Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Cucumber Farmer: Beyond

Astro kirjoitti noin 20 vuotta sitten (0 kommenttia)
beyond.jpgAmerican Brothers (ABROS3)

Kummallista, miten tällainen bändi on voinut olla olemassa jo kymmenen vuotta niin, että en ole kuullut siitä pihaustakaan? No, parempi myöhään kuin ei koskaan, ja nyt oli siinä mielessä hyvä aika, että yhtye on julkaissut ensimmäisen kokopitkänsä, joka onkin ehkä enemmän minun makuuni kuin aikaisemmat pikku julkaisut. Tämä helsinkiläis-tamperelainen taidekollektiivi (näin he itse itseään kutsuvat) soittaa ainakin tällä CD:llä hienoa art/post/psych/space rockia. Levyn aloittava ”Sabbath of Reynold” alkaa rauhallisesti, kunnes varhaista Circleä muistuttavat jyräkitarat pärähtävät päälle. Laulaja toistelee koko kappaleen ”praise the Lord, since he's the saviour”, joten aika hengellistä kamaa tämä on. Toinen biisi ”Sovhoosi” tuo itse asiassa myös mieleen Circlen, mutta hieman meditatiivisemmassa, utuisemmassa ja mystisemmässä mielessä. Levyltä löytyy myös mm. kosketinvoittoista kamaa, naislaulua välillä ranskaksikin, lyhyt saksankielinen hupipala ”Tivoli” sekä yhtä sun toista muuta jännää. Levyn lopettaa melko raskas version Pink Floydin kappaleesta ”Interstellar Overdrive”, mikä sopiikin hyvin kokonaisuuteen. Cucumber Farmer on erittäin mielenkiintoinen yhtye, mihin olisi kiva tutustua myös livenä. Bändillä taitaa olla tapana järjestää kaiken laista jännää, kuten paneelikeskustelu Billy Idolin musiikkivideoista, jonka jälkeen he soittivat videoiden päälle synkkaan kyseiset biisit. Avant-garde kunniaan. Ostakaa tämä levy!


Arvosana : 9

+/- saldo : 0 |