Rush Rotterdamin Ahoyssa 1.10.2004
ehuhta kirjoitti noin 20 vuotta sitten (4 kommenttia)
Jatkoin Rush-pyhiinvaellustani Tukholman konserttia seuraavana päivänä Hollantiin. En varmaan olisi sinne muuten lähtenytkään mutta yhden vanhan hollantilaisen kaverini kanssa päätettiin VT-kiertueen mainingeissa että seuraavalla kerralla lähtisin sinne katsomaan. Kuka silloin olisi uskonut että Rush vielä joskus tulee Skandinaviaan asti?!
Tämä ei nyt sitten välttämättä mene biisi biisiltä, muistivärkkini on aina ollut sen verran hatara että kaikki yksityiskohdat eivät jää mieleen vaikka olisin ihan taivaassa. Ja olihan tämä koko konserttireissu niin erityisjuttu että nirvananikin varmaan vaikutti. Tai oikeastaan: kaikki biisit vaan toimivat niin makiasti että en missään tapauksessa keksisi muuta kuin ylisanoja niistä. :)
Tukholmassa huomattiin todellakin miten yleisön osallistuminen vaikuttaa myös bändiin. Ihan selvästi ainakin alkupäässä pojat olivat hiukan kipsissä, varmaan oli yllättävää että niin pitkän ajan kuluttua yleisö ei ollut riemukkaammin mukana. Ei sillä ollut mitään tekemistä minkään skandinaavisen pidättyväisyyden kanssa minä jos kuka olen pidättyväinen monissa asioissa ja huomasin bailaavani (kuin myös muu meidän porukka ;)) huomattavasti ankarammin kuin esim. koko meidän sektio, ja me sentään istuttiin! Seuraavana päivänä olivat pohkeet kipeinä kovasta rumpaloinnista. Hauska kokemus sekin.
Tukholman surkean metrosysteemin takia myöhästyin viimeisestä pikajunasta hotellille joten piti ottaa taksi. Ja se olikin ainut juttu mikä meni yhtään pieleen koko reissulla. Ihme! Unet jäivät hotellissa ehkä viiteen tuntiin (mikä oli ainakin puolet enemmän kuin edellisyönä laivalla joten en valita!), ja aamulla Arlandaa kohti. Välilaskun aikana Tanskassa tuhersin koto-Suomeen tippa silmässä tekstaria kun olin tajunnut faniuteni syvimmän olemuksen. Haluatteko kuulla sen? No ei se mitään, sanon sen silti. :-P Tajusin että Rush oli aikoinaan aikuiselämäni ensimmäinen oma juttu, heidän musiikkinsa löytäminen ja sen kuunteleminen liittyy todella voimakkaasti itsenäistymiseeni ja kotoa lähtöön. Siksi Rush on minulle niin paljon enemmän kuin musiikki tai edes Ged, Alex ja Neil... Enkä taida olla havaintoineni ihan yksin.
Schipholissa tapasin sitten elämäni ekan kerran kaverini Ronin (ehkä HIUKAN jännitti etukäteen) jonka olen tuntenut vanhalta TNMS-listalta, vuodesta 1996 lähtien, ja vaimonsa. Aivan mahtavia ihmisiä. :-D Ja Ron on tosi Rush-friikki hyvässä mielessä, buutteja ja kirjoja jne jne on hyllyt pullollaan...
Perjantaina vietettiin päivää hyvin rauhallisissa merkeissä, musiikkia kuunnellen (mm. The Tea Partya ja Porcupine Treeta) ja jutellen. Hehkutin myös tulevaa iltaa sähköpostin kautta parille kaverille Suomessa. Kumpikaan ei ole fani mutta kannustus oli kova. :) Lopulta joskus neljän maissa lähdettiin Rotterdamia kohti paikallisjunalla Ronin ja muutaman kaverin kanssa. Ensin oltiin hetken aikaa fiilistelemässä Meeting Point pubissa Ahoyn lähettyvillä, siellä oli jonkin verran The National Midday Sunista tuttua porukkaa ja muitakin. Yksi heistä oli kuulemma tavannut Neilin Rotterdamin lentokentällä moottoripyörän kanssa!!! Oli pyytänyt että saisi ottaa kuvan. Neil oli sanonut: Im nobody :) mutta ilmeisesti kuva oli saatu. En kyllä ole sitä vielä nähnyt. Muistaakseni tuosta oli jo juttua TNMS:ssä (eli www.t-n-m-s.com:ssa).
Joskus ennen seitsemää siirryttiin jonottamaan Ahoyn ulkopuolelle. Kameraa en ottanut mukaan joten securityn kanssa ei tullut mitään hankausta. Olin ostanut Tukholmasta punaisen R30-paidan ja sen jälkeen päätin että Hollannista ostaisin sen pitkähihaisen goottipaidan, ja tourbookin. Minusta paidat ovat hienoja! Mutta makunsa kullakin. Konsertin aikana oli sitten vähän hankalaa yrittää pitää se muovikassi kamoineen lähettyvillä kun seisoin siellä ihmisjoukon keskellä. Kiintoisa huomio muuten: kun Globenilla oli hirvittävä tunku krääsäkojulle niin Ahoyssa taas kaikki toimi tosi sujuvasti... Ehkä Keski-Euroopassa on totuttu suurempiin kansanjoukkoihin kuin meillä täällä Pohjolassa. ;)
Ahoyssa jutskattiin hetken aikaa muutamien ihmisten kanssa, esim. sellaisten joita Ron oli tavannut käydessään Wembleyn ekassa konsertissa. Siellä oli mm. Gebs, joka on lähes ammattimainen buuttien äänittäjä. Hänellä oli takin sisällä äänityssysteemi, joka on kuulemma niin tarkka että koko shown aikana ei voi liikahtaakaan. Täytyy olla kyseessä todellinen fani.
Ahoyn paikkasysteemi oli sellainen että koko permanto oli general admission meininkiä! Meillä oli liput permannolle, ja olin päättänyt jo paljon aikaisemmin että jos vain mitenkään onnistuisin niin puskisin niin lähelle Geddyä kuin ikinä. =) Ihmiset alkoivat vähitellen pakkautua siihen lavan eteen ja kiltisti excuse metä hokien pääsin ehkä jonnekin viidennen rivin paikkeille! Muutama pitkä hemmo siinä oli vielä edessäni mutta näin heidän välistään lavalle vielä silloin aika mukavasti. Keskimäärin hollantilaiset vaikuttivat olevan melkoisen pitkäkasvuista porukkaa. Myöhemmin konsertin aikana samat hemmot ilmeisesti kyllästyivät lievään tökkimiseeni koska lähes työnsivät minut vielä eteenpäin, ehkä 3. riville. Holy crap!
Ennen konsertin alkua joku miekkonen kulki siinä eturivin edessä ja kuvasi kovasti videokameralla yleisöä. Luulin häntä esim. Andrew M:ksi mutta netin kuvista päätellen taisin olla väärässä. We'll see. Sitten introfilmi ja Jerry Stiller screenillä (Georgen isä Seinfeldista kuten useimmat kai tietävätkin). Ja tulpat korviin (olivat muuten todella tarpeen, Tukholmassa otin ne pois akustisen osuuden ajaksi mutta Ahoyssa se ei tullut kuuloonkaan. Ahoyn kolmannessa rivissä tulppien kanssa soundi oli aika täydellinen. :-)), ja konsertti käyntiin. Medley toimi minusta todella hyvin noin ei laulettuna, aikaisemmissa medleyissä on joskus häirinnyt se että "tarina" vaihtuu kesken kaiken. Settilistassa oli useita biisejä (esim. The Spirit of Radio) joita en yleensä koskaan jaksa kuunnella livelevyiltä mutta nyt en olisi vaihtanut pois yhtään biisiä. Aivan mahtavaa, olin jonkinlaisessa hurmiossa koko sen 3+ tuntia. Ja pistin huumaantuneita tekstareita ainakin parille ihmiselle. ;)
Ei-muusikkona en osaa analysoida biisejä soittajan kannalta, ja enimmäkseen en edes nähnyt Alexia ja Neiliä kunnolla. Mutta kun olin päässyt siihen lempparimuusikkoni kohtaan niin olin kyllä todella tyytyväinen. :-D Aivan uskomatonta lopulta päästä bilettämään ehdottoman suosikkibändini tahdissa ja huomata että heilläkin oli selkeästi hyvä fiilis. Ainakin Geddy ja Alex hymyilivät melkoisesti konsertin kuluessa. Ja jos joku pystyy olemaan hymyilemättä nähdessään Alexin hymyn niin... Mayning siinä eturiveissä oli huima, ja harvassa olivat ne tyypit jotka eivät laulaneet mukana. Voi kun aina konserteissa olisi tuollaista.
Force Ten on aina ollut suosikkejani, se ei petä koskaan. Animate taas on ehkä kolmas Rush-biisi joka aikoinaan kolahti minuun, aiiiivan ehdoton (live)biisi! Joku ehkä muistaakin (buuteista tai muuten) että CP- ja TFE-kiertueilla oli Animaten loppupuolella videoscreenillä mukava kielten sekamelska, jossa siis oli käännetty Animaten kertosäkeen verbit eri kielille. Mukana oli myös suomi (eksoottisuuden takia?), mutta nyt tuota filmiä ei enää ollut mukana showssa. Sitä olisi ollut mukava päästä katsomaan oikein omin silmin. Sitten seurasivat Subdivisions, Earthshine ja Red Barchetta, kaikki taattua laatua. Red Barchettassakin on aina niin uskomaton meininki että oksat pois! Roll the Bonesin jälkeen nähtiin ja kuultiin minuun aina rajusti iskenyt Bravado, aah...
Ilmeisesti yleisö oli Rush in Rionsa opiskellut, koska YYZ laulettiin ihan läpi asti. The Seekeristä ja muista covereista sen verran että minusta ne toimivat livenä yllättävän hyvin! Kun Feedback ilmestyi, olin aika skeptinen, enkä itse levyä jaksa kuunnella ainakaan kokonaan kerralla, mutta kummasti niissä biiseissä on oma viehätyksensä. One Little Victory päätti ekan setin tanakasti ja lieskojen kuumuus TODELLA tuntui.
Sen jälkeen seisoskelu jatkui koko paussinkin ajan, onneksi ei ollut vessan tarvetta. :> Toisen setin aluksi screenillä näkyi bobblehead-nukkien mainosfilmi ;) lohikäärmeineen, ja sitten tuli monen mielestä se ultimate eli Tom Sawyer. Itselläni kesti tosi kauan ennen kuin aloin pitää TS:stä, mutta onhan se kova juttu jo legendaarisuutensa takia. Ja jytkyy ekasta sävelestä lähtien.
Dreamline on RTB:n harvaa parhaimmistoa Bravadon ohella, ja Secret Touchin way-ay-ay inin jälkeen kuultiin muutama mainio biisi 80-luvun puolivälistä. Between the Wheels on niin HUIPPU jo levyllä ja livenä se räjäytti pankin! Oijoi. Mystic Rhythms oli ihan väärässä paikassa BTW:n ja Red Sector A:n välissä, se on hyvä mutta ehkä liian rauhallinen biisi konserttiin. RSA taas valoineen ja aiheineen iski tajuntaan just kuten pitää.
Leave That Thing Alone on SE biisi jonka ansiosta minusta tuli Rush-fani joten olisin todella kaivannut sitä rumpusoolon edeltäjäksi. Sen lisäämistä kai/ehkä harkittiin jossain vaiheessa kiertuetta tai ainakin kuulin huhuja, mutta se nyt jäi haaveeksi. Mutta se olikin ainut biisi jota tosiaan jäin kaipaamaan. Neilin rumpusoolo on aina livejutuissa ollut minulle vähän pakkopullaa mutta nyt kun olin itse paikalla niin en voinut kuin hämmästellä. Neil on aika äijä! Jotenkin tuntui että hän paukutteli kiertueen päätteeksi vielä oikein ylimääräisestikin oikein sydämensä kyllyydestä. Ja se hänelle suotakoon.
Sitten oli akustisen osuuden vuoro. Resist oli upea kuten aina, sen alussa vain yksi häirikkö pilasi vähän tunnelmaa. Joku korsto nimittäin tunki siihen melkein eteeni rumpusoolon alussa eikä meinannut väistyä millään vaikka oli paljon pitempi kuin monet meistä muista siinä. Onneksi siinä oli yksi innokas gentlemanni-ilmarumpali joka lopulta hoiti asian suht diplomaattisesti sanoin "It's not me but you're being rude to the lady", tarkoittaen ladylla minua. Tuli oikein naisellinen olo. Muuten siinä eturiveissä oli tosi hieno tunnelma kun meille pätkille annettiin tilaa eikä kukaan tunkenut. Siinä oli melkein tilavaa seisoskella, ei yhtään niin ahdasta kuin voisi olettaa. Yhdessä vaiheessa joku hiukan liikaa ottanut ukkeli pyöri siinä lähellä kuin kaatumassa oleva keila, sitä sai vähän varoa. Mutta ei siitäkään mitään pahempaa seurannut.
Sanotaan mitä sanotaan: Heart Full of Soul on aivan ihana biisi! Ainakin minuun se vetoaa. Ennen Feedbackia en tuntenut koko biisiä mutta se eturivien porukka selvästi tunsi, se enkelikuoro nimittäin lauloi siihen joka väliin Feedbackilta puuttuvan taustaharmonian o-oo-oo-o-oo. Hyvältä kuulosti, ja varmasti se tuntui muusikoistakin mukavalta. En siis ole itse muusikko mutta ihan varmasti on mahtavaa kun yleisö lähtee mukaan ja tekee vähän ylimääräistäkin. Jea.
Sitten sukellettiin taas Rushismin sisimpään 2112:n myötä. Enpä olisi arvannut sitä fiilistä mikä tulee kun pääsee itse mukaan 2112:n HEY-osuuksiin. Heh. En ole ihan varma piraattiteeman onnistuneisuudesta mutta menihän se siinä muun ohessa, ja sen ansiosta Geddy voi säästää ääntään edes vähän kun pääsee laulamasta yhtä kertosäettä. Ei sillä että siihen olisi ollut näkyvää tarvetta, kyllä siitä kurkusta ääni tuli koko illan ihan pinnistelemättä! Tuon biisin yhteydessä lavalle ilmestyi kaksi blondia merirosvolipun kanssa jossa ilmeisesti oli koko crewn nimmarit. Taisi olla yllätys bändillekin, ilmeet olivat sen verran yllättyneet. Ja iloiset, kyllä naisihminenkin huomasi että ne blondit eivät olleet ihan pystymetsästä reväistyjä. Ne miehet. :)
Sitten olikin vuorossa La Villa Strangiato HEY-kohtineen ja rantteineen. Ei siinä paljon järkeä ollut mutta Ronin kanssa pääteltiin että Alex taisi sanoa rakastavansa "these other guys" ja haluavansa lapsia heidän kanssaan. Whatever. :) Mutta oi että kun La Villan pääkitaraosuus aina uppoaa niin syvälle tuonne jonnekin sisimpään... By-Tor & The Snow Dogin animaatio tosiaan oli ja on hauska, siitä tulee vähän eloa koko biisiin. Minun makuuni se taistelukohta onkin aina tuntunut vähän turhan pitkältä. Xanadu on taas yksi joka ei koskaan petä, on se niin hieno se alkukin kaksikaulaisine kitaroineen jne. Working Man on taas yksi sellainen biisi jota ilmankin eläisin, mutta kuten sanottu, en olisi vaihtanut sitäkään muuhun.
Encoren aluksi Geddy ja Alex heittelivät kuivausrummuista kaikki loput paidat yleisöön. Vaikka ne batiikkipaidat ovatkin sellaista tavaraa jota ei ehkä tulisi usein pidetyksi niin olin kyllä odottanut tuota kohtaa ja kurkottelin minkä kerkisin mutta just minun suuntaani ei lentänyt yhtään paitaa. Mutta enköhän kuitenkin pärjää nykyisillä Rush-kuteillani. :)
Onneksi bändi soitti viimeiseksi biisiksi Limelightin, jos viimeiseksi olisi jäänyt joku coveri niin hiukan olisi ollut korni fiilis. Minut ne kaksi encoren coveria (Summertime Blues ja Crossroads)
jättivät vähän kylmäksi. Mutta jälleen kerran Limelight kruunasi konsertin.
Ja sitten se olikin siinä. Viimeiseksi mieleen jäivät lämpimänä muistona Geddyn kehut "You have been a most awesome audience"...
Konsertin jälkeen talsittiin ulos Ahoysta, muovituopit vain narskuivat jalkojen alla... En muista koska olisin ollut tuota ennen niin kuumissani, mutta ei hikoileminen ole koskaan ollutkaan tuon arvoista. :) Kotimatkalla junassa olin edelleen muissa maailmoissa, ja Ronin luona lyhtyni sammui aika nopeasti siltä illalta. Seuraavana päivänä jätettiin jäähyväiset ja lensin kotiin Suomeen, todella rättipoikkinaisena mutta onnellisena. WAU mikä matka.
Nyt vain sitten odotellaan ilmestyykö videobuutti jostain (toivottavasti! Mutta ainakin audiosellainen on tulossa.), jo sen takia että olisi kiva nähdä minkä biisin aikana Geddy katsoi allekirjoittanutta suoraan silmiin ehkä kymmenisen sekuntia. EHKÄ. :) Nyt vasta oikeasti ymmärrän miksi ihmiset niin innokkaasti yrittävät saada buutteja niistä konserteista joissa ovat itse olleet mukana. Nyt matkan jälkeen en millään näytä saavan kyllikseni Rushia, koko ajan tekee mieli kuunnella tai katsoa jotain. Onneksi töissäkin voi palata pehmeästi arkeen vaikkapa kuuntelemalla nettiradiota osoitteessa
www.rushradio.org
:-)
Tässä settilista vielä kerran:
New Film Intro
Overture 2004 - Finding My Way, Anthem, Bastille Day, A Passage to Bangkok, Cygnus X-1, Hemispheres Prelude Instrumental Medley
The Spirit Of Radio
Force Ten
Animate
Subdivisions
Earthshine
Red Barchetta
Roll The Bones
Bravado
YYZ
The Trees (Day Tripper)
The Seeker
One Little Victory
---
Set Two:
Tom Sawyer
Dreamline
Secret Touch
Between The Wheels
Mystic Rhythms
Red Sector A
Drum Solo
Resist (Acoustic)
Heart Full Of Soul (Acoustic)
2112: Overture/The Temples Of Syrinx/Grand Finale
La Villa Strangiato
By-Tor & The Snow Dog
Xanadu
Working Man (reggae chorus)
---
Encore:
Summertime Blues
Crossroads
Limelight
--
Rushista lisää Palasokerissa, raportti Vapor Trails-kiertueelta 2002: Osa 1 & Osa 2. Lerxstin raportti juhlakiertueen Wembleyn keikasta ja Pasin raportti Tukholmasta. Keikkafiilistelyä ennen ja jälkeen foorumissa .
Tämä ei nyt sitten välttämättä mene biisi biisiltä, muistivärkkini on aina ollut sen verran hatara että kaikki yksityiskohdat eivät jää mieleen vaikka olisin ihan taivaassa. Ja olihan tämä koko konserttireissu niin erityisjuttu että nirvananikin varmaan vaikutti. Tai oikeastaan: kaikki biisit vaan toimivat niin makiasti että en missään tapauksessa keksisi muuta kuin ylisanoja niistä. :)
Tukholmassa huomattiin todellakin miten yleisön osallistuminen vaikuttaa myös bändiin. Ihan selvästi ainakin alkupäässä pojat olivat hiukan kipsissä, varmaan oli yllättävää että niin pitkän ajan kuluttua yleisö ei ollut riemukkaammin mukana. Ei sillä ollut mitään tekemistä minkään skandinaavisen pidättyväisyyden kanssa minä jos kuka olen pidättyväinen monissa asioissa ja huomasin bailaavani (kuin myös muu meidän porukka ;)) huomattavasti ankarammin kuin esim. koko meidän sektio, ja me sentään istuttiin! Seuraavana päivänä olivat pohkeet kipeinä kovasta rumpaloinnista. Hauska kokemus sekin.
Tukholman surkean metrosysteemin takia myöhästyin viimeisestä pikajunasta hotellille joten piti ottaa taksi. Ja se olikin ainut juttu mikä meni yhtään pieleen koko reissulla. Ihme! Unet jäivät hotellissa ehkä viiteen tuntiin (mikä oli ainakin puolet enemmän kuin edellisyönä laivalla joten en valita!), ja aamulla Arlandaa kohti. Välilaskun aikana Tanskassa tuhersin koto-Suomeen tippa silmässä tekstaria kun olin tajunnut faniuteni syvimmän olemuksen. Haluatteko kuulla sen? No ei se mitään, sanon sen silti. :-P Tajusin että Rush oli aikoinaan aikuiselämäni ensimmäinen oma juttu, heidän musiikkinsa löytäminen ja sen kuunteleminen liittyy todella voimakkaasti itsenäistymiseeni ja kotoa lähtöön. Siksi Rush on minulle niin paljon enemmän kuin musiikki tai edes Ged, Alex ja Neil... Enkä taida olla havaintoineni ihan yksin.
Schipholissa tapasin sitten elämäni ekan kerran kaverini Ronin (ehkä HIUKAN jännitti etukäteen) jonka olen tuntenut vanhalta TNMS-listalta, vuodesta 1996 lähtien, ja vaimonsa. Aivan mahtavia ihmisiä. :-D Ja Ron on tosi Rush-friikki hyvässä mielessä, buutteja ja kirjoja jne jne on hyllyt pullollaan...
Perjantaina vietettiin päivää hyvin rauhallisissa merkeissä, musiikkia kuunnellen (mm. The Tea Partya ja Porcupine Treeta) ja jutellen. Hehkutin myös tulevaa iltaa sähköpostin kautta parille kaverille Suomessa. Kumpikaan ei ole fani mutta kannustus oli kova. :) Lopulta joskus neljän maissa lähdettiin Rotterdamia kohti paikallisjunalla Ronin ja muutaman kaverin kanssa. Ensin oltiin hetken aikaa fiilistelemässä Meeting Point pubissa Ahoyn lähettyvillä, siellä oli jonkin verran The National Midday Sunista tuttua porukkaa ja muitakin. Yksi heistä oli kuulemma tavannut Neilin Rotterdamin lentokentällä moottoripyörän kanssa!!! Oli pyytänyt että saisi ottaa kuvan. Neil oli sanonut: Im nobody :) mutta ilmeisesti kuva oli saatu. En kyllä ole sitä vielä nähnyt. Muistaakseni tuosta oli jo juttua TNMS:ssä (eli www.t-n-m-s.com:ssa).
Joskus ennen seitsemää siirryttiin jonottamaan Ahoyn ulkopuolelle. Kameraa en ottanut mukaan joten securityn kanssa ei tullut mitään hankausta. Olin ostanut Tukholmasta punaisen R30-paidan ja sen jälkeen päätin että Hollannista ostaisin sen pitkähihaisen goottipaidan, ja tourbookin. Minusta paidat ovat hienoja! Mutta makunsa kullakin. Konsertin aikana oli sitten vähän hankalaa yrittää pitää se muovikassi kamoineen lähettyvillä kun seisoin siellä ihmisjoukon keskellä. Kiintoisa huomio muuten: kun Globenilla oli hirvittävä tunku krääsäkojulle niin Ahoyssa taas kaikki toimi tosi sujuvasti... Ehkä Keski-Euroopassa on totuttu suurempiin kansanjoukkoihin kuin meillä täällä Pohjolassa. ;)
Ahoyssa jutskattiin hetken aikaa muutamien ihmisten kanssa, esim. sellaisten joita Ron oli tavannut käydessään Wembleyn ekassa konsertissa. Siellä oli mm. Gebs, joka on lähes ammattimainen buuttien äänittäjä. Hänellä oli takin sisällä äänityssysteemi, joka on kuulemma niin tarkka että koko shown aikana ei voi liikahtaakaan. Täytyy olla kyseessä todellinen fani.
Ahoyn paikkasysteemi oli sellainen että koko permanto oli general admission meininkiä! Meillä oli liput permannolle, ja olin päättänyt jo paljon aikaisemmin että jos vain mitenkään onnistuisin niin puskisin niin lähelle Geddyä kuin ikinä. =) Ihmiset alkoivat vähitellen pakkautua siihen lavan eteen ja kiltisti excuse metä hokien pääsin ehkä jonnekin viidennen rivin paikkeille! Muutama pitkä hemmo siinä oli vielä edessäni mutta näin heidän välistään lavalle vielä silloin aika mukavasti. Keskimäärin hollantilaiset vaikuttivat olevan melkoisen pitkäkasvuista porukkaa. Myöhemmin konsertin aikana samat hemmot ilmeisesti kyllästyivät lievään tökkimiseeni koska lähes työnsivät minut vielä eteenpäin, ehkä 3. riville. Holy crap!
Ennen konsertin alkua joku miekkonen kulki siinä eturivin edessä ja kuvasi kovasti videokameralla yleisöä. Luulin häntä esim. Andrew M:ksi mutta netin kuvista päätellen taisin olla väärässä. We'll see. Sitten introfilmi ja Jerry Stiller screenillä (Georgen isä Seinfeldista kuten useimmat kai tietävätkin). Ja tulpat korviin (olivat muuten todella tarpeen, Tukholmassa otin ne pois akustisen osuuden ajaksi mutta Ahoyssa se ei tullut kuuloonkaan. Ahoyn kolmannessa rivissä tulppien kanssa soundi oli aika täydellinen. :-)), ja konsertti käyntiin. Medley toimi minusta todella hyvin noin ei laulettuna, aikaisemmissa medleyissä on joskus häirinnyt se että "tarina" vaihtuu kesken kaiken. Settilistassa oli useita biisejä (esim. The Spirit of Radio) joita en yleensä koskaan jaksa kuunnella livelevyiltä mutta nyt en olisi vaihtanut pois yhtään biisiä. Aivan mahtavaa, olin jonkinlaisessa hurmiossa koko sen 3+ tuntia. Ja pistin huumaantuneita tekstareita ainakin parille ihmiselle. ;)
Ei-muusikkona en osaa analysoida biisejä soittajan kannalta, ja enimmäkseen en edes nähnyt Alexia ja Neiliä kunnolla. Mutta kun olin päässyt siihen lempparimuusikkoni kohtaan niin olin kyllä todella tyytyväinen. :-D Aivan uskomatonta lopulta päästä bilettämään ehdottoman suosikkibändini tahdissa ja huomata että heilläkin oli selkeästi hyvä fiilis. Ainakin Geddy ja Alex hymyilivät melkoisesti konsertin kuluessa. Ja jos joku pystyy olemaan hymyilemättä nähdessään Alexin hymyn niin... Mayning siinä eturiveissä oli huima, ja harvassa olivat ne tyypit jotka eivät laulaneet mukana. Voi kun aina konserteissa olisi tuollaista.
Force Ten on aina ollut suosikkejani, se ei petä koskaan. Animate taas on ehkä kolmas Rush-biisi joka aikoinaan kolahti minuun, aiiiivan ehdoton (live)biisi! Joku ehkä muistaakin (buuteista tai muuten) että CP- ja TFE-kiertueilla oli Animaten loppupuolella videoscreenillä mukava kielten sekamelska, jossa siis oli käännetty Animaten kertosäkeen verbit eri kielille. Mukana oli myös suomi (eksoottisuuden takia?), mutta nyt tuota filmiä ei enää ollut mukana showssa. Sitä olisi ollut mukava päästä katsomaan oikein omin silmin. Sitten seurasivat Subdivisions, Earthshine ja Red Barchetta, kaikki taattua laatua. Red Barchettassakin on aina niin uskomaton meininki että oksat pois! Roll the Bonesin jälkeen nähtiin ja kuultiin minuun aina rajusti iskenyt Bravado, aah...
Ilmeisesti yleisö oli Rush in Rionsa opiskellut, koska YYZ laulettiin ihan läpi asti. The Seekeristä ja muista covereista sen verran että minusta ne toimivat livenä yllättävän hyvin! Kun Feedback ilmestyi, olin aika skeptinen, enkä itse levyä jaksa kuunnella ainakaan kokonaan kerralla, mutta kummasti niissä biiseissä on oma viehätyksensä. One Little Victory päätti ekan setin tanakasti ja lieskojen kuumuus TODELLA tuntui.
Sen jälkeen seisoskelu jatkui koko paussinkin ajan, onneksi ei ollut vessan tarvetta. :> Toisen setin aluksi screenillä näkyi bobblehead-nukkien mainosfilmi ;) lohikäärmeineen, ja sitten tuli monen mielestä se ultimate eli Tom Sawyer. Itselläni kesti tosi kauan ennen kuin aloin pitää TS:stä, mutta onhan se kova juttu jo legendaarisuutensa takia. Ja jytkyy ekasta sävelestä lähtien.
Dreamline on RTB:n harvaa parhaimmistoa Bravadon ohella, ja Secret Touchin way-ay-ay inin jälkeen kuultiin muutama mainio biisi 80-luvun puolivälistä. Between the Wheels on niin HUIPPU jo levyllä ja livenä se räjäytti pankin! Oijoi. Mystic Rhythms oli ihan väärässä paikassa BTW:n ja Red Sector A:n välissä, se on hyvä mutta ehkä liian rauhallinen biisi konserttiin. RSA taas valoineen ja aiheineen iski tajuntaan just kuten pitää.
Leave That Thing Alone on SE biisi jonka ansiosta minusta tuli Rush-fani joten olisin todella kaivannut sitä rumpusoolon edeltäjäksi. Sen lisäämistä kai/ehkä harkittiin jossain vaiheessa kiertuetta tai ainakin kuulin huhuja, mutta se nyt jäi haaveeksi. Mutta se olikin ainut biisi jota tosiaan jäin kaipaamaan. Neilin rumpusoolo on aina livejutuissa ollut minulle vähän pakkopullaa mutta nyt kun olin itse paikalla niin en voinut kuin hämmästellä. Neil on aika äijä! Jotenkin tuntui että hän paukutteli kiertueen päätteeksi vielä oikein ylimääräisestikin oikein sydämensä kyllyydestä. Ja se hänelle suotakoon.
Sitten oli akustisen osuuden vuoro. Resist oli upea kuten aina, sen alussa vain yksi häirikkö pilasi vähän tunnelmaa. Joku korsto nimittäin tunki siihen melkein eteeni rumpusoolon alussa eikä meinannut väistyä millään vaikka oli paljon pitempi kuin monet meistä muista siinä. Onneksi siinä oli yksi innokas gentlemanni-ilmarumpali joka lopulta hoiti asian suht diplomaattisesti sanoin "It's not me but you're being rude to the lady", tarkoittaen ladylla minua. Tuli oikein naisellinen olo. Muuten siinä eturiveissä oli tosi hieno tunnelma kun meille pätkille annettiin tilaa eikä kukaan tunkenut. Siinä oli melkein tilavaa seisoskella, ei yhtään niin ahdasta kuin voisi olettaa. Yhdessä vaiheessa joku hiukan liikaa ottanut ukkeli pyöri siinä lähellä kuin kaatumassa oleva keila, sitä sai vähän varoa. Mutta ei siitäkään mitään pahempaa seurannut.
Sanotaan mitä sanotaan: Heart Full of Soul on aivan ihana biisi! Ainakin minuun se vetoaa. Ennen Feedbackia en tuntenut koko biisiä mutta se eturivien porukka selvästi tunsi, se enkelikuoro nimittäin lauloi siihen joka väliin Feedbackilta puuttuvan taustaharmonian o-oo-oo-o-oo. Hyvältä kuulosti, ja varmasti se tuntui muusikoistakin mukavalta. En siis ole itse muusikko mutta ihan varmasti on mahtavaa kun yleisö lähtee mukaan ja tekee vähän ylimääräistäkin. Jea.
Sitten sukellettiin taas Rushismin sisimpään 2112:n myötä. Enpä olisi arvannut sitä fiilistä mikä tulee kun pääsee itse mukaan 2112:n HEY-osuuksiin. Heh. En ole ihan varma piraattiteeman onnistuneisuudesta mutta menihän se siinä muun ohessa, ja sen ansiosta Geddy voi säästää ääntään edes vähän kun pääsee laulamasta yhtä kertosäettä. Ei sillä että siihen olisi ollut näkyvää tarvetta, kyllä siitä kurkusta ääni tuli koko illan ihan pinnistelemättä! Tuon biisin yhteydessä lavalle ilmestyi kaksi blondia merirosvolipun kanssa jossa ilmeisesti oli koko crewn nimmarit. Taisi olla yllätys bändillekin, ilmeet olivat sen verran yllättyneet. Ja iloiset, kyllä naisihminenkin huomasi että ne blondit eivät olleet ihan pystymetsästä reväistyjä. Ne miehet. :)
Sitten olikin vuorossa La Villa Strangiato HEY-kohtineen ja rantteineen. Ei siinä paljon järkeä ollut mutta Ronin kanssa pääteltiin että Alex taisi sanoa rakastavansa "these other guys" ja haluavansa lapsia heidän kanssaan. Whatever. :) Mutta oi että kun La Villan pääkitaraosuus aina uppoaa niin syvälle tuonne jonnekin sisimpään... By-Tor & The Snow Dogin animaatio tosiaan oli ja on hauska, siitä tulee vähän eloa koko biisiin. Minun makuuni se taistelukohta onkin aina tuntunut vähän turhan pitkältä. Xanadu on taas yksi joka ei koskaan petä, on se niin hieno se alkukin kaksikaulaisine kitaroineen jne. Working Man on taas yksi sellainen biisi jota ilmankin eläisin, mutta kuten sanottu, en olisi vaihtanut sitäkään muuhun.
Encoren aluksi Geddy ja Alex heittelivät kuivausrummuista kaikki loput paidat yleisöön. Vaikka ne batiikkipaidat ovatkin sellaista tavaraa jota ei ehkä tulisi usein pidetyksi niin olin kyllä odottanut tuota kohtaa ja kurkottelin minkä kerkisin mutta just minun suuntaani ei lentänyt yhtään paitaa. Mutta enköhän kuitenkin pärjää nykyisillä Rush-kuteillani. :)
Onneksi bändi soitti viimeiseksi biisiksi Limelightin, jos viimeiseksi olisi jäänyt joku coveri niin hiukan olisi ollut korni fiilis. Minut ne kaksi encoren coveria (Summertime Blues ja Crossroads)
jättivät vähän kylmäksi. Mutta jälleen kerran Limelight kruunasi konsertin.
Ja sitten se olikin siinä. Viimeiseksi mieleen jäivät lämpimänä muistona Geddyn kehut "You have been a most awesome audience"...
Konsertin jälkeen talsittiin ulos Ahoysta, muovituopit vain narskuivat jalkojen alla... En muista koska olisin ollut tuota ennen niin kuumissani, mutta ei hikoileminen ole koskaan ollutkaan tuon arvoista. :) Kotimatkalla junassa olin edelleen muissa maailmoissa, ja Ronin luona lyhtyni sammui aika nopeasti siltä illalta. Seuraavana päivänä jätettiin jäähyväiset ja lensin kotiin Suomeen, todella rättipoikkinaisena mutta onnellisena. WAU mikä matka.
Nyt vain sitten odotellaan ilmestyykö videobuutti jostain (toivottavasti! Mutta ainakin audiosellainen on tulossa.), jo sen takia että olisi kiva nähdä minkä biisin aikana Geddy katsoi allekirjoittanutta suoraan silmiin ehkä kymmenisen sekuntia. EHKÄ. :) Nyt vasta oikeasti ymmärrän miksi ihmiset niin innokkaasti yrittävät saada buutteja niistä konserteista joissa ovat itse olleet mukana. Nyt matkan jälkeen en millään näytä saavan kyllikseni Rushia, koko ajan tekee mieli kuunnella tai katsoa jotain. Onneksi töissäkin voi palata pehmeästi arkeen vaikkapa kuuntelemalla nettiradiota osoitteessa
www.rushradio.org
:-)
Tässä settilista vielä kerran:
New Film Intro
Overture 2004 - Finding My Way, Anthem, Bastille Day, A Passage to Bangkok, Cygnus X-1, Hemispheres Prelude Instrumental Medley
The Spirit Of Radio
Force Ten
Animate
Subdivisions
Earthshine
Red Barchetta
Roll The Bones
Bravado
YYZ
The Trees (Day Tripper)
The Seeker
One Little Victory
---
Set Two:
Tom Sawyer
Dreamline
Secret Touch
Between The Wheels
Mystic Rhythms
Red Sector A
Drum Solo
Resist (Acoustic)
Heart Full Of Soul (Acoustic)
2112: Overture/The Temples Of Syrinx/Grand Finale
La Villa Strangiato
By-Tor & The Snow Dog
Xanadu
Working Man (reggae chorus)
---
Encore:
Summertime Blues
Crossroads
Limelight
--
Rushista lisää Palasokerissa, raportti Vapor Trails-kiertueelta 2002: Osa 1 & Osa 2. Lerxstin raportti juhlakiertueen Wembleyn keikasta ja Pasin raportti Tukholmasta. Keikkafiilistelyä ennen ja jälkeen foorumissa .
+/- saldo : 0 | Tweet
Hollantilainen kaverini valitti että Ahoyssa oli ollut sietämättömän kovat ja puuroiset soundit, ainoastaan Peartin rummut olivat kuuluneet selkeästi. Itse olin Globenin soundeihin varsin tyytyväinen ,joten oliko niissä noin paljon eroa? Niin, ja kiitos erittäin hyvin ja fiiliksellä kirjoitetusta jutusta!
Kiitoksia ehuhta raportista, ilmeisesti Hollannissa myös yleisö oli ollut kunnon vireessä! Johtuisiko siitä, että sikäläinen keikka oli perjantaina kun Globenissa rokattiin keskiviikkona...
Myös rush.comiin voi kirjoitella keikka-arvioita ja ne ehkä tulevat jollakin aikataululla sivustolle näkyviinkin.
Kehtaiskohan sinne lähetellä... Olisin kyllä ainakin ensimmäinen eurooppalainen kirjoittelija, siellähän on konserttipäivien määrään verrattuna tosi vähän arvioita! :-o Katsotaan.
Lähetin raporttini hiukan sensuroituna (ainakin buuttien osalta ;)) tuonne eilen, saapa nähdä tuleeko se sinne koskaan luettavaksi. Jos meininki on yhtä hidasta kuin viime aikoina muuten niin ehkä menee vuoteen 2112. Okei, tuo oli luvattoman huono... :)