Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Pentti Linkola : Voisiko elämä voittaa

Jake kirjoitti noin 19 vuotta sitten (5 kommenttia)
linkola.jpgJäi vähän epäselväksi että onko tämä Linkolan best-of teos lehtikirjoituksista ja esitelmistä vai ovatko herran kirjat aina samalla metodilla koostettuja. Joko tai, tässä kirjassa kuitenkin tökkää jatkuva jankkaaminen, samaa asiaa puidaan samalta kantilta monessa eri kappaleessa. Välillä erehtyy unohtamaan että kyseessä on siis varsin pitkältä aikaväliltä koottuja kirjoituksia kun lukiessa herää ajatus että "vaihda jo levyä, asia lienee selvä". Tätä vielä edesauttaa se, että saman aihepiirin kirjoitukset on kasattu peräkkäin.

Itse olen arvoineni todennäköisesti varsin etäällä Linkolalaisuudesta ja lähinnä silkasta mielenkiinnosta kirjan läpi selailin, eli en odottanut teoksen määrittelevän uusia elämisen linjoja ja radikaalin elämäntapamuutoksen käynnistymistä. Eikä siitä ole kyllä vaaraa, sen verran yli lyövät nämä jutut että uskoisin varsin harvan ihmisen myötäilevän varauksettomasti Linkolan aatoksia.

Suomesta on metsät kaadettu niin että avohakkuu alkaa heti teiden varsiin jätetyn tiheän metsäkaistaleen jälkeen, jotta luodaan illuusio ihmisille siitä, että Suomessa olisi paljon metsiä. Ehkä Hitler olikin edelläkävijä, ihmiskunta kasvaa liian suureksi ja tarvittaisiin joku tekemään joukkoteurastuksia. 9/11 terrori-isku oli hyvä alku. Vähän rivien välistä oikoen edelliset tulkinnat, mutta eihän tuollaista jaksa montaa sataa sivua lukea edes vitsinä, tosin kieltämättä välillä nauratti ihan ääneen ja pääosin tuli uni silmään ennenkuin ehti seuraavalla sivulle kohdasta johon oli edellisenä iltana jäänyt.

Toisaalta totta toinen puoli (tai varttisivu novellista), eli kyllä tuo kirjan lukeminen muutaman oman ajatuksenkin synnyttää, tosin tässä lukijassa varmaan vähän erilaisina kuin mitä kirjoittaja on tahtonut.

Niille, joille tuo kirjailijan nimi ei sano yhtikäs mitään, suosittelen perehtymistä persoonaan esim. http://fi.wikipedia.org/wiki/Pentti_Linkola>Wikipediassa.

Arvosana : 5

+/- saldo : 0 |

    EsaJii kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Linkolan aatteet mahtuu yhteen artikkeliin. Matemaattisia ennusteitahan ei ole.



    En ole oikeastaan lukenut LInkolan kirjoja, mutta artikkelisarja Suomen Kuvalehdessä..oliko 5 vsai 10 vuotta sitten..oli melko hyvä.

    Jammo kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Linkola on menettänyt toivonsa ihmiskunnan suhteen ja tämä näkyy kyynisinä kommentteina. Siinä Linkola on täysin oikeassa ettei jokaiselle kiinalaiselle voida järjestää tämänhetkisen keskiluokkaisen amerikkalaisen elintasoa ja -tapaa. Pelkään kyllä itsekin Linkolan tavoin raskasta romahdusta liikakansoituksen ja liikakulutuksen tullessa päätepisteeseensä. Ei maapallolla ole kakkua kylliksi kaikkien lihoa.

    EsaJii kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jammo, tämä "misantrooppinen" asenne, ihminen on paha, johtaa yleensä siihen ettei itse ole kovin hyvä saarnaaja aatteestaan. Kommunikointitaidot ruostuvat kun ihminen ja sen touhut lakaavat kiinnostamasta.



    Näillekin henkilöille säilyy pieni sisäpiiri merkittävänä. Muut ihmiset ovat sitten arvottomia.

    gershon kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    onko tuo nyt sitten sitä "ekofasismia".

    Jammo kirjoitti noin 12 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Linkola on nykyään vanhuuden ja sokeritaudin nujertama. Noo, ainakin ukko on elänyt niin kuin on opettanut : vaimolle ja lapsille meno lakkasi maistumasta melko äkkiä ja mies jatkoi yksin valitsemallaan tiellä. Silti jotenkin minua miellyttää tällainen oman tiensa vankkumaton kulkija. Onhan näitä kulloistenkin mielihalujensa perässä raahustajia jokaisen helppo nähdä siell
    ä ja täällä.