Eri esittäjiä: Psytrax II
Astro kirjoitti noin 19 vuotta sitten (0 kommenttia)
Dead Earnest/Inkeys
Tämä on toinen osa uutta psykedeelisen avaruusrockin ja stonerin julkituomiseen keskittyvää CD-R:n muodossa julkaistavaa julkaisusarjaa. Ensimmäiselle levylle projektin isä, Andy Garibaldi oli pistänyt pari naista esittelemään bändit, mutta nyt hän hoitaa puhumiset kappaleiden välillä itse. Yhden kaverini mielestä hän kuulostaa siltä kuin olisi juonut puolikkaan pullon skottilaista hermojen rauhoittamiseksi, mutta kyllä minä hänestä ainakin oikein hyvin selvän saan… Joka tapauksessa on hyvä, että puheosuudet ovat nyt lyhyempiä kuin viimeeksi, eikä niitä tule joka kappaleen välissä, joten kokonaisuutena Psytrax II on musiikin kuuntelun kannalta nautittavampi kuin ykkönen.
Sitten itse bändeihin. Levyn aloittaa raskasta space rockia Pressurehed/Farflung –tyyliin soittava Nifty Eagu & The Glo-Pilots uudelleenmiksauksella kappaleestaan ”Walking Adroid”. Hienoa kamaa! En ollut tästä bändistä ennen kuullutkaan. Sitten seuraa ihan mukiin menevää heviä soittava World Below. Tulevalta kansainvälisen Spirits Burning –projektin Found in Nature -levyltä kuullaan instrumentaali nimeltään ”Wilder beams of Nature”. Toivottavasti koko levy saadaan vihdoinkin julkaistua…sen verran lupaavalta tämä kuulostaa! Uuden space rockin parhaimmistoa edustava Krel on mukana hienolla biisillään ”Androids”, jossa on jopa tarttuva kertosäe. Sitten seuraa levyn ensimmäinen eksklusiivinen raita ”Shadow over Innsmouth”, jossa Space Mirrors levitää inhaa, pahaenteistä ja muinaista Lovecraft –tunnelmaa.
Saksalainen Rotor rokkaa melko omaperäisesti seuraavaksi, ja sitten on vuorossa jännän elektroninen Church of Head, jota olinkin halunnut jo pitkään kuulla. Täytyy hankkia varmaan heidän levynsä. Space rock –linjoilla mennään parin hienon biisin ajan, kun saamme kuulla editin ruotsalaisen First Band From Outer Spacen ”Sannraizista” sekä loistavan USA:laisen jamibändin Space Saucerin kappaleen ”Duul”. Sitten yllätyksekseni tulee vanha doom –suosikkini Penance, kiva kuulla pitkästä aikaa! Vuorossa on seuraavaksi vielä kaksi loistavaa eksklusiivista biisiä: Starfieldin ”Strange Lights” ja liveversio Spaceheadin kappaleesta ”Axis”. Girlschool –tyyppistä hard rockia vetää Saz, ja levyn lopettaa editoitu versio Dark Sunin jamista nimeltään ”Getting Wild”, joka on bändin tulevalta lo-fi –jamikokoelmalta.
Kaiken kaikkiaan tämä on vielä parempi levy kuin ensimmäinen, josta jo pidin kovasti, kunhan ei anna halvan ulkoasun häiritä. Hintakaan ei ole paha, joten kannattaa tilata, jos on kiinnostunut lähinnä melko rankasta, psykedeelisestä rockista. Minulla on muutama kappale myynnissä hintaan 6€ sis. postit.
Arvosana : 9

+/- saldo : 0 | Tweet