Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Phideaux: The Great Leap

Astro kirjoitti noin 12 vuotta sitten (0 kommenttia)
1174568027.jpgBloodfish Music (zyz-665)

Phideaux on laajasti organisoitunut ryhmä muusikoita Los Angelesista, jotka toimivat rumpali Rich Hutchinsin ja laulaja/multi-instrumentalisti Phideuax Xavierin ympärillä. The Great Leap on bändin viides albumi, ja sisältää erittäin hyvin tuotettua tummaa, melko progressiivista 70-luvulta ammentavaa rockia, jossa on hienoja melodioita ja oivaltavia ideoita. Esikuvikseen he mainitsevat mm. Jethro Tullin, David Bowien, Pink Floydin, Roxy Musicin, Van der Graaf Generatorin ja Dead Can Dancen.

Levyn aloittava keskitempoinen, melko raskas “Wake Up” on ihan mukava kappale, jossa on kivoja huiluja ja psykedeelisiä sekvenssejä. ”You and Me Against the World of Pain” on leppoisampi, hieman surullinen kappale naistaustalaululla ja kuulostaa suomalaiselta Five Fifteeniltä. Kappale muuttuu kohta progressiivisemmaksi, ja mukaan tulee jousia. Todella nätti, melankolinen laulu. Biisin loppu on hieno torvineen kaikkineen, tämä toimii todella hyvin. Ihan OK ”The Waiting” alkaa rauhallisesti, mutta muuttuu vähän räväkämmäksi. Hieno ”Abducted” omaa jännän, hiipivän tunnelman, kunnes lähtee rokkaamaan kitarasoolon saattelemana. Sitten palataan taas alun tunnelmiin, ja loppu on hyvin lohduttoman kuuloista, surullista kamaa. Upeaa! Aluksi Five Fifteenin balladit mieleen tuova ”Rainboy” alkaa rokkaamaan vanhan Alice Cooperin tyyliin kolmen minuutin jälkeen, ja seuraa kitarasooloa ja efektoitua laulua. Sitten palataan rauhallisempaan menoon, ja saamme kuulla taas kaunista laulua. Uruilla ja akustisella kitaralla alkava ”I Was Thinking” on ehkä levyn eniten Jethro Tullilta kuulostava kappale. Aurinkoisempi ”Long and Lonely Way” voisi olla hyvinkin 5.15:n retropop –hitti, oikein mukava, sitarilla varustettu aika psykedeelinen ralli. ”They Hunt You Down” alkaa ja loppuu rauhallisesti, välissä mennään mahtipontiseen, vaikuttavaan tyyliin keskitempoisella kompilla. Mukana on myös torvia ja naislaulua. The Wall –kauden Pink Floydin mieleen tuova ”Tannis Root” on oikein hyvä kappale. Groovimpi, hieno ”One Star” rokkaa mallikkaasti, ja levyn päättävä, kaunis ja koskettava akustinen ”Last” tuo mieleen Jethro Tullin balladit.

Kaiken kaikkiaan The Great Leap on oivaltava, nautinnollinen joskin hieman haastava kokonaisuus, johon kannattaa ehdottomasti tutustua. Muutaman kuuntelun jälkeen monet kappaleista iskostuvat tajuntaan ikuisiksi ajoiksi. Levyn yleisilme on melko surullinen, hieman mystinen ja suorastaan lohduton, ja hieno grafiikka täydentää sitä hyvin. The Great Leapin aloittama trilogia toinen osa Doomsday Afternoon pitäisi olla pian valmis, ja tällä kertaa mukana on kokonainen orkesteri, joten odottelen tätä eeppistä levyä innolla…

Arvosana : 9

+/- saldo : 0 |