Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

USA:n vaalihumua

EsaJii kirjoitti noin 20 vuotta sitten (10 kommenttia)
Ollaan taas vaalien edessä. USA:n perustuslain mukaisesti jokaisen osavaltion kaikki valitsijamiehet menevät sille, joka sai enemmön ääniä. Strategisesti voittamalla määrätyt osavaltiot voi päästä presidentiksi alle puolet kansan äänistä saaneena.

Annoimme parikymppiä demokraattisellle puolueelle, joten saimme kutsun vaalien viimeisen väittelyn katselutilanteeseen. Presidentti ja ehdokas Kerry väittelevät muualla kaupungissamme, ja sen jälkeen Kerry tulisi tervehtimään meitä alle tuhatta rivikannattajaa. Kaipa paljon rahaa antaneet tapaavat ehdokkaan heinommissa tiloissa. Me olisimme lähes paljaassa messuhallitilassa.

Liput olivat ilmaisia, mutta ne sai vain kutsutut ja tulostimme ne itse netistä. Laskuri laski ettei saliin tule liikaa väkeä. Meidän lipuissa oli vaimon nimi ja minun lipussa ”guest”.

Saavuimme keskikaupungille ja pistimme Kerry-nappeja asusteisiin kun kävelimme parkkihallista kadun yli messuhalliin. Ovien edessä oli pieni ryhmä abortinvastustajia. Kerryläiset ympäröivät heidät tilaisuuden lopussa ja keksivät oman iskulauseen jota hokea toistamiseen. Poliisi katsoi vieressä. [Tyttäreni oli kuullut koulussa oikeistokavereiltaan että ”Kerry tahtoo tappaa vauvoja.” Markkinoimalla tiettyjä asioita omille kannattajilleen Bushin joukko on antanut aivan eri kuvan täällä kuin muualla maailmassa, kuin olisi sympaatinenkin ukkeli.]

Sisälle piti odottaa puolisen tuntia ja demokraattisen puolueen vapaaehtoiset kävivät kassit läpi samalla kun käveltiin metallinpaljastimen läpi. Sitä hoiti jonkunlaisessa uniformussa palkattu mies.

Sisällä messuhallissa oli muutama iso teeveeruutu seinällä. Väittelyä oli jo kulunut vartin kun pääsimme istumaan betoniselle lattialle. Vaalijulisteita ei riittänyt istuma-alustaksi, joten istuin pehmeäkantisen kirjan päälle. Lattialla oli limua ja muuta roskaa jo heti alussa.

Yleisö hurrasi suosikkinsa lauseille ja buuasi tai nauroi Bushin lausunnoille, joten niitä oli osin vaikea kuulla. Täten väittelystä ei saanut ollenkaan tasapuolista kuvaa messuhallista käsin. Lehtien mukaan Bush oli antanut selväkielisiä lausuntoja uskontonsa pohjalta moraalijutuissa. Mutta salissa vielä kaikui ja sen takia Kerryn sanomat olivat puheäänen takia helpompi kuulla.

Kansa oli nuorehkoa, jopa lukioikäisiä oli joukossa. Mutta meidänkin ikäisiä oli. Tavallista farkkukansaa tuntui olevan: kirjastohoitajaa, sairaanhoitajaa, kirjanpitäjää, taidepuolen porukkaa. Puhujan korokkeen takana oli pieni katsomo jolla oli sii penkit. Heillä oli jonkin verran hienompi asu. Luulenpa että Bushin vaalitapahtumassa muualla kaupungissamme ei ollut ainoatakaan miestä ilman solmiota.

Väittely loppui ja ehdokkaiden oli siellä käteltävä paljon tärkeitä ihmisiä.

Meidän paikassa paikallien bändi soitti puolisen tuntia, lopettaen Johnny B. Goodella. Yleisö lauloi sitä mukana. Nauhalta soitettiin Neil Youngia ja muuta. Tunnin odotettuamme alkoi tapahtua. Plakaatteja heilutettiin yleisössä ja valokuvaajat heräsivät valppaksi ja odottamaan.

Itse juhlakalu käveli yleisön joukossa jostain takaa lavan eteen ja kätteli kaikki matkalla. Lavalle selvisi Kerry, Teresa, Kerryn tytär ja joku muu.

Kerryn puhe oli vaalipuheen pätkistä koottu ”pep-talk”. Kovin vähän oli kuitenkin kohdistettu erityisesti fani-yleisölle, mutta pari vitsiä sentään.

Tapahtuma kesti jotain 20 minuuttia ja kymmenisen minuuttia erikoiskatsomon kättelyä sen päälle (liittämässäni kuvassa ehdokas näkyy takaapäin tuon joukon edessä).




Yleisössä oli juhlan tuntua. Kenties nuoret äänestäjät ovat optimistisempia kuin minä. Mutta Floridan äänin on ennenkin tapahtunut kummia. Saa nähdä.

+/- saldo : 0 |

    kite kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kiitos Esa mielenkiintoisesta jutusta! Mukava kuulla fiiliksiä paikan päältä. Hoitakaahan se Bush nyt sieltä hemmettiin!

    EsaJii kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Strategisesti VOITTAMALLA määrätyt osavaltiot voi päästä presidentiksi alle puolet kansan äänistä saaneena. (puuttui tuo sana)



    Paikalliset republikaani-nuoret...

    ..polttivat eilen pihallamme olleen (3 dollaria maksaneen) Kerry Edwards kyltin. Todisteena ollut mustunut metallikehyskin oli otettu mukaan ja johonkin pusikkoon. Ei ollut poliisille näyttää rikosten jälkiä.



    Näin ne kiltit oikeistonuoret, kirkossakäyvät krisityt. Meidän pakanalapset eivät tee ilkivaltaa.



    Mahtoiko nuoria harmittaa kun isi lupasi maasturin, mutta jos tulot on yli $250 000, nousee verot Kerryn kaudella.



    Stello kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jos Amerikkalaiset oikeasti pelkäävät terrorismia ja tahtovat jopa vähentää sitä, niin Bushia nyt ei ainakaan kannata äänestää..



    Katsottiin Sky News'ilta katuotantaa USAsta, ja ihmeteltiin niitä, jotka totesivat etteivät ole tyytyväisiä Bushiin, mutta kun se on "the evil we know", niin saattavat kuitenkin äänestää sitä, kun eivät tiedä olisiko Kerry yhtään sen parempi.. HALOO?!?

    EsaJii kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Se nyt on ihan arvailun varassa. Oikeastaan en usko että presidentin valinnalla on paljonkaan tekemistä terrorismin torjumisen kanssa. Mutta uskottelevat niin. Ja onhan Libya saatu pikkasen kuriin, sen voin Bushille myöntää.

    Heikkikerkkanen kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0


    Vaihteleeko osavaltion valitsijamiesten määrä osavaltion väkiluvun mukaan, ja jos vaihtelee, niin missä suhteessa? Mistä voisi nähdä eri osavaltioiden valitsijamiesten määrän?

    EsaJii kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Osavaltiot, joissa peli on vielä lopettamatta ovat täällä
    http://www.time.com/time/election2004/battleground/


    Newsweekillä on aika samanlainen taulukko, mutta enemmän historiaa. En tiedä miten valitsijamiehien luku muuttuu jos väkeä katoaa jostain ja menee vaikka naapurivaltioon. Uskon että valitsijamiehien määrä koko maassa ei muutu.

    EsaJii kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Myös tämä, Heikki:
    http://news.bbc.co.uk/1/shared/spl/hi/americas/04/vote_usa/map/html/default.stm?tab=2

    EsaJii kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Esikaupungin vaalipaikka oli kirkossa. Semmoinen joita kutsun feel good-kirkoiksi. Olimme oven ulkopuolella 5 30, noin 20 henkeä. Kuuteen mennessä jono oli 100, arvaisin. Ihmiset eivät tahdo odotella tuntikaupalla ja myöhästyä töistä. Ja näin aamulla ilman vaaliuutisia on kivempi äänestää.



    Me valkoiset keskiluokkalaiset plus yksi musta pääsimme kirkon sisätiloihin 5 55 ja ekalta tarkistettiin paperit 6 00. Äänestyskopperoissa oli yksi rullatuolimalli, kukaan ei huolinut sitä. Pääsin kopperoon. Äänestin puolueen lapun mukaan. Suurin osa tuomareista jäi tyhjäksi kortissani. Tökin reikiin. Kun olin äänestänyt free worldin johtajaa ja muita, otin kortin ja tarkistin valoa vasten heiluvia paperiosia kortista. Ei ollut, reijät ihan siistejä nelikulmioita.



    Oli äänestetty. Jumala siunatkoon Amerikkaa. Tai ainakin Darwin.

    __________________



    Anonyymi kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    tosi hyva, etta joku valottaa noita usan vaalijuttuja ihan kaytannossa meille tanne kotosuomeenkin. kerrotko viela, etta mita saa siis siella kopissa oikein anestit. siis et suoraan presidenttia, vaan valitsijamiehia (tuomareita) ja pitaako niita siis aanestaa joku tietty maara vai miten.

    mita luulet, onko enaa toivoa saada bushia alas



    anna

    EsaJii kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Äänestyskortissa on presidenttiehdokkaiden nimet. Valitsijamiehet on puolueiden valikoitava. Maan syntyvuosina ne tosiaan matkustivat Washingtoniin äänestämään, en tiedä jos enää.



    Äänestämme poliitikkojen ohella tuomareita, sheriffejä, ym. Siis lain käytäntäänpanokin on poliitista.