Tuska Open Air Metal Festival 16.-18.7.2004
EberkJuho kirjoitti noin 20 vuotta sitten (2 kommenttia)
Heinäkuun puolivälissä oli taas Tuskan viikonlopun aika – eli kolme päivää täyttää metallia tuutin täydeltä. Paikkana oli taas Kaisaniemen puisto aivan Rautatieaseman vieressä, joten parempaa paikkaa ei voisi edes löytää festivaaleille. Tänäkin vuonna perjantaina tullessamme paikalle oli jo hirveät jonot paikan päällä, mutta yllätykseksi ne vetivät kerrankin kunnolla.
Perjantai
Kello kolmelta olikin festivaalien aloitus vuorossa, ja sen aloitti ehkä Tuskan tylyin yhtye Nasum. Pojat näyttivät sellaisilta pop-punkkareilta, mutta setti oli tiukkaa grindcorea alusta loppuun eikä hengitystaukoja pahemmin annettu. 40 minuuttia älyttömän nopeata sahausta oli vain liikaa, eikä koko setti siis toiminut. Tunnistin möykästä mm. Doombringer ja Black Swarm biisit. Kaikki biisit ikävä kyllä noudattivat liian samanlaista rakennetta – möykkää, lyhyt doom-kohta ja hiukan thrash-rytistystä.
Seuraavaksi olivatkin vuorossa ensimmäiset pikkulavan esiintyjät. Ruotsalainen Beseech soitti isommassa Sue-teltassa hieman mitään sanomatonta goottimetallia. Pienemmällä Hellsinki-lavalla taas vuorostaan soitti ranskalainen D.S.K., ja tämä oli yksi festivaalien yllätyksistä. Armotonta death-metallia, ja kyllä toimi! Bändin toinen kitaristi soitti muuten viimekin vuonna toisen bändin kanssa Tuskassa, ja näin äijän yleisönkin joukossa muutaman kerran.
Sonata Arctica
Seuraavaksi päälavalla (Radio City stage) soitti Sonata Artica, ja edelleen ihmettelen miten bändi on niin suureksi yltänyt. B-luokan power-metal ei oikein jaksanut kiinnostaa, ja tässä vaiheessa olikin hyvä syödä.
Sonatan setin jälkeen pikkulavoilla aloittivat Impaled Nazarene ja Ensiferum. Ensimmäisen settiä lähdimme kaverien kanssa katsomaan, ja ainakin aluksi se toimi hyvin. Mutta noin 20min ”impukoita” oli hiukan liikaa, ja menimme katsomaan Ensiferumia pienempään telttaan. Bändi oli laulun suhteen hiukan keventynyt, ja se ei oikein toiminut sillä tämä teki bändistä aika huonon power-bändin kuuloisen.
Kotiteollisuus
Kotiteollisuudesta on nykyään tullut koko kansan bändin, mutta ihan vakuuttavan kuuloista oli poikien soitto, ja he sopivat aivan loistavasti päälavalle. Yksinkertainen ja raskas rock oli varmasti monen mieleen. Kesken keikkaa menimme kuitenkin jo Sue-telttaan, jossa Mokoma aloittaisi seuraavaksi.
Olin Mokoman nähnyt viikkoa aikaisemmin Ruisrockissa, mutta siellä olivat hieman soundit olleet huonot. Nyt Tuskassa Mokoma veti aivan järisyttävän hyvän keikan. Yleisö oli mukana alusta loppuun, ja kaikilla oli kivaa. Suomenkielinen thrash metal toimii kuin häkä. Melkein eturivissä ollessamme näkyivät bändin hymytkin hyvin. Setissä oli niin Kurimus kuin uudelta Tämän Maailman Ruhtinaan Hovi albumilta biisejä, ja kaikki upposivat hyvin.
Perjantain pääesiintyjän aloittaessa, ei olisi heti jaksanut katsoa – niin uuvuttava oli mokoman keikka kunnolle! In Flames keikka alkoi vanhemmalle Pinball Map biisille, mutta silti alussa ei keikka toiminut ollenkaan. Muutaman biisin jälkeen alkoi ruotsalaisten show toimia loistavasti, ja voin sanoa että Triggeriä oli kiva laulaa!
Perjantain jälkeen oli jo aivan poikki, mutta muutaman hyvän keikan nähtyäni se kannatti.
Lauantai
Lauantaipäivä alkoi mukavasti sateisesti, eivätkä ensimmäiset artistit mitenkään kiinnostaneet erityisemmin. Siispä Machine Men ja Kilpi jäivät näkemättä, ja Drivekin vain toiselle korvalla. Göteborg-metallilla aloitettiin sitten kolmen aikoihin, kun Dark Tranquillity veti oivan setin melodisempaa ”dödistä”. Itselleni ei bändi ole koskaan oikein levyltä toiminut, mutta livenä toimi aivan mainiosti.
Seuraavaksi teltoissa esiintyivät folk/pakana metalli orkesteri Turisas, ja toisessa teltassa power metal ryhmä Twilightning. Turisaksen kokoonpanoon kuuluivat mm. hanuristi ja viulunsoittaja! Ja tanssityttöjäkin, asiallisen kuuloista menoa oli. Twilightningin hieman tavanomainen ja kliseinen sankarijulistus hieman huvitti, mutta eräällä kaverilleni meno toimi loistavasti.
Sitten olikin jo aika mennä eteen katsomaan kolmannen Göteborg-metalli akti Soilworkin keikkaa. Figure Number 5 aloittama keikka toimi oikein hyvin, ja ainakin uusimman levyn kappaleet toimivat loistavasti. Lisäpisteitä siitä ettei joka laulussa ollut sooloja, mutta bändin pitäisi vielä muutama ässä biisi tehdä että setti olisi avain täydellinen.
Sinergy
Tämän jälkeen oli taas tullut nälkä, eikä seuraavia teltta-akteja oikein jaksanut katsoa kuin sivusilmällä. Sinergyn jotenkin melodinen metalli ei jaksanut innostaa, mutta Blaken ”karhu-blues” vaikutti aivan mainiolta. Black Sabbath kuului selvästi poikien musiikista.
Death Angelia odotin innolla, sillä oltiinhan luvattu old-school speed metallia kehiin, ja alkuun oli filippiino äijien meno oli lupaava. Ihan hyvältä keikka kuulosti, mutta vähän jäi huono mielikuva keikasta. Oli muuten ainoita bändejä ilman taustanauhoja, ja lavashow oli myös ihan hyvän näköinen.
Lauantain viimeisinä telttabändeinä olivat Sub-Urban Tribe ja Swallow the Sun. Ensimmäinen ei hirveästi kiinnostanut, olihan sitä huutoa jo kuultu riittävästi Soilworkin aikaan, eivätkä ne kevyetkään biisit oikein toimineet. Laku ostosten aikana kuuntelin hiekan Jyväskylän suuruutta Swallow the Sunia, ja yllättävän hyvin toimi hidas ja hiukan melodinen death metalli livenäkin.
Nightwish
Pääesiintyjänä toiminut Nightwish ei minua hirveästi kiinnostanut (johtuukohan siitä että Therion vei sydämeni kyseisessä musiikissa), mutta kun en aikaisemmin ole nähnyt, niin katsoin ”piruuttani” koko keikan. Yllättävän monet biisit tunnistin, vaikken olekaan vähään aikaan bändiä kuunnellut, ja lavalla oli aika vakuuttava. Erikoismainintana on Tarja Turusen moshaus yhdessä kohdin! Paikoitellen hieman nauratti mahtipontisuus, mutta ei ollut huonokaan yötoive lavalla.
Sunnuntai
Sunnuntai vaikutti etukäteen kaikista vaikuttavimmalta päivältä, ja niin se olikin. Pikkulavoilla aloittivat all-star bändi Chaosbreed (mm. Amorphis, Moonsorrow, Mannhai, etc.), mutta jostain syystä tämä tiukka death metal pumppu ei livenä sytyttänyt, yleissoundikin oli aika huono, ja siispä siirryimme katsomaan black metal syndikaatti Trollheim’s Grottia. Itse en ole suuri bm fani, mutta Trollheim’s Grott toimi aivan loistavasti, hyvä rumpali ja loistavaa musiikkia. Välispiikit olivat tosin hieman vaisuja.
Jossain välissä keikkaa minut raahattiin Fear Factorya odottamaan lähes eturiviin, ja odotinkin aika paljon bändiltä. Jostain syystä keikka ei koko ajan jaksanut sytyttää, mutta oli silti ”aika hyvä”. Kitaristilla taisi olla jotain 16 Marshallin kaappia! Amerikkalaisen teollisen death metalli bändin musiikki kuulosti ajoitellen Meshuggahilta ilman koukeroita, mutta joihinkin biiseihin olisi kaivannut hiukan enemmän draivia.
75 minuuttia aggressiivista metallia, ja sen jälkeen oli vielä samanlaista suomesta kun Diablo aloitti Sue-teltassa. Suoraan sanoen en jaksanut kuunnella lisää samantapaista, mutta livenä Diablo kuulosti paljon vakuuttavammalta kuin levyllä. Hellsinki-teltassa oli taas ruotsalaisen vanhan koulukunnan Death Metallin juhlaa, kun Dismember tykitti kovaäänistä ja nopeaa ”dödistään”, ihan kivalta vaikutti.
Timo Rautiaisen jätin väliin, ja söin mieluummin ja katsoin etäältä. Ihan kivalta vaikuttaa äijä, ja bändinsä Trio Niskalaukaus livenä, mutta ei jaksanut mennä eteen. Tässä vaiheessa olin muutenkin jo aivan poikki, ja luulin etten enää jaksa tehdä yhtään mitään. Menimme kuitenkin odottamaan isompaan telttaan saksalaista Dew-Scentedia.
Ja onneksi menimme, sillä pääsimme silloin vielä melkein eturiviin, ja lisäksi saksan pojat vetivät armottoman setin kunnon thrash metallia. Vähän niin kuin Slayeria ja Hauntedia, ilman mitään turhia melodioita tai vastaavia. Meno oli kova niin lavalla kuin yleisössäkin, niin armotonta oli Dew-Scentedin tykitys! Tämä bändi pitää nähdä! Bändi oli aivan ihmeissään suosiostaan, ja vetivät encoreina ”Acts of Rage” ja Slayerin klassikon ”War Ensemble”. Ihan hullua puuhaa.
Sunnuntain viimeisenä artistina, ja ikään kuin koko festivaalien pääesiintyjänä oli kukas mukaan kuin herra Ronnie James Dio orkestereineen. Ihan alkua ei jaksanut mennä kattomaan, mutta jo toiseen biisin menin mukaan. Lähes 1.5h tunnin keikan aikana kuultiin niin herran nimikkobändin Dion (joka muuten oli virallisesti aktin nimi) biisejä, kuin Rainbow’n ja Black Sabbathin biisejä. Itselleni varsinkin Rainbow’n biisit toimivat aivan loistavasti, ja olihan Man On the Silver Mountainia, Stargazeria, Long Live Rock’n’Rollia ja aivan loistavasti vedettyä Gates of Babylonia kiva laulaa mukana. Hyvin toimivat myös Dio klassikot “Rainbow in the Dark” ja “Stand Up and Shout”.
Loistavan setin kohokohta tosin varmasti monelle oli Holy Diver, ja kyseisen biisin aikana rynnimme eturiviin laulamaan mukana. Dio on vanhana pappanakin hevijumala, joka toimii aivan loistavasti livenä. Bändistä sen verran että kitaristi oli kunnon old-school kusipää sooloilija, joka tosin matki kaikkien vanhojen biisien soolot nuotilleen (eikä saanut niitä kuulostamaan aina hyviltä). Basisti vaikutti ihan asialliselta ja samoin rumpali (joka veti pitkän rumpusoolon kolmennen biisin jälkeen!). Hauskin kaikista oli kuitenkin kosketinsoittaja, jonka ilmeet olivat hiukan hauskoja, ja paikoitellen vaikutti että hän olisi ollut kännissä…No hyvin soittivat, ja Dio oli yksi festivaalien kohokohdista itselleni.
Yleisössä oli aika paljon nuorehkoa porukkaa, paitsi sunnuntaina jolloin vanhempikin väki oli saapunut Dioa katsomaan. Mielestäni paikalla oli vähemmän juopunutta väkeä kuin Ruisrockissa, ja paljon leppoisempi tunnelmakin. No ihan kiva että tälläisiä festareita järjestetään. Ensi vuonna uudestaan!
Kuvat : Pasi Sundqvist
Perjantai
Kello kolmelta olikin festivaalien aloitus vuorossa, ja sen aloitti ehkä Tuskan tylyin yhtye Nasum. Pojat näyttivät sellaisilta pop-punkkareilta, mutta setti oli tiukkaa grindcorea alusta loppuun eikä hengitystaukoja pahemmin annettu. 40 minuuttia älyttömän nopeata sahausta oli vain liikaa, eikä koko setti siis toiminut. Tunnistin möykästä mm. Doombringer ja Black Swarm biisit. Kaikki biisit ikävä kyllä noudattivat liian samanlaista rakennetta – möykkää, lyhyt doom-kohta ja hiukan thrash-rytistystä.
Seuraavaksi olivatkin vuorossa ensimmäiset pikkulavan esiintyjät. Ruotsalainen Beseech soitti isommassa Sue-teltassa hieman mitään sanomatonta goottimetallia. Pienemmällä Hellsinki-lavalla taas vuorostaan soitti ranskalainen D.S.K., ja tämä oli yksi festivaalien yllätyksistä. Armotonta death-metallia, ja kyllä toimi! Bändin toinen kitaristi soitti muuten viimekin vuonna toisen bändin kanssa Tuskassa, ja näin äijän yleisönkin joukossa muutaman kerran.
Sonata Arctica
Seuraavaksi päälavalla (Radio City stage) soitti Sonata Artica, ja edelleen ihmettelen miten bändi on niin suureksi yltänyt. B-luokan power-metal ei oikein jaksanut kiinnostaa, ja tässä vaiheessa olikin hyvä syödä.
Sonatan setin jälkeen pikkulavoilla aloittivat Impaled Nazarene ja Ensiferum. Ensimmäisen settiä lähdimme kaverien kanssa katsomaan, ja ainakin aluksi se toimi hyvin. Mutta noin 20min ”impukoita” oli hiukan liikaa, ja menimme katsomaan Ensiferumia pienempään telttaan. Bändi oli laulun suhteen hiukan keventynyt, ja se ei oikein toiminut sillä tämä teki bändistä aika huonon power-bändin kuuloisen.
Kotiteollisuus
Kotiteollisuudesta on nykyään tullut koko kansan bändin, mutta ihan vakuuttavan kuuloista oli poikien soitto, ja he sopivat aivan loistavasti päälavalle. Yksinkertainen ja raskas rock oli varmasti monen mieleen. Kesken keikkaa menimme kuitenkin jo Sue-telttaan, jossa Mokoma aloittaisi seuraavaksi.
Olin Mokoman nähnyt viikkoa aikaisemmin Ruisrockissa, mutta siellä olivat hieman soundit olleet huonot. Nyt Tuskassa Mokoma veti aivan järisyttävän hyvän keikan. Yleisö oli mukana alusta loppuun, ja kaikilla oli kivaa. Suomenkielinen thrash metal toimii kuin häkä. Melkein eturivissä ollessamme näkyivät bändin hymytkin hyvin. Setissä oli niin Kurimus kuin uudelta Tämän Maailman Ruhtinaan Hovi albumilta biisejä, ja kaikki upposivat hyvin.
Perjantain pääesiintyjän aloittaessa, ei olisi heti jaksanut katsoa – niin uuvuttava oli mokoman keikka kunnolle! In Flames keikka alkoi vanhemmalle Pinball Map biisille, mutta silti alussa ei keikka toiminut ollenkaan. Muutaman biisin jälkeen alkoi ruotsalaisten show toimia loistavasti, ja voin sanoa että Triggeriä oli kiva laulaa!
Perjantain jälkeen oli jo aivan poikki, mutta muutaman hyvän keikan nähtyäni se kannatti.
Lauantai
Lauantaipäivä alkoi mukavasti sateisesti, eivätkä ensimmäiset artistit mitenkään kiinnostaneet erityisemmin. Siispä Machine Men ja Kilpi jäivät näkemättä, ja Drivekin vain toiselle korvalla. Göteborg-metallilla aloitettiin sitten kolmen aikoihin, kun Dark Tranquillity veti oivan setin melodisempaa ”dödistä”. Itselleni ei bändi ole koskaan oikein levyltä toiminut, mutta livenä toimi aivan mainiosti.
Seuraavaksi teltoissa esiintyivät folk/pakana metalli orkesteri Turisas, ja toisessa teltassa power metal ryhmä Twilightning. Turisaksen kokoonpanoon kuuluivat mm. hanuristi ja viulunsoittaja! Ja tanssityttöjäkin, asiallisen kuuloista menoa oli. Twilightningin hieman tavanomainen ja kliseinen sankarijulistus hieman huvitti, mutta eräällä kaverilleni meno toimi loistavasti.
Sitten olikin jo aika mennä eteen katsomaan kolmannen Göteborg-metalli akti Soilworkin keikkaa. Figure Number 5 aloittama keikka toimi oikein hyvin, ja ainakin uusimman levyn kappaleet toimivat loistavasti. Lisäpisteitä siitä ettei joka laulussa ollut sooloja, mutta bändin pitäisi vielä muutama ässä biisi tehdä että setti olisi avain täydellinen.
Sinergy
Tämän jälkeen oli taas tullut nälkä, eikä seuraavia teltta-akteja oikein jaksanut katsoa kuin sivusilmällä. Sinergyn jotenkin melodinen metalli ei jaksanut innostaa, mutta Blaken ”karhu-blues” vaikutti aivan mainiolta. Black Sabbath kuului selvästi poikien musiikista.
Death Angelia odotin innolla, sillä oltiinhan luvattu old-school speed metallia kehiin, ja alkuun oli filippiino äijien meno oli lupaava. Ihan hyvältä keikka kuulosti, mutta vähän jäi huono mielikuva keikasta. Oli muuten ainoita bändejä ilman taustanauhoja, ja lavashow oli myös ihan hyvän näköinen.
Lauantain viimeisinä telttabändeinä olivat Sub-Urban Tribe ja Swallow the Sun. Ensimmäinen ei hirveästi kiinnostanut, olihan sitä huutoa jo kuultu riittävästi Soilworkin aikaan, eivätkä ne kevyetkään biisit oikein toimineet. Laku ostosten aikana kuuntelin hiekan Jyväskylän suuruutta Swallow the Sunia, ja yllättävän hyvin toimi hidas ja hiukan melodinen death metalli livenäkin.
Nightwish
Pääesiintyjänä toiminut Nightwish ei minua hirveästi kiinnostanut (johtuukohan siitä että Therion vei sydämeni kyseisessä musiikissa), mutta kun en aikaisemmin ole nähnyt, niin katsoin ”piruuttani” koko keikan. Yllättävän monet biisit tunnistin, vaikken olekaan vähään aikaan bändiä kuunnellut, ja lavalla oli aika vakuuttava. Erikoismainintana on Tarja Turusen moshaus yhdessä kohdin! Paikoitellen hieman nauratti mahtipontisuus, mutta ei ollut huonokaan yötoive lavalla.
Sunnuntai
Sunnuntai vaikutti etukäteen kaikista vaikuttavimmalta päivältä, ja niin se olikin. Pikkulavoilla aloittivat all-star bändi Chaosbreed (mm. Amorphis, Moonsorrow, Mannhai, etc.), mutta jostain syystä tämä tiukka death metal pumppu ei livenä sytyttänyt, yleissoundikin oli aika huono, ja siispä siirryimme katsomaan black metal syndikaatti Trollheim’s Grottia. Itse en ole suuri bm fani, mutta Trollheim’s Grott toimi aivan loistavasti, hyvä rumpali ja loistavaa musiikkia. Välispiikit olivat tosin hieman vaisuja.
Jossain välissä keikkaa minut raahattiin Fear Factorya odottamaan lähes eturiviin, ja odotinkin aika paljon bändiltä. Jostain syystä keikka ei koko ajan jaksanut sytyttää, mutta oli silti ”aika hyvä”. Kitaristilla taisi olla jotain 16 Marshallin kaappia! Amerikkalaisen teollisen death metalli bändin musiikki kuulosti ajoitellen Meshuggahilta ilman koukeroita, mutta joihinkin biiseihin olisi kaivannut hiukan enemmän draivia.
75 minuuttia aggressiivista metallia, ja sen jälkeen oli vielä samanlaista suomesta kun Diablo aloitti Sue-teltassa. Suoraan sanoen en jaksanut kuunnella lisää samantapaista, mutta livenä Diablo kuulosti paljon vakuuttavammalta kuin levyllä. Hellsinki-teltassa oli taas ruotsalaisen vanhan koulukunnan Death Metallin juhlaa, kun Dismember tykitti kovaäänistä ja nopeaa ”dödistään”, ihan kivalta vaikutti.
Timo Rautiaisen jätin väliin, ja söin mieluummin ja katsoin etäältä. Ihan kivalta vaikuttaa äijä, ja bändinsä Trio Niskalaukaus livenä, mutta ei jaksanut mennä eteen. Tässä vaiheessa olin muutenkin jo aivan poikki, ja luulin etten enää jaksa tehdä yhtään mitään. Menimme kuitenkin odottamaan isompaan telttaan saksalaista Dew-Scentedia.
Ja onneksi menimme, sillä pääsimme silloin vielä melkein eturiviin, ja lisäksi saksan pojat vetivät armottoman setin kunnon thrash metallia. Vähän niin kuin Slayeria ja Hauntedia, ilman mitään turhia melodioita tai vastaavia. Meno oli kova niin lavalla kuin yleisössäkin, niin armotonta oli Dew-Scentedin tykitys! Tämä bändi pitää nähdä! Bändi oli aivan ihmeissään suosiostaan, ja vetivät encoreina ”Acts of Rage” ja Slayerin klassikon ”War Ensemble”. Ihan hullua puuhaa.
Sunnuntain viimeisenä artistina, ja ikään kuin koko festivaalien pääesiintyjänä oli kukas mukaan kuin herra Ronnie James Dio orkestereineen. Ihan alkua ei jaksanut mennä kattomaan, mutta jo toiseen biisin menin mukaan. Lähes 1.5h tunnin keikan aikana kuultiin niin herran nimikkobändin Dion (joka muuten oli virallisesti aktin nimi) biisejä, kuin Rainbow’n ja Black Sabbathin biisejä. Itselleni varsinkin Rainbow’n biisit toimivat aivan loistavasti, ja olihan Man On the Silver Mountainia, Stargazeria, Long Live Rock’n’Rollia ja aivan loistavasti vedettyä Gates of Babylonia kiva laulaa mukana. Hyvin toimivat myös Dio klassikot “Rainbow in the Dark” ja “Stand Up and Shout”.
Loistavan setin kohokohta tosin varmasti monelle oli Holy Diver, ja kyseisen biisin aikana rynnimme eturiviin laulamaan mukana. Dio on vanhana pappanakin hevijumala, joka toimii aivan loistavasti livenä. Bändistä sen verran että kitaristi oli kunnon old-school kusipää sooloilija, joka tosin matki kaikkien vanhojen biisien soolot nuotilleen (eikä saanut niitä kuulostamaan aina hyviltä). Basisti vaikutti ihan asialliselta ja samoin rumpali (joka veti pitkän rumpusoolon kolmennen biisin jälkeen!). Hauskin kaikista oli kuitenkin kosketinsoittaja, jonka ilmeet olivat hiukan hauskoja, ja paikoitellen vaikutti että hän olisi ollut kännissä…No hyvin soittivat, ja Dio oli yksi festivaalien kohokohdista itselleni.
Yleisössä oli aika paljon nuorehkoa porukkaa, paitsi sunnuntaina jolloin vanhempikin väki oli saapunut Dioa katsomaan. Mielestäni paikalla oli vähemmän juopunutta väkeä kuin Ruisrockissa, ja paljon leppoisempi tunnelmakin. No ihan kiva että tälläisiä festareita järjestetään. Ensi vuonna uudestaan!
Kuvat : Pasi Sundqvist
+/- saldo : 0 | Tweet
Aijuu, kiitti Pasi kuvista. Mulla saattaa jossain vaiheessa muutama löytyä, mutta pitäis jaksaa teetättää cd:lle, kun käytin sellasta old school kameraa.
Ole hyvä vaan. Erityisesti nuo Nightwish-kuvat olivat tosi haastavia kun yritin tungoksessa lähelle. Ja nyt on kamerakin paskana... Kavereilla on vielä paljon lisää kuvia, pitänee kysellä niiltä mm. Dioa.