Mars Volta: Frances the Mute (2005)
Lerxst kirjoitti noin 19 vuotta sitten (4 kommenttia)
1. Cygnus Vismund Cygnus Sarcophagi 13:01
2. Widow 5:51
3. L'via L'viaquez 12:21
4. Miranda that ghost just isn't holy Vade Mecum 13:09
5. Cassandra Gemini Tarantism 32:41
Kuten odottaa saattaa, olivat odotukset melko korkealla Frances the Muten osalta. Vaikka olenkin suhteellisen tuore käännynnäinen tämän yhtyeen kohdalla, on De-Loused kuitenkin koluttu luita myöten läpi, ja varmaankin aika monen diggarin alkuasetelma lienee silti samankaltainen kaikkine odotuksineen. No, tässä tulee sitä arviota kuitenkin:
Levy alkaa kolmetoistaminuuttisella Cygnuksella, joka antaa alusta asti ymmärtää, että näissä jameissa irtoaa peruukin lisäksi myös hammaskalusto, eikä ajukoppakaan jää entiselleen. Sen verran räväkkää meno on, että hirvittää, mutta toimii kyllä. Cygnus aloittaa siis hienosti ja suvantokin toimii, mutta 10 minuutin kohdalla meininki muuttuu huminaksi, joka kuulostaa autoajelulla äänitetyltä ympäristöääneltä, johon on kaikenlaisia lisäyksiä tehty. Kuulunee teemaan, mutta kolme minuuttia huminaa on minun kärsivällisyydelleni hieman liikaa pidemmän päälle.
Koko levyn kuunneltuani totean silti Cygnuksen levyn heikoimmaksi kappaleeksi, huolimatta neljännen kappaleen heikkouksista.
Widow ei kaivanne esittelyjä. Mainio singlebiisi, raskas ja kaunis, jolle ei taitaisi vaihtoehtoja tältä levyltä edes löytyä. Neljäminuuttinen radioedit on tosin mielestäni parempi, koska se leikkaa 3:30 paikkeilla alkavan ja taas loppuun saakka jatkuvan urku- tms. pulputuksen vähemmäksi, lisäten esityksen napakkuutta.
Pienten alkusuhinoitten jälkeen levy jatkuu yli kaksitoistaminuuttisella L'via L'viaquez:lla, joka alkaa ilkeän jammailevalla kitarasoololla ja iskee mukavan rytmikkäästi, ehkä enemmän esikoislevyn tyyliin. Eihän tässä edes huomaa, että laulu on espanjoolia - tosin vaihtuu englanniksi espanjalaishenkisessä suvantokohdassa - palaten takaisin villiin sykkeeseen ja takaisin epsanjaan.
Loppuosa 8 minuutin jälkeen keskittyy lähinnä espanjalaistunnelmin tulkittavaan tarinaan, ja jatkuu loppuun saakka. Tarinan kerronnan kannalta tämä lienee tärkeää, mutta musiikillinen puoli vähän kyllä puuduttaa tällaisina annoksina nautittuna. Tosin, lisäpisteet napsahtavat lopun muokatusta puheesta, joka saadaan kuulostamaan todella hullun miehen hommalta - johon levyn kansikin hieman kenties viittaa...
Neljäs kappale, eli Miranda...jne. on mielestäni aivan turhaan ylipitkä. Se voisi kokonaisuudessaan toimia noin 4-5 -minuuttisena johdatuksena lopputeokseen, mutta herran jestas taas kerran - neljä minuuttia suhinaa ennenkuin kappale varsinaisesti alkaa - tunnelma on tosin harras ja hieno, puhaltimien kera kitaran ja urkujen säestyksellä. Kuten myös laulutulkinta, joka on tunnelmarikasta ja erittäin tyylikästä. Lopussa taas 4 minuuttia suhinaa. Siitä voitte päätellä tuon "tehokkaan" kappaleosuuden, johon alussa viittaan. En koe itse ainakaan elämystä yhtään suuremmaksi tällä tavoin venytettynä.
Cassandra Gemini Tarantism koostuu seitsemästä yhteenliimatusta osiosta, jotka muodostavat lähes puolet koko levystä. Tämä on kyllä juuri sitä postimerkkiprogea, johon usein viitataan, mutta toimii silti mielestäni paljon paremmin kuin Yesin tai King Crimsonin ihan varhaisimmat huuruilut. Mutta älkää ymmärtäkö väärin, se ei kuitenkaan huononna niiden historiallista arvoa ainakaan. Mars Volta on omissa sfääreissään, mutta lienee toteutustavasta ja musiikkityylistä kiinni se, että tämä silti toimii vähän paremmin. Tässä teoksessa on erittäin paljon hyviä osuuksia, ja se on pituudestaan huolimatta vangitsevampi kuin Miranda tai Cygnus. Ja levy loppuu nätisti kuten alkoikin.
Tämä levy on siis täynnä hyvää musiikkia, mutta venytettynä 77 minuuttiin se on auttamattomasti liian pitkä, sillä suhinoita tms. tilannekuvauksia/tunnelmointia on tuosta ajasta varmasti ainakin 15 minuuttia, jotka itse olisin kyllä leikannut turhina pois. Silloin olisin antanut arvosanaksi 8 tai 9 todennäköisimmin.
Levy ei toistaiseksi siis yllä mielestäni esikoisen tasolle, mutta saattaa hyvinkin kasvaa suuremmaksi ajan mittaan.
Sitä odotellessa seiska tuli.
Arvosana : 7
2. Widow 5:51
3. L'via L'viaquez 12:21
4. Miranda that ghost just isn't holy Vade Mecum 13:09
5. Cassandra Gemini Tarantism 32:41
Kuten odottaa saattaa, olivat odotukset melko korkealla Frances the Muten osalta. Vaikka olenkin suhteellisen tuore käännynnäinen tämän yhtyeen kohdalla, on De-Loused kuitenkin koluttu luita myöten läpi, ja varmaankin aika monen diggarin alkuasetelma lienee silti samankaltainen kaikkine odotuksineen. No, tässä tulee sitä arviota kuitenkin:
Levy alkaa kolmetoistaminuuttisella Cygnuksella, joka antaa alusta asti ymmärtää, että näissä jameissa irtoaa peruukin lisäksi myös hammaskalusto, eikä ajukoppakaan jää entiselleen. Sen verran räväkkää meno on, että hirvittää, mutta toimii kyllä. Cygnus aloittaa siis hienosti ja suvantokin toimii, mutta 10 minuutin kohdalla meininki muuttuu huminaksi, joka kuulostaa autoajelulla äänitetyltä ympäristöääneltä, johon on kaikenlaisia lisäyksiä tehty. Kuulunee teemaan, mutta kolme minuuttia huminaa on minun kärsivällisyydelleni hieman liikaa pidemmän päälle.
Koko levyn kuunneltuani totean silti Cygnuksen levyn heikoimmaksi kappaleeksi, huolimatta neljännen kappaleen heikkouksista.
Widow ei kaivanne esittelyjä. Mainio singlebiisi, raskas ja kaunis, jolle ei taitaisi vaihtoehtoja tältä levyltä edes löytyä. Neljäminuuttinen radioedit on tosin mielestäni parempi, koska se leikkaa 3:30 paikkeilla alkavan ja taas loppuun saakka jatkuvan urku- tms. pulputuksen vähemmäksi, lisäten esityksen napakkuutta.
Pienten alkusuhinoitten jälkeen levy jatkuu yli kaksitoistaminuuttisella L'via L'viaquez:lla, joka alkaa ilkeän jammailevalla kitarasoololla ja iskee mukavan rytmikkäästi, ehkä enemmän esikoislevyn tyyliin. Eihän tässä edes huomaa, että laulu on espanjoolia - tosin vaihtuu englanniksi espanjalaishenkisessä suvantokohdassa - palaten takaisin villiin sykkeeseen ja takaisin epsanjaan.
Loppuosa 8 minuutin jälkeen keskittyy lähinnä espanjalaistunnelmin tulkittavaan tarinaan, ja jatkuu loppuun saakka. Tarinan kerronnan kannalta tämä lienee tärkeää, mutta musiikillinen puoli vähän kyllä puuduttaa tällaisina annoksina nautittuna. Tosin, lisäpisteet napsahtavat lopun muokatusta puheesta, joka saadaan kuulostamaan todella hullun miehen hommalta - johon levyn kansikin hieman kenties viittaa...
Neljäs kappale, eli Miranda...jne. on mielestäni aivan turhaan ylipitkä. Se voisi kokonaisuudessaan toimia noin 4-5 -minuuttisena johdatuksena lopputeokseen, mutta herran jestas taas kerran - neljä minuuttia suhinaa ennenkuin kappale varsinaisesti alkaa - tunnelma on tosin harras ja hieno, puhaltimien kera kitaran ja urkujen säestyksellä. Kuten myös laulutulkinta, joka on tunnelmarikasta ja erittäin tyylikästä. Lopussa taas 4 minuuttia suhinaa. Siitä voitte päätellä tuon "tehokkaan" kappaleosuuden, johon alussa viittaan. En koe itse ainakaan elämystä yhtään suuremmaksi tällä tavoin venytettynä.
Cassandra Gemini Tarantism koostuu seitsemästä yhteenliimatusta osiosta, jotka muodostavat lähes puolet koko levystä. Tämä on kyllä juuri sitä postimerkkiprogea, johon usein viitataan, mutta toimii silti mielestäni paljon paremmin kuin Yesin tai King Crimsonin ihan varhaisimmat huuruilut. Mutta älkää ymmärtäkö väärin, se ei kuitenkaan huononna niiden historiallista arvoa ainakaan. Mars Volta on omissa sfääreissään, mutta lienee toteutustavasta ja musiikkityylistä kiinni se, että tämä silti toimii vähän paremmin. Tässä teoksessa on erittäin paljon hyviä osuuksia, ja se on pituudestaan huolimatta vangitsevampi kuin Miranda tai Cygnus. Ja levy loppuu nätisti kuten alkoikin.
Tämä levy on siis täynnä hyvää musiikkia, mutta venytettynä 77 minuuttiin se on auttamattomasti liian pitkä, sillä suhinoita tms. tilannekuvauksia/tunnelmointia on tuosta ajasta varmasti ainakin 15 minuuttia, jotka itse olisin kyllä leikannut turhina pois. Silloin olisin antanut arvosanaksi 8 tai 9 todennäköisimmin.
Levy ei toistaiseksi siis yllä mielestäni esikoisen tasolle, mutta saattaa hyvinkin kasvaa suuremmaksi ajan mittaan.
Sitä odotellessa seiska tuli.
Arvosana : 7
+/- saldo : 0 | Tweet
"toimii silti mielestäni paljon paremmin kuin Yesin tai King Crimsonin ihan varhaisimmat huuruilut"
Aika rohkeasti sanottu--aavistan että useammassakin kodissa ympäri maata nousee tietokoneen ruudun äärellä ensin verenpaine ja sitten mietitään että katsotaanko tuokin heitto läpi sormien vai lähetetäänkö palautetta ja jos lähetetään niin millaista :)
No, kysehän on tässä tientenkin lähinnä omasta musiikkimaustani, enkä pyri halveeraamaan sinänsä mitään koskaan. Löysin vain melkoisesti yhteneväisyyksiä Mars Voltan tavassa tehdä juuri tämä levy näiden ko. suuruuksien varhaisten tekemisien kanssa.
Tunnustaudun ilomielin Crimson-, Yes- sekä Pink Floyd -diggariksi toki, mutta poikkean siinä asiassa varmaankin useimmista proge-diggareista, että minkään edellämainittujen yhtyeen levyistä en itse juurikaan pidä ennen maagista 70-luvun puoliväliä, noin about.
Kuitenkin, kuten arviossa sanoin, en kiistä ko. teosten arvoa mitenkään - ilman niitä olisi varmasti vaikeata olla myöhempiäkään olemassa. Ne eivät vaan minulle uppoa millään konstilla. Valitettavasti.
Tämä uus levy on paljon kuuntelijaystävällisempi ku se edellinen, joka oli melko raivokas. Eli tää on selvästi rauhallisempi ja tätä voi kuunnella ilman että tarttee hyppiä seinille. En tämä kyllä ainaskaan huonompi oo ku se eka. Tällä hetkellä suosikkibiisi on L'Via L' Viaquez.
20e:n levystä en myönnä että olisi pettymys, mutta kyllä eka levy vaikuttaisi hitusen paremmalta. Ensimmäiset kolme biisiä ovat loistavia, mutta sitten tapahtuu vähän notkahdusta, ja iskee pienimuotoinen tylsyys. Levy olisi 15min lyhyempänä varmasti kokonaisuutena kiinnostavampi.