Lerxst kirjoitti noin 17 vuotta sitten (7 kommenttia)

Sain kuin sainkin promon korvieni ulottuville jo näin aikaisessa vaiheessa, ja raapustinkin nyt sitten arvion vuoden 2007 eniten odottamastani levystä.

Kappaleet:

1. Fear of a Blank Planet (7.28)
2. My Ashes (5.07)
3. Anesthetize (17.42)
4. Sentimental (5.26)
5. Way Out of Here (7.37)
6. Sleep Together (7.28)

1. Fear of a blank planet: Räväkästi alkava nimikappale on tunnelmaltaan kuin toisinto edeltäjästään Deadwingista, mutta kyllä uuden albumin teema ja henki hiipii esiin pikku hiljaa. Wilson on hienosti omaksunut myös kulkevien kimuranttien rock-riffien käytön, jotka saavat kyllä puntin vipattamaan ja fiilikset korkealle. Ja sellainenhan täältäkin löytyy. Deadwingista poiketen tämä kappale antaa kuitenkin pikku aavistuksia siitä mitä levyn edetessä tuleman pitää.

2. My ashes:

Kaunis laulumelodia, rauhallinen kappale, jonka sovituksesta kaikuu hieman vanhemmilta levyiltä (Stupid Dream, Lightbulb sun) tuttu äänimaailma piano/akustinen kitara/"blurry" sähkökitarateemailu, jouset ja vähäeleinen mutta taidokas rytmisektio. Wilsonin maneereiksi näitä voisi kutsua, mutta kyllä vain kelpaa minulle mainiosti. Hienoa jälkeä!

3. Anesthetize:

Rytmikkäällä ja alternative-henkisellä vähäeleisellä introlla alkava kappale kasvaa jo alkumetreillä melodiansa puolesta jylhän synkäksi ja kauniiksi, rytmityksen jatkuessa ja kappaleen kasvaessa pikku hiljaa kohti suurempia mittasuhteita. Tätä kappaletta voisin verrata kuvallisesti jylhään ja myrskyisään jyrkkään merta vasten lyövään kalliorinteeseen - odottava tunnelma pitää otteessaan koko ajan, aina vähän ruokitaan lisää kuljettaessa edelleen kohti armottoman rankkaa kliimaksia, jossa pauhutaan sellaista runttausta ja blastbeatia, että oksat pois! Tai oikeastaan homman nimi on se, että erittäin raskaita osia tällä levyllä on vähän, mutta ne ovat niin painostavan upeita, että puolustavat erinomaisesti paikkaansa musiikillisena tehokeinona. Itse asiassa toimivat paljon tehokkaammin kuin metallibändeillä, joilla tällainen tulkinta on yleistä arkipäivää. Välissä kuultiin Lifesonin soolo, joka on hyvin tunnistettava kaikkine vibroineen ja vingutuksineen. Hyvin sopii tämän kappaleen kehityskaareen. Välillä käydään jopa duurin puolella Rhodes-tyyppisin koskettimin, ennenkuin päästään tuohon aiemmin mainittuun jyrkkään vääntöön, jonka jälkeen vahvistetaan melodioita, jatketaan progesti epäsymmetrisillä tahdituksilla, eli uusia soitto-ja lauluosuuksia tulee lisää, toisiinsa nivoutuen. Missään vaiheessa ei tunnu siltä, että kappale olisi liian pitkä, päinvastoin. Harvoin on kukaan tehnyt näin hyvää lähes 18-minuuttista kappaletta, joka pitää erinomaisesti otteessaan koko ajan. Sanoisin, että tämä on levyn paras kappale ehdottomasti. Tässä ei kuitenkaan ole mitään itsetarkoituksellista kikkailua, vaan kyseessä on yksinkertaisesti upea sävellys. Kappale päättyy kauniiseen ja rauhalliseen loppuosioon, vanhemman Porcupine Treen hengessä.

4. Sentimental:

Keinuvalla pianotahdilla alkava kappale on kuin Lightbulb Sunilta löytyvä How is your life today?, mutta yllättäen kasvaa painottamaan upeasti avautuvaa kertosäettä, tämä on myös erittäin kaunis ja surullinen kappale, joka tasoittaa levyn etenemistä hienosti antaen hengähdystaukoa seuraavaksi tulevaa varten. Keskivaiheilla kuljetaan Trainsin kaltaisen soinnuttelun ja rytmin hengessä, kunnes palataan muistuttamaan teeman olemassaolosta kappaleen hitaasti haihtuessa kuulumattomiin.

5. Way out of here:

Naputtavalla synaefektillä ja laululla lähtee tämä kappale liikkeelle, lisäten pikku hiljaa kauniit ja surulliset kitarasoinnut, rummut ja laajemmat synataustat. Sitten aukeaa kertosäe, joka on rumpurytminsä ja moniäänisten oktaaveja soittavan kitaramelodiansa puolesta aivan täyttä kunniaa Opethille - mutta kuitenkin tämä on Porcupine Treetä näinkin suorasta yhtäläisyydestä huolimatta. Tämän kappaleen keskivaiheilta alkaa Frippin soundscapeilujen myötä sellainen rynkkyäminen ja blastbeat että oksat karisevat pois korvista jälleen! Rumpali Gavin Harrison on tosiaan entistä suuremmassa roolissa ja hyvä niin - sen verran loistavaa rumputöskentely on.

6. Sleep together:

Kieroutuneella synaloopilla käyntiin lähtee levyn päätöskappale, joka henkii In Absentian tunnelmia monin tavoin - yksi Wilsonin tutuista elementeistä on laulaa vaimean korheahkosti siten, että laulun rytmiä ja säveltä seuraa piano aivan laulussa kiinni, ja taustalla jymisee tanakka rytmi ja synalooppi. "Let's sleep together, relieve the pressure somehow, switch off the future, right now, let's sleep forever" laulaa Wilson. Nämä sanat kuvaavat ehkä parhaiten albumin tekstien huolensekaista pessimistisyyttä, ironiaa ja piikittelyäkin, joka on Wilsonille ominaista tulkintaa.

Jotenkin tästä kappaleesta tulee mieleen kieroutunut versio siitä 90-luvun alun myöhäiskukkaislaulusta, jossa lauletaan "Come together, right now, in sweet harmony" tai jotain... :wink: Onneksi ainoa yhteinen nimittäjä näiden välillä on tuo hetkellinen mielleyhtymä tekstistä ja sen rytmistä... :wink: Kappale kasvaa tietenkin toiseen säkeistöön edettyä, Barbierin suosiollisella avustuksella.
Koskettimien osuus on tässä kappaleessa suurimmillaan, hienoja soundeja ja teemoja sormioista kumpuaa! Barbierin välittämiin jylhiin jousiin päättyy tämä albumi. Pakko laittaa levy pyörimään alusta uudelleen!

Muutenkin levyn yleisilmeelle on leimallista Harrisonin ja Barbierin jatkuvasti kasvava osuus soitosta. Kokonaisuudessaan tämä on aivan upea levy, tunnelma on hyvin "laid back", rento, mutta silti tarvittaessa äärimmäisen tiukka ja alleviivaava. Soundeista on paha sanoa vielä paljoakaan kun en ole päässyt kotona kuuntelemaan, mutta epäilisin että melkoisen hifiä on taas tiedossa. Deadwingiin ja In Absentiaan verrattuna sanoisin kuitenkin, että soundi on napakampi ja erottelevampi, eli Blank Planetin kokonaissoundi voi olla jopa vielä parempi kuin edeltäjillään.

Kyllä taas väittäisin, että Porcupine Tree on tehnyt uransa parhaan levyn! 50 minuutin kesto jättää hillittömän nälän päälle käynnistää levy aina uudelleen ja uudelleen! Aika näyttää sitten miten hyvin materiaali kestää kulutusta (veikkaisin että kestää hyvin), mutta tässä vaiheessa, noin 10 kuuntelukerran jälkeen, annan täydet 10/10.

Arvosana : 10

DragonSlayer kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
Oli kyllä hieno arvostelu, oli tosi kiva lukea.



Porcupine Treen uusi levy on myös minun eniten odottama levy. On tietenkin harmi ettei ole missään radiossa tai lehdessä töissä niin ei saa promoa käsiini ja pitää odottaa mutta on aina mukavaa lukea hyviä uutisia levystä. Olen jo kuullut neljä uusista biiseistä (My Ashes ja Anesthetize on vielä kuulematta) ja tosi hyvältähän ne kuullostaa. Julkaisu on vielä niin kaukana kun aika matelee. :)

Arvosana : 10


DragonSlayer kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
Joo anteeksi että tulee toinen kommentti mutta pistin vahingossa tähtiä kun ajattelin että arvostelen arvostelun. Sori vaan.


Lerxst kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
No eipä tuossa mitään, hieno levyhän tuo on! Kyllä siitä kelpaa kirjoittaa.


Keelis kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
Neljän kuulemani biisin perusteella on tulossa vuoden kovin julkaisu. Aluksi soundit eivät tuntuneet miellyttäviltä, sillä olin tottunut hieman autereisempaan ilmaisuun tältä bändiltä, mutta jo kolmannen kuuntelukerran jälkeen alkoi onnen kyynel vieriä poskea pitkin alas.



Itselleni Sleep Together kolisee parhaiten, kiitos lopun majesteetillisten jousien. Bändin raskain - mutta paras albumi.


iikori kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
Kappale päättyy kauniiseen ja rauhalliseen loppuosioon, vanhemman Porcupine Treen hengessä.

Näin tapahtuu, mutta fiilistelyä olisi voinnut jatkaa pitempään . Nyt biisi loppuu vähän kesken. Ilta-sanomien listalla oli 16. myydyin albumi. Hyvä näin!




JiiPee kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
Nyt on levyä kuunneltu sen verran, että voin arvosanani antaa. Mielestäni hyvin kaksijakoinen levy: Sillä on ehkä 2000-luvun komein rockbiisi, Anaesthetize (tulikohan se nyt oikein), mutta muu materiaali ei yllä lähellekään samaa tasoa. Esimerkiksi Sentimental on suorastaan puuduttavan tylsä.



Itse pidän Deadwingiä parempana kokonaisuutena, mutta sen perusteella mitä olen kuullut, PT:ltä puuttuu vielä se täydellinen nappisuoritus (jos ajatellaan kokonaisuutta). Mutta kyllä tuo Anaesthetize on upea kappale. todellinen mestariteos. Ja bändistähän ei ole mitään pahaa sanottavaa, potentiaalia on vaikka mihin. Jopa legendaksi asti.

Arvosana : 7


Jukes kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
Ehdottomasti paras 2007-levy!

Deadwingin jälkeen paluuta tunnelmallisempaan aktiin.

Kestää kuuntelua ja tämähän ei ole huono asia ollenkaan.

Väittäisin jopa PT:n parhaimmaksi levyksi.

In Absentian koin erittäin kaksijakoiseksi. Deadwing oli jo luokkaa pettymys...

Tiivis kokonaisuus, en jättäisi mitään pois tai lisäisi ..

Arvosana : 10