Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Famlende Forsøk: One Night I Had a Frightful Dream

Klaus kirjoitti viime vuonna (1 kommenttia)
Jossakin levykeräilijän synkässä sielussani on jo pitkään puhunut ääni. Se kannustaa minua jatkuvasti etsimään hyllyyni vinyylilevyjä jotka ovat tavalla tai toisella kieroutuneita tai muuten vain todella kummallisia. Hieman huvittuneena tuon äänen kuiskauksista työnsin sen kehoittelut syrjään mielestäni ja jatkoin virheettömän ja suoraviivaisen levykokoelmani kartuttamista. Joitakin viikkoja sitten sai kuitenkin alkunsa tapahtumaketju, jonka myötä en voi enää olla varma tuon äänen alkuperästä. Minulla on syytä epäillä, että se ei olekaan oman mieleni tuotoksia. Viattomasti alkunsa saanut tarina johti lopulta siihen, että tuo ääni, minkälie muinaisen kauhun äänihuulien luoma (Iä Iä!), sai viillettyä vääristyneen särön levykokoelmaani. Se sai minut hankkimaan Famlende Forsøkin levyn One Night I Had a Frightful Dream.

Eräänä päivänä selaillessani erään nettilevykaupan listoja pisti silmääni seuraavanlainen levy: Famlende Forsøk - One Night I Had a Frightful Dream (tribute to H.P. Lovecraft). Bändin nimi oli minulle täysin tuntematon, mutta Lovecraftin nimi pisti silmääni, suuri ihailijansa kun olen. Ääni päässäni kuiski: "Tätä levyä olet etsinyt, Iä Iä!"

No perhana, pistetään tilaukseen.

Levyn saavuttua iskin sen lautaselle ja istahdin kuuntelemaan. Jo ensi sekunneista oli selvää, että nyt ei olla tekemisissä minkään perinteisen populäärimusiikin kanssa, tai sen koommin minkään muunkaan minulle etuudestaan tutun kanssa. Biisit soljuivat paikallaan sekasorron riivaamina instrumenttien kilpaillessa siitä kuka määrää tempon ja sävellajin. Tämän päälle lausutaan pätkiä Lovecraftin novelleista messuavaan sävyyn. Jostain syystä tämä musiikki kuulostaa hyvinkin tutulta. Famlende Forsøk onkin onnistunut luomaan taitavasti äänivastineen Lovecraftin tarinoille.

Mielestäni armeliain asia elämässä
on ihmismielen kyvyttömyys ymmärtää kaikkea sitä,
mitä maailma pitää sisällään.

Me elämme tietämättömyyden levollisella saarella
keskellä äärettömyyden mustaa merta,
eikä meitä ole tarkoitettu matkustamaan kauas."


Howard Phillips Lovecraft

Cthulhun kutsu

Näillä sanoilla alkaa H.P. Lovecraftin kenties kuuluisin novelli ja selvästikin Famlende Forsøk ovat viis veisanneet tästä rimpsusta. Sen verran syviin vesiin kokoonpano sukeltaa levyllään. Ja minä hyppäsin empimättä perässä.

Viimeisten sävelten haihduttua nostin levyn soittimelta ja ryhdyin asettelemaan sitä levyhyllyyni. Tällöin minulle valkeni ansa, jonka tuo salaperäinen ääni oli mielelleni virittänyt. One Night I Had Frightful Dream on niin eri maailmasta kaikkien muiden levyjeni kanssa, ettei sitä voi järjen rajoissa sijoittaa minkään toisen vinyylin rinnalle. Lähimpänä lienevät Storm Corrosion ja Bitches Brew, mutta paitsi että niiden kakofonia on ONIHFD:n rinnalla lähinnä hellyyttävää, ovat ne muutenkin hyllyssä erillään toisistaan. Voi ruhjottua levyhyllyparkaani! Olit niin täydellinen!

Näin ollen minulle jää vain yksi vaihtoehto. Minun täytyy hankkia tuon kammottavan levyn rinnalle runsaasti kaltaistansa musiikkia. Ehkä tällöin sen viiltämä särö ei pistä silmääni niin pahasti, niin herjaavasti. (Iä Iä!) Ennen tätä en voi levyä hyllyyni asettaa, joten minulla ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin pyörittää tuota muinaista kauhua tulvivaa levyä soittimellani kunnes olen saanut (ei, joutunut!) runnomaan kauniin levyhyllyni tuon pahuuden ympyrän iljettävälle tasolle. Kirjoitan tätä huomattavan henkisen paineen alla, sillä pelkään ettei haurastunut mieleni jaksa niin kauaa kuunnella levyn sävelmiä. Sävelmiä, jotka kuulostavat aina vaan kauniimmilta...

+/- saldo : 1 |

    Jukez kirjoitti viime vuonna+/- saldo : 0
    Hienoa! Odottelin tarinassasi, että levyn kuoret ovat muodoltaan epäsoveltuvat perinteiseen levyhyllystöön! ;)