Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Rapurock tuo vaihtoehtomusiikkia pikkukaupunkiin

Jake kirjoitti noin 13 vuotta sitten (0 kommenttia)
Huhtikuu jo humauttaa lumia pois, joten kohta on elokuu ja olemme
viljaa. Olit sitten keliaakikko tai karppaaja, ei kannata vaipua epätoivoon, sillä mätäkuu tuo mukanaan myös Rapurockin. Kahdeksatta kertaa Oulaisissa järjestettävää pikkufestaria vietetään 12.-13. elokuuta.

Lauantaina 13. elokuuta Väinölänrannan idyllisessä syleilyssä nähdään viisi vaihtoehtoista musiikkiaktia. Lavalle nousevat kotimaisen musiikkikentän ykköshämmentäjä Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi, vekkuli voimapoppaaja Wedding Crashers, tuomiopäivän psykedeliaa tarjoileva Mr. Peter Hayden, kohmelopäivän pelastaja Matalat Majat sekä Jokilaakson räiskyvin thrash-orkesteri Arctulary.

Rapurockin kuuma syke ei rajoitu pelkästään puistotapahtumaan, vaan se levittää lonkeroitaan myös ainakin Ravintola Medusaan. Perjantaina 12. elokuuta kyseisessä yökerhossa vietetään Etkoklubia, jossa lavalle nousevat oululaisen vaihtoehtorockin helmi Mushmouthed Talk sekä sukupuolineutraalin diskon taitaja Sylvi.

Lauantain puistotapahtuman jälkihikiä vuodatetaan samaisessa ravintolassa Jatkoklubilla, kun lavarakenteita lärisyttävät pohjoisten leveyspiirien kuumin rock'n roll -retkue Moses Hazy sekä Savisillan alta ponnistava Kosminen Kvartetti.

Oulaisten elävän rytmimusiikin harrastajat ry:n järjestäjäporukka miettii parhaillaan päät sauhuten, miten tapahtumasta saataisiin entistäkin parempi. Yllätyksiä on varmasti luvassa. Niistä ja muista käytännön asioista, kuten lipunhinnoista, ilmoitellaan myöhemmin lisää.

Tapahtumatiedot:

Rapurock @ Väinölänranta, Oulainen 13.8.2011
Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi
Wedding Crashers
Mr. Peter Hayden
Matalat Majat
Arctulary

Rapurock-etkoklubi @ Ravintola Medusa, Oulainen 12.8.2011
Mushmouthed Talk
Sylvi

Rapurock-jatkoklubi @ Ravintola Medusa, Oulainen 13.8.2011
Moses Hazy
Kosminen Kvartetti

+/- saldo : 0 |