Cassandra Wilson: Belly Of The Sun
Janus kirjoitti noin 21 vuotta sitten (0 kommenttia)

Tätä levyä varten Cassandra matkusti bändeineen Mississippin suistoille ja levy äänitettiin vanhalla juna-asemalla kunhan äänityskalusto oli ensin saatu kuntoon. Levyllä vieraileekin muutama Mississippi-muusikko. Pari kappaletta äänitettiin kuitenkin vielä jälkeenpäin New Yorkissa ja niin levy oli valmis. Levyn lainatavarasta tutuimpia lienevät The Bandin The Weight, Bob Dylanin Shelter From The Storm sekä Wichita Lineman, jonka teki tunnetuksi Glen Campbell. Avainmuusikot levyllä ovat aikaisemmiltakin levyiltä tutut perkussionisti Cyro Baptista ja kitaristi Kevin Breit. Jälleen kerran homma pidetään varsin ilmavana ja on ilo kuulla näin niukoin elementein aikaansaatua musiikkia tänä päivänä.
Cassandra on osannut pitää tunnin mittaisen levyn riittävän vaihtelevana, joten kuulija ei pääse pitkästymään. Oikeastaan levyn hienoimmat hetket koetaankin silloin, kun luvassa on jotain erityistä, kuten alakuloinen blues You Gotta Move (monille tuttu myös Rolling Stonesin versiona levyltä Sticky Fingers) ja steel-rumpujen maustama, eksoottisiin tunnelmiin vievä Drunk As Cooter Brown. Kaiken kaikkiaan jälleen yksi hyvä levy Cassandra Wilsonilta, joskaan ei aivan Blue Light 'Til Dawnin tai New Moon Daughterin tasoa.
(Blue Note Records 7243 5 35072 2 0) (2002)
Arvosana : 7
+/- saldo : 0 | Tweet