Hawkwind, Ruisrock, Turku, 10.7.2004
Astro kirjoitti noin 20 vuotta sitten (6 kommenttia)
Tämä kesä oli todella hyvä minulle space rockin suhteen: onnistuin näkemään kaksi Hawkwindin keikkaa! Ruotsin Sweden Rock Festival oli jo yhtä juhlaa, mutta Hawkwindin ensimmäinen Suomen keikka tulisi olemaan erikoisnamia. Suomen Hawkwind yhdistys Finwind oli nimittäin järjestänyt jäsenilleen tapaamisen yhtyeen kanssa lentokentällä perjantaina. Tunnelma olikin korkealla odotellessamme suurimpia idoleitamme saapuviksi. Dave Brockin virnistelevä naama oli ensimmäinen merkki bändistä. Kaverit vaikuttivat heti lennon jälkeen yllättävän rennoilta ja iloisilta.
Alanin olin tavannut jo aikaisemminkin vuonna 1997 Hampurin Hawkfan festivaaleilla, jolloin hän kovasti kyseli, milloin voi tulla Suomeen! Richard vaikutti villapaidassaan vähän muita hiljaisemmalta. Fanit saivat jutella hetken aikaa bändin ja manageri Kris Taten kanssa, mikä oli mieleenpainuvaa. Bändille jaettiin lisäksi Finwind paidat, joista he tuntuivat olevan kovasti otettuja. Koko juttu otettiin tietysti myös videolle.
Seuraavana iltapäivänä lähdimme DJ Stalkerin kanssa junalla kohti Turkua. Jätimme suosiolla aikaisemmat bändit väliin, ja pienten virittelysessioiden, bussimatkan ja 2,3 kilometrin kävelyn jälkeen saavuimme festarialueelle joskus vähän ennen kahdeksaa. Turbonegroa oli ollut tarkoituksena käydä vilkaisemassa, mutta Stalkerin piti häärätä backstage alueella videokuvausluvan tiimoilta. Juuri ennen keikkaa Brock päätti, että hän saa videoida keikan, mutta kasetti pitää luovuttaa bändille välittömästi keikan jälkeen. Tämä siksi, että USA:ssa ja Kreikassa fanit olivat lupauksistaan huolimatta laittaneet nauhoituksensa myyntiin. Vitun idiootit! No, ehkäpä saamme kuitenkin jossain muodossa videosta vielä nauttia, Kris Tate lupasi nimittäin lähettää kryptatun version, kunhan se on editoitu. Ehkä jonain vuonna.
Sitten itse keikkaan. Suurin piirtein ajoissa alkoi lyhyt intro, jonka jälkeen lähti liikkeelle Assault & Battery. Soundit olivat minusta paremmin kohdalla kuin Ruotsissa kuukautta aikaisemmin. Totuttuun tapaan siirryttiin loisteliaaseen loppuosaan The Golden Void, joka puolestaan vaihtui huomaamatta kappaleeseen Where Are You Now?. Tästä vanhasta kappaleesta ei ole koskaan julkaistu kunnon studioversiota, eikä sitä ole pahemmin keikoillakaan kuultu. Uusi versio toimii oikein hyvin, rokkaa hienosti, ja tuplalaulu antaa yksinkertaiseen rakenteeseen kivaa melodiaa. Välillä jopa laulatettiin yleisöä kertosäkeessä! Vau. Sitten setti jatkui Ruotsin tapaan uudella instrumentaalilla Out Here We Are. Lupaavan, taivaallisen kosketinalun jälkeen kappale muuttuu pikkuhiljaa suorastaan world musiikiksi taustanauhalta tulevine saksofoneineen. Ei kyllä ihan parasta Haukkatuulta. Tunnelmaa kasvattamaan tuli kuitenkin kaksi tanssityttöä Hawkwindin pyynnöstä Finwindin riveistä. Oikein mukava lisä! Seesteisen fiiliksen lopetti tehokkaasti lujaa rokkaava Alan Daveyn säveltämä Sword of the East, joka löytyy studioversiona bändin The Xenon Codex levyltä. Aivan loistava veto uudella, pitkähköllä instrumentaalisella väliosalla. Tanssijat olivat tässä myös mukana.
Tämän jälkeen Brock ilmoitti, että lavalle on tulossa heidän hyvä ystävänsä (no, olivat he ainakin kuukautta ennen Ruotsissa tavanneet ) Phil Monster Magnetista. Olin hyvin ihmeissäni, että missäs Monster Magnetin Dave sitten on, hänen kun piti taas tulla myös mukaan?! No, The Right Stuff oli erittäin vankka ja hurja ilman Wyndorfiakin, kestoakin oli yli kahdeksan minuuttia. Sitten seurasi toinen, myös Monster Magnetin soittama kappale Brainstorm. Brock ei ole viime aikoina pahemmin Nik Turnerin sävellyksiä soitellut, joten tämä vanha yleisön suosikki oli erittäin kiva kuulla. Kaksi kitaraa toimi oikein hyvin. Seuraavaksi oli vuorossa Angels of Death, joka tietysti toimi myös moitteettomasti. Loistavien kappaleiden kavalkadi jatkui hienosti yhdellä suosikeistani: Psychedelic Warlords oli itse asiassa aika lähellä Dark Sunin versiota!
Robert Calvertin sanoittama Spirits of the Age on nyt nostettu taas esille, ja uusi studioversio siitä on tulossa pian ulos singlenä. Tämä vanha livesuosikki sai nytkin yleisön huutamaan mukana. Kyllä kahdella soinnulla todellakin voi tehdä hienon kappaleen! Loistavaa. Tanssitytöt olivat taas lavalla luomassa robottimaista tunnelmaa. Toinen vankka yleisön suosikki on Assassins of Allah (alkuperäiseltä nimeltään Hassan I Sabha), ja tämä sai myös yleisön villiksi. Hauskaa kuulla satojen ihmisten laulavan hashish, hashish, hashish, hashish Tanssijat olivat luonnollisesti mukana, ja itämainen tunnelma väliosassa korostui hyvin. Tämä jyrä lopettikin sitten varsinaisen keikan. Pienen tauon jälkeen bändi tuli takaisin lavalle ja veti alun perin sinkun b-puolella julkaistun rokkipalan Brainbox Pollution. Todella mukavaa päästä kuulemaan tätäkin kappaletta livenä! Varsinkin loppupuoli on erittäin hieno.
Seuraavaksi olikin sitten vuorossa keikan kohokohta, jota suurin osa yleisöstä oli odotellut: Lemmy ilmestyi lavalle! Olimme todella onnekkaita, että Motörhead sattui soittamaan samoilla festareille ja vielä samana päivänä, ja että kyseinen herra suostui soittamaan vanhan bändinsä kanssa. Takahuoneessa Lemmy oli ollut kalpea ja epäsosiaalinen, mutta saatuaan valtaisan soundinsa ulos kaapistaan, oli hän melko rennon oloinen. Silver Machine kuulosti erittäin mahtipontiselta kahdella kitaristilla (Phil oli jälleen mukana) ja kahdella Rickenbacker bassolla varustettuna! Lemmy myös lauloi, totta kai. Hieno lopetus mahtavalle keikalle, ja yleisö tuntui hyvin tyydytetyltä. Jos huutoa ja taputusta olisi tullut pidempään, olisi yhtye soittanut vielä Master of the Universen, mutta tämä jäi tällä kertaa kokematta. Lisäksi Motörheadin keikan oli jo pitänyt alkaa viereisellä lavalla. Niin kuin The Hypnomenin Pekka totesi keikan jälkeen: taisi olla tässä sitten nämä festarit. Katselin silti toisella silmällä vielä Motörheadin, hieman Stray Catsiä ja Hanoi Rocksin, mutta eivätpä ne paljon antaneet Haukkojen jälkeen.
Oli aivan mahtavaa nauttia suosikkibändistään festareilla kotimaassaan! Sadekin pysytteli koko illan poissa, joten sekään ei tällä kertaa ollut nautintoa haittaamassa. Bändi toimii hyvin ilman kosketinsoittajaakin, koska koneelta tulee paljon kosketintavaraa ja psykedeelisiä ääniefektejä, jotka sekoittavat pään totaalisesti. Todella kummaa oli se, että en ainakaan nähnyt useita Hawkwind faneiksi tietämiäni tyyppejä. No, saavat syyttää itseään kun missasivat tämän maailman parhaan yhtyeen ensimmäisen ja kenties viimeisen Suomen keikan. Huhujen mukaan Brock on nimittäin jäämässä eläkkeelle kiertue-elämästä, mutta en tiedä pitääkö tämä paikkaansa. Kivaa oli se, että tällä kertaa Hawkwindilla oli mukana myös merchandisea: tuli ostettua sekä t-paita, kiertueohjelma että Spaced Out in London CD, jota myydään vain yhtyeen kotisivuilla ja keikoilla. Syy Dave Wyndorfin poissaoloon selvisi muuten parin päivän päästä: kaveri oli ollut kuumeessa, ja lääkäri oli käskenyt etsimään kolon jossa levätä. En tiedä, miten Monster Magnetin oma keikka meni sunnuntaina, koska suuntasimme kohti Helsinkiä onnellisina ja väsyneinä jo sunnuntai iltapäivänä. Yksi elämämme hienoimmista viikonlopuista alkoi olla takanapäin.
Alanin olin tavannut jo aikaisemminkin vuonna 1997 Hampurin Hawkfan festivaaleilla, jolloin hän kovasti kyseli, milloin voi tulla Suomeen! Richard vaikutti villapaidassaan vähän muita hiljaisemmalta. Fanit saivat jutella hetken aikaa bändin ja manageri Kris Taten kanssa, mikä oli mieleenpainuvaa. Bändille jaettiin lisäksi Finwind paidat, joista he tuntuivat olevan kovasti otettuja. Koko juttu otettiin tietysti myös videolle.
Seuraavana iltapäivänä lähdimme DJ Stalkerin kanssa junalla kohti Turkua. Jätimme suosiolla aikaisemmat bändit väliin, ja pienten virittelysessioiden, bussimatkan ja 2,3 kilometrin kävelyn jälkeen saavuimme festarialueelle joskus vähän ennen kahdeksaa. Turbonegroa oli ollut tarkoituksena käydä vilkaisemassa, mutta Stalkerin piti häärätä backstage alueella videokuvausluvan tiimoilta. Juuri ennen keikkaa Brock päätti, että hän saa videoida keikan, mutta kasetti pitää luovuttaa bändille välittömästi keikan jälkeen. Tämä siksi, että USA:ssa ja Kreikassa fanit olivat lupauksistaan huolimatta laittaneet nauhoituksensa myyntiin. Vitun idiootit! No, ehkäpä saamme kuitenkin jossain muodossa videosta vielä nauttia, Kris Tate lupasi nimittäin lähettää kryptatun version, kunhan se on editoitu. Ehkä jonain vuonna.
Sitten itse keikkaan. Suurin piirtein ajoissa alkoi lyhyt intro, jonka jälkeen lähti liikkeelle Assault & Battery. Soundit olivat minusta paremmin kohdalla kuin Ruotsissa kuukautta aikaisemmin. Totuttuun tapaan siirryttiin loisteliaaseen loppuosaan The Golden Void, joka puolestaan vaihtui huomaamatta kappaleeseen Where Are You Now?. Tästä vanhasta kappaleesta ei ole koskaan julkaistu kunnon studioversiota, eikä sitä ole pahemmin keikoillakaan kuultu. Uusi versio toimii oikein hyvin, rokkaa hienosti, ja tuplalaulu antaa yksinkertaiseen rakenteeseen kivaa melodiaa. Välillä jopa laulatettiin yleisöä kertosäkeessä! Vau. Sitten setti jatkui Ruotsin tapaan uudella instrumentaalilla Out Here We Are. Lupaavan, taivaallisen kosketinalun jälkeen kappale muuttuu pikkuhiljaa suorastaan world musiikiksi taustanauhalta tulevine saksofoneineen. Ei kyllä ihan parasta Haukkatuulta. Tunnelmaa kasvattamaan tuli kuitenkin kaksi tanssityttöä Hawkwindin pyynnöstä Finwindin riveistä. Oikein mukava lisä! Seesteisen fiiliksen lopetti tehokkaasti lujaa rokkaava Alan Daveyn säveltämä Sword of the East, joka löytyy studioversiona bändin The Xenon Codex levyltä. Aivan loistava veto uudella, pitkähköllä instrumentaalisella väliosalla. Tanssijat olivat tässä myös mukana.
Tämän jälkeen Brock ilmoitti, että lavalle on tulossa heidän hyvä ystävänsä (no, olivat he ainakin kuukautta ennen Ruotsissa tavanneet ) Phil Monster Magnetista. Olin hyvin ihmeissäni, että missäs Monster Magnetin Dave sitten on, hänen kun piti taas tulla myös mukaan?! No, The Right Stuff oli erittäin vankka ja hurja ilman Wyndorfiakin, kestoakin oli yli kahdeksan minuuttia. Sitten seurasi toinen, myös Monster Magnetin soittama kappale Brainstorm. Brock ei ole viime aikoina pahemmin Nik Turnerin sävellyksiä soitellut, joten tämä vanha yleisön suosikki oli erittäin kiva kuulla. Kaksi kitaraa toimi oikein hyvin. Seuraavaksi oli vuorossa Angels of Death, joka tietysti toimi myös moitteettomasti. Loistavien kappaleiden kavalkadi jatkui hienosti yhdellä suosikeistani: Psychedelic Warlords oli itse asiassa aika lähellä Dark Sunin versiota!
Robert Calvertin sanoittama Spirits of the Age on nyt nostettu taas esille, ja uusi studioversio siitä on tulossa pian ulos singlenä. Tämä vanha livesuosikki sai nytkin yleisön huutamaan mukana. Kyllä kahdella soinnulla todellakin voi tehdä hienon kappaleen! Loistavaa. Tanssitytöt olivat taas lavalla luomassa robottimaista tunnelmaa. Toinen vankka yleisön suosikki on Assassins of Allah (alkuperäiseltä nimeltään Hassan I Sabha), ja tämä sai myös yleisön villiksi. Hauskaa kuulla satojen ihmisten laulavan hashish, hashish, hashish, hashish Tanssijat olivat luonnollisesti mukana, ja itämainen tunnelma väliosassa korostui hyvin. Tämä jyrä lopettikin sitten varsinaisen keikan. Pienen tauon jälkeen bändi tuli takaisin lavalle ja veti alun perin sinkun b-puolella julkaistun rokkipalan Brainbox Pollution. Todella mukavaa päästä kuulemaan tätäkin kappaletta livenä! Varsinkin loppupuoli on erittäin hieno.
Seuraavaksi olikin sitten vuorossa keikan kohokohta, jota suurin osa yleisöstä oli odotellut: Lemmy ilmestyi lavalle! Olimme todella onnekkaita, että Motörhead sattui soittamaan samoilla festareille ja vielä samana päivänä, ja että kyseinen herra suostui soittamaan vanhan bändinsä kanssa. Takahuoneessa Lemmy oli ollut kalpea ja epäsosiaalinen, mutta saatuaan valtaisan soundinsa ulos kaapistaan, oli hän melko rennon oloinen. Silver Machine kuulosti erittäin mahtipontiselta kahdella kitaristilla (Phil oli jälleen mukana) ja kahdella Rickenbacker bassolla varustettuna! Lemmy myös lauloi, totta kai. Hieno lopetus mahtavalle keikalle, ja yleisö tuntui hyvin tyydytetyltä. Jos huutoa ja taputusta olisi tullut pidempään, olisi yhtye soittanut vielä Master of the Universen, mutta tämä jäi tällä kertaa kokematta. Lisäksi Motörheadin keikan oli jo pitänyt alkaa viereisellä lavalla. Niin kuin The Hypnomenin Pekka totesi keikan jälkeen: taisi olla tässä sitten nämä festarit. Katselin silti toisella silmällä vielä Motörheadin, hieman Stray Catsiä ja Hanoi Rocksin, mutta eivätpä ne paljon antaneet Haukkojen jälkeen.
Oli aivan mahtavaa nauttia suosikkibändistään festareilla kotimaassaan! Sadekin pysytteli koko illan poissa, joten sekään ei tällä kertaa ollut nautintoa haittaamassa. Bändi toimii hyvin ilman kosketinsoittajaakin, koska koneelta tulee paljon kosketintavaraa ja psykedeelisiä ääniefektejä, jotka sekoittavat pään totaalisesti. Todella kummaa oli se, että en ainakaan nähnyt useita Hawkwind faneiksi tietämiäni tyyppejä. No, saavat syyttää itseään kun missasivat tämän maailman parhaan yhtyeen ensimmäisen ja kenties viimeisen Suomen keikan. Huhujen mukaan Brock on nimittäin jäämässä eläkkeelle kiertue-elämästä, mutta en tiedä pitääkö tämä paikkaansa. Kivaa oli se, että tällä kertaa Hawkwindilla oli mukana myös merchandisea: tuli ostettua sekä t-paita, kiertueohjelma että Spaced Out in London CD, jota myydään vain yhtyeen kotisivuilla ja keikoilla. Syy Dave Wyndorfin poissaoloon selvisi muuten parin päivän päästä: kaveri oli ollut kuumeessa, ja lääkäri oli käskenyt etsimään kolon jossa levätä. En tiedä, miten Monster Magnetin oma keikka meni sunnuntaina, koska suuntasimme kohti Helsinkiä onnellisina ja väsyneinä jo sunnuntai iltapäivänä. Yksi elämämme hienoimmista viikonlopuista alkoi olla takanapäin.
+/- saldo : 0 | Tweet
Loistava keikkahan se oli. Eikös Sword of the East ole The Xenon Codex -levyllä?
Äh, niin tietysti... Jonkinlainen freudilainen lapsus.
Kiitti Jake korjauksesta!
Loistavaa tekstiä Astro! Kiitos!
Joo hyvä artikkeli, ja erilainen näkökulma kuin varmaan monella paikalla olleella. Vikassa kuvassa oot tietysti ite :P
Kiitos kiitos! Joo, mun punanen pallopäähän sieltä vikasta kuvasta löytyy, Brock kainalossa... Oikealla Kris Tate.