Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

National Health - s/t (UK, 1978)

Kcrimso kirjoitti noin 4 kuukautta sitten (0 kommenttia)
nationalhealth.jpgNimensä Dave Stewartin halvoista silmälaseista napannut National Health rakennettiin kahden taitavan kosketinsoittajan, edellä mainitun Stewartin ja Alan Gowenin entisten bändien Hatfield And The Northin ja Gilgameshin raunioiden päälle.

National Health koki useita kokoonpanomuutoksia ennen kuin ennätti studioon ensimmäistä levyään äänittämään. Yhtyeessä ehti soittaa niinkin merkittäviä nimiä kuin basisti Mont Campbell (Egg), kitaristit Phil Lee (Gilgamesh), Phil Miller (Hatfield And The North) ja Steve Hillage (Gong) sekä rumpali Bill Bruford (Yes, King Crimson).

----------------
Lue lisää National Healthin historiasta täällä.
----------------

Stewart ja Gowen kaavailivat National Healthista aluksi vähintään kahdeksan henkistä ”rock-orkesteria” joka keskittyisi esittämään heidän sofistikoituneita sävellyksiään. Kun yhtye lopulta pääsi levyttämään oli taloudelliset realiteetit kuitenkin tulleet vastaan ja kokoonpano oli kutistunut suht tyypilliseksi proge-kvartetiksi. Debyytin ydinkvartetin muodostaa Dave Stewart (koskettimet), Phil Miller (kitarat), Pip Pyle (rummut) ja Neil Murray (basso). Jopa Gowan oli jättänyt yhtyeen tässä vaiheessa, mutta hän kuitenkin soittaa kautta levyn vierailijan roolissa ja mukana on myös yksi hänen 10 minuuttinen sävellys ”Brujo” sekä 15 minuuttinen ”Elephant” joka syntyi yhteistyössä Stewartin kanssa. Muita vierailijoita saatiin mukaan. Canterbury-skenen joka paikan höylä Jimmy Hastings soittaa puhaltimia levyn kaikissa kappaleissa minkä lisäksi levyllä vierailee myös aiemmin National Healthiin virallisesti kuuluneet Amanda Parsons (vokaalit) ja John Mitchell (perkussiot).

Tyylillisesti National Healthin musiikkia voi pitää ikään kuin on ikään kuin vakavampana versiona Hatfield And The Northin musiikista. Tai toisaalta Hatfield And The Northin ja Gilgameshin risteytyksenä. Huumoria on yhä mukana, mutta se on hienovaraisempaa ja musiikki on selkeästi jazzahtavampaa kuin Hatfieldilla. Musiikki on myös enimmäkseen instrumentaalista. Parsonsin tosin vokalisoi sanattomaksi lähes kaikissa kappaleissa ja pääsee yhdessä biisissä laulamaan jopa sanoituksia. Kappaleet ovat pitkiä ja monimutkaisia, mutta yleistunnelma on ystävälinen eikä herkullisia melodioita uhrata teknisen kikkailun alttarille.

Levyn kohokohta on sen 14 minuuttinen avausraita ”Tenemos Roads”. Stewartin sävellys kiteyttää hyvin levyn parhaat puolet. Se tarjoilee railakasta tupla-kosketinsoittoa (Gowen syntetisaattoreissa, Stewart uruissa), sulavaa nauhatonta bassottelua Murraylta, tiukkaa rumpalointia Pylelta, täynnä yllättäviä käänteitä olevaa kitarointia Milleriltä sekä Parsonsin erittäin korkealta laulamat kauniit vokaalit. Tämä kaikki yhdistettynä vahvaan melodisuuteen ja vielä vahvempaan kompleksisempaan rytmikkyyteen (koukeroisimmillaan 25/16). Kappaleen eteerisessä väliosassa kuullaan psykedeelistä huilun soittoa Hastingsilta. ”Tenemos Roads” on melko täydellinen kauneuden ja tekniikan liitto.

Vaikka ”Tenemos Roads” on päätä pidempi kuin muut kappaleet pysyy taso kautta levyn erinomaisena. National Healthin debyytti on yksi kaikkien aikojen hienoimmista Canterbury-skeneen liitettävistä albumeista eikä yhtye todellakaan jäänyt lepäämään laakereillaan vaan pisti vielä hieman paremmaksi vain kymmenen kuukautta myöhemmin samana vuonna ilmestyneellä Of Queues And Cures levyllä.

Parhaat biisit: ”Tenemos Roads”, ”Borogoves (Part One)”, ”Elephants”

Lisää vuoden 1978 huippuja: https://pienemmatpurot.com/vuosi-vuodelta-parhaat-levyt-1978-sijat-1-10/


Arvosana : 9

+/- saldo : 0 |