Hezzu kirjoitti noin 22 vuotta sitten (0 kommenttia)

Parisen vuotta sitten ilmestynyt Groovectorin debyyttilevy ”Ultramarine” sai melkoisen ylistävän vastaanoton. Ja hieno levyhän se olikin, mutta ei se minun mielestäni sentään niin loistava ollut, ajoittain se vähän laahasi ja kunnon vauhtiin päästiin vain hetkittäin. Mutta silloin kun päästiin niin jälki oli kyllä upeaa.

Nyt on Groovectorilta ilmestynyt toinen albumi, joka luultavasti saa moitetta siitä, että se ei ole ollenkaan edeltäjänsä kaltainen. Bändin kokoonpanossa on tapahtunut muutoksia ja tämäkin on varmasti vaikuttanut asiaan.

Bändihän aloitti uransa kolmimiehisenä (Kalle Aalto: rummut, Mikko Heininen: koskettimet, Teemu Niemelä: basso) soittamalla grooveja jazz-kovereita (siitä bändin nimikin) ja siirtyi siitä sitten hiljalleen luomaan omaa materiaaliaan. Huilisti Teemu Huunosen mukaantulolla oli käsittääkseni suuri merkitys bändin uudelle soundille. Hieman ennen levyn tekoon ryhtymistä liittyi bändiin vielä kitaristi Rauli Viitala. Viime vuoden alussa Huunonen kuitenkin jätti bändin ja uutta huilistia ei hankittu.

Tällä uudella levyllä Groovector kuulostaa siis täysin erilaiselta, melkeinpä eri bändiltä! Soundi on paljon modernimpi, mukana on jopa hieman koneita. Meno on paikoitellen selvästi iskevämpää ja groovempaa, tässä on jotenkin enemmän sielua. Musiikki on myös selvästi jazzahtavampaa. Mieleen tuleekin ajatus, että kenties tämä levy muistuttaa enemmän bändin alkuaikojen materiaalia kuin debyytti? Eräs ratkaiseva uusi elementti levyllä on myös laulun mukaan tulo, jopa puolessa levyn biiseistä on laulua. Tuossa sanoin että tämä on groovempaa, eihän se tietenkään kaikkiin biiseihin päde, onhan tälläkin levyllä tietynlaista herkistelyä, mutta silloinkin mukana seuraa lämmin ja sielukas fiilis kun taas ”Ultramarine”:lla vaivasi tietynlainen kylmyys. Bändin huiluttomuutta on otettu paikkamaan vieraileva saksofonisti Risto Salmi, jonka soittoa kuullaan puolella levyn biiseistä. Tämä jos mikä lisää entuudestaan tuota jazz-fiilistä. Levyllä vierailee myös aikoinaan Pekka Pohjolan bändistä maineeseen noussut Seppo Tyni, jonka kitarismia kuullaan yhdellä raidalla.

Eli siinä missä ”Ultramarine” oli suhteellisen retrohtava progelevy, on ”Enigmatic Elements” melko moderni ja enemmän fuusioon päin kallellaan. Jokainen päättäköön tykönään onko tämä hyvä vai huono asia. Minä liputan tämän uuden levyn puolesta koska tämä on sielukkaampi.

(Mellow Records MMP 442)


Arvosana : 8