Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Rättö ja Lehtisalo: Ed Benttonin briljantti stabilismi tai taivaallinen kylpysaippua

Astro kirjoitti noin 18 vuotta sitten (2 kommenttia)
ed.gifEktro Records (EKTRO-037)

Tätä levyä odotin innolla! Tämä viisaalla tavalla pähkähullu porilaiskaksikko on saattanut tällä projektillaan ihmisten ilmoille jo kaksi CD:tä ja yhden 12-tuumaisen, ja ikinä ei voi olla ihan varma, mitä on tulossa. Hieman popimpaa ja samalla humoristisempaa linjaa kuin Circle tai Kuusumun Profeetta, joka tapauksessa. Nyt mukana on lisäksi hääräilemässä Turo Sinkkonen (basso, rummut, koskettimet) sekä Tomi Leppänen (rummut). Lisäksi äänittäjä ja miksaaja Aki Peltonen soittaa tuttuun tapaan kitarasoolon. Kun ensimmäinen R & L oli lähinnä kraut -henkistä avaruusdiskoa ja toinen taas luonteeltaan akustisempi, on nyt menty aika pitkälti tuollaiseen lähes instrumentaaliseen Kraftwerk –tyyliseen elektropoppiin. Tästä on hyvä esimerkki levyn ensimmäinen, hittipotentiaalia omaava ja jopa Tangerine Dreamin mieleen tuova loistava kappale ”Saamari kantaa olympiasoihdun stadionille”. Mukana on myös enemmän Rätön surrealistisiin sanoituksiin nojautuvia, kummallisia kappaleita (kuten romanttinen ”Posliinikaupan Bella” ja hyvin hauska urheilubiisi ”Sopimuksen allekirjoittaneiden naisten kymmenottelu”), mutta hyvin 80-lukulaisilta soundaavat syntetisaattorit ovat kaikissa biiseissä tärkeässä osassa. Puhtaita kitaroita käytetään kuitenkin entiseen tyyliin. Lisäksi mukana on nyt myös kilkattavia ja sykkiviä sekvenssejä ja ohjelmoituja rumpuja, tai siltä se ainakin kuulostaa.

Jonkinlaiseksi teemaksi on valittu urheilu, vaikka muitakin aiheita on (onneksi!) käytetty. Myös englanninkieltä on tällä kertaa käytössä robottimaisessa ja nopeassa kappaleessa ”Isännän romanttinen illallinen olympiakullan kainalossa”, tosin suurin osin vocoderin läpi vedettynä. Mahtava kappale tämäkin, hyvin hypnoottinen ja kitaroiden mukana ollessa muistuttaa Neu!:ta. Hassunhauskoja sanoituksia riittää moneen kappaleeseen, kuten humppafiiliksiä ja funkbassoa sisältävään ”Kuningatar tornittaa kuninkaan ratsun vaimoa”. Sähköasentajan koulutuksesta lienee ollut hyötyä hieman rauhallisemman ”Eroottisen taivashotellin ovikoodin” sanoituksia tehdessä. ”Kulje suoraan pannuhuoneeseen ohittamatta lähtöruutua” on taas hieno, menevä sekvensseritykitys, joka edustaa mielestäni levyn parasta antia. Levyn päättää mahtipontinen ja hidastempoinen ”Lasitehtailijan pataljoonan ylipommieversti”. Kaiken kaikkiaan odotuksen arvoinen levy, joka voi hyvinkin auttaa poikien taivalta kohti Suomen pop-eliittiä! Outoa mutta ihastuttavaa.

Arvosana : 8

+/- saldo : 0 |

    Hezzu kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Parhautta & neroutta.

    Arvosana : 10

    EsaJii kirjoitti noin 13 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Olihan tuo edelleeen kaupassa. Olin saanut kopion ja nyt hankin sen Tampereella viikko sitten. Rätön viimistä sooloa en sen sijaa ottanut, sekin oli Äxässä tai Epeksella.

    Arvosana : 10