Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Marillion: Somewhere Else

Lerxst kirjoitti noin 17 vuotta sitten (12 kommenttia)
1172530075.jpgPääsinpäs sitten etuoikeutettuna kuulemaan kokonaan Marillionin julkaiseman toimittajille tarkoitetun preview-version huhtikuussa julkaistavasta uudesta albumista "Somewhere Else". Pariin kertaan on levy kokonaan kuunneltu, ja sen pohjalta arviota nyt sitten tulee.

Levyllä on tällä kertaa siis kymmenen kappaletta, yhteispituudeltaan n. 50 minuuttia, suurinpiirtein. Yleisilmeeltään levy on mielestäni kaksijakoinen - toisaalta "Marblesin perintö" paistaa aika monessakin kappaleessa niin soundien, toteutuksen, sovitusten kuin laulutavankin osalta. Kovasti väittävät itse, ettei yhtään Marblesin "ylijäämää" ole biisiksi asti laitettu levylle, mutta rohkenen kyllä epäillä - samankaltaisuus on silmiin… ei vaan, korviin pistävää. Kokonaissoundi ei ole tällä "preview"-latausversiolla kovin hyvä ainakaan edeltäjäänsä verrattuna, mutta veikkaisin, että oikea levy kuulostaa sitten paremmalta kuin tällainen mp3-paketti, joka voi olla pakkautunut ihan miten tahansa. Joten, soundimaailmasta en uskalla enempää puhua ennen kuin on se oikea levy soinut useampaan kertaan lautasella.

Toisaalta sitten taas ainakin puolet levyn kappaleista kuulostavat eri puusta veistetyiltä - mutta onpas melkoinen yllätys se, että bändi on lähtenytkin sävellystyössä tyylillisesti mielestäni selkeästi taaksepäin, jonnekin Radiationin ja marillion.com -levyjen välimaastoon! Tämä ei minua ainakaan hirveästi miellyttänyt, mieluummin olisi kuullut jotain joka olisi ollut peräisin "Somewhere else", kuten levykin nimensä puolesta lupailee. Kymmenen suhteellisen lyhyehköä tai keskipituista kappaletta tällaisin toteutuksin aiheuttavat kyllä sen, että tämän levyn yleisilme on paljon kevyempi, melkein täysipainoinen poppislevy on nyt tällä kertaa kyseessä, niin paljon käytetään toistoa ja kepeää rakentelua, ehkä vähän turhankin yksinkertaisin vedoin.

1. The Other Half

Ihan alku lähtee lupaavan rätväkkäästi liikkeelle, mutta onnahtaa pian keinuvarytmiseksi rallatukseksi, josta ei juuri mitään jää mieleen, ainakaan melodiallisesti. Aikas kehno biisi, varsinkin vielä levyn aloitukseksi. Tämä edustaa sitä ns. "toista", eli 90-lukulaista tyyliä tällä levyllä.

2. See It Like A Baby

Levyn singlebiisi, joka itse asiassa tuntuu toimivan lähestulkoon parhaiten koko levyllä avaran ilmavuutensa ja yksinkertaisen ulkoasunsa myötä. Tämä kappale henkii oikein tosissaan sitä 90-luvun Marillionia tyylinsä ja toteutuksensa puolesta. Ihan ok siis, mutta ei mikään loistokas.

3. Thank You Whoever You Are

Tämä kuulostaa aivan Marbles-ylijäämältä, kuten tuossa aiemmin jo mainitsin tästä kaksijakoisuudesta. Honottavampi laulu, piano pinnassa ja sovitus ovat silkkaa Marblesia, mutta tämä biisi onkin sitten aika ällön imelä koko alkuosansa, mikä ei saa ainakaan hyväksyviä väreitä irti. Loppupuoli aukeaa hienosti, ja tämä sentään pelastaa muutoin melko varmalta kompastumiselta.

4. Most Toys

Ilmeisen poliittisesti kantaa ottava, hokeva, hokeva, hokeva, vajaa kolmeminuuttinen "reipas ralli", jossa kitara käy pikkuisen säröillä ja hieman riitasoinnuissakin kylässä. Kokonaisuus on kuitenkin väkinäinen torso, ei mikään kunnollinen biisi. Kuulostaa aivan kuin eri levyltä olevalta tämäkin. Aika kehno.

5. Somewhere Else

Selvästi taas Marbles -perintöosastoa pianohöystein ja "honottavin" lauluin. Kasvaa nätisti isoksi pauhuksi loppua kohden, tunnelma kohdillaan ehkä parhaiten. Ihan hyvä kappale tämä siis!

6. A Voice From The Past

Kuulostaa jotenkin sopivalta tunnelmoivalta jatkopalalta edelliseen, pianosovitukset ja "Marbles-maneerit" löytyvät myös, joten väittäisin tätäkin sen aikaiseksi. Ihan hyvä joka tapauksessa.

7. No Such Thing

Tämä on ensimmäinen tähän ns. toiseen tyyliin tehty kappale, joka oikeasti toimii. Ympäripyörivä kaikukitarasointuteema kulkee läpi vahvasti efektoidun laulun kanssa koko kappaleen läpi, ja kestää otteessaan. Hyvähän tämä on!

8. The Wound

Tämä kuulostaa Radiationin tai marillion.comin täytebiisiltä, eikä tästä juuri paljoakaan jää mieleen, ainakaan parin kuuleman perusteella.

9. The Last Century For Man

Lähtee hauskan riitasointuisella kellopelialulla liikkeelle, mutta vaipuu kehnohkoksi Marbles-pastissiksi, joka kuulostaa ehkä kaikkein vahvimmin sellaiselta jonka piti ihan selvästi jäädä edelliseltä levyltä pois.

10. Faith

Akustisen kitaran säestämä rallatus, aika tylsä itse asiassa. Ei tästä jäänyt mitään mieleen, vaikka levyn lopetus voisi sanoakin ehkä hieman jotain... Nyt ei sanonut.

Joten, valitettavasti tässä vaiheessa en ainakaan pysty kolmea tähteä enempää antamaan, hyvä jos edes sen verran. Täytyy kuunnella sitten lisää kun levy kopsahtaa postilaatikkoon. Siihen asti täytyy ihmetellä vähän lannistuneen oloisena kuulemaansa. *** (6/10)


Arvosana : 6

+/- saldo : 1 |

    harmaa kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Pari kuuntelukertaa on aika vähän. Meikäläinen on kuunnellut Marillionia yli 15 vuotta ja marillion.com oli sellainen, että neljä vuotta kesti ennenkuin tajusin sen hienouden. Tältä pohjalta saattaa olla hyvä levy tuo Somewhere Else.

    harmaa kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Niin, arvostelu oli hyödyllinen ja kiitoksia Lerxstille siitä.

    Poppi on parasta.



    Lerxst kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Joo, se ongelma onkin biisimateriaalissa, ei tyylissä sinänsä. Sisällön puolesta sanoisin kyllä valitettavasti välityöksi tätä. Minä pidän itse kyllä Radiationista ja marillion.com on varsin hyvä levy myös, joten syy alhaisiin pisteisiin ei ole siellä. Tällä levyllä ei vain tunnu olevan niitä hienoja hetkiä kuin vain nimeksi. Pari kuuntelua antaa osviittaa siitä mitä tuo suurinpiirtein on, sitten lisäkuuntelu tuo tai vie tähden tai puolikkaan verran vielä, siitä olen melko varma. Marblesin kanssa tottui liian hyvään?

    harmaa kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Fantastic Place on komea mutta en minä muuten sitä Marblesia kauheasti oppinut rakastamaan.

    Kcrimso kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Eipä kuulosta lupaavalta. Vertailuksi otetut Radiation ja marillion.com kun ovat mielestäni selkeästi kehnoimmat (no This Strange Engine lisäksi) Marillion levyt.



    Harmi jos mainion Marblesin jälkeen homma menee taas puihin.

    Hezzu kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Marillionista on ihan turha jauhaa, tylsä aihe, mutta tyrkätään nyt sitte omaa mielipijettä: Huonoimmat on Fugazi ja Season's End. This Strange Engine on oikein hyvä levy.

    Jake kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ihmetyttää aina tuo Strange Enginen rinnastaminen marillion.comiin ja Radiationiin, Enginellä on kuitenkin ihan selkeästi hyvin tehtyjä biisejä, noilla kahdella muulla lähinnä aivan hirvittävää kuraa, mistä kuulee että on oltu sävellysvaiheessa aivan hakoteillä että mihin suuntaan oltaisiin menossa.

    Kcrimso kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    No on This Strange Engine noista kolmesta paras. Mutta se ei ole vielä paljon.

    harmaa kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Radiation on noista huonoin, marillion.com paras mutta vaati kyllä paljon totuttelua.



    OldfieldOlli kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Radiation oli kyllä aika surkea eikä Marbleskaan paria kappaletta lukuunottamatta säväytä.Marilliondotcom on jäänyt jo suosiolla ostamatta.Taitaa jäädä tämä uutukainen hankkimatta kokonaan,sillä sen verran on Marillionin taso mennyt alaspäin etten viitsisi enää pettyä.

    harmaa kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Somewhere Else, A Voice from the Past, ja (etenkin) The Wound ovat hienoja biisejä.



    Alkupään biisit taas ovat mitäänsanomattomia, ja Most Toys on aivan sietämätön renkutus.



    Silti meille (harvalukuisille) marillion.comista pitäville tämäkin levy maistuu.

    Arvosana : 8

    Kcrimso kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ihan kelpo levyksihän tämä osoittautui. Selkeästi heikompi kuin Marbles tai Anoraknophobia, mutta onneksi myös kaukana Marillionin heikoimmista tekeleistä.

    Arvosana : 6