Sweden Rock Festival, Sölvesborg, 10. - 12.6.2004.
Astro kirjoitti noin 20 vuotta sitten (4 kommenttia)
Aina kun Hawkwind tulee Ruotsiin, on sinne lähdettävä. Viimeksi näin kävi 1993, jolloin he soittivat Tukholmassa. Nyt oli vuorossa hard rock -festivaalit aivan eteläisessä Ruotsissa keskellä vihantaa Skånea. Hieman hankalan matkan päässä Suomesta siis, mutta eipä tuo paljon haitannut. Kun samaan reissuun yhdistyi näppärästi vielä muutama päivä Kööpenhaminassa Tanskassa hyvän ystävän luona, ei tarvinnut kauaa miettiä, pitäisikö lähteä.
Festarit aloitti Crazy Led of Mika Järvinen, joka siis on Five Fifteenin pääjehun Zeppelinlainoja soittava pumppu. Ilman pressipassia olisi kyllä jäänyt bändi näkemättä, koska portille oli varmaan parin tunnin jono. Tästä tulee ainut miinus muuten erittäin hyvin organisoiduille festareille. Mika oli yhtä hullulla tuulella kuin yleensäkin, ja heitti tietysti myös standardiksi muodostuneen lavarakenteissakiipeilynumeronsa. Bändi soitti kaikki ennalta arvattavat Led Zeppelin -klassikot oikein mallikkaasti. Mika kehuskeli myöhemmin, että on se hienoa, että porukka osaa kaikkien biisien nimet, vaikkeivät he ole edes julkaisseet yhtään levyäkään! Tämän jälkeen suuntasimme katsastamaan ruotsalaista Astral Doorsia, joka oli perinteistä heavyä hyvin paljon Dioa matkivalla laulajalla. Tulipa coverina myös Black Sabbathin Heaven and Hell sekä Rainbowtakin. Ei paha, mutta ei heillä kyllä mitään uutta tarjottavaakaan ollut. Tästä sitten pienen välipalan ja kalliin oluen jälkeen takaisin Sweden Stagelle, jossa Abramis Brama aloitteli tiukkaa settiään. Tämä ruotsiksi laulava 70-luvun tyylinen hard rock –pumppu olikin yllättävän kova, varsinkin enempi Black Sabbath –tyyliset kappaleet toimivat oikein hyvin. Täytyy perehtyä tarkemmin.
D.A.D. oli juuri niin tylsä kuin arvelinkin, joten oli syytä käydä tarkistamassa Entombedin livekunto, joka olikin erittäin kova. Pojat tykittivät energistä ja aggressiivista mättöään eläimen raivolla. Vähän turhan rankkaa minulle, mutta diggasin kuitenkin. Memory Gardenin piti olla doomia, mutta ei se kyllä ihan minun käsitystäni tästä jalosta musiikkityylistä vastannut. Tämän jälkeen oli tsekkauksessa Helloween, joka ei kyllä pahemmin kolahtanut. Walls of Jerichon aikoina olisi asia ollut täysin toisin… Sitten olikin vuorossa ensimmäisen illan pääesiintyjä Judas Priest! Rob Halford on palannut, ja odotin innolla yhtyeen ainutta Skandinavian esiintymistä tällä kiertueella. Olin nähnyt yhtyeen viimeksi vuonna 1988, joten olikin jo aika päästä taas rokkaamaan kunnolla. Priest heitti pitkän keikan koostuen lähinnä vanhoista klassisista hiteistä. Olisiko ”Painkiller” ollut uusinta kamaa, mitä tuutista tuli. ”Turbo Lover” kuulosti yllättävän hyvältä, ja muissakin biiseissä oli hauskaa ajatella, mitä Rob oli sanoituksissa tarkoittanut, nyt kun hän on tullut ulos kaapista. Eipä näyttänyt onneksi homouden avoin tunnustaminen festareiden heviurpoja haittaavan, vaan kaikki olivat keikasta todella innoissaan. Hieno lava show, loistava meno ja uskomattoman hyvää musiikkia! Täytyy kaivaa taas vanhat levyt naftaliinista.
Perjantai oli minulle kaikista odotetuin festaripäivä, sillä silloin soittivat kaksi lempiyhtyettäni Hawkwind ja Monster Magnet! Sää ei ikävä kyllä ollut myötä, vaan välillä tuli rankkojakin kuuroja. Hieman krapulaisina saavuimme ystävieni kanssa paikalle katsomaan Grand Magusta vähän ennen kolmea. Tätä jo voi kutsua doom metalliksi. Hyvä bändi, lähinnä mieleen tulee ehkä Candlemass, mutta G.M. on hieman rankempi. Loppukeikka oli pakko jättää väliin, jottei myöhästynyt liikaa Opethin keikalta. Opeth oli erittäin ammattimainen ja kaverit kuulostivat hyvältä. Hieno yhdistelmä death metallia ja teknistä progeheviä toimii näköjään hyvin myös livenä. Uskomatonta miten bändin laulaja pystyy vaihtamaan laulutyylin örinästä kauniiksi ja melodiseksi lauluksi aivan saman tien! Tästä olikin sitten suunnistettava suoraan päälavalle odottelemaan Hawkwindin keikkaa. Bändi soitti jo yllättävän aikaisin puoli viideltä, mutta tämän onneksi lisää mahdollisuuksia muistaakin keikasta jotain… Ilmassa oli jotain pyhän ja juhlavan tuntua, kun ensimmäiset tahdit ”Assault & Batterystä” kajahtivat ilmoille. Brock ei aluksi saanut ääntä kitarastaan, mutta yhden pedaalin painalluksen jälkeen asia oli kunnossa. Bändihän on taas karsiutunut kolmimiehiseksi (Brock/Davey/Chadwick). Olisi ollut mielenkiintoista nähdä runsaslukuisempi ”super” bändi Arthur Brownilla, Tim Blakellä, Huw Lloyd-Langtonilla ja muilla vahvistettuna, mutta hyvä näinkin. Koska oli kyse kuitenkin hevifestareista, oli yhtye ilmeisesti päättänyt vetää vähän raskaamman keikan. Jossain biiseissä ei ainakaan kuulunut olevat ollenkaan kosketintaustoja, vaan pojat rokkasivat vain täysillä peruskokoonpanolla. Alan Daveyn basso oli esikuvansa Lemmyn mukaisesti erittäin kovalla, jopa niin että Brockin kitara hukkui paikoitellen vähän sen alle. Richard Chadwick jaksoi takoa rumpujaan kuin kone: kaverin täytyy olla todella kovassa kunnossa. Vanhojen klassikoiden lisäksi oli mielenkiintoista kuulla myös muutama uusi kappale, jotka ilmeisesti ovat myös syksymmällä ilmestyvällä uudella levyllä, jota onkin saatu odotella jo aivan liian pitkään. Ennen keikkaa olivat Monster Magnetin pojat pitäneet palaveria Hawkwindin kanssa, ja lopputuloksena oli se, että Dave Wyndorf ja Phil Caivano tulivat lavalle mukaan soittamaan vanhaa Bob Calvertin kappaletta ”The Right Stuff”! Tämä olikin ehdottomasti eräs keikan kohokohdista, ja yleisö oli aivan villinä. Hienoa tietää, että sama tulee toistumaan myös Turun Ruisrockissa. Loistava ja ikimuistettava keikka, ei voi muuta sanoa.
Hawkwindin jälkeen ei oikeastaan muilla bändeillä olisi ollut enää niin väliä. Testamentia tuli tihruiltua hetken aikaa, mutta tuli kyllä keskityttyä enempi juomaan ja ruokaan. Hirvikebab jyrää! Monster Magnet sai taas kiinnostumaan kahdeksalta. Bändi oli hyvässä vedossa, ja rokkasi niin maan perkeleesti. Dave oli saanut kovat kiksit laulettuaan idolinsa Dave Brockin rinnalla, ja sen huomasi. Uudet miehet olivat selvästi jo täysin sopeutuneet yhtyeeseen. Tuntui siltä, että suurin osa 20 000-päisestä yleisöstä oli tullut Monster Magnetin groovaavaa stoner rockia katsomaan. Tämän jälkeen väijyin hetken aikaa katsellen UFOa, ja sitten olikin vuorossa lauantain pääesiintyjä Scorpions. Imelillä slovareilla maineensa pilannut bändi toimikin yllättävän hyvin, ja jaksoin katsoa koko keikan loppuun, tosin osittain kaljateltan puolelta. Sitten ei muuta kuin mansikkafarmarin takapihalle jatkobileisiin vielä muutamaksi tunniksi onnellisessa huumassa.
Sunnuntaina olo olikin melkoisen heikko, ja olisi melkein kannattanut jäädä telttaan koomaan. Pienellä parantelulla elämä kuitenkin voitti, ja lähdimme jälleen festarialueelle. Tämä päivä oli bänditarjonnan kannalta ilman muuta heikoin, yhtään minua todella kiinnostavaa yhtyettä ei ollut tiedossa. Ensimmäinen jonka panin merkille oli Heart, joka oli varmaan kevyin koko tapahtuman esiintyjistä. Laulajan ääni toimi edelleen erittäin hyvin, ja muutenkin bändi oli yllättävän hyvä. Foghatia tuli seurattua hetken verran, ihan ok meno, muttei kovin kiinnostavaa. Sitten piti mennä tarkistamaan entiset treenikämppänaapurit Lepakolta: Children of Bodom soitti Sweden Stagella. Me aina Dark Sunin kanssa ihmettelimme, että miten ne jaksavat lirutella samoja juttuja päivästä toiseen, mutta onpa ollut treenauksesta hyötyä. Todella paljon näytti heillä olevan faneja paikalla. Loppukeikkaa ei kyllä enää jaksanut, ja piti lähteä vaeltelemaan. Sattumalta näimme pätkän takavuosien USA:laista thrash metal -hirmua nimeltään Hirax, joka olikin yllättävän hyvä. Tapasin bändin jätkät pikaisesti myös yleisön joukossa perjantaina, ja he vaikuttivat oikein mukavilta. Sitten oli vuorossa selvästi yksi yleisön suosikeista: Suomen metalliylpeys Nightwish. En ollut heitä aikaisemmin nähnyt, joten olin kiinnostunut. Tarjan hieno ääni sopii hyvin karuun ja kauniiseen metalliin, ja livenäkin bändi toimi oikein hyvin. Tämä uusi hittibiis on ihan oikeastikin hyvä! Armoton sadekuuro vain pilasi jonkin verran nautintoa, varsinkin kun olin tyhmänä jättänyt sateenvarjoni leiriin. Menin juuri sateen alkua kaljatelttaan, mistä oli mahdollista myös katsella bändiä. Joukkohysterian ainekset olivat käsillä, kun muutama tuhatta ihmistä yritti väkisin tunkeutua kaljatelttaan kovimman sadekuuron aikana. Pahimmilta onnettomuuksilta kuitenkin onneksi vältyttiin. Tämän jälkeen sitä oli niin poikki, että oli pakko jättää UDO ja Europe väliin, ja mennä nukkumaan.
Kaiken kaikkiaan erittäin onnistuneet festarit. Paikka oli hyvä, tarjonta melkoisen monipuolista (ei black metallia?!), ruokavaihtoehtoja riitti (blinit ehkä paras! Villisika jäi maistamatta…), ja ruotsalaiset hevidiggarit sekä avaruuspäät olivat hyvin ystävällisiä ja avoimia. Eipä ole ikinä Suomessa festareilla tullut niin moni tuntematon juttelemaan. Ainut hieman uhkaava juttu kävi, kun joku helvetin enkeli alkoi lähennellä uhkaavasti miespuolista ystävääni, mutta sekin tilanne laukesi. Jos ensi vuonna on tiedossa jotain Hawkwindin ja Monster Magnetin tyylistä tavaraa myös, saatan hyvin olla taas tien päällä. Sweden rocks!
Festarit aloitti Crazy Led of Mika Järvinen, joka siis on Five Fifteenin pääjehun Zeppelinlainoja soittava pumppu. Ilman pressipassia olisi kyllä jäänyt bändi näkemättä, koska portille oli varmaan parin tunnin jono. Tästä tulee ainut miinus muuten erittäin hyvin organisoiduille festareille. Mika oli yhtä hullulla tuulella kuin yleensäkin, ja heitti tietysti myös standardiksi muodostuneen lavarakenteissakiipeilynumeronsa. Bändi soitti kaikki ennalta arvattavat Led Zeppelin -klassikot oikein mallikkaasti. Mika kehuskeli myöhemmin, että on se hienoa, että porukka osaa kaikkien biisien nimet, vaikkeivät he ole edes julkaisseet yhtään levyäkään! Tämän jälkeen suuntasimme katsastamaan ruotsalaista Astral Doorsia, joka oli perinteistä heavyä hyvin paljon Dioa matkivalla laulajalla. Tulipa coverina myös Black Sabbathin Heaven and Hell sekä Rainbowtakin. Ei paha, mutta ei heillä kyllä mitään uutta tarjottavaakaan ollut. Tästä sitten pienen välipalan ja kalliin oluen jälkeen takaisin Sweden Stagelle, jossa Abramis Brama aloitteli tiukkaa settiään. Tämä ruotsiksi laulava 70-luvun tyylinen hard rock –pumppu olikin yllättävän kova, varsinkin enempi Black Sabbath –tyyliset kappaleet toimivat oikein hyvin. Täytyy perehtyä tarkemmin.
D.A.D. oli juuri niin tylsä kuin arvelinkin, joten oli syytä käydä tarkistamassa Entombedin livekunto, joka olikin erittäin kova. Pojat tykittivät energistä ja aggressiivista mättöään eläimen raivolla. Vähän turhan rankkaa minulle, mutta diggasin kuitenkin. Memory Gardenin piti olla doomia, mutta ei se kyllä ihan minun käsitystäni tästä jalosta musiikkityylistä vastannut. Tämän jälkeen oli tsekkauksessa Helloween, joka ei kyllä pahemmin kolahtanut. Walls of Jerichon aikoina olisi asia ollut täysin toisin… Sitten olikin vuorossa ensimmäisen illan pääesiintyjä Judas Priest! Rob Halford on palannut, ja odotin innolla yhtyeen ainutta Skandinavian esiintymistä tällä kiertueella. Olin nähnyt yhtyeen viimeksi vuonna 1988, joten olikin jo aika päästä taas rokkaamaan kunnolla. Priest heitti pitkän keikan koostuen lähinnä vanhoista klassisista hiteistä. Olisiko ”Painkiller” ollut uusinta kamaa, mitä tuutista tuli. ”Turbo Lover” kuulosti yllättävän hyvältä, ja muissakin biiseissä oli hauskaa ajatella, mitä Rob oli sanoituksissa tarkoittanut, nyt kun hän on tullut ulos kaapista. Eipä näyttänyt onneksi homouden avoin tunnustaminen festareiden heviurpoja haittaavan, vaan kaikki olivat keikasta todella innoissaan. Hieno lava show, loistava meno ja uskomattoman hyvää musiikkia! Täytyy kaivaa taas vanhat levyt naftaliinista.
Perjantai oli minulle kaikista odotetuin festaripäivä, sillä silloin soittivat kaksi lempiyhtyettäni Hawkwind ja Monster Magnet! Sää ei ikävä kyllä ollut myötä, vaan välillä tuli rankkojakin kuuroja. Hieman krapulaisina saavuimme ystävieni kanssa paikalle katsomaan Grand Magusta vähän ennen kolmea. Tätä jo voi kutsua doom metalliksi. Hyvä bändi, lähinnä mieleen tulee ehkä Candlemass, mutta G.M. on hieman rankempi. Loppukeikka oli pakko jättää väliin, jottei myöhästynyt liikaa Opethin keikalta. Opeth oli erittäin ammattimainen ja kaverit kuulostivat hyvältä. Hieno yhdistelmä death metallia ja teknistä progeheviä toimii näköjään hyvin myös livenä. Uskomatonta miten bändin laulaja pystyy vaihtamaan laulutyylin örinästä kauniiksi ja melodiseksi lauluksi aivan saman tien! Tästä olikin sitten suunnistettava suoraan päälavalle odottelemaan Hawkwindin keikkaa. Bändi soitti jo yllättävän aikaisin puoli viideltä, mutta tämän onneksi lisää mahdollisuuksia muistaakin keikasta jotain… Ilmassa oli jotain pyhän ja juhlavan tuntua, kun ensimmäiset tahdit ”Assault & Batterystä” kajahtivat ilmoille. Brock ei aluksi saanut ääntä kitarastaan, mutta yhden pedaalin painalluksen jälkeen asia oli kunnossa. Bändihän on taas karsiutunut kolmimiehiseksi (Brock/Davey/Chadwick). Olisi ollut mielenkiintoista nähdä runsaslukuisempi ”super” bändi Arthur Brownilla, Tim Blakellä, Huw Lloyd-Langtonilla ja muilla vahvistettuna, mutta hyvä näinkin. Koska oli kyse kuitenkin hevifestareista, oli yhtye ilmeisesti päättänyt vetää vähän raskaamman keikan. Jossain biiseissä ei ainakaan kuulunut olevat ollenkaan kosketintaustoja, vaan pojat rokkasivat vain täysillä peruskokoonpanolla. Alan Daveyn basso oli esikuvansa Lemmyn mukaisesti erittäin kovalla, jopa niin että Brockin kitara hukkui paikoitellen vähän sen alle. Richard Chadwick jaksoi takoa rumpujaan kuin kone: kaverin täytyy olla todella kovassa kunnossa. Vanhojen klassikoiden lisäksi oli mielenkiintoista kuulla myös muutama uusi kappale, jotka ilmeisesti ovat myös syksymmällä ilmestyvällä uudella levyllä, jota onkin saatu odotella jo aivan liian pitkään. Ennen keikkaa olivat Monster Magnetin pojat pitäneet palaveria Hawkwindin kanssa, ja lopputuloksena oli se, että Dave Wyndorf ja Phil Caivano tulivat lavalle mukaan soittamaan vanhaa Bob Calvertin kappaletta ”The Right Stuff”! Tämä olikin ehdottomasti eräs keikan kohokohdista, ja yleisö oli aivan villinä. Hienoa tietää, että sama tulee toistumaan myös Turun Ruisrockissa. Loistava ja ikimuistettava keikka, ei voi muuta sanoa.
Hawkwindin jälkeen ei oikeastaan muilla bändeillä olisi ollut enää niin väliä. Testamentia tuli tihruiltua hetken aikaa, mutta tuli kyllä keskityttyä enempi juomaan ja ruokaan. Hirvikebab jyrää! Monster Magnet sai taas kiinnostumaan kahdeksalta. Bändi oli hyvässä vedossa, ja rokkasi niin maan perkeleesti. Dave oli saanut kovat kiksit laulettuaan idolinsa Dave Brockin rinnalla, ja sen huomasi. Uudet miehet olivat selvästi jo täysin sopeutuneet yhtyeeseen. Tuntui siltä, että suurin osa 20 000-päisestä yleisöstä oli tullut Monster Magnetin groovaavaa stoner rockia katsomaan. Tämän jälkeen väijyin hetken aikaa katsellen UFOa, ja sitten olikin vuorossa lauantain pääesiintyjä Scorpions. Imelillä slovareilla maineensa pilannut bändi toimikin yllättävän hyvin, ja jaksoin katsoa koko keikan loppuun, tosin osittain kaljateltan puolelta. Sitten ei muuta kuin mansikkafarmarin takapihalle jatkobileisiin vielä muutamaksi tunniksi onnellisessa huumassa.
Sunnuntaina olo olikin melkoisen heikko, ja olisi melkein kannattanut jäädä telttaan koomaan. Pienellä parantelulla elämä kuitenkin voitti, ja lähdimme jälleen festarialueelle. Tämä päivä oli bänditarjonnan kannalta ilman muuta heikoin, yhtään minua todella kiinnostavaa yhtyettä ei ollut tiedossa. Ensimmäinen jonka panin merkille oli Heart, joka oli varmaan kevyin koko tapahtuman esiintyjistä. Laulajan ääni toimi edelleen erittäin hyvin, ja muutenkin bändi oli yllättävän hyvä. Foghatia tuli seurattua hetken verran, ihan ok meno, muttei kovin kiinnostavaa. Sitten piti mennä tarkistamaan entiset treenikämppänaapurit Lepakolta: Children of Bodom soitti Sweden Stagella. Me aina Dark Sunin kanssa ihmettelimme, että miten ne jaksavat lirutella samoja juttuja päivästä toiseen, mutta onpa ollut treenauksesta hyötyä. Todella paljon näytti heillä olevan faneja paikalla. Loppukeikkaa ei kyllä enää jaksanut, ja piti lähteä vaeltelemaan. Sattumalta näimme pätkän takavuosien USA:laista thrash metal -hirmua nimeltään Hirax, joka olikin yllättävän hyvä. Tapasin bändin jätkät pikaisesti myös yleisön joukossa perjantaina, ja he vaikuttivat oikein mukavilta. Sitten oli vuorossa selvästi yksi yleisön suosikeista: Suomen metalliylpeys Nightwish. En ollut heitä aikaisemmin nähnyt, joten olin kiinnostunut. Tarjan hieno ääni sopii hyvin karuun ja kauniiseen metalliin, ja livenäkin bändi toimi oikein hyvin. Tämä uusi hittibiis on ihan oikeastikin hyvä! Armoton sadekuuro vain pilasi jonkin verran nautintoa, varsinkin kun olin tyhmänä jättänyt sateenvarjoni leiriin. Menin juuri sateen alkua kaljatelttaan, mistä oli mahdollista myös katsella bändiä. Joukkohysterian ainekset olivat käsillä, kun muutama tuhatta ihmistä yritti väkisin tunkeutua kaljatelttaan kovimman sadekuuron aikana. Pahimmilta onnettomuuksilta kuitenkin onneksi vältyttiin. Tämän jälkeen sitä oli niin poikki, että oli pakko jättää UDO ja Europe väliin, ja mennä nukkumaan.
Kaiken kaikkiaan erittäin onnistuneet festarit. Paikka oli hyvä, tarjonta melkoisen monipuolista (ei black metallia?!), ruokavaihtoehtoja riitti (blinit ehkä paras! Villisika jäi maistamatta…), ja ruotsalaiset hevidiggarit sekä avaruuspäät olivat hyvin ystävällisiä ja avoimia. Eipä ole ikinä Suomessa festareilla tullut niin moni tuntematon juttelemaan. Ainut hieman uhkaava juttu kävi, kun joku helvetin enkeli alkoi lähennellä uhkaavasti miespuolista ystävääni, mutta sekin tilanne laukesi. Jos ensi vuonna on tiedossa jotain Hawkwindin ja Monster Magnetin tyylistä tavaraa myös, saatan hyvin olla taas tien päällä. Sweden rocks!
+/- saldo : 0 | Tweet
Hawkwindin settilista:
Assault and Battery>Golden Void>Where are you now?, Out here we are, Sword of the east, The Right Stuff (w/Monster Magnet members), Psychedelic Warlords, Wings, Angela Android, Spirit of the Age, Assassins of Allah, Brainbox Pollution, Ejection
Monster Magnetin settilista:
Atomic Clock, Dopes to Infinity, Supercruel, On the Verge, Powertrip, Melt, Elephant Bell, Dinosaur Vacuum>Brainstorm>Dinosaur Vacuum, Unbroken, Zodiac Lung, Radiation Day>Monolithic, Negasonic Teenage Warhead, Spacelord, Spine of God
Judas Priestin settilista:
Hellion / Electric Eye / Metal Gods / Heading Out To The Highway / The Ripper / Touch Of Evil / The Sentinel / Turbo Lover / Victim Of Changes / Diamonds & Rust / Breaking The Law / Beyond The Realms / The Green Manalishi (With The Two Pronged Crown) / Painkiller / Hell Bent For Leather / Living After Midnight / United / You Got Another Thing Coming
Scorpionsin settilista:
New Generation / Love Em Or Leave Em / Bad Boys Running Wild / Well Burn The Sky / The Zoo / Deep & Dark / Coast To Coast / Lovedrive / Through My Eyes / Remember The Good Times / Tease Me Please Me / Blackout / Blood Too Hot / Big City Nights / Still Loving You / Rock You Like A Hurricane / Hit Between The Eyes / When The Smoke Is Going Down