Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Earth and Fire: s/t

Hezzu kirjoitti noin 21 vuotta sitten (2 kommenttia)
earth.jpgHollantilainen Earth and Fire perustettiin vuonna 1968 ja heidän ensimmäinen albuminsa ilmestyi vuonna 1970. Bändi saavutti kotimaassaan suhteellisen suurta suosiota hittisinkuillaan pitkin 70-lukua. Eikä ollenkaan ihme, sillä vaikka heidät voidaankin laskea progebändiksi, on heidän musiikkinsa varsin helposti lähestyttävää; biisit ovat melodisia ja tarttuvia. Vetonaulana toimii lisäksi laulajatar Jerney Kaagmanin kaunis ja vahva ääni. Instrumenttirintamalla korvaa hivelevät niin urut kuin akustiset ja sähköiset kitaratkin, sekä ajoittain myös huilu ja mellotron. Biisit rokkaavat juuri sopivasti ja rumpali svengaa asiallisesti. Yhtä biisiä lukuunottamatta kaikki albumin raidat ovat pituudeltaan näppärästi kolmen ja neljän minuutin kieppeillä. Levyn eeposkin on tosin vain seitsemän ja puoliminuuttinen ja sekin on varsin tarttuva kappale, vaikka sisältääkin hieman progemaisempaa sooloilua ja kehittelyä. Tämä levy ei liene bändin progeinta antia, mutta varsin hyvä kiekko ja herättää mielenkiinnon tutustua muihinkin albumeihin. Tällä viime vuonna ilmestyneellä Universalin cd-painoksella on varsinaista albumia jatkettu peräti seitsemällä singlebiisillä, oikein asiallinen paketti siis (paitsi että kansikuva on ilmeisesti vaihdettu ja kansista löytyy muutenkin varsin niukasti infoa, mutta musahan se on tärkeintä ja se on hyvää).

Chris Koerts: guitar
Gerars Koerts: guitar, keyboards
Hans Ziech: bass
Ton van de Kleij: drums
Jerney Kaagman: vocals


(Rotation/Universal 064 399-2)


Arvosana : 8

+/- saldo : 0 |

    Lazer kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mulla on Repertoiren 1993 painos, jossa on tyylimpi kansi (riippuu tietty mistä diggaa) ja yhdeksän bonusta. Vihkosessa puoltoista sivua juttua, diskografia,singlekuvia ja soittajakuvat. Tuossa vain puolet avautuvasta kannesta.



    Arvosana : 6

    Lazer kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Löytyi myös tieto, että tuokin on Roger Deanin kyhäelmä. (siis Repertoire)