. Alkuun vanhaa soundipoliisia ahdisti soundien puuroisuus, mikä nyt ei ehkä ollut yllätys kun pienessä tilassa kuusi äijää veivaa proge-vivahteista metallia. Myöskään soolokitaraa olisi kuunnellut mielellään, se ei aina oikein tahtonut erottua. Niin, genre mihin Manitoun musiikki pitäisi jonkun lokeroijan iloksi laittaa on jutun kirjoittajalle enimmäkseen epäselvä, joten lupaan käyttää joka kerta erilaista luonnehdintaa. Soundihommassa ratkaisu oli kuitenkin keikan aikana puuroon tottuminen ja ilmeisesti myös miksaajan toimenpiteet asian eteen vaikka epäilenkin jälkimmäistä mahdollisuutta edellä kuvatun kokoisessa paikassa. Ammattitaidolla Manitoun soittajat kukin alueensa hoitivat, tämän kirjoittaja kun näkee Manitoun keikalla ehkä vuoden tai kahden välein, joten edistyminen on helppo havaita. Ylisanat soiton ja laulannan vahvuuksista löytynee tuolta em. levyarvostelusta, joihin ei ole muuta lisättävää kuin että samat temput onnistuvat livenäkin. Kokonaisuutena Manitousta löytyy juuri sopivassa suhteessa virtuoosimaista teknistä osaamista ja tyylitajua, mikä tuottaa biisejä, joita pystyy kuuntelemaan muutkin kuin kitaransoitonopettajat ja kylän nopein rumpali.
Settilista:
1. Blind Eye Open
2. Ancestral Territories
3. Drifting Shadows
4. Mad Moon Rising
5. Valley of Evergreen
6. Starghost (uusi nopea biisi)
7. Machine Mind
8. Garden of Fallen Kings
9. That time... and place (uusi hidas biisi)
10. Wish I could Sleep
encore:
11. Race of Malice
Encorebiisi Race of Malice oli kuulemma lempinimeltään Vapautuksen Hiiret, hah, sanaleikki. Ja Valley of Evergreen onkin kuulemma Kymenlaakson uusi maakuntalaulu. Sopii hyvin. Ja Garden of Fallen Kingistä oli Markulla vähän alatyylinen luonnehdinta spiikissä, joka näin siistittynä saattaisi olla "Näin käy kun kuningatar ei anna..."
Kiertuekrääsä oli muuten hinnoiteltu todella mukavasti: tyylikäs t-paita 12e ja laadukas huppari 23e! Kauppa kävi hyvin. Nyt on Palasokerin toimittajillakin sitten vaatteita. Tosin hinta kuulemma oli tosiaan ihan omakustannehinta (kiitos Masa tiedosta), eli bändi jakoi paidat pois ilman katetta. Toista se oli Stadikalla, kun Metallican rumat t-paidat olisivat makseneet 30e ja huppari fucking 90e!
[img]juttukuvat/bandikuvat/manitou/pManitoureleaseg1.jpg" class="colorbox">
Encorebiisi Race of Malice oli kuulemma lempinimeltään Vapautuksen Hiiret, hah, sanaleikki. Ja Valley of Evergreen onkin kuulemma Kymenlaakson uusi maakuntalaulu. Sopii hyvin. Ja Garden of Fallen Kingistä oli Markulla vähän alatyylinen luonnehdinta spiikissä, joka näin siistittynä saattaisi olla "Näin käy kun kuningatar ei anna..."
Kiertuekrääsä oli muuten hinnoiteltu todella mukavasti: tyylikäs t-paita 12e ja laadukas huppari 23e! Kauppa kävi hyvin. Nyt on Palasokerin toimittajillakin sitten vaatteita. Tosin hinta kuulemma oli tosiaan ihan omakustannehinta (kiitos Masa tiedosta), eli bändi jakoi paidat pois ilman katetta. Toista se oli Stadikalla, kun Metallican rumat t-paidat olisivat makseneet 30e ja huppari fucking 90e!
[img]juttukuvat/bandikuvat/manitou/pManitoureleaseg1.jpg" border="0"/ style="width:98%">
Keikan jälkeen änkesimme pressikorttien turvin fanilauman läpi backstagelle ja jututimme hieman Manitoun miehistöä levynteon tunnelmista. Tulevaisuuden suunnitelmistakin olisi voinut kysyä jos olisi muistanut. Pari uutta vielä julkaisematonta biisiä kuultiin keikkasetissä, joten uutta kiekkoa kai voidaan alkaa jo odotella? Lupaavilta kuulostivat, vaikkei tällainen musiikki ehkä ensikuulemalta iske kuin koivuhalko takaraivoon. Noista tunnelmista lisää seuraavassa Manitou-artikkelissa, viimeistään loppukesästä. Mainittakoon, että ilta backstagella päättyi kitaristien Antti ja Markus esittämään "Mummi ja Pappa"-kuvaelmaan, josta kuva alla. Eli takahuoneessa oli todella raju meininki!
Jos haluat tehdä jotain suomalaisen hevikkään progerockin hyväksi, tee seuraavaa: Radio Cityltä pitäisi löytyä Manitoun kiekko, joten pistä toivepostia vaikka Rautakanki -ohjelmaan tai vielä rohkeampi veto on Työpaikkarock (biisi pitää tietysti toivoa listalle) ja toivo Manitoun Mad Moon Rising biisiä. Ja tuo kiekko kannattaa tietysti ostaa, tuskin ne sitä radiossa NIIN paljon soittaa. Jos arvosteluissa mainitut esikuvabändit jo omasta hyllystä löytyvät, taatusti et pety. Ja nämä eivät olleet edes maksettuja mainoksia...
---
Toistensa muistikuvia paikkaili koko Palasokeri.comin johtoryhmä. Kuvat : Pasi Sundqvist.
Hieman odotuksistamme poiketen heviluolaksi muuttuneessa Yellowstonessa ei ollut klo 22 jälkeen vielä juurikaan suuren urheilujuhlan tuntua, ei edes vaikka Antti Tuisku oli samaan aikaan esiintymässä samassa kaupungissa ajaen ehkä kaikki musiikin ystävät Yellowstoneen. Hiljalleen tuttu ja tuntematon, kovin muusikkovoittoinen yleisö alkoi kuitenkin kertyä paikalle ja lämmittelybändin, Domination Blackin, aloittaessa arviolta klo 23 jälkeen paikka oli ns. "täynnä", eli ei vielä Täynnä, kuten ravintolat tuppaavat välillä olemaan.
Domination Black veivasi ilmeisen kohtuullisen setin, valitettavasti Palasokerin toimittajakunta oli vielä tässä vaiheessa keskittynyt nestetasapainon säätelyyn, joten kattavaa kuvaa ei bändin lavatyöskentelystä uskalleta edes tyypilliseen tapaan arvaamalla tähän laittaa. Lauluvokalisti toi useammalla tapahtumaa seuranneelle ihmisille mieleen Rob Halfordin (Judas Priest) ja kuultiinhan setissä coverina Priestin Breaking The Law, joten yksi bändin vaikuttajista lienee selvä. Koska tämä DB:n keikka-arvio jää tässä nyt näin valitettavan köyhäksi niin lupaamme arvostella loppuillasta lehdistökappaleena käteen lyödyn demo-kiekon lähitulevaisuudessa.
Domination Black
Yellowstone paikkana luokiteltaisiin kai kohtuukokoiseksi pubiksi, jonka naapurissa on huomattavasti isompi ja yökerhomaisempi Livinstone. Jälkimmäinen mesta on kesän ajan suljettu (miksi? ei selvinnyt meille...), joten Manitoun oli tyydyttävä Yellowstonen lattialavaan. Keikka olisi ollut näyttävämmän näköinen jos estraadi olisi ollut Livinstonen puoli, mistä löytyy oikea "lava" ja enemmän tilaa. Toisaalta nyt Yellowstone oli juuri sopivasti täynnä ja tunnelma hyvä, isommalla estraadilla olisi saattanut jäädä tila väljäksi ja toisaalta Livinstonen teinimaine olisi saattanut houkutella paikalle myös asiakaskuntaa, jotka haluavat baarissa kuulla "hyvää bobaa, vaik jotain Aidolsii" ja "jorata", eivät siis ehkä aivan Manitoun kohdeyleisöä. No, jossittelut sikseen ja asiaan.
Manitou
Puolen yön ylittyessä yleisöä oli tullut vielä jonkin verran lisää (tai oma kulku muuttunut muihin törmäilyksi) kun Manitoun heviparonit "kipusivat" lavalle noin klo 00.15. Yleisöä pakkautui kohtuullisesti aivan lavan läheisyyteen heti aluksi, outo ilmiö varautuneiden kotkalaisten keikkakulttuurissa. Setti alkoi napakasti kappaleella Bling Eye Open. Alkuun vanhaa soundipoliisia ahdisti soundien puuroisuus, mikä nyt ei ehkä ollut yllätys kun pienessä tilassa kuusi äijää veivaa proge-vivahteista metallia. Myöskään soolokitaraa olisi kuunnellut mielellään, se ei aina oikein tahtonut erottua. Niin, genre mihin Manitoun musiikki pitäisi jonkun lokeroijan iloksi laittaa on jutun kirjoittajalle enimmäkseen epäselvä, joten lupaan käyttää joka kerta erilaista luonnehdintaa. Soundihommassa ratkaisu oli kuitenkin keikan aikana puuroon tottuminen ja ilmeisesti myös miksaajan toimenpiteet asian eteen vaikka epäilenkin jälkimmäistä mahdollisuutta edellä kuvatun kokoisessa paikassa. Ammattitaidolla Manitoun soittajat kukin alueensa hoitivat, tämän kirjoittaja kun näkee Manitoun keikalla ehkä vuoden tai kahden välein, joten edistyminen on helppo havaita. Ylisanat soiton ja laulannan vahvuuksista löytynee tuolta em. levyarvostelusta, joihin ei ole muuta lisättävää kuin että samat temput onnistuvat livenäkin. Kokonaisuutena Manitousta löytyy juuri sopivassa suhteessa virtuoosimaista teknistä osaamista ja tyylitajua, mikä tuottaa biisejä, joita pystyy kuuntelemaan muutkin kuin kitaransoitonopettajat ja kylän nopein rumpali.
Settilista:
1. Blind Eye Open
2. Ancestral Territories
3. Drifting Shadows
4. Mad Moon Rising
5. Valley of Evergreen
6. Starghost (uusi nopea biisi)
7. Machine Mind
8. Garden of Fallen Kings
9. That time... and place (uusi hidas biisi)
10. Wish I could Sleep
encore:
11. Race of Malice
Encorebiisi Race of Malice oli kuulemma lempinimeltään Vapautuksen Hiiret, hah, sanaleikki. Ja Valley of Evergreen onkin kuulemma Kymenlaakson uusi maakuntalaulu. Sopii hyvin. Ja Garden of Fallen Kingistä oli Markulla vähän alatyylinen luonnehdinta spiikissä, joka näin siistittynä saattaisi olla "Näin käy kun kuningatar ei anna..."
Kiertuekrääsä oli muuten hinnoiteltu todella mukavasti: tyylikäs t-paita 12e ja laadukas huppari 23e! Kauppa kävi hyvin. Nyt on Palasokerin toimittajillakin sitten vaatteita. Tosin hinta kuulemma oli tosiaan ihan omakustannehinta (kiitos Masa tiedosta), eli bändi jakoi paidat pois ilman katetta. Toista se oli Stadikalla, kun Metallican rumat t-paidat olisivat makseneet 30e ja huppari fucking 90e!
[img]juttukuvat/bandikuvat/manitou/pManitoureleaseg1.jpg" class="colorbox">
Encorebiisi Race of Malice oli kuulemma lempinimeltään Vapautuksen Hiiret, hah, sanaleikki. Ja Valley of Evergreen onkin kuulemma Kymenlaakson uusi maakuntalaulu. Sopii hyvin. Ja Garden of Fallen Kingistä oli Markulla vähän alatyylinen luonnehdinta spiikissä, joka näin siistittynä saattaisi olla "Näin käy kun kuningatar ei anna..." Kiertuekrääsä oli muuten hinnoiteltu todella mukavasti: tyylikäs t-paita 12e ja laadukas huppari 23e! Kauppa kävi hyvin. Nyt on Palasokerin toimittajillakin sitten vaatteita. Tosin hinta kuulemma oli tosiaan ihan omakustannehinta (kiitos Masa tiedosta), eli bändi jakoi paidat pois ilman katetta. Toista se oli Stadikalla, kun Metallican rumat t-paidat olisivat makseneet 30e ja huppari fucking 90e!
[img]juttukuvat/bandikuvat/manitou/pManitoureleaseg1.jpg" border="0"/ style="width:98%">
Keikan jälkeen änkesimme pressikorttien turvin fanilauman läpi backstagelle ja jututimme hieman Manitoun miehistöä levynteon tunnelmista. Tulevaisuuden suunnitelmistakin olisi voinut kysyä jos olisi muistanut. Pari uutta vielä julkaisematonta biisiä kuultiin keikkasetissä, joten uutta kiekkoa kai voidaan alkaa jo odotella? Lupaavilta kuulostivat, vaikkei tällainen musiikki ehkä ensikuulemalta iske kuin koivuhalko takaraivoon. Noista tunnelmista lisää seuraavassa Manitou-artikkelissa, viimeistään loppukesästä. Mainittakoon, että ilta backstagella päättyi kitaristien Antti ja Markus esittämään "Mummi ja Pappa"-kuvaelmaan, josta kuva alla. Eli takahuoneessa oli todella raju meininki!
Jos haluat tehdä jotain suomalaisen hevikkään progerockin hyväksi, tee seuraavaa: Radio Cityltä pitäisi löytyä Manitoun kiekko, joten pistä toivepostia vaikka Rautakanki -ohjelmaan tai vielä rohkeampi veto on Työpaikkarock (biisi pitää tietysti toivoa listalle) ja toivo Manitoun Mad Moon Rising biisiä. Ja tuo kiekko kannattaa tietysti ostaa, tuskin ne sitä radiossa NIIN paljon soittaa. Jos arvosteluissa mainitut esikuvabändit jo omasta hyllystä löytyvät, taatusti et pety. Ja nämä eivät olleet edes maksettuja mainoksia...
---
Toistensa muistikuvia paikkaili koko Palasokeri.comin johtoryhmä. Kuvat : Pasi Sundqvist.
+/- saldo : 0 | Tweet