Lido Salonen: Elämä jota en olisi halunnut elää
kite kirjoitti noin 22 vuotta sitten (0 kommenttia)
Salonen, Lido 2001. Elämä jota en olisi halunnut elää. Juva: WS Bookwell Oy. (214 s; kuv.)
"Volyymi alkoi nousta kamoissa ja viini mun veressä. Kuuntelin mun suosikkelevyjä: Pink Floydia, Peter Gabrielia, Jeff Beckiä, Mike Oldfieldiä, ZZ Toppia, AC/DC:tä ja Hendrixiä tottakai. Tuli melkoisen tyly fiilis. Näin lupaavasti alkaa Juha Lido Salosen omaelämäkerrallinen teos Elämä jota en olisi halunnut elää.
Salonen tunnetaan ainakin proge-intoilijoiden keskuudessa vuonna 1969 perustetun, lähinnä heavyprogea soittaneen Kalevalan perustajana. Harva sen sijaan tietää mitä kaikkea muuta mies on elämänsä aikana ehtinyt puuhata. Mutta tämän kirjan luettuaan sekin selviää. Varsin monessa hän onkin ehtinyt olla mukana muusikkotouhujensa ohella. Hän on näyttänyt toimineen vähän kaikkien suomalaisten bändien managerina. Siinä ohessa hän myös toi ulkomaalaisia bändejä keikoille Suomeen ja kokeilipa hän jopa siipiään kylpylä-yrittäjänäkin. Kaikkea muutakin toimintaa on hänen elämäänsä mahtunut ja mahtuu varmaan vieläkin.
Kirja alkaa ajallisesti hieman siellä täällä pomppivalla lyhyellä kappaleella, jonka lopussa Lido kelaa elämänsä filmin varhaisiin vuosiinsa. Köyhää lapsuutta, villiä nuoruutta ja Lidon valtaisaa kiinnostusta tyttöihin/naisiin käsitellään huolella. Itse asiassa nämä teemat (köyhyys/raha, renttuilu, naissuhteet) toistuvat useinkin pitkin kirjaa, joka etenee ajallisesti katsottuna suhteellisen loogisesti Salosen lapsuudesta nykypäivään. Hyviä ystäviä kuolee matkan varrella, kuinkas muutenkaan, onhan kyse rock n roll elämästä. Kirjan loppuosa käsittelee pitkälti Salosen suhdetta elämänsä rakkauteen, Hanna Ekolaan.
Tätä kirjaa aloittaessaan kannattaa ainakin proge-ihmisten pitää mielessä, että teos on nimenomaan Lido Salosen elämäkerta, eikä Kalevalan historia. Salonen oli kirjan kirjoitettuaan suunnilleen 5-kymppinen ja Kalevalan kausi kesti hänen elämässään noin 10 vuotta. Näiden vuosien suhde pätee aika hyvin tässä kirjassa: noin 1/5 sivumäärästä käsittelee tuota 10 vuoden jaksoa. Musiikki on toki tärkeä elementti läpi kirjan, mutta sen kautta heijastellaan ehkä enemmän Salosen liikemiestoimintaa, kuin varsinaisesti sitä the musiikkia.
Miksikään suureksi kirjailijaksi Salosta ei voi luokitella, mutta eihän hänen sitä tarvitse ollakaan. Teksti on paikoitellen vähän ontuvaa, mutta kuitenkin suhteellisen helppolukuista. Kirjan kielestä on tosin syytä hieman ennakkoon varoittaa ainakin kehä III:n pohjoispuolella asuvia. Itse ainakin olin kirjaa lukiessani kiitollinen etelä-suomalaisista juuristani, sillä muuten tuo stadinmurteella kirjoitettu kirja olisi paikoitellen saattanut olla hieman hepreaa, vaikka murre ei olekaan sieltä pahimmasta päästä. Mutta kuitenkin, you know, Lido pistää dörtsin poseen ja ostaa skönäreiltä 96 volttista spittaa.
Ei kirja mikään valtaisa lukukokemus ollut, mutta on se silti ihan mukiinmenevä kuvaus erään ihmisen elämästä. Paljon tuttuja ja mielenkiintoisia populaarikulttuuriin liitettäviä nimiä vilahtelee matkan varrella. Pessimistinen kirjan nimi viittaa Salosen siihenastiseen elämään, joka on kieltämättä ollutkin hyvin tapahtumarikas niin positiivisessa kuin negatiivisessakin mielessä. Eikä se varmasti ole ollut sieltä helpoimmasta päästä. Uuden elämän hän katsoo alkaneen hieman alle 50-vuotiaana, jolloin hänelle ja Hannalle syntyi lapsi. Hei Juha, olet saanut uuden elämän, on kirjan viimeinen lause. Eipä siihen sitten oikein muuta osaa sanoa kuin että tsemppiä Lido ja hyvää elämää! Toivottavasti seuraavan kirjasi nimi on "Elämä, jonka halusinkin elää".
Arvosana : 6
"Volyymi alkoi nousta kamoissa ja viini mun veressä. Kuuntelin mun suosikkelevyjä: Pink Floydia, Peter Gabrielia, Jeff Beckiä, Mike Oldfieldiä, ZZ Toppia, AC/DC:tä ja Hendrixiä tottakai. Tuli melkoisen tyly fiilis. Näin lupaavasti alkaa Juha Lido Salosen omaelämäkerrallinen teos Elämä jota en olisi halunnut elää.
Salonen tunnetaan ainakin proge-intoilijoiden keskuudessa vuonna 1969 perustetun, lähinnä heavyprogea soittaneen Kalevalan perustajana. Harva sen sijaan tietää mitä kaikkea muuta mies on elämänsä aikana ehtinyt puuhata. Mutta tämän kirjan luettuaan sekin selviää. Varsin monessa hän onkin ehtinyt olla mukana muusikkotouhujensa ohella. Hän on näyttänyt toimineen vähän kaikkien suomalaisten bändien managerina. Siinä ohessa hän myös toi ulkomaalaisia bändejä keikoille Suomeen ja kokeilipa hän jopa siipiään kylpylä-yrittäjänäkin. Kaikkea muutakin toimintaa on hänen elämäänsä mahtunut ja mahtuu varmaan vieläkin.
Kirja alkaa ajallisesti hieman siellä täällä pomppivalla lyhyellä kappaleella, jonka lopussa Lido kelaa elämänsä filmin varhaisiin vuosiinsa. Köyhää lapsuutta, villiä nuoruutta ja Lidon valtaisaa kiinnostusta tyttöihin/naisiin käsitellään huolella. Itse asiassa nämä teemat (köyhyys/raha, renttuilu, naissuhteet) toistuvat useinkin pitkin kirjaa, joka etenee ajallisesti katsottuna suhteellisen loogisesti Salosen lapsuudesta nykypäivään. Hyviä ystäviä kuolee matkan varrella, kuinkas muutenkaan, onhan kyse rock n roll elämästä. Kirjan loppuosa käsittelee pitkälti Salosen suhdetta elämänsä rakkauteen, Hanna Ekolaan.
Tätä kirjaa aloittaessaan kannattaa ainakin proge-ihmisten pitää mielessä, että teos on nimenomaan Lido Salosen elämäkerta, eikä Kalevalan historia. Salonen oli kirjan kirjoitettuaan suunnilleen 5-kymppinen ja Kalevalan kausi kesti hänen elämässään noin 10 vuotta. Näiden vuosien suhde pätee aika hyvin tässä kirjassa: noin 1/5 sivumäärästä käsittelee tuota 10 vuoden jaksoa. Musiikki on toki tärkeä elementti läpi kirjan, mutta sen kautta heijastellaan ehkä enemmän Salosen liikemiestoimintaa, kuin varsinaisesti sitä the musiikkia.
Miksikään suureksi kirjailijaksi Salosta ei voi luokitella, mutta eihän hänen sitä tarvitse ollakaan. Teksti on paikoitellen vähän ontuvaa, mutta kuitenkin suhteellisen helppolukuista. Kirjan kielestä on tosin syytä hieman ennakkoon varoittaa ainakin kehä III:n pohjoispuolella asuvia. Itse ainakin olin kirjaa lukiessani kiitollinen etelä-suomalaisista juuristani, sillä muuten tuo stadinmurteella kirjoitettu kirja olisi paikoitellen saattanut olla hieman hepreaa, vaikka murre ei olekaan sieltä pahimmasta päästä. Mutta kuitenkin, you know, Lido pistää dörtsin poseen ja ostaa skönäreiltä 96 volttista spittaa.
Ei kirja mikään valtaisa lukukokemus ollut, mutta on se silti ihan mukiinmenevä kuvaus erään ihmisen elämästä. Paljon tuttuja ja mielenkiintoisia populaarikulttuuriin liitettäviä nimiä vilahtelee matkan varrella. Pessimistinen kirjan nimi viittaa Salosen siihenastiseen elämään, joka on kieltämättä ollutkin hyvin tapahtumarikas niin positiivisessa kuin negatiivisessakin mielessä. Eikä se varmasti ole ollut sieltä helpoimmasta päästä. Uuden elämän hän katsoo alkaneen hieman alle 50-vuotiaana, jolloin hänelle ja Hannalle syntyi lapsi. Hei Juha, olet saanut uuden elämän, on kirjan viimeinen lause. Eipä siihen sitten oikein muuta osaa sanoa kuin että tsemppiä Lido ja hyvää elämää! Toivottavasti seuraavan kirjasi nimi on "Elämä, jonka halusinkin elää".
Arvosana : 6
+/- saldo : 0 | Tweet