Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Steve Lukather : In Concert DVD

Jake kirjoitti noin 21 vuotta sitten (2 kommenttia)
lukather.jpgTämä "arvostelu" on pikemminkin varoitus niille, joita Steve Lukatherin musiikki kiinnostaa ja mielessä on jo kenties käynyt että voisi herran tuotoksia katsastaa DVD:ltäkin. Tilasin nimittäin tämän teoksen DVDONista uskoen että kyseessä olisi ihan laadukkaasti tehty live-tallenne, mutta todellisuus olikin sitten huomattavasti karumpi. Videon on kuvannut todennäköisesti joku paikallisen videopajan harrastelijakuvaajien ryhmä. Eli parilla kolmella kameralla on onnistuttu taltioimaan hailakkaa kuvaa milloin mistäkin, harvoin aiheista jotka katsojaa lavalla kiinnostaisivat. Mutta huonointa tässä tuotteessa ei ole kuva vaan ääni. Vaikka levyltä löytyy "extrana" erillinen pätkä, missä jampat kehuvat kuinka hienosti ovat äänittäneet live-äänen talteen, kuulostaa keikkasetti alusta loppuun siltä että se on äänitetty 1-2 saliäänimikillä ja laitettu sellaisenaan lopulliseen teokseen, sen verran ohuet ja epäselvät soundit tällä levyllä on. On kuitenkin oletettavaa että varsinainen live-soundi on ollut ihan kohtuullinen, ainakin niillä Lukather keikoilla on ollut mitä olen omin korvin ja silmin todistanut.

Eikä tässä vielä kaikki, livesetti kestää 7 biisin verran eli noin 60 min. Keikkapaikka on ilmeisesti joku Saksan Hesburger tms. ja yleisö seisoskelee lavan edessä väljästi kädet taskuissaan, rohkeimmat nyökyttelevät päätään musiikin tahtiin.

Parasta tässä dvd:ssä on sen tahaton komiikka, varsinkin jos on katsonut varsinainen keikan jo läpi, on extroina tarjoillut tuottajan haasttelu ja äänitystekninen selostus melkoista draamaa ja komediaa. Eikä nuo bändin jätkätkään olleet vuonna 1994 aivan parhaassa kuosissaan... :). Musiikki on tietysti hyvää, soittavat noita Los Lobotomysin biisejä Candyman levyltä ja soittajat ovat helvetin kovia, mutta harmi on ettei soitosta tahdo saada oikein mitään selvää tai jos saa niin soundit ovat todella munattomat.

Arvosana : 1

+/- saldo : 0 |

    Jimi kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tämän dvd:n nauhoitus on alunperin tehty saksalaiseen tv-musiikkisarjaan Ohne Filter - Musik Pur, mistä johtuen pituus on vain tuo n. 60 minuuttia. Tämä selittänee myös sen, ettei äänitys ja kuvaus ole kliinisen puhdasta, mikä omasta mielestäni on vain positiivinen asia. Los Lobotomyksen dvd:ssä on enemmän munaa kuin useimmissa teknisesti virheettömissä dvd-tuotannoissa ja on ehdottomasti hintansa arvoinen, jos ko. musiikki muuten iskee kipinää.

    Arvosana : 9

    Jake kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ilman filtteriä tai ei, mutta onhan tuo äänitys onnettoman huono vaikka olisi tehty yhdellä ainoalla mikrofonilla raakana jostain salista. Olen kuullut parempiäänisiä bootlegejäkin, jotka on äänitetty jollain solmiomikrofonilla. Raa'assa livesoundissa ei ole mitään vikaa mutta kun soittimista ei kuule mitään ja basso kuulostaa kuminauhalta kenkälaatikkoa vasten niin siinä oikein live-fiilikseen pääse.

    Arvosana : 1