Gjallarhorn ja Folkswagen Kaustisilla, 13.7.2004
Hezzu kirjoitti noin 21 vuotta sitten (1 kommenttia)
Kaustisen kansanmusiikkifestivaalit lienevät maamme pitkäikäisimmät ja tunnetuimmat folkfestivaalit. Tämän kesäinen tapahtuma lienee jo 37. moinen! Reilun viikon mittaisilla festareilla on ohjelmatarjontaa vaikka millä mitalla ja laidasta laitaan. Esiintyjiä on haalittu ties mistä maailman kolkista, mutta toki suomalaista ohjelmaakin on runsaasti esillä. Itse vierailin paikan päällä ensimmäisen kerran vasta viime kesänä, mutta nyt oli uusinnan aika. Esiintyjälistalta nimittäin löytyi sopivasti samalta päivältä sekä Gjallarhorn että Folkswagen!
Kaustisten festivaalialue sijaitsee ihan kaupungin keskustan kupeessa, joten paikalle on helppo löytää. Sisään pääsee kahdestakin eri portista alueen molemmilta puolilta, joten älyttömiä tungoksiakaan ei pääse syntymään. Kritiikkiä sen sijaan esittäisin pääsylipusta: optisesti luettava viivakoodilla varustettu lippu on erittäin epäkäytännöllinen, ei oikein tahdo tietää mihin sen tunkisi, ettei se pääse ruttaantumaan. Lippu nimittäin pitää esittää aina alueelta poistuessa tai sinne saapuessa ja kun osa musiikkitarjonnasta on sijoitettu varsinaisen festivaalialueen ulkopuolelle niin paikalta poistuminen on välissä suorastaan pakollista. Jonkinlainen ranneke olisi takuulla käytännöllisempi ratkaisu.
Gjallarhornin esiintymisvuoro oli yhdeksältä illalla ja he esiintyisivät parin sadan metrin kävelymatkan päässä festivaalialueelta sijaitsevassa urheilutalossa, johon oli järjestetty eräänlainen klubi. Samaisessa paikassa olisi ennen heitä esiintynyt Lauri Tähkä & Elonkerjuu, mutta heitä pääsivät katsomaan vain Kaustinen Klubiin kuuluvat klubikortin omaavat sisäpiiriläiset. Moiseen Klubiin liittyminen olisi ollut jopa ilmaista kesäkuun loppuun asti, mutta eipäs moista tullut ajoissa tajunneeksi. Nyt kuukauden vaihduttua moisesta jäsenyydestä olisi pitänyt pulittaa 10 euroa, mutta enpä usko että vaikka ihan näin viime tingassa oisi jäseneksi liittynytkin niin liekkö oisi tuota korttia kerennyt saamaan, joten keikalle pääsy olisi siltikin ollut varsin epävarmaa. Noh, näinhän minä heidät onneksi viime kesänä Haapavedellä, joten ei tuo nyt niin maata kaatava menetys ollut.
Gjallarhornin keikka oli heidän 10-vuotisjuhlakonserttinsa ja kiinnostuneita kuulijoita tuntui olevan paikalla melkoisesti, mutta kyllähän nuo kaikki sisään mahtuivat. Aluksi suuntasimme kulkumme ns. "parvelle", mutta sieltä oli melko huono näkyvyys lavalle, joten toisen biisin aikana muutimme taktiikkaa ja siirryimme alas, itse tunkeuduin ihan eturiviin permannolle istuskelemaan. Siinä olikin mainio paikka uppoutua bändin shamanistiseen meininkiin. Ja kyllähän se oli hienoa. Bändi tosin keskittyi enemmän rauhallisempaan materiaaliinsa, mutta mikäs siinä, Jenny Wilhelmsin laulantaa kuunteli oikein mielellään. Tokihan hän tarttui välissä viuluunkin ja revitteli menemään yhdessä alttoviulisti Adrian Jonesin kanssa (joka tarttui välissä toki myös mandolaansakin). Bändin lyömäsoittaja oli vaihtunut sitten viime näkemän ja nyt rumpupallilla istuskeli Petter Berndalen -niminen ruotsalaismiekkonen. Setin loppua kohden tahti kiihtyi kiihtymistään ja varsinkin Tommy Mansikka-Aho villiintyi melko kiihkeään pärisyttelyyn didgeridoonsa kanssa. Wow! Rumpalikin soitteli soolon tynkää minimaalisen pienellä setillään. Bändi soitti suhteellisen lyhyen setin, vain noin tunnin, mutta tokihan heidät taputettiin lavalle vielä kahteen encoreenkin.
Gjallarhornin lopetettua pitikin jo kiirehtiä takaisin festivaalialueelle, sillä Café-Mondoksi ristityssä katoksessa olisi Folkswagenin tarkoitus aloittaa keikkansa kello yhdeltätoista. Gjallarhorn oli aloittanut keikkansa noin puoli tuntia myöhässä, joten eipä hirveästi jäänyt tässä välissä aikaa seikkailla ympäriinsä. Ja siellähän se bändi jo tekikin sound checkiään kun saavuimme paikalle. Tyrkkäydyimme istumaan ihan eturiviin ja kamerat laukaisuvalmiina, eikös se fanien niin kuulu tehdäkin? ;-) Ja Folkkarithan pistivätkin tuulemaan oikein kunnolla! Wautsi vau! Melkoisen rokkaavaa meininkiä, vaikka toki ihan akustisesti soittivatkin. Varsinkin lead vocalisti Timo Munne osottautui melko eläimelliseksi esiintyjäksi ja liikehdintänsä ja miksei myös ulkonäkönsäkin toivat vahvasti mieleen Ismo Alangon. Vaan tokihan Suonna Kononenkin pääsi paikoin laulamaan ihan soolona, vaikka tavallaan kakkos-vokalistin roolin bändissä on saanutkin. Mutta hänen aseinaan olivatkin sitten akustinen kitara, mandoliini ja huuliharppu. Munne soitteli kitaraa vain muutamassa biisissä. Ennen ihan duo-pohjalta toiminut Folkswagen oli alkuvuodesta laajentunut nelimiehiseksi ja kontrabasisti-mandolinisti Joonas Ojajärvi ja lyömäsoittaja-kitaristi Mikko Leinonen tukevoittivatkin menoa mukavasti. He myös lauloivat taustoja, joten laulupuoli oli tässä bändissä hyvin hallussa.
Noin puolen vuoden takaiselta "Matkaselän asemalla" -levyltä tuttujen rallien lisäksi Folkswagen esitti paljon muutakin materiaalia. Varsinaiseen settiin kuului tuola alempana olevan biisilistan mukaiset kymmenen biisiä, mutta eihän moinen vielä riittänyt innostuneelle yleisölle, vaan heidät taputettiin lavalle vielä kolmeen kertaan. Ensimmäinen encore-biisi oli tulkinta Suomen Talvisota 1939-1940 -yhtyeen biisistä "Talvisota-rock" ja sepäs vasta olikin messevä versiointi, hillitön meno ja meininki! Tämän lisäksi kuultiin vielä kappaleet "Evakkoreki" ja levyltä tuttu "Äänisjärven jäällä". Keikan loppupuolella laulaja Munne innostui pukeutumaan jänskään venäläiseen lentäjän lakkiin (vai mikäs ihme se olikaan?) sekä viitoittamaan itsensä Neuvostoliiton lipulla! Wau! Myöskin rumpali Leinonen innostui yhdessä välissä ja kirmasi yleisön joukkoon tamburiineineen sooloamaan!
[img]juttukuvat/bandikuvat/folksset.jpg" align=left vspace=5 hspace=5>Mahtava meininki kaikenkaikkiaan. Kyllähän minä tiesin, että ne hyviä oisivat, mutta mitään näin hurjaa meininkiä en osannut odottaa. Loistava keikka! Hymy korvissa piti mennä sitten kerjäämään tyypeiltä nimmarit postikorttiin, jonka tungin sitten lähettyviltä löytyvään postilaatikkoon ja lähetin itselleni! ;-)
Folkkareitten jälkeen olisi päälavalla esiintynyt vielä afrokaribialaista musiikkia esittävä Con Sabor, mutta eihän se olisi tuntunut enään miltään äskeisen jälkeen, joten päätimme, että eiköhän se ollut nyt tässä ja lähdimme ajelemaan kotia kohti.
(Kuvat Hezzu & Big E)
Kaustisten festivaalialue sijaitsee ihan kaupungin keskustan kupeessa, joten paikalle on helppo löytää. Sisään pääsee kahdestakin eri portista alueen molemmilta puolilta, joten älyttömiä tungoksiakaan ei pääse syntymään. Kritiikkiä sen sijaan esittäisin pääsylipusta: optisesti luettava viivakoodilla varustettu lippu on erittäin epäkäytännöllinen, ei oikein tahdo tietää mihin sen tunkisi, ettei se pääse ruttaantumaan. Lippu nimittäin pitää esittää aina alueelta poistuessa tai sinne saapuessa ja kun osa musiikkitarjonnasta on sijoitettu varsinaisen festivaalialueen ulkopuolelle niin paikalta poistuminen on välissä suorastaan pakollista. Jonkinlainen ranneke olisi takuulla käytännöllisempi ratkaisu.
Gjallarhornin esiintymisvuoro oli yhdeksältä illalla ja he esiintyisivät parin sadan metrin kävelymatkan päässä festivaalialueelta sijaitsevassa urheilutalossa, johon oli järjestetty eräänlainen klubi. Samaisessa paikassa olisi ennen heitä esiintynyt Lauri Tähkä & Elonkerjuu, mutta heitä pääsivät katsomaan vain Kaustinen Klubiin kuuluvat klubikortin omaavat sisäpiiriläiset. Moiseen Klubiin liittyminen olisi ollut jopa ilmaista kesäkuun loppuun asti, mutta eipäs moista tullut ajoissa tajunneeksi. Nyt kuukauden vaihduttua moisesta jäsenyydestä olisi pitänyt pulittaa 10 euroa, mutta enpä usko että vaikka ihan näin viime tingassa oisi jäseneksi liittynytkin niin liekkö oisi tuota korttia kerennyt saamaan, joten keikalle pääsy olisi siltikin ollut varsin epävarmaa. Noh, näinhän minä heidät onneksi viime kesänä Haapavedellä, joten ei tuo nyt niin maata kaatava menetys ollut.
Gjallarhornin keikka oli heidän 10-vuotisjuhlakonserttinsa ja kiinnostuneita kuulijoita tuntui olevan paikalla melkoisesti, mutta kyllähän nuo kaikki sisään mahtuivat. Aluksi suuntasimme kulkumme ns. "parvelle", mutta sieltä oli melko huono näkyvyys lavalle, joten toisen biisin aikana muutimme taktiikkaa ja siirryimme alas, itse tunkeuduin ihan eturiviin permannolle istuskelemaan. Siinä olikin mainio paikka uppoutua bändin shamanistiseen meininkiin. Ja kyllähän se oli hienoa. Bändi tosin keskittyi enemmän rauhallisempaan materiaaliinsa, mutta mikäs siinä, Jenny Wilhelmsin laulantaa kuunteli oikein mielellään. Tokihan hän tarttui välissä viuluunkin ja revitteli menemään yhdessä alttoviulisti Adrian Jonesin kanssa (joka tarttui välissä toki myös mandolaansakin). Bändin lyömäsoittaja oli vaihtunut sitten viime näkemän ja nyt rumpupallilla istuskeli Petter Berndalen -niminen ruotsalaismiekkonen. Setin loppua kohden tahti kiihtyi kiihtymistään ja varsinkin Tommy Mansikka-Aho villiintyi melko kiihkeään pärisyttelyyn didgeridoonsa kanssa. Wow! Rumpalikin soitteli soolon tynkää minimaalisen pienellä setillään. Bändi soitti suhteellisen lyhyen setin, vain noin tunnin, mutta tokihan heidät taputettiin lavalle vielä kahteen encoreenkin.
Gjallarhornin lopetettua pitikin jo kiirehtiä takaisin festivaalialueelle, sillä Café-Mondoksi ristityssä katoksessa olisi Folkswagenin tarkoitus aloittaa keikkansa kello yhdeltätoista. Gjallarhorn oli aloittanut keikkansa noin puoli tuntia myöhässä, joten eipä hirveästi jäänyt tässä välissä aikaa seikkailla ympäriinsä. Ja siellähän se bändi jo tekikin sound checkiään kun saavuimme paikalle. Tyrkkäydyimme istumaan ihan eturiviin ja kamerat laukaisuvalmiina, eikös se fanien niin kuulu tehdäkin? ;-) Ja Folkkarithan pistivätkin tuulemaan oikein kunnolla! Wautsi vau! Melkoisen rokkaavaa meininkiä, vaikka toki ihan akustisesti soittivatkin. Varsinkin lead vocalisti Timo Munne osottautui melko eläimelliseksi esiintyjäksi ja liikehdintänsä ja miksei myös ulkonäkönsäkin toivat vahvasti mieleen Ismo Alangon. Vaan tokihan Suonna Kononenkin pääsi paikoin laulamaan ihan soolona, vaikka tavallaan kakkos-vokalistin roolin bändissä on saanutkin. Mutta hänen aseinaan olivatkin sitten akustinen kitara, mandoliini ja huuliharppu. Munne soitteli kitaraa vain muutamassa biisissä. Ennen ihan duo-pohjalta toiminut Folkswagen oli alkuvuodesta laajentunut nelimiehiseksi ja kontrabasisti-mandolinisti Joonas Ojajärvi ja lyömäsoittaja-kitaristi Mikko Leinonen tukevoittivatkin menoa mukavasti. He myös lauloivat taustoja, joten laulupuoli oli tässä bändissä hyvin hallussa.
Noin puolen vuoden takaiselta "Matkaselän asemalla" -levyltä tuttujen rallien lisäksi Folkswagen esitti paljon muutakin materiaalia. Varsinaiseen settiin kuului tuola alempana olevan biisilistan mukaiset kymmenen biisiä, mutta eihän moinen vielä riittänyt innostuneelle yleisölle, vaan heidät taputettiin lavalle vielä kolmeen kertaan. Ensimmäinen encore-biisi oli tulkinta Suomen Talvisota 1939-1940 -yhtyeen biisistä "Talvisota-rock" ja sepäs vasta olikin messevä versiointi, hillitön meno ja meininki! Tämän lisäksi kuultiin vielä kappaleet "Evakkoreki" ja levyltä tuttu "Äänisjärven jäällä". Keikan loppupuolella laulaja Munne innostui pukeutumaan jänskään venäläiseen lentäjän lakkiin (vai mikäs ihme se olikaan?) sekä viitoittamaan itsensä Neuvostoliiton lipulla! Wau! Myöskin rumpali Leinonen innostui yhdessä välissä ja kirmasi yleisön joukkoon tamburiineineen sooloamaan!
[img]juttukuvat/bandikuvat/folksset.jpg" align=left vspace=5 hspace=5>Mahtava meininki kaikenkaikkiaan. Kyllähän minä tiesin, että ne hyviä oisivat, mutta mitään näin hurjaa meininkiä en osannut odottaa. Loistava keikka! Hymy korvissa piti mennä sitten kerjäämään tyypeiltä nimmarit postikorttiin, jonka tungin sitten lähettyviltä löytyvään postilaatikkoon ja lähetin itselleni! ;-)
Folkkareitten jälkeen olisi päälavalla esiintynyt vielä afrokaribialaista musiikkia esittävä Con Sabor, mutta eihän se olisi tuntunut enään miltään äskeisen jälkeen, joten päätimme, että eiköhän se ollut nyt tässä ja lähdimme ajelemaan kotia kohti.
(Kuvat Hezzu & Big E)
+/- saldo : 0 | Tweet
No onpa Kononen kasvattanut melkoisesti tukkaa päähänsä! Hevariksiko mies aikoo & moshaamaan? Munne on tosiaan monitaitoinen henkilö, teatterintekoakin kun on harrastanut, niin kyllä siltä rokkaus sujuu.