Jake kirjoitti noin 19 vuotta sitten (0 kommenttia)

Tanakkaa jyrinää. Grendel lähestyy Palasokerin toimitusta jo kolmannella demolla (lue aikaisemmat Promo 2003 ja Fight Against Time. Bändi on muuten Helsingistä, asia selvisi viimein uutukaista seuranneesta saatteesta :). Emme kuitenkaan ole arvostelleet kaikkia bändin julkaisemia kiekkoja, bändin tuotanto kattaa kuusi demoa tai omakustanne EP:tä. Varsin kiitettävä suoritus, etenkin näiden kolmen viimeisimmän (ja kuullun) äänitteen laadukkuuden huomioon ottaen. Levytyssopimus tuntuu olevan kuitenkin tiukassa, saatteen mukaan jalkaa on jo ujutettu levy-yhtiöiden ulko-oven rakosesta sisään, mutta matka on tyssännyt eteiseen lisänäytön puuttuessa. Something to Remind ilmeisestikin on tämä yhtiöiden kaipaama lisänäyttö. Saas nähdä kuin käy, ehkäpä seuraava valottaa mahdollisuuksia maallikon näkökulmasta taivasteltuna.

Tämä demo menee kyllä selkeästi taas siihen vaikeaan kategoriaan, missä levy kuulostaa hyvältä, sitä tulee varmasti kuunneltua arvostelun jälkeenkin ja muutenkin levy on kokonaisuutena toimiva paketti kaikkinensa, mutta se jokin pieni, yleensä vaikeasti määriteltävä viimeinen silaus tai koukku puuttuu, millä noustaisiin ysin tai kympin tasolle arvostelussa. Onpa sitten helppo arvostella kun jotain pitäisi sanoa ja pikkuasioista ei viitsisi turhaa narista. Yritetäänpä nyt kuitenkin.

Ensimmäiseksi soundeista. Nämä tulevat ensimmäiseksi mieleen, on sen verran tuhdit jyrinät levyllä, etenkin kitaravallia riittää huonokuuloisellekin. Laadusta ja soundeista ei ole Grendelin kohdalla tarvinnut kritisoida aikaisemmillakaan demoilla, mutta viimeistään tämä "demo" todistaa sen että bändi pystyy tekemään aivan pitkäsoittokelpoista materiaalia studiossa. Sonic Pump Studion avustuksella luulisin, en muista kuulleeni ko. studiossa äänitettyä levyä, mikä olisi kuulostanut huonolta. Soundiensta puolesta tai ylipäätään.

Musiikillisesti Something to Remind on ehkä pienoinen harppaus melodisempaan suuntaan edelliseen demoon verrattuna, ainakin tällainen aavistus syntyi tätä uutta kuunnellessa ja edellistä levyä ei ole tietenkään matkassa mukana vertailuksi kun tätä kirjoitan. Aikani eli moneen kertaan ehdin levyä kuuntelemaan kunnes yhtäkkiä ja vieläpä yllättäen levyn ensimmäinen biisi, The Times of Agony, toi yhtäkkiä mieleeni Faith No Moren. Enkä sano tätä sillä että toiselta bändiltä kuulostaminen olisi tässä yhteydessä huono asia vaan juurikin päinvastoin. The Times of Agony kuulostaa nimittäin vähintään riittävästi omaperäiseltä, eli olipa tuo FNM-yhteys ainoastaan pelkkää mielikuvistustani, tahaton vaikutin tai laskelmoitu yritys, biisihän kuitenkin toimii helvetin hyvin ja omillaan, nuo lainasävyt (tai harhakuvitelma) vain viimeistelevät kokonaisuuden. Biisi vaatii kyllä kuuntelua, pari ensimmäistä kierrosta jättivät vähän mitäänsanomattoman kuvan, eli perusbiisi, perussanat, perusmeininki, mutta tämä kyllä korjaantui sinnikkäällä kuuntelulla. Yksi mielenkiintoinen erikoisuus levyssä piilee muihin vastaaviin verrattuna, se nimittäin tuntuu kuulostavan erilaiselta jokaisella kuuntelukerralla jos edellisestä on päiviä tai viikkoja. Ja autossa kuulostaa taas aivan erilaiselta kuin kotona tai töissä kuulokkeilla kuunneltuna. Tarkoitan siis että fiilis on erilainen, soundithan nyt luonnollisesti muuttuu fysiikan lakien pakottamana. Tämä ensimmäinen biisi demon kahdesta biisistä on selkeästi vahvempi suoritus, tämähän tarttuu oikeasti päähän.

Demon nimikkobiisi, Something to Remind, on sitten ekaa raitaa verkkaisempi veto, joka kokonaisuutena kyllä toimii genressä keskimääräistä paremmin, mutta ei yllä aivan ensimmäisen raidan tasolle. Ehkäpä ensimmäisen rymistelyn jälkeen kaipaisi vielä toista korvavaikut irroittavaa tömistelyä, mutta vaikea tietysti esitellä bändin monipuolisuutta kahden biisin demolla jos molemmilla biiseillä mennään yhteentoista. Omaan korvaani kävi parissa kohdassa jotenkin demokliseemäiset sovitukset (kertoisin tarkemmin jos ymmärtäisin musiikin teoriasta edes aavistuksen) ja ehkä tällaiseen "balladimaiseen" biisiin pitäisi "tuottaa" enemmän "amerikanherkkua", eli kasa hevikliseitä ja muita koristeita. Olisinpahan voinut ainakin moittia kliseisyydestä. Hahah.

Liekkö noista kommenteista minkäänlaista kokonaiskuvaa pääsi muodostumaan. Paskoja levyjä on helppo arvostella, samoin napakymppisuorituksia, mutta tällainen perusvarma suoritus, minkä tahdissa pää jo heiluu mutta tukka ei raavi kattopilareita ja nenä täyty hilseestä, onkin vaikeampi paikka. Kuten ehkä tuli jo lukijalle selväksi sen enempi asiaa korostamatta. Ja pahoittelut Faith No More vertauksesta, näistä omituisista vertauksista alkaa tulemaan (paha) tapa. Jos nyt sen verran summaisin edellisiä höpinöitä ja kirjoittamatta jääneitä ajatuksia että jälleen kerran Grendelin levystä jää hyvä fiilis, hieman arvoituksellinen olo että onkohan näiden levyjen kuuntelu levy-yhtiöissä yhtä vaikeaa kun bändi tuntuisi olevan kyllä varsin valmis kaupallisten levytysten tekoon ja isompi arvoitus siitä että mitähän se on, mitä jäi tästä demosta kaipaamaan jotta se olisi ollut nappisuoritus.

Arvosana : 8